Miten suhtaudutte naiseen joka antaa lapsensa adoptioon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämillään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hämillään

Vieras
Tilanne on se että olen raskaana. Mies jäi vastikään pettämisestä kiinni joten ero edessä. Minä aloitin juuri ensimmäisen vuoden opiskelut ammattikorkeassa, unelmieni alalla.

Jos parisuhteen tilanne ei olisi mikä on, pitäisi lapsen. Mutta nyt... Ei yksinkertaisesti riitä kantti pistämään opiskelut pitkälle tauolle ennenkuin ehdin niitä kunnolla aloittaakaan. Yh-opiskelijaäidin elämä tuntuu liian raskaalta jo pelkän ajatuksen tasolla.

Aborttia olen harkinnut mutta se tuntuu todella väärältä. Varsinkin kun ehkäisy on ollut vähän huolimatonta (koska miehen kanssa oltiin puhuttu että jos nakki napsahtaa niin tervetuloa vaan lapselle, tietenkin ennen kuin mies narahti toisen naisen sylistä). En halua yksinhuoltajaksi. Haluan rakastavan ja vakaan ydinperheen.

Adoptiota olen miettinyt vakavissaan. Mutta mietityttää sitä että mitenhän muut suhtautuvat? Esim koulussa, jos opiskelen maha pystyssä, käväisen synnyttämässä, pidän saikkua hetken ja palaan sitten kouluun? Tuomitaanko minut? Saanko vinoja katseita? Tuntuukohan hirveältä kuunnella onnitteluja raskausmahasta, ja vastata niihin että "joo mut en mä tätä itselläni pidä"?

Miten itse henk. koht suhtautuisit siihen että joku raskaana oleva sanoisi antavansa lapsen adoptioon?

Viikkoja on vasta kymmenen, kaikki siis auki vielä. Voihan olla että synnytyksen lähestyessä ei enää tulisi mieleenkään antaa lasta pois, mutta tällä hetkellä se tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta...
 
Sanoisin kyllä että mietippä uudestaan sitä aborttiasiaa.
Mutta jos haluat lapsen synnyttää niin varaudu siihen että olet sitten yksinhuoltaja, et pysty luopumaan lapsestasi.

Niistä raskaudenaikaisista kysymyksistä sen verran että voithan vain sanoa että et halua keskustella asiasta. Tai voit olla salaperäinen ja sanoa vaan että lapsi ei ole sinun. Sitten voit jättää sen auki että miten ei ole sinun. Olethan voinut vaikka antaa kohtusi vuokraan :)
 
että saat tunnontuskat adoptioon antamisesta. Et todellakaan ole ensimmäinen, joka vetää yksin koulun ja lapsenhoitamisen läpi. Toinen ansia on se että jos alat vihata lasta, kun muistuttaa miestäsi. Siitä ei sitten selvitäkkään.
Katso vaikka kadonneen jäljellä ohjelmaa ja mieti mille adoptoiduista tuntuu koko elämänsä. He etsivät vanhempiaan!
 
En ainakaan tuomitsevasti. Anoppini on aikoinaan antanut esikoisensa adoptioon. Tosin aika oli eri ja hänellä huonompi elämäntilanne kuin sinulla. Minun mielestäni miuluummin adoptioon kuin abortti, vaikken sitäkään vastusta mitenkään. Adoptio on varmasti kuitenkin todella paljon vaikeampi läpi käytävä kuin abortti ja lapsettomuudesta kärsineenä vaikea kuvitella miten joku voi antaa kantamansa lapsen pois, jos kuitenkin omaa normaalit elämänhallinta taidot. Ei siis ole esim. päihdeongelmainen tai psyykkisesti sairas.
 
Minkälaiset turvaverkot sulla olis jos pitäisit lapsen? Voisiko esim. vanhempasi olla tukena? Vaikea tilanne, voimia päätökseen. Sinun tilanteessasi olisin voinut joskus ajatella samoin kuin sinä. Nyt kun mulla on kaksi lasta, niin tiedän mitä antaisin pois, enkä siis missään nimessä luopuisi lapsestani. Toisaaltaa taas yh-opiskleijan elämä on varmaan aika raskasta. Mutta mieti sitäkin, että jos annat lapsen pois ja saat myöhemmin toisen lapsen, niin se saattaa avata silmäsi asialle uudella tavalla, ja sitten et enää saa ensimmäistä lastasi takaisin.
 
