Miten syrjintä voi kuulua kristillisiin arvoihin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hoomoilanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hoomoilanen

Vieras
Esimerkiksi naisten ja homojen syrjiminen.
Jos ja kun näin on, miten kukaan kehtaa tunnustaa olevansa kristitty?
Kristittyjen keskuudessa homoseksuaalisuusus rinnastetaan pornoon ja viinan käyttöön:

"Ylinen muistuttaa, että Halpa-Halli ei myy tupakkaa, olutta, aikuisviihdelehtiä tai muita tuotteita, jotka eivät edusta ketjun arvoja. Päätös Tom of Finland -postimerkkien kohtalosta tehtiiin samoihin periaatteisiin nojaten. Eroottiset postimerkit eivät ole liikkeen linjan mukaisia"

Halpa-Hallin toimitusjohtaja: Tom of Finland -kohussa kohtuuttomia piirteitä | Yle Uutiset | yle.fi
 
Jokainen pulju saa päättää siitä mitä myy.

Miksei postissa myydä kristillistä materiaalia -> nyt meitä vähemmistöä eli tunnustavia kristittyjä sorretaan, yhyy.
 
En minäkään möisi liikkeessäni tomoffinland postimerkkejä. Kyllä yrittäjä saa itse päättää mitä myy.

Tietenkin saa. Sitäpaitsi kysyinkin vain yleisesti miten syrjintä voi kuulua kristillisyyteen - en väitä että joku henkilö on syyllistynyt syrjintään. Mutta ei pitäisi ilmoittaa myyntikiellon syyksi sitä, että tuote tuon joidenkin mieleen homoseksuaalisuuden - se lietsoo homoseksuaalisuuden vastaista mielialaa. Mitenköhän kävisi postimerkille, jossa on Tove Janssonin kuva?
 
Hoonoilanen: on eri asia kaupata homoeroottista matskua kuin lesbon tekemiä Muumeja. Kyllä uskovat käyttävät vaikka homoseksuaalien muotisuunnittelijoiden kolttuja (no huono esimerkki, mulla ei haute couturea näy :D), ei se vaate viestitä mitään eikä mistään.
 
Hoonoilanen: on eri asia kaupata homoeroottista matskua kuin lesbon tekemiä Muumeja. Kyllä uskovat käyttävät vaikka homoseksuaalien muotisuunnittelijoiden kolttuja (no huono esimerkki, mulla ei haute couturea näy :D), ei se vaate viestitä mitään eikä mistään.

Sanoisitko kristityistä yleisesti, että he rakastavat kaikkia, eivätkä syrji erilaisia esim. seksuaalisen suuntauneisuuden, sukupuolen tai uskonnon takia?
 
tekevät tietävät, miten kirkko luokitteli ennen ihmiset talollisiin, torppareihin ja loisiin (inhysningar). Eli kyllä kristillisiin arvoihin on aina kuulunut ihmisten polkeminen ja rikkaiden suosiminen. Ennen kirkon perusta rikkaiden suosimiseen oli tietysti raha, karja ja muu sellainen, jolla papisto jne sai tarvittavia varoja sotimiseen ja aivopesuun.

Tänä päivänä tilanne on ihan sama: heikkoja yksilöitä potkitaan päähän yhteiskunnan toimesta ja vieläpä siten, että ihmiset on saatu ajattelemaan täysin normaaleista ihmisistä pahaa. Työttömät, lihavat, tupakoijat jne. ovat alinta kastia, narsistiset menestyjät ylintä kastia. Tätä voi tarkastella vaikkapa siten, miksi ihmisiä pidetään töissä stressaantuneena sairastumassa, (uni- mieliala- vatsa- kipu)lääkkeillä, vaikka todellisuudessa ihmisarvoista olisi antaa yksilön rauhoittua ja parantua.
 
Hoomoilanen: määrittele kristitty.
Se ei riitä että vain kuuluu kirkkoon ja käy kerran vuodessa Kauneimmissa joululauluissa.

Anyway, homoseksuaalisuuden harjoittaminen kielletään 2 kertaa VT:ssa ja 2 kertaa UT:ssa, siinä kristillisyyttä.

Rinnasta homous vaikka sisarusliittoihin niin ymmärrät miten konservatiivi-uskovat mieltävät homouden, kuinka me ajatellaan siitä asiasta.

Ei mulla muuta. Mä haistan piiiitkän homousketjun...
 
Viimeksi muokattu:
Hoomoilanen: määrittele kristitty.
Se ei riitä että vain kuuluu kirkkoon ja käy kerran vuodessa Kauneimmissa joululauluissa.

Anyway, homoseksuaalisuuden harjoittaminen kielletään 2 kertaa VT:ssa ja 2 kertaa UT:ssa, siinä kristillisyyttä.

Rinnasta se vaikka sisarusliittoihin niin ymmärrät miten konservatiivi-uskovat mieltävät homouden.

Aivan - eli kristityt rinnastavat homoseksuaalisuuden insestiin.
 
Hoomoilanen: siispä antakaamme kaikkien aikuisten ja vapaiden, itsenäisiin päätöksiin pystyvien, toisiaan rakastavien sisarusten tulla kaapista? Eiväthän he tee toisilleen pahaa, kunhan vain - rakastavat. :rolleyes:
 
Mitä se eikristittyjen nenää kaivaa millaiset moraalinäkemykset kristityillä on, kunhan lakia noudatetaan noin yleensä. Ei yleisen suvaitsevaisuuden nimissä tarvitse suostua homopersettä nuolemaan, ei kuvainnollisesti eikä konkreettisesti kuvan muodossa.
 
