Miten suhtautua 1v:n kitinään/kiukutteluun?

Meillä tuo likka 1v1kk ja kitinä/kiukuttelu on lähes jatkuvaa - siis silloin kun ollaan kotona :headwall: Välillä jaksaa keskittyä viideksi minuutiksi johonkin leikkeihin, mutta kyllästyy kohtaa, tulee roikkumaan ja pitää sellaista melko rasittavaa tekokitinää :/

Olenkin miettinyt, että pitäisikö olla vain huomioimatta? (tosin olen huomannut, että joskus se voi johtaa oikeaan harmitusitkuun ).
Tai jos huomioi joka kiukkuun, niin miten? (meidän likalle ei ainakaan kannata lässyttää, kitinä sen kun yltyy )

Miten te toimitte? =)

Niin juu, kyläillään aika paljon yms. että niitä ei tarvii edes ehdottaa, onhan kotonakin pakko joskus olla

 

Meillä oli myös vuoden iässä tuollainen vaihe. Ja ei millään olisi viihtynyt kotona...ja mekin kyläiltiin aika paljon. Viihtyi aina muissa paikoissa....se meni oikeastaan ohi keväällä kun päästiin ulkoilemaan....ja nyt ollaankin vaan ulkona aamusta iltaan heh. Joten ei varmana ole kamalasti apua sinulle tästä.

Poikamme on ulkona kuin aurinko leikkii hiekkalaatikolla itekseen ja muutenkin keksii touhua ulkona ja viihtyy yksin...kunhan vaan seurailen ettei mitään tapahdu. Mutta sisällä ei ole mitään tekemistä hänen mielestään....

 

Kuulostaapa tutulta. Meillä nuorempi poika on ollu koko kevään tosi kitinä päällä aamusta iltaan ja kun sitä koittaa päivät pitkät yksi jaskaa, niin alkaa kyllä välillä olemaan niin, ettei enää edes noteeraa toisen kitisemistä. Pakko on välillä ruokaakin tehdä yms. joten aina ei voi sylissä pidellä tai kantorepuskaan kanniskella.

Mä oon antanu pojalle aika usein Talkmuruja muovikippoon ja niiden kanssa poika viihtyy vähän aikaa ja sitten tulee kitisemään lisää. Onneksi nyt kitinä on vähän helpottanu ja välillä voi olla joku päivä välissä ettei kitise ollenkaan ja se vasta autuasta onkin. Meilläkin poika viihtyy hyvin ulkona ja ulkona nyt kesällä koitetaankin olla mahdollisimman paljon ja välillä viihtyy myös isoveikan kanssa sisällä touhutessa.

Voimia ja jaksamista! :hug:

 

Meillä on ihan sama juttu, kitinää ja tyytymättömyyttä tuntuu olevan koko ajan kun olen kaksistaan pojan kanssa kotona. Kyse ei tosiaankaan ole mistään asiasta, jonka voisi poistaa esim. nälkä, väsy tms. vaan kerta kaikkiaan äiti on sellainen hahmo, jonka kanssa näköjään vain kitistään.

Meillä onkin ihan selkeä päivärytmi, aamutoimien jälkeen lähdetään leikkipuistoon, missä poitsu tykkää olla ja touhuta vaikka kuinka kauan ja äidilläkin on seuraa tutuista äideistä. Kun tullaan puistosta onkin lapsen päiväunet ja äidille omaa aikaa. Iltapäivällä mies jo tulee töistä ja illalla tehdään muita juttuja; ollaan kotona, mennään pyöräilemään, kauppaan tms. Jos jäädään aamusta alkaen vain kotijuttuja tekemään, niin koko päivä menee metsään, kun en millään jaksa kuunnella pelkkä tyytymättömyyttä. Olen rakentanut päivän niin, että oma hermo kestää näitä asioita puuhaillen. Joka päivä muistan olla kiitollinen terveestä ihanasta pojasta ja luon uskoa tulevaisuuteen, että kun poika on vähän isompi, omaehtoiset leikit sujuvat paremmin taikka muut yhteiset tekemiset kotona, kun taitojakin sitten alkaa löytyä. Ja jospa joskus tulisi sisarus, niin sekin muuttaisi taas tilanteita (taas tuoden mukanaan omia haasteitakin

Mutta kyllä se siitä ihan varmasti ajan kanssa!

