I
Itkua ja hammasten kiristystä
Vieras
Oltiin lapsettomuushoidoissa, aloin odottaa kaksosia mutta muutaman viikon päästä saatiin tietää, että toinen on menehtynyt. Se ei ehkä tule minusta ulos ennenkuin toisen lapsen syntyessä. Raskaus siis vasta yhdeksännellä viikolla. Täysin normaalia ja luonnon valinta, että näin kävi mutta iso menetys meille.
Kerroimme toisen sikiön menehtymisestä miehen siskolle, joka tiesi, että kaksosia odotamme. Hän vastasi tekstiviestillä, että "Mä on niin tottunut uollaiseen kaverin keskenmenojen ja koiramaailman kanssa, että oon oppinu ettei kannata nuolasta ennen kuin tipahtaa".
Loukkaannuin tuosta suunnattomasti. Turhaanko?
Minä koen asian niin, että meidän kovasti odotettu ja rakastettu tuleva perheenjäsenemme menehtyi. Ikäänkuin keskenmeno mutta samaan aikaan toinen raskaus jatkuu samassa kropassa. Sikiöt olivat yksilöitä ja suru toisen menettämisestä pitää surra. Olisiko sillä ollut eroa jos sikiö olisi ollut vaikka 36 viikolla ja kuollut pari minuuttia ennen syntymäänsä? Miksi minusta tuntuu, että hän vähätteli asiaa?
Tänään on tulossa mielenkiintoinen pääsiäislounas anoppilassa jos hän päästä tuollaista suustaan..
Kertokaa tekin mielipiteenne.