Miten teen toimivat säännöt?

Elän avoliitossa. Mieheni on minua kahdeksan vuotta vanhempi ja hänellä on toiselle luokalle menevä lapsi entisestä suhteestaan. Yhteinen lapsemme syntyi toukokuussa.

En ole varma kumpi on ongelma, isä joka pelkää pitää rajoja vai poika joka ei kehoituksista huolimatta tottele.
Poika on pääsääntöisesti meillä joka toinen vkl.

Pojalla ei ole tapoja. Ei oma-aloitteisuutta. Siis karkeasti ilmaistuna.
ruokapöydässä kaikki on pahaa, ruokaa syö korkeintaan puoli desiä. Maiskuttaa ja ravaa joka suuntaan. Olen huomauttanut asiasta. Isänsäkkin on jatkuvasti sanomassa kun ei mene perille.

Olemme sopineet että poika siivoaa aina sunnuntaina huoneensa ennen kotiinlähtöä. Kehoituksista huolimatta ei sitä tee. (En mielestän pyydä liikoja kahdeksan vuotiaalta.)

Mitä tuon ikäisen kuuluisi osata tehdä? Hän ei tee aamupalaa, opeti kädestäpitäen muutama kk sitten miten kaakaota tehdään.

Tässä vain pinta raapaisu. Olisi kiva jos joku pystyisi antamaan hyviä neuvoja. Koska on hirveän stressaavaa aina kun hän meille tulee. Ei pysty/osaa nauttia hänestä lainkaan. Ja hänen pahaa tarkoittamattomat kommenttinsa kyllä sattuu ihan kyyneleille asti, mutta minkä hän sille voi jos vanhemmat eivät ole opettaneet hyviä tapoja.

 

\

Elän avoliitossa. Mieheni on minua kahdeksan vuotta vanhempi ja hänellä on toiselle luokalle menevä lapsi entisestä suhteestaan. Yhteinen lapsemme syntyi toukokuussa.

......
Pojalla ei ole tapoja. Ei oma-aloitteisuutta.......

Mitä tuon ikäisen kuuluisi osata tehdä? ..........

vanhemmat eivät ole opettaneet hyviä tapoja.

Hankala juttu, varsinkin kun vauvakin tarvitsee paljon hoitoa ja huomiota ja sinulla tuoreena äitinä on mieli herkkänä. :hug:

Lapsi voi olla mustasukkainen ja muutenkin taantua, kun kaipaa huomiota.

Toiselle luokalle menevällä on paljon eroja osaamisessa. Toiset osaavat toimia hyvinkin itsenäisesti ja toiset ovat vielä täysin autettavia. Askareiden opettamisessa kuluu aikaa ja esim aamupalapöytä on aika hurjan näköinen harjoittelun jäljiltä. (meillä 3v teki eilenillalla kaakaota ja jouduin viemään hänet uudelleen suihkuun ja vaihtamaan vaatteet) Monien lapsien ei anneta tehdä itse toimiaan. Vaikea sanoa, onko tämä syy vai se ettei huvita.

Huoneen siivous ei periaatteessa ole kohtuuton vaatimus, mutta se voi olla ajankohdan takia lapsesta kohtuuton. Jos lapsi siivoaisi yhdessä aikuisen kanssa, se voisi olla mukava rituaali ennen muutaman viikon eroa. Kahdenkeskistä jutustelua ja yhdessäoloa ja seuraavan tapaamisen suunnittelua.

Minusta olisi parasta lopettaa nalkutus (en pysty tähän itse :ashamed: ) ja sopia lapsen isän kanssa joku asia, johon keskitytte ja muuten otatte rennommin. Esim ensin keskitytte siivoamiseen ja sitten ruokatapoihin tai ensin keskittyä ruoka-asioihin ja myöhemmin siivoukseen. Ihan mitkä asiat ovat teille tärkeimpiä.

Itselläni on ollut vauvojen kanssa rankinta kun nämä ovat olleet 2-3kk, sitten on alkanut elämä taas luistaa paremmin. Muista pitää huolta myös itsestäsi ja siitä että saat tarpeeksi unta.

 

Meillä on ollut samansuuntaisia ongelmia, eli etälasten ruokapöytätavat esim. ovat olleet ihan kamalia, omien tavaroiden huolehtiminen ei suju vieläkään, omatoimisuus on ollut aika olematonta.

