Miten suhtautuisit, jos tietäisit joskus melko varmasti joutuvasi pyörätuoliin?

[...--...]

Harmittaisi, mutta yrittäisin vielä pystyessäni tehdä asioita, jotka pyörätuolin kanssa eivät onnistu, kuten lenkkeillä poluilla ja kulkea metsissä.

 

[chef]

[QUOTE="a p";30205019]Itse ajattelen samoin, ennemmin istun pyörätuolissa kuin olen sokea. Tai kuurokaan. Onneksi harrastukseni ovat sellaisia etteivät ne asiasta kärsisi, uuden ammatin tarvitsen, se on jo työn alla. Liikunta on ollut mulle aina lähinnä pakkopullaa, normaalipainoinen kuitenkin olen. Jatkossa fysioterapia ja uinti olisi ainoita lajeja mulle, ja se sopisi hyvin.

Sairaudessani tulee aina olemaan kyky kävellä lyhyitä matkoja, esim. kotona tulee tod. näk. pärjäämään kepin/keppien kanssa.[/QUOTE]

Voi olla, että vielä muutama viikko sitten olisin vastannut toisin. Pyörätuoliin joutuminen olisi saattanut tuolloin olla isompi asia, kuin miltä se juuri tänään kuultuna tuntuisi.

Lapseni jalka halvaantui aivan yhtäkkiä muutama viikko sitten ja tuon asian kanssa eläessä on saanut yhteen jos toiseenkin asiaan vähän lisää perspektiiviä.

 

[Echo]

En tiedä olenko ihan outo, mutta tavallaan se olisi helpotus. :O Jotenkin lähtisi hartioilla semmoinen paine pärjätä tässä elämässä.

 

["niin"]

[QUOTE="vieras";29060198]Alkaisin varmasti pohtia asunnon esteettömyyttä ja sitä miten pyörätuoliramppi rakennetaan yms. Luulen että käytännön juttujen kautta kävisin läpi tilannetta.

Jos kyse ei ole MS-taudista joka vaikuttaa myös näkökykyyn ei vaikuttaisi omaan työntekoon mitenkään. Voisin ihan hyvin tehdä töitäni pyörätuolistakin.[/QUOTE]

MS ei aina vaikuta näkökykyyn. Ainakaan kovin paljon. Monet näkee laseilla hyvin.

 

[Mielensäpahoittaja]

Päivittelen, tällä kertaa mustana, tosin uudehkolla nikillä.

Tilanne on nyt edennyt niin, että olen päässyt kuntoutustuelle, ja opiskelen uutta ammattia, kesälomalla koulusta parhaillaan. Keppiä käytän joskus, ja polvi-sekä rannetukia.Kunto vaihtelee, kesällä parempi vointi kuin syksyllä, talvella ja keväällä. Viime talvena oli päiviä jolloin en päässyt sängystä koko päivänä.

En ole yhtään varma valmistunko koskaan, tai palaanko työelämään, mutten sure sitä, elän päivä kerrallaan, jaksotan tekemisiäni ja koitan nauttia elämästä parhaani mukaan.

Onneksi minulla ihana perhe ja lähiomaiset sekä ystävät, sekä rakkain harrastukseni josta luultavasti en joudu koskaan luopumaan.