Tietyllä lailla suurinta rakkautta. Antaa lapselle mahdollisuus saada jotain mitä itse ei voi antaa. Kunnioitan suuresti moista päätöstä.

Samaa mieltä, mielestäni suurin rakkauden osoitus lapselle. Lapsen saaminen on mielestäni aina jossain mielessä omien halujensa (saada olla äiti, jatkaa omia geenejä, jne.) tyydyttämistä. Adoptiossa annat täysin epäitsekkäästi lapselle elämän lahjan, vaikket itse voikaan häntä pitää. Abortti on ns. "helppo" ja itsekäs ratkaisu adoptioon nähden.
 
  • Tykkää
Reactions: Mintus
Alkuperäinen kirjoittaja AikaKaukanaTäydellisestä;27085742:
Suhtautuisin tuomitsevasti. Mielestäni sun syyt ovat jokseenkin vähäiset. Ja isälläkin on varmasti mielipide asiaan.

Isän mielipide on että "joo synnytä vaan, kyllä mä elarit voin maksaa." Mutta en halua yksinhuoltajaksi! Haluan että lapsella on molemmat vanhemmat ja taloudellinen toimeentulo kohdillaan.

Aika raakaa sanoa että syyni antaa lapsi adoptioon ovat vähäiset, kun henkisen jaksamisen epäileminen on ihan normaali syy aborttiin. Minä kuitenkin olisin valmis raskauden ajan huolehtimaan oikeasti ruokavaliosta ja päihteettömyydestä, vaikka en lapselle kotia voikaan tarjota.
Opiskelijalla on rahat muutenkin tiukalla. Minun on pakko pystyä tekemään töitä opiskelun ohella jotta pärjään ilman miehen taloudellista avustusta. Jos pitäisin lapsen, joutuisin laittamaan opiskelut pitkälle katkolle. Valmistumiseni ja oman alan työelämään pääseminen lykkääntyisi niin pitkään että ajatuskin itkettää. Jos tästä ei pitäisi yksin selvitä niin olisin siihen valmis. Mutta opiskelevaksi yksinhuoltajaksi... Ei kiitos. Ajatuskin ahdistaa.
 
Suoraan sanottuna suhtautuisin sinuun suurella viileydellä jos olisin esim. samassa koulussa. En ymmärrä, miksi et tee aborttia. Mikään suuri ja mahtava rakkauden ele adoptioon anto ei ole, minusta on väärin että siitä annetaan sellainen kuva. Oman lapsen pois antaminen = rakkautta? Ei todellakaan, se on pakenemista ja pelkoa.

Abortin kumma kyllä hyväksyn. Olenkin vähän kiero, johtuu varmaan siitä, että olen adoptoitu.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
Itse suhtaudun tietyllä tapaa kunnioittavasti. Mielestäni on parempi, että on vahingon sattuessa kuitenkin kantanut vastuunsa ja samalla antanut jollekulle tärkeimmän lahjan elämässä.
 
Olet vaikkapa vain 9 kk äitiyslomalla ja selviät kyllä siitä. Mieskin varmaan haluaa olla isä, vaikka ette yhdessä asuisikaan (???). Sitten opiskelet ja lapsi on päivät hoidossa. Selviät, jos haluat selvitä.
 
Suoraan sanottuna suhtautuisin sinuun suurella viileydellä jos olisin esim. samassa koulussa. En ymmärrä, miksi et tee aborttia. Mikään suuri ja mahtava rakkauden ele adoptioon anto ei ole, minusta on väärin että siitä annetaan sellainen kuva. Oman lapsen pois antaminen = rakkautta? Ei todellakaan, se on pakenemista ja pelkoa.

Abortin kumma kyllä hyväksyn. Olenkin vähän kiero, johtuu varmaan siitä, että olen adoptoitu.

Mitä pakenemista se on??? Päinvastoin on valmis kantamaan seuraukset ja toimimaan viisaasti niin itsensä kuin lapsen kannalta. Ja tapahtuman jälkeen voi olla vielä vuosien päästäkin tyytyväinen ratkaisuunsa, kun taas abortti jää ihan varmasti kaivelemaan loppuelämäksi.
 