Ollaan yritetty vaikka mitä ja miten, nyt ollaan tavallaan luovutettu. Lapset käyvät vain joka toinen vkl, se on aika vähän. He elävät sen arkensa äitinsä luona niillä tavoilla mitä siellä on. Emme me pysty korjaamaan mitään, emme oikein opettamaankaan mitään näiden viikonloppujen aikana.

Ollaan ajateltu - nyt tulee turpiin, mutta sanon silti - ettei tämä vkl-koti ole etälasten koti, eikä me olla mikään perhe.. ei perhe ole semmonen, johon aina välillä ihminen / ihmiset tulee, ja sitten lähtee pois. Perhe on kiinteä yksikkö johon kuuluu tietyt ihmiset ja perheen luona voi kyllä käydä vaikka keitä sukulaisiakin, jopa omia lapsia. Etälapsilla on oma koti siellä, missä elävät sen arkensakin, mistä käyvät koulussa yms. Viikonlopputapaamiset ovat vain käymisiä, ikään kuin kyläilyä, mutta meidän kodissa ollaan meidän säännöillä.

Ruokapöytätavat voisi olla se, mistä aloitetaan. Kun ne lähtee sujumaan, otetaan oman huoneen siivous.

Eli: laita sitä ruokaa vain se desi lautaselle. Ei enempää. Jos lapsi ei tykkää siitä mistä te, tee hänelle toinen ruoka. Pääset vähemmällä. Meillä syödään etälapsiviikonloppuisin jauhelihaa, valmislihapullia - sitä mitä nämä lapset syö kotonaankin.
Pöytätävat opetetaan, se vaatii KOKO AJAN vahtimista. Kun oppi on joten kuten mennyt perille, aletaan myös vaatia, eli jos syö siististi, esim. mässyttää, lähtee pöydästä pois jne, ruokailu päättyy siihen. Juttu vaatii kyllä muistuttamista joka kertaa ainakin alussa.
Minä itse ruokailen edelleen eri aikaan kuin miehen etälapset.
Ei kannata opettaa mitään itse tekemisiä; se on lähivanhemmat vastuulla. Tee vaan ne kaakaot, tee voileivät. SIIS ISÄ TEKEE.
Meillä on tilanne se, että nimenomaan kaakaon tekeminen on tolkuttoman sotkuista: kaakaojauhopurkki on keskellä pöytää, sitä ei viedä mukin viereen vaan kaakao varisee pitkin pöytää. Kun se kaakao sitten juodaan, se on AINA rinnuksilla! Joten meillä ei juoda kaakaota.. ja jos juodaan, eivät tee sitä itse.

Huoneen siivous vaatii aikuista paikalle opastamaan miten homma tapahtuu ja patistelemaan että se myös tapahtuu eikä välillä tehdä muuta.. Jos kotona ei tarvitse, ei lapsi sitä osaa etäperheessä.


Meillä on etälapset vanhempia: nuorempi menee 3.luokalle, vanhempi 4.luokalle. Olemme 4 vuotta jauhaneet opastaneet ja opettaneet mm. näitä edellä kerrottuja asioita, mutta ei ole auennut vieläkään, koska kotona ei tarvitse tehdä mitään. Äitinsä tekee, Kotona ei vaadita mitään, sikailevat sujuvasti pöydässä. Veitsen ja haarukan käyttöä on opetettu, edistystä on sen verran, että tämä 9-vuotias sentään syö jo joitakin ruokia haarukalla eikä kaikkea lusikalla...

Haarukan / lusikan otteeseen on puututtu, kotonaan pitävät sitä nyrkissä kuten 2-vuotiaatkin, meillä vaaditaan se kynä-ote, syöminen sujuu siistimmin.

Me olemme siis tavallaan luovuttaneet. Mutta meillä mies ottaa vastuun tästä lastensa toiminnasta. En minä. Saatan huomauttaa haarukan asennosta tälle 9-vuotiaalle, hän kääntää sen heti oikein päin käteensä eli osaa, mutta kotona on vauva, pieni.....

