ovat suhtautuneet tulevaan lapsenlapseen raskausaikana ?
Ovatko olleet kiinnostuneita sinun voinnistasi ? Sikiön voinnista ? Kiinnostuneita näkemään ultrakuvia ? Neuvolakuulumisista ?
Ostaneet tulokkaalle tavaroita valmiiksi ? Neuloneet tms. ? =)
Onko suhtautuminen ollut erilaista ensimmäisen ja seuraavien lasten välillä ?
Meillä minun äitini höösäs esikoisen odotusaikana ( esikoinen oli miehen sekä minun vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi ) oikein urakalla. Keräsi ison korillisen erilaista vauvatavaraa minkä toi sitten kun kotiuduttiin sairaalasta.
Neuvolakuulumisia ei ihan hirveästi kuitenkaan kysellyt, ultrakuvat halusi aina nähdä mutta suoraan ei kysellyt minun voinnistani eikä sikiön voinnista mitään.
Isäni taas on perussuomalainen mies joka odotti innolla mutta ei näyttänyt sitä. Vauvankin uskalsi ottaa syliin ensimmäisen kerran vasta kun se oli muutaman kuukauden ikäinen, jämäkämpi
Anoppi odotti kai myös innolla esikoistamme. Ei kysellyt vointiani ( Ei oltu sillon vielä näin läheisiä ) eikä sikiön vointia sen kummemmin. Ultrakuvat kuitenkin hänellekin näytettiin ja hän neuloi villavaatetta tulokkaalle ja osteli muutamia vaatteita ja halusi osallistua isompiin hankintoihin myöskin.
Appiukko kyseli vointiani ja sikiön terveydestäkin oli kiinnostunut. Ultrakuvatkin on hänelle aina näytetty. Hän on näistä kaikista eniten "hössäävä"
Nyt kun toista odotellaan puolen välin "paremmalla puolella" niin oman äitini hössötys on huomattavasti vähäisempää vaikka on tällekin kori tulossa
Appiukko höösää enemmän kuin esikoista odottaessa koska tämä raskaus on ollut vaikeampi kuin ensimmäinen kaikin puolin. Anoppi myöskin useammin kyselee minun vointiani kuin ensimmäistä odottaessa.
=)