Miten sinä olisit suhtautunut jos anoppisi olisi käyttäytynyt näin esikoisesi syntyessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minnimonnimanni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minnimonnimanni

Vieras
Ja nyt ihan rehellisesti, miten olisit silloin hormonihuuruissasi herkkänä aikana elämästä menetellyt, tai miten luulet että olisit menetellyt?

Vauvaa sairaalaan katsomaan tultaessa anoppi: "No onpas pullea! Taisit herkutella paljon raskausaikana?" ja sinun vauvanhoitoa/imetystä katsoessa: "No tuo nyt on vielä aika hakusessa tuo sun vauvankäsittely...".

Ristiäisissä nimen kuullessaan "Huh, tää nimi vaatii kyllä totuttelua... Aikamoinen..."

Kun syötät vauvaa (joka normaalipainoinen): "No älä nyt koko ajan syötä sitä! Siitä tulee koko ajan lihavampi vaan!"

Yms. vastaavia...
 
Otan osaa niille jotka joutuu kestämään lähipiirissään ärsyttävää ja toisten asioihin puuttuvaa anoppia. Mitä kauempana hänestä asutte sen parempi. Ei teidänkään tarvitse mitä tahansa vaan kestää siksi että se on miehenne äiti, kyllä jotain kunnioitusta ja tapoja täytyy olla siitä huolimatta. Jaksamista!
 
Jos on pokkaa olla noin epäkohtelias niin sillon pitää kyllä osata sulattaa kipakat kommentit jotka tulevat vastaukseksi..

Sano anopille muutama elämän tosiasia seuraavan kerran kun hän arvostelee sinua, vauvaasi tai tapaasi hoitaa SINUN perhettä.
 
Jos anoppi olis muutenkin sitä ihmistyyppiä, että märistetään ja valitetaan ihan kaikesta ja haukutaan kaikki lyttyyn, niin sitten en välittäis yhtään. Enpä tosin usein jaksais nähdäkään häntä, sais mies hoitaa tapaamiset meidän perheen osalta, jos sitäkään kiinnostais äitiään tavata. En kuitenkaan loukkaantuisi, jos tietäisin kys. ihmisen olevan vähän "viri-viri-tööt-tööt". Jos taas olisi muuten ollut ihan normaali ihminen niin loukkaantuisin pahasti, miettisin mikä on vikana ja saattaisi mennä jopa välit jos homma jatkuu....
 
Tuon ensimmäisen pulleus-kommentin olisin voinut vielä pistää huumorin piikkiin, mutta jatkuvaa kuittailua aiheesta en jaksaisi. Tuo vauvanhoitotaitojen arvostelu sen sijaan varmasti ottaisi koville, siinä tilanteessa varmasti moni niin epävarma omista kyvyistään muutoinkin, että tarvitsisi tukea ja kannustusta, ei arvostelua ja turhia neuvoja.
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
Mun anoppi tapas töksäytellä just tollasia. En kestänyt niitä ennen lasten saantiakaan, ja niistä ollaan otettu yhteen useasti. Mutta kun eihän vitsistä saa suuttua, ja vitsin siitä tekee se, kun nauraa töksäytysten päälle. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta parin viime vuoden aikana onkin pitänyt mölyt mahassaan. Ehkä ikä tasoittaa...
 
Sain esikoiseni 19v ja siihen aikaan oli aika temperamenttinen, helposti tulistuva ja erittäin itsenäinen ja melkeinpä vaadin muiden kunnioitusta itseäni kohtaan. Sai tuta mun raivon varmasti jos jotain tuollaista meni sanomaan. Siinä olisi siis luultavasti tullut anoppi haukuttua lyttyyn sekä päin naamaa että selän takana. Sen jälkeen anoppi ei olis nähnyt lastenlastaan ainakaan puoleen vuoteen. Tosin noita kaikkia kommentteja en olisi ehtinyt kuulemaan, vaan toimintani olisi alkanut jo tosta ekasta kommentista.

Nyt 35v mammana ottaisin astetta rauhallisemmin, mutta tekisin selväksi, että tuollaisia puheita en aio kuunnella. Mies saisi oikeastaan äidilleen pitää puhuttelun, niin ei menisi minun ja anopin välit enää pahemmaksi.
 