Olikohan sekava selitys, mutta toivottavasti ymmärsit.
:flower:

 

Ap:lle sun on miehesi kanssa luotava yhteiset säännöt mitä noudatatte teidän kodissanne.Sitä kautta saatte ajan kanssa opetettua,että kun lapsi on teillä,teiidän sääntöjä noudatetaan.
Itellä on sellainen tilanne etällä ei tarvinne tehdä mitään kaikki passataan nokan eteen ja lasten tulessa takaisin menee päivä kaksi,kunnes muistavat miten kotona toimitaan.
Ongelman ydinhän tässä on se että erilaiset kasvatus tyylit sekoittavat lapsen.Itellä on niin että minä kasvatan ja lapset ovat joka toinen vain vierailulla,jossa ei saisi kiukutella saatika ilmaista omaa tahtoaan.
Mutta ap voimia sulle!keskustele miehesi kanssa yhteisistä säännöistä.!

 

Meilläkin on ollut vähän samansuuntaista touhua. Eli lapsilla (10- ja 12-vuotiaat) ei ole minkäänlaisia tapoja eikä todellakaan sitä oma-aloitteisuutta nimeksikään. Hävettää mennä lasten kanssa minnekään, kun eivät edes kiitosta sano, isän täytyy JOKA kerta muistuttaa asiasta. Isä on opettanut lapset solmimaan kengännauhat, kuorimaan perunat ja sijaamaan sängyt. En todellakaan tiedä, eikö lasten äiti viitsi vaatia lapsilta mitään, vai eikö hänellä vain ole auktoriteettia, eli lapset eivät tottele. Sen ainakin tiedän, että kotonaan lapset saavat istua TV:n ääressä pelaamassa vaikka aamusta iltaan...
Meillä siis sikäli hyvä tilanne, että mieheni häpeää lastensa käytöstä minuakin enemmän, joten hän myös vaatii asioita, kun lapset ovat meillä. Samoista asioista kyllä joutuu muistuttamaan kerta toisensa jälkeen, mutta pikkuhiljaa jotain tuntuu jäävän mieleenkin. Ja niistä ilkeistä kommenteista... meilläkin miehen tytöllä oli tapana yrittää pahoittaa mieleni jos jonkinlaisilla letkautuksilla. Aluksi en niistä miehelleni edes kertonut, yritin suhtautua tyyliin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kerran erään riidan yhteydessä mainitsin asiasta, ja mieheni oli tyttärensä jutuista järkyttynyt. Piti tälle puhuttelun, sanoi, ettei minua saa omassa kodissani kohdella siten, ja ihme kyllä tyttö otti opikseen.
Itsekään en osaa lasten vierailuista nauttia (asiaan liittyy niin paljon muutakin), mutta olen opetellut suhtautumaan siten, että muistutan itselleni vierailuiden olevan hyvin pieni osa muuten onnellista elämäämme.

 

\

Ongelman ydinhän tässä on se että erilaiset kasvatus tyylit sekoittavat lapsen.Itellä on niin että minä kasvatan ja lapset ovat joka toinen vain vierailulla,jossa ei saisi kiukutella saatika ilmaista omaa tahtoaan.
Mutta ap voimia sulle!keskustele miehesi kanssa yhteisistä säännöistä.!

Ikävä kyllä joka toinen vkl on todella vähän ja jos se on ainutta vastuuta lapsesta, mitä isä saa, että joka toinen vkl, niin kyllä se kyläilyä on, vierailulle siinä tullaan. Ei isä ennätä tai pysy lapsen kehityksen ja kasvun matkassa, kun ei arkea elä. Ja kun ei tiedä eikä saa osallistua lapsen arkeen muutoin.

Isä ei siis kasva lapsen mukana, isälle lapsi on se pieni vielä... ja kun kodin tavat on niin erilaiset, ei omia kodin tapoja viitsi jauhaa lapselle, ne ei mene perille yksinkertaisesti!!

Miksi lapsen pitäisi tulla viikonlopputapaamiselle kiukuttelemaan? Miksi vkl-isän pitäisi esim. maksaa viikkoraha siltä viikolta kun lapsi tulee isälle? Näin on meillä vaadittu. Mies on sanonut ettei maksa, kun ei ne lapset ole sitä viikkoa hänen luona olleetkaan. Se, mitä viikkoraha pitää sisällään, on tehty äidin luona. Äiti siis maksakoot.
Harmistukset ja muut epäkohdat yms. on myös elettu siellä äidin luona. Miksi ne pitäisi kiukutella isälle? Rääkykööt elämänsä epäkohdat sinne ja sille, jonne ne kuuluukin, missä ne on tapantunut, missä elää, äidilleen.

