Miten suhtaudutte kyykäärmeisiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En ihan kaikkia lukenut, mutta kyllä meidän pihassa on ollut kyitä jotka eivät väistä vaan "hyökkäävät kimppuun". Eli se on ihan puppua että kyy aina lähtee karkuun. Meillä on ollut paljon kyitä ja kyllä jokainen joka tulee pihaan niin tapetaan. Kesässä se tarkoittaa n. 8-12 kyytä. Ja ihan kaikkia ei saada hengiltä. Pari vuotta sitten näin 18 kyytä pihapiirissä kesän aikana. Viime kesänä esim. tapoin puolen tunnin sisällä kolme kyytä samasta paikasta, kahden metrin päästä ulkorappusista. Ja meillä on kolme pientä lasta ja koira. Kyyt on ollut kasvihuoneessa, lasten hiekkalaatikolla, koiran tarhassa... Ei kiitos, kyllä pihasta jokainen tapetaan. Todennäköisesti niillä on talvehtimispaikka lähistöllä, senkun löytäis niin...

Meillä on myös vaskitsoja ja ne saavat elellä rauhassa. Viime kesänä kaks kaverusta eleli kasvihuoneessa. Mut kyllä ne vähän pelästytti, jos näki vaan silmäkulmasta että joku luikerteli eikä ollut ihan varma oliko vaskitsa vai kyy.

Metsässä kyyt saavat asustaa ihan rauhassa, mutta pihaan ei tarvitse tulla.
 
Suomen käärmelajeista muut paitsi kyy ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja. Kyy on ainoa Suomessa esiintyvä myrkyllinen käärmelaji.

Suomalainen kyy syö vain kuollutta ruokaa. Se tappaa ravinnoksi saalistamansa pienen eläimen (hiiri, myyrä tms) ensin myrkyllään ja syö sen vasta sitten. Rantakäärme puolestaan syö vain elävää ruokaa. Se tarraa kaloihin tai sammakoihin tai muihin saaliseläimiin tiukasti hampaillaan ja nielee ne elävänä. Kangaskäärme puolestaan on niin kutsuttu kuristajakäärme. Se kietoutuu saaliinsa ympärille ja kuristaa sen ennen syömistä.
 
[QUOTE="vieras";23295312]Kyy ei ole vaarallinen, jos sen lähelle ei mene ja kunhan sitä osaa varoa. Suurin osa kyynpureman saaneista on lapsia, jotka eivät ole tiedostaneet vaaraa ja meneet liian lähelle käärmettä, koskemaan siihen tms.

Ja kerros minulle, että miksi ihmeessä käärme rupeaisi huvikseen tuhlaamaan myrkkyänsä? Kuten jo sanoin, kyyllä kestää aikaa tuottaa uusi myrkky menetetyn tilalle. Kyy ei koskaan käytä myrkkyä, ellei siihen ole tarvetta. Eihän mehiläisetkään pistä ihmistä huvikseen, mehiläisillä muuten menee henki, jos ne pistää ihmistä (mehiläinen kuolee, kun piikki irtoaa pistäessä).

Mehiläinen ja kyy molemmat käyttävät myrkkyänsä vain uhattuna ja puolustamiseen, kyy itsensä puolustamiseen ja mehiläinen pesänsä puolustamiseen.

Pysyn edelleen kannassani, että kyy on mennyt samaan suuntaan kuin te jostain muusta syystä. Tosin kuin kerroit valuvasta verestä, niin kyy on voinut haistaa sen ja jotenkin yhdistää sen saaliiseen. Kyyllä on todella heikko näkö, mutta todella hyvä hajuaisti.[/QUOTE]

Joo, kyllä mä sen uskon, että kyy hyökkää vain tulleensa uhatuksi. Mutta nämä kolme tapahtumaa viime kesältä jo osoittavat, että kyyt todellakin voivat olla aggressiivisia ja käyttävät tarpeen tullen myrkkyään. Ja uskon kyllä että valuvalla/haisevalla tuoreella verellä oli osuutta tuohon seuraamiseen, mutta väliäkö sillä - näin joka tapauksessa kävi.

[QUOTE="vieras";23295389]Vale. Kyy ei pysty sellaiseen suoritukseen.[/QUOTE]
No Ihan sama se mulle on uskotko vai et. Miksi ihmeessä ystäväni valehtelisi? Heillä on yrityksen työpaikassa kyyn pesä, kallionkolossa. Siellä niitä lötköttelee useita. Siellä se oli tapahtunut, kun asiakas oli tullut. Mutta sama se mulle on, jos et usko. Tiedän itse tasantarkkaan ketä uskon ja ketä en.
 
No Ihan sama se mulle on uskotko vai et. Miksi ihmeessä ystäväni valehtelisi? Heillä on yrityksen työpaikassa kyyn pesä, kallionkolossa. Siellä niitä lötköttelee useita. Siellä se oli tapahtunut, kun asiakas oli tullut. Mutta sama se mulle on, jos et usko. Tiedän itse tasantarkkaan ketä uskon ja ketä en.

Ja seuraavaksi kyy kävi varmaan kiinni satasta ohi ajavan auton renkaaseen? :D
 
[QUOTE="vieras";23293136]Ne iljettävät otukset eivät sentään vahingoita ekosysteemiä ja elinympäristöään, toisinkuin kuin eräs hyvinkin tuttu ja ihana kaikkien tuntema ja tietämä, kallistarvoinen ja aivan ylivertaisen hieno ja loistelias laji.[/QUOTE]

Bingo!

Itse pötkin karkuun jos näen. Hui!
 
[QUOTE="vieras";23346352]Ja seuraavaksi kyy kävi varmaan kiinni satasta ohi ajavan auton renkaaseen? :D[/QUOTE]

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, moottoripyörä ajoi hidasta vauhtia ts. oli pysähtymässä, kun kyy tarttui jalkaan. Ja kuskilla oli siis jo lähes jalka maassa.
 
Mie pelkään käärmeitä ja en niitä uskalla mennä niin lähele että tappasin! Mutta meillä kyllä pihaan jos uskaltautus ni mies sais tappaa. Kotopaikallaan tappaakin kaikki jotka tulee pihaan.
 
Vähemmän käärmeet tälle planeetalle harmia aiheuttavat kuin ihmiset. Ihminen on tuhonnut tätä planeettaa enemmän, kuin mikään muu eläinlaji. Olen kuullut joskus sanottavan, että sitten kun viimeinenkin ihminen on Maan päältä kuollut, on planeetta Maa päässyt kirouksestaan.
 

Similar threads

F
Viestiä
2
Luettu
375
Aihe vapaa
ex akat- kyykkääjä
E
F
Viestiä
1
Luettu
369
Aihe vapaa
ex akat- kyykkääjä
E
L
Viestiä
4
Luettu
640
Aihe vapaa
oikeinkirjoitus
O
Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V

Yhteistyössä