"No onpas pullea! Taisit herkutella paljon raskausaikana?"
Varmaan olisin revennyt nauramaan!! :DD Hahaa. Olisin myös heittänyt takaisin, että "Mä luulen, että toi pyöreys tulee teidän suvusta kun sullakin noi kilot tarttuu niin herkästi, meidän suvussa taas on aina oltu hoikkia lapsena". Ystävällinen hymy päälle ja vihjaava katse anopin vyötärölle.

ja sinun vauvanhoitoa/imetystä katsoessa: "No tuo nyt on vielä aika hakusessa tuo sun vauvankäsittely...".
"Rouva on hyvä ja näyttää mallia" ja sitten kommentoisin aivan varmasti jotain "mukavaa" hänelle. "Sun sormet ei näköjään meinaa oikein taipua tohon teippivaivan laittamiseen". "Voi kiesus kun sä roikotat mun ihanaa vauvaa inhottavassa asennossa, et taida enää muistaa miten vauvaa pidetään sylissä.".

Ristiäisissä nimen kuullessaan "Huh, tää nimi vaatii kyllä totuttelua... Aikamoinen..."
"No se nyt oli selvää, ettei se sun nimimakuus käy. Kuten ei muutkaan kauniit ja normaalit nimet. Mä en ole ainoa, joka on aina kauhistellut sun lapsillesi antamia nimiä. Järkyttäviä. Onneksi et meidän lapselle päässyt antamaan mitään kuvottavaa nimeä!"

Kun syötät vauvaa (joka normaalipainoinen): "No älä nyt koko ajan syötä sitä! Siitä tulee koko ajan lihavampi vaan!" Vaikka että "Just kuule neuvolassa sanottiin, että tää on turhankin hoikka. Sä se oot tekemässä lapsista anorektikoita jo heti synnäriltä alkaen." Voisin myös kuitata kun anoppi itse syö että "taasko sää syöt, sulla tota vararengasta on sen verta paljon, että voisit ottaa välillä sieltäkin"

Yms. vastaavia...

Musta vittuilu on oikeastaan aika piristävää. En mukaville ja herkille ihmisille sitä tee, mutta jos leikkiin ryhtyy niin on ihan varmaa, että mä en jää hiljaiseksi ja alistetuksi. Vielä jos jatkais niin alkaisin kuittailla todella ikävinä hetkinä oikein arkoihin paikkoihin.
 
Mä en sanonut mitään, vaikka tosi paha mieli tuli. Miehen kanssa riitelin sit kunnolla, kun ei voinut yhtään puuttua äitinsä käytökseen. Mun anopi on just sellainen, että on aina neuvomassa joka asiassa, sellaisissakin joista ei oikeasti tiedä mitään, ja lähtökohtana jokaiseen tilanteeseen on se, että hän osaa, muut ei. Mies just tuolla perusteli sitä käytöstä, että se nyt vaan on sen tapa puhua ja hyvää sen vaan tarkoittaa kun haluaa auttaa... Raivostuttavinta anopin huomauttelussa on se, että se ei kohdista sanojaan mulle suoraan, vaan lässyttää vauvalle "voi noinko se äiti sua pitää eikö se yhtään paremmin sua laita" "voi voi reppanaa kun joudut olemaan äidin sylissä/sitterissä/kantoliinassa/turvakaukalossa/vihreä paita päällä/villasukat jalassa, mummu kyllä olisi paljon parempi..."
 
Oma äiti on juuri tuollainen töksäyttelijä, empatia ja hienotunteisuus puuttuu täysin. Olen oppinut elämään hänen kanssaan; annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vuosien opettelun tulos. Haluan kuitenkin pitää välit äitiin, oli hän millainen oli. Äitejä ei voi valita, anopin voi :)
 
Anoppi on hyvä ja kattoo peiliin oikein tarkasti miltä ite näyttää ja keskittyy ihan vaan siihen omaan käytökseensä. Mä sanoisin suoraan, ei todellakaan olis pakko kuunnella tollasta. Kaikki vaan ei muista käyttäytyä. Onneks oma anoppi on aivan ihana ihminen :).