Niin se vaan menee. Vastuu hyvässä ja pahassa on lähivanhemmalla. Eihän etäisä pääse nauttimaan siitä hyvästä ja hienosta, mitä arjessa lapsen kanssa vastaan tulee, miksi pitäisi sitten ottaa vastaan vain se ikävä, kiukuttelut ja uhma?

Oman tahdon ilmaisu, se on monipiippuinen juttu, ja riippuu mistä asioista on kyse. Että miksi isä ei kuuntele tapaamisella.

 

Voin vakuutaa et nuo ruokajutut on todella todella yleinen juttu uusperheissä. J sehän on ihan tunnettu tosiasia et äitipuoli tekee etupäässä pahaa ruokaa :kieh: Aika tutlta kuulostaa, mut euttaa en osaa koska itse painin jo monetta vuotta samojen ongelmien kanssa. Tarjolla vaan voima :hug: Jaksamista

 

Veikkaan, että nämä samat ongelmat ovat ihan yleisiä lapsiperheissä, ei ainoastaan uusperheissä.
Meillä käydään kädenvääntöä usein samoista asioista, tosin meillä näitä miehen koltiaisia on kaksi, toinen menossa tokalle, toinen kolmannelle ja ovat meillä joka toinen viikko.
Sen mitä olen lapsia yleensä seurannut, olen tullut siihen johtopäätökseen, että pojat tulevat selvästi kehityksessä tytöistä perässä, monesti tytöillä on selkeästi enemmän oma-aloitteisuutta ja muutenkin tytöillä on monesti enemmän tarve olla kiltti, luontainen tarve olla siistimpi jne.
Kyllä, pojat ja tytöt ovat erilaisia.
Ruokapöydässä meillä on monesti sama-ruoka ei maistu tai sitä syödään vain murusen verran. Meillä on sääntönä, että kaikkea maistetaan, jos ei tykätä, ei ole pakko syödä, sitten syödään leipää ja pärjätään sillä seuraavaan ruoka-aikaan asti. En ole sen kannalla, että aletaan tehdä vain lempiruokia, mutta en myöskään sen kannalla, että pakotetaan syömään enemmän kuin mitä pystyy, olen itse joihinkin ruokiin saanut elinikäisen kammon juuri itkemisen ja pakottamisen seurauksena.
Toinen asia mistä meillä monesti kerta toisensa jälkeen joutuu huomauttamaan, on pöydästä säntäily ja lelujen tuonti.
Hmm..asiasta tosiaan joutuu huomauttamaan ja kieltämään aina uudestaan ja uudestaan.
Huoneen siivous on myös näille vastenmielistä, ja monesti huokaisten laitankin vaan oven kiinni ja annan sotkujen olla siellä poissa silmistä, poissa mielestä.
Välillä pojat saa siivoamaan esim. lupaamalla ylimääräistä peliaikaa tms. ja nyt on kehitteillä lista, johon kirjoitetaan eri tehtäviä tyyliin kun homma on tehty, rasti/tarra tms. ruutuun ja kun niitä on tarpeeksi tulee jotain kivaa esim. pieni rahasumma (?) viikkorahan tms. tyyliin tai jotain muuta kivaa.
Tälläisissä asioissa kannatan ennemmin "porkkanaa" kuin "piiskaa", kun taas tappelusta, älyttömästä suunsoitosta jne. pahanteosta joutuu jäähylle.
Tämän ikäiset pojat osaavat olla todella luupäisiä tietyissä asioissa ja toivotan vaan pitkää pinnaa ja jaksamista, et ole yksin!!
Kyllä ne hermot menee monesti ja varsinkin kun kysymys ei ole omista lapsista. Ja meilläkin tulee välillä ties mitä juttua (loukkaavaakin) lasten suusta, mutta aina pitää yrittää muistaa, että lapset ovat lapsia, lapset eivät osaa ajatella kuin aikuiset. Tietenkään mitään solvauksia ei tule kuunnella, niille on pistettävä piste heti, ja mieluiten niin, että sekä isä että sinä yhdessä. Välillä sitä kuitenkin katsoo melkein tippa silmässä kun isommat pojat huolehtii niin ihanasti pikkusisaruksestaan joka kohta tulee 2v.