Hoomoilanen: siispä antakaamme kaikkien aikuisten ja vapaiden, itsenäisiin päätöksiin pystyvien, toisiaan rakastavien sisarusten tulla kaapista? Eiväthän he tee toisilleen pahaa, kunhan vain - rakastavat. :rolleyes:

Totta tämäkin. Nykyisten tehokkaiden ehkäisymenetelmien aikakaudella ei sisarusten välisen seksin tarvitse olla tabu, mutta paha heitä on mennä estämään lisääntymästä riskeistä huolimatta, jos he välttämättä haluavat. Sanotaanhan, että mitä serkumpi, niin sen herkumpi.

Homoutta ei Raamatun tarvitsisi tuomita ollenkaan, mutta koska se sen tekee, niin se pitää vain jättää huomiotta. Raamattu tuomitsee monta muutakin juttua, kuten tatuoimisen ja sekakuituisten vaatteiden käyttämisen. Kuinka moni kristitty niistä kielloista piittaa?
 
Vaikka mä harvoin kristillisissä ketjuissa olen Turbojurbon kanssa samaa mieltä, niin hän on niitä harvoja ei-uskovia palstalla jotka älyää että Raamattu edelleen kieltää homouden harjoittamisen.

Homouden harjoittaminen nyt vaan on syntiä edelleen, piste.

Mutta mitä VT:n ja UT:n eroon tulee niin osa juutalaisista jutuista kumoutuu kristinuskossa, mutta homoilukielto säilyy sielläkin. Ylipäätään se seksuaalisuuden laji mikä on pervoa VT:ssä ei muutu terveeksi UT:ssakaan.

Mutta homoja voi rakastaa muutoin ihmisinä, homoilu ei ole sen erikoisempi synti kuin muutkaan synnit, ei pienempi eikä suurempi.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta eikös kristityn tulisi kilvoitella eli pyrkiä olemaan tekemättä syntiä? Homoseksuaalisessa parisuhteessa se tarkoittaisi kieltäytymistä seksistä kumppanin kanssa, mikä voi käydä molempien hermoille pahan kerran. Toisaalta kunnon kristitty ei pidä mitään tärkeämpänä kuin jumalsuhdettaan, ei edes puolisoaan, lapsista nyt puhumattakaan.
 
Turbis, kristitty ei edes lähde homppelisuhteeseen.
Tai kyllä on joitakin uudestisyntyneitä uskovia jotka homoilevat mutta se on jo vähän, sanoisinko riskialtista.
 
Teillä ei taida olla aavistustakaan, mitä se sana "kristillinen" oikeasti pitää sisällään. Luulette, että kyse on jostain sellaisesta että kaikki on ihanaa, rakkauttaa vaan riittää, kaikkia autetaan, hyvää tahtoa sinne tänne. Ei.

Kristinuskon keskeisin asia on Kristus, joka on maksanut kovan hinnan ja jos haluut kyytiin junaan, sun on hylättävä entinen elämä ja entinen minä. Ei kompromisseja, ei hynyttelyä. Joko sä seuraat Jeesusta, tai et seuraa.
 
"Huhhuh": aamen. Mutta kerrotko mitä on "hynyttely"? :D
 
"Huhhuh": aamen. Mutta kerrotko mitä on "hynyttely"? :D

No semmosta, että "juu jokaisella on oma usko, juu, voihan se noinkin olla, niin, kyllähän kirkko hyväksyy kaikki, tulkaa tänne pomppimaan nyt ihan homona niin saatte ilmasia Tom of Finland postimerkkejä ja paavin nimmarin. Ja semmosta, että ollaan vaan hiljaa silloin kuin kuuluisi sanoa että eihän tämä ole oikein, ei tämä sovi meille. Juu että tulkaa vaan muslimit meidän kirkkoihin joikkamaan ja puhumaan jihadista. Ja että kaikkihan on vaan energiaa ja kaikkihan onin vaan vertausdkuvallista, abstraktia, sä voit elää miten haluut, kunhan kaikilla on hyvä tahto. Tai kunhan se ees näyttää hyv'ltä tahdolta päällepäin.
 
Okei. Uusia suomen kielen sanoja, vai liekö murresana. :D
 
[QUOTE="huhhuh";30262128]
Kristinuskon keskeisin asia on Kristus, joka on maksanut kovan hinnan ja jos haluut kyytiin junaan, sun on hylättävä entinen elämä ja entinen minä. Ei kompromisseja, ei hynyttelyä. Joko sä seuraat Jeesusta, tai et seuraa.[/QUOTE]

Eli jos menee mukaan Jeesuksen junaan, niin enää ei ole asiaa junaan? Minuahan se ei haittaa, paatunutta heteroseksualistia, mutta kristittyjä homoja käy sääliksi. Kuvittele jotain homoa, joka kaverinsa kanssa menee herätyskokoukseen ja puhuja kertoo ihanasta armosta, joka vapauttaa kaikki – mutta katsoo sitten suoraan homon silmiin ja kertoo, että kaikki paitsi SINUT! Sinut on tuomittu elämään loppuelämäsi ilman inhimillistä rakkautta ja kosketusta, koska se nyt vain menee niin. Valita Jumalalle äläkä hänelle.
 

Yhteistyössä