 

Meillä rutiinit auttaa asiaa. Aina mennään samalla tahdilla joka helkkarin päivä olipa 1 tai 2 päikkärit. Jos muu ei auta, sanon että lähdetääs yläkertaan, saat itse nousta portaat, niin jo loppuu kitinä. Ruokaa tehdessä lapsi on usein syöttötuolissa katselemassa puuhasteluani. En edes odota, että 14 kk ikäinen jaksaisi puuhastella yksin - tai sitten hän on tonkimassa ruukkukasveja! Syödessä kitinään auttaa oma lautanen ja lusikka, joilla sörssätään ruokaa pöydäle, suuhun ja lattialle. Koiralla on nykyisin jatkuvat herkkujuhlat!

 

Meillä myös tuon ikäisenä ei osattu yhtää olla yksin ,enkä sitä vaatinutkaan. Koti oli kyllä sen näköinen ,että täällä leikitään taaperon kanssa. Mutta lapset kasvaa.. Nyt meidän tyttö 1v10 kk ja välillä ihan hämmästyn ,kun siivoilen tai laitan ruokaa ,kun tyttö iloisena sen aikaa leikkii yksinään leikkihuoneessa tai katsoo piirrettyjä. Kyllä tuntuu lapsenhoito helpolle . Hyvä niin ,kun vauva syntyy pian. Aloittajalle jaksuja tuohon kauteen.

 

Ooh, ihanaa, muilla on samanlaista Eli teidän jokaisen kirjoitus tuntui kovin tutulta. Meilläkin tyttö 1v2kk kitisee äidille KOKO AJAN kotona ollessa. Kyläpaikoissa tai ulkona touhuilee hyväntuulisena yksin mutta annas olla kun tullaan kotiin ja äidin pitäis hetkeksi keskittyä vaikka ruuanlaittoon |O Miehelle ei tätä tee. Ei vaikka oli tuossa välillä 6 vkoa sen kanssa päivät kotona kun itse olin töissä. Kitinä vain tiivistettiin sitten iltoihin :| Mutta ihana kuulla myös että menee joskus (toivottavasti) ohi....

 

Ei oo totta. Just aioin itse kirjoittaa samasta asiasta.

Kiva kuulla, että muillakin on samanlaista. Oon jo miettinyt, onko kasvatuksessa mennyt jokin ihan pieleen, kun poika (13 kk) ei tee muuta kuin kitisee, kun ollaan kahdestaan kotona. Muualla ollessa on ihan iloinen, samoin ulkona.

Joskus meinaa mennä hermot. Esim. eilen kun satoi koko päivän niin paljon, ettei iltapäivällä menty ulos ollenkaan.

Lääkettä tähän ei taida olla? Pitänee yrittää puuhata omiaan ja antaa pojan kitistä...

 

Sellaista tuli vielä mieleeni, että vaikka vähän yritänkin olla, etten reagoisi koko ajan kitinään, niin toisaalta yritän antaa pojalle oman aikani 100 %:sti. Näinä hetkinä en yritäkään tehdä mitään muuta, istun/makaan lattialla, päälläni voi kiipeillä, selataan kirjoja jne. Kun kotona menen esim. veskiin, kerron meneväni ja tulevani ihan kohta takaisin. Poika on oppinut jo ymmärtämään tämän asian, tosin tulee usein mukaan. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, etten lisäisi lapseni kitinää sillä, että hän joutuisi koko ajan vahtimaan minua etten häviä, vaan luottamusta syntyisi. Mulla on vaan ollut tässä sellainen tunne, että hän pelkää, että katoan ja siksikin kitisee. Samoin yritän monia muitakin asioita selittää ja näin "keskustellen" poika kyllä kuuntelee asioita ja elämää mielenkiinnolla. Eikä ainakaan tällöin kitise