 

sinulle vierailulla joo:kaikissa tapauksissa ei todellakaan ole kyse siitä,että isä ei saisi osallistua lasten elämään.Älä yleistä sellaista mikä ei kaikkilla isillä ole tapana.Toiset isät ottavat vastuuta kuin toiset taas eivät.Niin ja nyt on kyse lastenn hyvinvoinnista!Onko se lapsen edun mukaista,että joutunee olemaan yli kiltti ja ei uskalla ilmaista mielimidettään?!Tottakai pääkasvatusvastuu on minulla ja mulle on suoraan sanonuttukin,että minä saan kasvattaa,ettei hän halua.Että siltä pohjalta.Olkaa ja te tyytyväisiä kenellä on mies joka välittää lapsistaan!kaikilla lapsilla näin ei välttämäti ole!

 

\

sinulle vierailulla joo:kaikissa tapauksissa ei todellakaan ole kyse siitä,että isä ei saisi osallistua lasten elämään.Älä yleistä sellaista mikä ei kaikkilla isillä ole tapana.Toiset isät ottavat vastuuta kuin toiset taas eivät.Niin ja nyt on kyse lastenn hyvinvoinnista!Onko se lapsen edun mukaista,että joutunee olemaan yli kiltti ja ei uskalla ilmaista mielimidettään?!Tottakai pääkasvatusvastuu on minulla ja mulle on suoraan sanonuttukin,että minä saan kasvattaa,ettei hän halua.Että siltä pohjalta.Olkaa ja te tyytyväisiä kenellä on mies joka välittää lapsistaan!kaikilla lapsilla näin ei välttämäti ole!

En yleistänyt; toin esille toisenlaisen puolen eli sen, että on myös tapauksia joissa isä ei saa osallistua lasten elämään, vaikka olisi kyvykäs ja halukas. Etäisä mitätöidään lähiäidin taholta.

Se on harmi.

Harmi on sekin, jos ja kun isä ei ole kiinnostunut lapsistaan, ja jos itse toivoo isältä isompaa panosta lasten suhteen.

Käsittääkseni on olemassa aikusia, jotka erosta huolimatta osaavat hoitaa lapsiin liittyvät asiat fiksusti ja joustavasti. Ainakin yhdellä tuttavalla oli näin; isä sai lapsen luokseen ihan lyhyelläkin varoitusajalla, kun tiedossa oli esim. extempore-laivaristeily. En tiedä kuinka pitkään, montako vuotta, tämmöstä elämää voi elää, ja muuttuuko tilanne siten jos toinen osapuoli löytää uuden kumppanin..
Ydinperheissäkään isät eivät aina kummosta vastuuta lapsista ota.

Tuosta yleistämisestä että yleensä kyllä yleistetään niin päin, että kakki etäisät olisivat luusereita ja/tai haluttomia tapaamaan lastaan.

 

Meillä on varsin tuore uusperhe eli vasta reilun 4 vuotta vanha, mutta miehen lapset ovat asuneet luonamme aikaisemmin puolet ajasta. Nyt kun tilanne on se että lapset käyvät meillä harvoin (heidän muutettua kauemmas asumaan) olen huomannut että ongelmia on paljon enemmän.

Lapsilla menee/ja on mennyt ainakin se viikko ennen kuin alkaa sopeutuminen meidän kodin sääntöihin. Myös eka viikkona ei juuri leikitä, vasta toisella viikolla alkaa mielikuvituskin laukkaamaan. Meillä ainakin aluksi on sellaista "hökälehtimistä" ja itselläkin tuntuu pinna kiristyvän. Isän huomiota tavoitellaan ihan hirveänä - mm. isoon ääneen huutamalla jne. Onhan se erinlaista kun on talossa pari vilkasta viikaria yhden pienen lisäksi kun muuten on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Pitemmän vierailun ajan kuluessa, huomaa itsekin sopeutuvan siihen hälinään. Pienimmäinen ainakin nauttii sisarustensa seurasta täysin rinnoin.

