Miten suhtautua hankalaan isovanhempaan?

["vieras"]

Meillä on pieniä lapsia ja ongelmia mieheni vanhemmista. Hänen isänsä on ollut ns. kotityranni, kännissä kotona ja saanut käsittämättömiä raivareita lapsille, ovat oppineet olemaan koko ajan varpaillaan etteivät suututtaisi isää. Äiti ei ole asiaan puuttunut. Lapset eivät ole esim. saaneet syödä vapaasti kotonaan, vaan on aina pitänyt pyytää isältä ruokaa. (Siis ei saanut ottaa jääkaapista esim. jogurttia jos oli nälkä jne).

Nyttemmin tämä mies on lopettanut juomisen, on absolutisti ja sanoo muuttuneensa. Hän on kuitenkin erittäin hankala luonne. Minä olen tutustunut häneen vasta absolutistiaikoinaan, eli en ole joutunut hänen silmittömien raivonpuuskiensa kohteeksi mutta sanoisin silti että hän on huomattavan vaikea ihminen vieläkin.

Tämä mies ei koskaan auta meitä lastenhoidossa, miehen äiti auttaa joskus. Molemmat pitävät paljon lapsistamme ja lapset heistä, joten haluamme tavata ja pitää välit kunnossa. Joudumme nielemään kaikenlaista paskaa aina kun käymme siellä. Kaiken on aina mentävä tuon miehen mielen mukaan jne, kaikkea mahdollista ikävää, mutta siedämme sitä lasten takia.

Nyt vähän aikaa sitten tuli mitta täyteen. En ole tottunut noin hankaliin ihmisiin, enkä jaksaisi aina olla varpaillani ja mielin kielin hänelle. Jokin aikaa sitten hän lähetti miehelleni sähköpostin jossa haukkui meitä kaikenlaisista ihme asioista. Suurinta osaa emme edes muistaneet. Kyseli vuosien takaisista asioista ja syytti meitä omasta pahasta olostaan.

En jaksaisi tällaista.... mietimme mieheni kanssa, olisko helpompi vain katkaista välit kokonaan vai pitääkö lasten takia sinnitellä. Ei jaksaisi aina pyydellä kaikkea anteeksi ja ottaa syitä kaikesta mitä tälle miehelle on tapahtunut elämässään. Tuntuu kuin koko suhde lapsiin olisi hänen ehdoillaan, ja meidän on nöyristeltävä häntä että voimme pysyä väleissä.

Mieheni äiti on mukava, joskaan hän ei mitenkään ole koskaan puuttunut miehensä asiattomaan käytökseen. Haluaisimme kuitenkin mieheni äidinkin takia pysyä väleissä, mutta alkaa tosiaan mennä nyt lopullisesti mitta täyteen.

Lisäksi ihmetyttää mitä he ajattelevat heille tapahtuvan sitten kun tulevat vanhoiksi ja tarvitsisivat meidän apuamme? Sittenkö autamme heitä ihan vilpittömästi kaiken tämän jälkeen?

Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja miten olette ratkaisseet asian?

 

["Pirkko"]

Meillä on samanlaisia kokemuksia, mutta ikävä kyllä vieläpä useamman isovanhemman kanssa. Eikä tilanne ole ratkennut, kymmenen vuotta nyt olemme sinnitelleet ja luovineet ja välillä olleet välirikossakin.

 

[nooh]

mä oon perinyt hankalan luonteen isältäni. eli takaisin annoin samalla mitalla, joskus jopa enemmän. Vierailut harvenivat pikkuhiljaa. lapset tosin kasvoivat myöskin ja muistavat heidät, vaikkei vierailtu kuin kerran-pari vuodessa.

Isän kuoleman jälkeen välit äitiin kävivät katkolla, mutta palautuivat pikkuhiljaa paremmaksi.

Mä en siis suostuis kyykytettäväksi sen varjolla, että lapsilla olisi isovanhempi. ajattele, millaista käytösmallia miehesi isä viljelee ympärilleen.

 

["vieras ap"]

Tavallaan välillä käy tyyppiä sääliksi, mutta sitten taas alkaa niin pistää vihaksi hänen käytöksensä. Tuntuisi vaan tosi pahalta katkaista välit kokonaan, mutta ehkä tosiaan voisi tehdä niin kuin tässä joku kirjoittikin, että tavattaisi vain tosi harvoin, ja välillä pitkiäkin taukoja ilman yhteydenpitoa. Ikävää kyllä lasten kannalta.

 

["vierastus"]

Miten sun lapset niin kovin kärsisi siitä, että katkaiset välit hankalaan sukulaiseen? Siis oikeesti mieti jos olis vieras ihminen hyväksyisitkö häneltä ko. käytöstä? Vai lopettaisitko tapaamiset kokonaan? Miksi sukulaisuus suhde muuttaa hankalan ihmissuhteen sellaiseksi, et siedät mitä vaan?
Ja siis mitä sun lapset siitä saa et tapaa tätä ihmistä? Kerroit et tapaamiset menee appesi ehdoilla joka tapauksessa?
No miten vaan, mut minä en viitsisi. Ja juu olen katkaissut välit kahteenki sukulaiseen juuri hankalan käytöksen vuoksi. Elämä on liian lyhyt sellaiseen kakkaan