 

Kevätkesä Minä teen samoin, että ilmoitan tytölle mihin menen ja että en ole kauan pois ja tulen pian takaisin.
Välillä kun kitinä vaa jatkuu ja jatkuu niin puhun tytön kitinän päälle mitä minä nyt teen ja mitä laitan mihinkin. Välillä tyttö jaksaa kuunnella, mutta yleensä... - noh, kitisee :|

Niin ja silloin kun ei kitise niin on hiljaa ja yrittää tehdä pahuuksia...




En oikein vielä suoranaista selkoa siihen, että miten suhtaudutte? Huomioitteko aina ja miten? :ashamed:

 

meillä kans tyttö on kitinä tuulella ja toisena päivänä enemmän tai vähemmän. Tänään on ollut aivan kiva päivä sen kans, kun nukku hienot unet niin jaksaa..

Minä toisinaan vaan jatkan hommiani ja yleensä tyttö tulee sitten kattomaan mitä teen. Usein sanon vaan: "että kitise vaan, kun kerta haluat, mutta äiti jatkaa hommia" Monesti vaan kattoo, että onko tosissaan ja hyvällä tuurilla saattaa lopettaa..

Meillä varmaan tulossa hampaita niin siitä johtuu kitinä, mutta kyllä osaa kitistä "ilman syytäkin". Ei ole märkä vaippa eikä ole mälkä tms..

Eli yleensä suhtaudun niin, että koitan olla välittämättä. Jos lohduttelen mahottomasti niin vaan kiihtyy kitisee tai alkaa enemmän itkeä. Tietenkin sylitän, mutta jos sekään ei auta niin laitan lelujen luo ja alan tehdä jotain. yleensä hetken päästä lopettaa kitinän, tai sitten ei... Mut näin meillä... tytöllä ikää siis 1v1kk.

 

Meillä on ihan sama juttu, kitinää ja tyytymättömyyttä tuntuu olevan koko ajan kun olen kaksistaan pojan kanssa kotona. Kyse ei tosiaankaan ole mistään asiasta, jonka voisi poistaa esim. nälkä, väsy tms. vaan kerta kaikkiaan äiti on sellainen hahmo, jonka kanssa näköjään vain kitistään.

Meillä onkin ihan selkeä päivärytmi, aamutoimien jälkeen lähdetään leikkipuistoon, missä poitsu tykkää olla ja touhuta vaikka kuinka kauan ja äidilläkin on seuraa tutuista äideistä. Kun tullaan puistosta onkin lapsen päiväunet ja äidille omaa aikaa. Iltapäivällä mies jo tulee töistä ja illalla tehdään muita juttuja; ollaan kotona, mennään pyöräilemään, kauppaan tms. Jos jäädään aamusta alkaen vain kotijuttuja tekemään, niin koko päivä menee metsään, kun en millään jaksa kuunnella pelkkä tyytymättömyyttä. Olen rakentanut päivän niin, että oma hermo kestää näitä asioita puuhaillen. Joka päivä muistan olla kiitollinen terveestä ihanasta pojasta ja luon uskoa tulevaisuuteen, että kun poika on vähän isompi, omaehtoiset leikit sujuvat paremmin taikka muut yhteiset tekemiset kotona, kun taitojakin sitten alkaa löytyä. Ja jospa joskus tulisi sisarus, niin sekin muuttaisi taas tilanteita (taas tuoden mukanaan omia haasteitakin

Mutta kyllä se siitä ihan varmasti ajan kanssa!

Meillä aivan sama tilanne ja tasan samat "toimenpiteet", että päivä saadaan jotenkin kulumaan. Ainoa ero taisi tähän viestiin olla, että meillä on tyttö =)