Tottakai aluksi erilainen ruoka on outoa, mutta meillä ainakin minä olen se aikuisista parhain kokki kun lapset tottuivat tekemiini pöperöihin. Toiveruokia esitetään heti samana päivänä kun kyllään tullaan.

Meidän uusperheessä on alusta asti ollut selvää se, että minä myös määrään, huolehdin ja hoidan miehen lapsia siinä missä lasten isäkin. Aluksi tietenkin oli ristiriitaisuuksia mm. miehen ex-anopin kanssa, mutta mies teki pelisäännöt selväksi myös anopillekin. Me kunnioitamme poikien äidin ja uuden miehen sääntöjä ja he meidän. Tottakai minusta ja miehestä jotkut asiat tuntuvat olevan kasvatuksessa meidän ajatusmaailmaa vastaan.

 

ei toi v

 

Kannattaa muistaa, että 8 v. lapsi on vielä kovin pieni ja tarvitsee apua ja ohjausta monessa asiassa. Ei minun mielestäni sen ikäisen tarvitse osata ihan itsenäisesti tehdä itselleen aamupalaa. Omatoimisuus ja itsenäisyys kehittyy pikkuhiljaa aikuisen turvallisessa ohjauksessa.
Onko se sinusta niin kovin työlästä jos joudut neuvomaan jossain. Oma 8v. poikani tekee itse kaakaonsa, mutta ei se ihan ongemitta suju.

 

\

Kannattaa muistaa, että 8 v. lapsi on vielä kovin pieni ja tarvitsee apua ja ohjausta monessa asiassa. Ei minun mielestäni sen ikäisen tarvitse osata ihan itsenäisesti tehdä itselleen aamupalaa. Omatoimisuus ja itsenäisyys kehittyy pikkuhiljaa aikuisen turvallisessa ohjauksessa.
Onko se sinusta niin kovin työlästä jos joudut neuvomaan jossain. Oma 8v. poikani tekee itse kaakaonsa, mutta ei se ihan ongemitta suju.

Kyllä meillä on lähdetty töihin jo siihen aikaan kun lapsi lähtee kouluun eli on pitänyt ekaluokalta lähtien tehdä oma aamupala. Mun mielestä saa lapsia palvella niin pitkään kun haluaa hehän ei siihen stoppia tee jos vanhemmat ei tee.Se ohjaus pitää vaan aloittaa ajoissa niin sitten kouluikäinen osaa vaikka mitä jos on annettu mahdollisuus eikä kaikkea nenän eteen valmiina.Aamupala pitää myös valita sen mukaa joka helpompi lapsen tehdä, esim. ei kaakaota vaan maitoa aamulla, jogurtti on helppoa ottaa kaapista ja syödä niin kuin esim. valmis karjalan piirakka. Mielekuvitusta vaan peliin niin lapsi kyllä osaa itse tehdä aamupalnsa :wave:

 

kirjoitinkin aeimmin toho oman " surkeen " sepustukseni, mutta haluisin vielä yhtyy tähänkin ketjuun, tarinat niin tutun kuullosia.. meilläkään ei sitä hyvää ruokaa vissiin tehdä, ja aina sama lause 4v, " niin mutta äitin luona on nuudeleita" tms, kun koittaa perusruokaa saada syömään..oisinkin kysynyt kuinka kauan ootte pitäny esim.muksua syömättä??että se ruoka alkaa maistua, kun ei viitsisi heittää joka kerta ruokaa päiviässä kamalia määriä hukkaan, kun mikään ei maistu..eilen ruokin vessanpönttöö lautasellisella riisimuroja,lautasellisella puuroa, lautasellisella perunamuusia sekä lihaa ja vihanneksia, sekä syötin roskistakin muutamalla leivällä..ja lasta ( mieheni) kyllä vaaditaan syömään, mutta kun ei saa tahtoaan periksi oksentaa tahallaan lautaselle ruuan suustaan, ja on nimenomaan tahallista..että miten pitäis toimia???hyviä vinkkejä otetaan vastaan???ja miksei meillä syö mitään, ja äidin puheiden mukaan syö siellä vaikka mitä ja paljon..???alkaa oleen neuvoton olo.. :/