Mä olin sen verran väsyny ja äkänen ite synnytyksen jälkeen, että sanoin mun äitille aika pahasti. Tuli riitaa tyttärestä ja äiti omi ihan kirjaimellisesti meijän tytärtä ja arvosteli mua ja mun vauvan käsittelyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;26771303:
"No onpas pullea! Taisit herkutella paljon raskausaikana?"
Varmaan olisin revennyt nauramaan!! :DD Hahaa. Olisin myös heittänyt takaisin, että "Mä luulen, että toi pyöreys tulee teidän suvusta kun sullakin noi kilot tarttuu niin herkästi, meidän suvussa taas on aina oltu hoikkia lapsena". Ystävällinen hymy päälle ja vihjaava katse anopin vyötärölle.

ja sinun vauvanhoitoa/imetystä katsoessa: "No tuo nyt on vielä aika hakusessa tuo sun vauvankäsittely...".
"Rouva on hyvä ja näyttää mallia" ja sitten kommentoisin aivan varmasti jotain "mukavaa" hänelle. "Sun sormet ei näköjään meinaa oikein taipua tohon teippivaivan laittamiseen". "Voi kiesus kun sä roikotat mun ihanaa vauvaa inhottavassa asennossa, et taida enää muistaa miten vauvaa pidetään sylissä.".

Ristiäisissä nimen kuullessaan "Huh, tää nimi vaatii kyllä totuttelua... Aikamoinen..."
"No se nyt oli selvää, ettei se sun nimimakuus käy. Kuten ei muutkaan kauniit ja normaalit nimet. Mä en ole ainoa, joka on aina kauhistellut sun lapsillesi antamia nimiä. Järkyttäviä. Onneksi et meidän lapselle päässyt antamaan mitään kuvottavaa nimeä!"

Kun syötät vauvaa (joka normaalipainoinen): "No älä nyt koko ajan syötä sitä! Siitä tulee koko ajan lihavampi vaan!" Vaikka että "Just kuule neuvolassa sanottiin, että tää on turhankin hoikka. Sä se oot tekemässä lapsista anorektikoita jo heti synnäriltä alkaen." Voisin myös kuitata kun anoppi itse syö että "taasko sää syöt, sulla tota vararengasta on sen verta paljon, että voisit ottaa välillä sieltäkin"

Yms. vastaavia...

Musta vittuilu on oikeastaan aika piristävää. En mukaville ja herkille ihmisille sitä tee, mutta jos leikkiin ryhtyy niin on ihan varmaa, että mä en jää hiljaiseksi ja alistetuksi. Vielä jos jatkais niin alkaisin kuittailla todella ikävinä hetkinä oikein arkoihin paikkoihin.

tällästä mäkin olisin sanonut. kyllä toi anoppi välillä yrittää jotain nokkaansa naputella asioihin mutta aika nopeasti sanon takaisin että meillä toimitaan näin piste. edellä mainitut kommentit oli kyl aika sikamaisia! asiasta saa sanoa ja neuvoa mutta noi on kaikkea muuta kun hyväntahtosia vinkkejä..
 
[QUOTE="vieras";26771420]Mun anopi on just sellainen, että on aina neuvomassa joka asiassa, sellaisissakin joista ei oikeasti tiedä mitään, ja lähtökohtana jokaiseen tilanteeseen on se, että hän osaa, muut ei. Mies just tuolla perusteli sitä käytöstä, että se nyt vaan on sen tapa puhua ja hyvää sen vaan tarkoittaa kun haluaa auttaa... Raivostuttavinta anopin huomauttelussa on se, että se ei kohdista sanojaan mulle suoraan, vaan lässyttää vauvalle "voi noinko se äiti sua pitää eikö se yhtään paremmin sua laita" "voi voi reppanaa kun joudut olemaan äidin sylissä/sitterissä/kantoliinassa/turvakaukalossa/vihreä paita päällä/villasukat jalassa, mummu kyllä olisi paljon parempi..."[/QUOTE]

Voi ei, mun äite on just tollanen! :D Mun lapsenhoidosta ei oo päässyt vielä kuittailemaan (koska mulla ei lapsia vielä ole), mutta sisarusteni. Ja niillä on monen monta kertaa palanu päreet eivätkä niin hirveen usein mummulassa vierailekaan tai lähtevät aika nopsaan kun rupee noita kommentteja tuleen. Äite välillä puolustelee että "hän on tottunut sanoon asiat suoraan", mutta mun mielestä hienotunteisuutta ei kannattais silti unohtaa...
 
