Miten te tekisitte tässä tilanteessa, asuntoasiaa - vaikeaa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olen yksinhuoltaja, jolla koulu jäi kesken yllätysraskauden vuoksi. Vuosi, kaksi jäljellä, mutta kyseessä ammattilukio, ammattipuolen voisi käydä muuallakin vaikka oppisopimuksella loppuun ja lukiopuoli onnistuu missä vain. Nyt olen vielä kotihoidontuella hetken.

Asumme pienessä kaupungissa, vuokra on noussut viimeisten kahden vuoden aikana kohtuuttoman suureksi enkä pysty esimerkiksi säästämään lainkaan. Kaikki raha menee asumiseen. Esikoinen menee syksyllä kouluun - minulla ei ole autoa ja alani on enimmäkseen yötyötä. Kulkeminen on täällä mahdotonta noihin aikoihin kuin pitäisi, enkä voi jättää koululaista vielä yksin öisin kotiin, nuorimmalle kyllä saisin vuorohoitopaikan toiselta puolelta kaupunkia..

Eli tahtoisin muuttaa mahdollisimman pian toiseen kaupunkiin. Ongelma on, että eron jälkeen olin erittäin masentunut ja menetin luottotietoni. Asunnon saaminen ei siis ole helppoa ja sen hyvin ymmärrän.

Mitä vaihtoehtoja minulla mielestänne on? Vaihdanko alaa, menenkö suoraan töihin esimerkiksi siivoojaksi päivätyönä? Onko luottotiedottoman mahdollista tässä tilanteessa saada asuntoa? Ongelma on juuri tuo etten saa näillä vuokrilla mitenkään säästettyä takuuvuokraa, joka luultavasti olisi vähintään 2kk. Lainaakaan en tietysti saa. Nyt minulla on sisällä soskun takuu, mutta en ole enää toimeentulotukiasiakas.

Voi kun keksisi jonkun ratkaisun tähän. Asunto on ihan liian pieni meille ja todella, todella kallis - alunperin ei näin kallis.

Kiitos jos joku jaksaa pohtia kanssani. Asiattomia kommentteja en nyt kaipaisi, näen jo painajaisia muutenkin.
 
Eikö olis aika loogista mennä ensin ihan mihin tahansa päivätöihin vähäksi aikaa jotta saa säästettyä vähän. Ehkä halvempaan asuntoon samalla paikkakunnalla ensin. Sitten kun on takuuvuokra ja mahd. luottotiedot paremmassa kunnossa, voi etsiä asunnon muualta ja jatkaa opiskelua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eikö olis aika loogista mennä ensin ihan mihin tahansa päivätöihin vähäksi aikaa jotta saa säästettyä vähän. Ehkä halvempaan asuntoon samalla paikkakunnalla ensin. Sitten kun on takuuvuokra ja mahd. luottotiedot paremmassa kunnossa, voi etsiä asunnon muualta ja jatkaa opiskelua.

Niin. Olen kyllä etsinyt viimeiset pari kk töitä aktiivisesti, ihan siksi että saisin lisätuloja. Täällä ei ole kovinkaan monta työpaikkaa auki ja jo tuo autottomuus estää monen työn saannin. Myöskään paikkakunnalla ei ole asuntoja vapaana - paitsi samalla firmalla kuin olen nyt vuokralla ja nämä ovat aivan liian kalliita.

En tiedä, tunnen että olen ihan jumissa tässä. Kalliin asunnon vuoksi en saa halvempaa.. :D
 

Yhteistyössä