Mitä pakenemista se on??? Päinvastoin on valmis kantamaan seuraukset ja toimimaan viisaasti niin itsensä kuin lapsen kannalta. Ja tapahtuman jälkeen voi olla vielä vuosien päästäkin tyytyväinen ratkaisuunsa, kun taas abortti jää ihan varmasti kaivelemaan loppuelämäksi.

Tyytyväinen siitä, että antaa oman lapsensa pois? Ei se kuule ole niin ruusuista kuin sinä kuvittelet, vai pystyisitkö itse siihen?

Aborttikin on vastuunkantoa, eikä välttämättä jää kaivelemaan pitkäksikään aikaa. Toisin kuin adoptio. Mitähän sitä vastaa sitten lapselleen, jos ja kun hän tulee kyselemään että miksi annoit minut pois, mitä tapahtui? No, halusin opiskella täysillä... :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
aattelisin. Paljon parempaa kuin abortin tekevistä.

Näen naisen jota kunnioittaa koska ottaa vastuun teoistaan ja toimii lapsen parhaaksi. Adoptoitu sa varmasti rakastavan kodin jonne lasta on toivottu pitkään.

Voimia sinulle tilanteeseesi ja päätökseesi!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvää;27085931:
aattelisin. Paljon parempaa kuin abortin tekevistä.

Näen naisen jota kunnioittaa koska ottaa vastuun teoistaan ja toimii lapsen parhaaksi. Adoptoitu sa varmasti rakastavan kodin jonne lasta on toivottu pitkään.

Voimia sinulle tilanteeseesi ja päätökseesi!!

No ei välttämättä saa. Ihme vaaleanpunaisia, ruusuisia kuvitelmia teillä aiheesta adoptio.
 
Tyytyväinen siitä, että antaa oman lapsensa pois? Ei se kuule ole niin ruusuista kuin sinä kuvittelet, vai pystyisitkö itse siihen?

Aborttikin on vastuunkantoa, eikä välttämättä jää kaivelemaan pitkäksikään aikaa. Toisin kuin adoptio. Mitähän sitä vastaa sitten lapselleen, jos ja kun hän tulee kyselemään että miksi annoit minut pois, mitä tapahtui? No, halusin opiskella täysillä... :whistle:

joo, mutta onpahan lapsi joka pystyy kyselemään, jolla on kuitenkin rakastavat vanhemmat.. Sen sijaan että sinut olisi tapettu veitsellä palasiksi leikaten heti alkumetreillä..
 
Suhtautuisin kunnioittavasti. On paljon parempi antaa lapsi adoptioon kuin tehdä abortti. Itse en hyväksy aborttia.
Olen siis itse saanut lapsen yksin nuorena, ja opiskellut ja ollut yh ja pärjännyt oikein hyvin elämässä mutta ymmärrän ettei se kaikille ole helppoa.
Mites olisi jos juttelisit alustavasti neuvolassa tuosta adoptio-ajatuksesta ja sitten katsoisit raskauden jatkuessa miltä susta tuntuu. Kun ei sitä tarvii heti lyödä lukkoon vaan jos tuntuu et haluat pitää lapsen, voit sen tehdä vaikka adoptiomahdollisuutta jonkunlaisena suunnitelmana pitäisitkin aluksi.
Jos taas edelleen tuntuu hyvältä ajatukselta tuo adotio, niin sitten teet niin. Mulla on kaveripiirissä adoptiolapsia, aikusia sellaisia siis, ja ovat hyvissä perheissä todella rakastettuina kasvaneet!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvää;27085964:
sanoit että sinut on adoptoidu. Olisitko mieluummin abortoitu?? Vaikka kuinka olisi ollut vaikeuksia niin nyt pyyhki hyvin ja tulevaisuus on edessä.

Järjetön kysymys, jota osasin odottaa. Olen olemassa, joten valitsen sen. Mutta jos minut olisi abortoitu, en sitä missään surisi enkä siitä kärsisi, tietenkään, kun en olisi olemassa.

Adoptio on rankka juttu, ei mikään elämänpelastusjuttu vaan siinä on kyse lapsesta ja siitä, että lapsi menettää kosketuksensa biologisiin vanhempiin. Teille se tietysti on pala kakkua, koska olette sitä mieltä että sama se millainen elämä, elämälle pitää pelastaa.
 

Yhteistyössä