[QUOTE="vieras";26771420]Mä en sanonut mitään, vaikka tosi paha mieli tuli. Miehen kanssa riitelin sit kunnolla, kun ei voinut yhtään puuttua äitinsä käytökseen. Mun anopi on just sellainen, että on aina neuvomassa joka asiassa, sellaisissakin joista ei oikeasti tiedä mitään, ja lähtökohtana jokaiseen tilanteeseen on se, että hän osaa, muut ei. Mies just tuolla perusteli sitä käytöstä, että se nyt vaan on sen tapa puhua ja hyvää sen vaan tarkoittaa kun haluaa auttaa... Raivostuttavinta anopin huomauttelussa on se, että se ei kohdista sanojaan mulle suoraan, vaan lässyttää vauvalle "voi noinko se äiti sua pitää eikö se yhtään paremmin sua laita" "voi voi reppanaa kun joudut olemaan äidin sylissä/sitterissä/kantoliinassa/turvakaukalossa/vihreä paita päällä/villasukat jalassa, mummu kyllä olisi paljon parempi..."[/QUOTE]

Käske sun miestä hakemaan pallinsa äidin veskasta ja puolustamaan vaimoaan/perhettään. Ja anopille päin muutaman kuukauden radiohiljaisuus.
 
Minun appiukko on saman tyylinen persoona.. Hän omasta mielestään tietää kaikesta kainen, ei ole koskaan väärässä ja on vähän vastarannan kiiski kaikessa. Osaa kyllä ottaa huumorillakin ja hänelle asiasta välillä kuittaillaankin koko suvun voimin.

Tytön ollessa vauva hän jutteli samalla tavalla vauvalle, tyyliin vauvan itkiessä: "eikö se äiti nyt oikein osaa tehdä xxx hommaa kunnolla sinulle?? Tulehan ukin syliin niin helpottaa". Tästä tuli sitten vitsi kun kerran vauvan itkiessä ukin sylissä minä otin vauvan ja sanoin vauvalle, että: "eikö se ukki nyt oikein osaa xxx-hommaa sinun kanssa? Olehan äidin sylissä". Anoppi nauraa rätkätti vieressä ja siitä jäi vähän lentävä lause meille.. Jos itkevää vauvaa siirrettiin sylistä toiseen niin kommentti oli tuo edellinen riippumatta siitä kuka otti ja kenen sylistä.
 
Käske sun miestä hakemaan pallinsa äidin veskasta ja puolustamaan vaimoaan/perhettään. Ja anopille päin muutaman kuukauden radiohiljaisuus.

On käsketty, ja oppi on pikkuhiljaa alkanut mennä perille ;) Kauan siinä menikin, mies kun ei oikeasti tunnu siinä tilanteessa tajuavan että anoppi ylipäätään käyttäytyy tökerösti, kun on niin tottunut siihen mussutukseen. Anoppia on pakko nähdä ainakin vilaukselta joka päivä kun asuvat syytingillä omassa siivessään meidän talossa, mutta aiotaan muuttaa tästä evakkoon ennen seuraavan lapsen syntymää. Miehen vanhemmat eivät vielä edes tiedä raskaudestani, ja mieskin oli sitä mieltä (ihme kyllä!), että "ei niille tarvii mitään pitkään aikaan kertoakaan, kun kerran eivät osaa pitää naamaansa kiinni". Meinasin lentää perseelleni hämmästyksestä kun mies sanoi noin, vähän sama fiilis varmaan tulis kun tajuaisi että joku kanalan asukkaista on opppinut puhumaan ja hyppäämään narua. Samaan aikaan.
 

Yhteistyössä