Miten sanoa miehelle kauniisti?

[itse en ole repsahtanut]

Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta yhdessä, niistä 16 naimisissa, perhe perustettu, omakotitalo hankittu arkielämää eletty ja yhdessä harrastettu. Siis kaikin puolin mallillaan kuviot. Mutta miten sanon miehelleni, että ei ole oikein se, että on päästänyt itsensä rupsahtamaan ihan kunnolla, ja että minä en pidä siitä? Olemme nelikymppisisä ja minä olen edelleen hoikka ja hyvävartaloinen, värjään harmaat hiuksistani piiloon, pidän itsestäni huolta, pukeudun hyvin ja olen huoliteltu. Mieheni sen sijaan on katsonut oikeudekseen hankkia itselleen kunnon mahan eli lihonnut oikein reippaasti! Lisäksi on ihan harmaa, vaikka se nyt ei miehillä ole niin paha asia, voi olla charmanttikin. Ei välitä tuon taivaallista siitä mitä pukee päälleen yleensäkään, mieluiten on verkkareissa ja kun sitten yrittää parempaa laittaa niin lihomisen vuoksihan näyttää siltikin naurettavalta välillä. Lisäksi välillä hengitys haisee ja varsinkin sukkahiki! Mikä oikeus hänellä on tällaiseen kun minä pidän itseni ikäistäni nuorempana ja hyvännäköisenä? Lähinnä mietin kun olemme yhdessä, että kuinka moni mahtaa ajatella, että millä avuilla tuo on saanut tuollaisen vaimon? Ja innostupa nyt seksistä sitten kun ajattelen miehestäni näin. Muutenhan pidän asioista joita yhdessä teemme j mielenkiinnot n yhteisiä, mutta olen kai sitten pinnallinen kun tämä ulkonäköasia häiritsee kovasti minua. Miten voin saada aikaan muutosta ilman, että puolisoni loukkaantuu minulle pahasti. Siis kun tiedän, että jos kyse olisi naisen rupsahtamisesta niin silloinhan sen ääneen sanova mies olisi vain halpa roisto.

 

["Hilla"]

Mä en edes yrittäisi sanoa kauniisti... Suoraan se on sanottava!

 

[mm-m]

Taidat tuntea taloa, autoa ja muita esineitä (peili?) kohtaan, samoin ulkokuorta. Itse olen ollut vaimoni kanssa 15 vuotta, 4 lasta on ja kaikkea perussettiä. Vartalot on ikääntyneet, rupsahtaneet jne. Silti näen vaimon, joka on minulle se rakkain. Kiihotun kuulkaas muusta kuin ulkonäöstä, jossa siinäkään ei mitään vikaa ole. Kyse on siitä kokonaisuudesta, yhteisestä historiasta ja tunteesta... Oletkohan ihastunut johonkin työpaikkasi upeaan urhoon ja alkanut vertailla geenejä tuntuu uskomattomalta, miten pinnallisesti naiset asioita käsittelevät. Kuvitellessaan olevansa monesti miehiä 'syvällisempiä' tms.
Katopa peiliin (mutta eri ajatuksella)...

 

[ap.]

Taidat tuntea taloa, autoa ja muita esineitä (peili?) kohtaan, samoin ulkokuorta. Itse olen ollut vaimoni kanssa 15 vuotta, 4 lasta on ja kaikkea perussettiä. Vartalot on ikääntyneet, rupsahtaneet jne. Silti näen vaimon, joka on minulle se rakkain. Kiihotun kuulkaas muusta kuin ulkonäöstä, jossa siinäkään ei mitään vikaa ole. Kyse on siitä kokonaisuudesta, yhteisestä historiasta ja tunteesta... Oletkohan ihastunut johonkin työpaikkasi upeaan urhoon ja alkanut vertailla geenejä tuntuu uskomattomalta, miten pinnallisesti naiset asioita käsittelevät. Kuvitellessaan olevansa monesti miehiä 'syvällisempiä' tms.
Katopa peiliin (mutta eri ajatuksella)...

Miksi aina sitten sanotaan, että parisuhteen eteen pitää tehdä työtä ja nähdä vaivaa. Minulle tämä vaivannäkö on tarkoittanut kaikki nämä vuodet sitä, että teen työtä itseni ja kroppani eteen pitääkseni itseni sellaisena mihin puolisoni sitoutui aikoinaan. Miksi minun pitäisi sallia se, että toinen ei välitä pitää itsestään huolta? Tiedän, että on mahdollista huoltaa kroppaansa, kuntouta sairastelun jälkeen, laihtua kun sitoutuu asiaan. Miksi jollakin on lupa normaalin ikääntymisen myötä luovuttaa?

 

[vierasss]

Musta tuosta voi sanoa suoraan, että hei, pese hampaat ja käy suihkussa, niin on kivempi pussailla/sekstailla.

Mutta muuten ikääntymisestä ja lihomisesta/harmaantumisesta sanominen ainakin itseä loukkais kovasti.
Ja kyllä, mun mies on lihonut parikyt kiloa sitten suhteen alkuajan ja kaljuuntunut, mutta kyllä se mun silmissä on maailman komein ja ihanin.
Ja vaikka oltais kaupassa niin, et mä olisin jotenkin hienona ja mies jossain pieruverkkareissa, niin ei tulis ikipäivänä mieleenkään miettiä, mitä muut meidän parinmuodostuksesta ajattelee. Eiköhän ne ihmiset ajattelis korkeintaan et "on tuon miehellä varmaan iso vehje ja hyvä luonne kun on noin huolitellu naisen saanut tuolla lookilla", ja mikäs siinä nyt on noloa?
Kuullostaa että et arvosta sitä hyvää mikä miehessä on, lähipiirissä tällainen pariskunta on, ja ei ole kadehdittava suhde heillä kun vaimo näkee miehensä aina läskinä ja epämiellyttävänä ja sen huomaa.

 

[Äipän bolgi]

Ei se muutu. Laita kiertoon.

 

[kiertoon.vaan]

Samaa mieltä. Miehesi saa kyllä varmasti uuden pysyvän suhteen, kun on kerran a) rahaa ja b) muna toimii. Ulkonäkökeskeisiin naisiin tehdään vain tarpeet ja siirrytään seuraavaan mahdollisimman nopeasti.

 

[sopl]

Sanot vaan suoraan mutta nätisti. Ja teette yhdessä sitä elämäntaparemonttia!

 

[Vie ras]

Jätä se sika!

 

[Meillä näin]

Itse otin puolisoni painonnousun puheeksi siinä vaiheessa kun tajusin sen vaikuttaneen haitallisesti hänen terveyteen/kuntoon. Tehtiin hänen painon pudotuksesta yhteinen projekti, eli yhteistä liikuntaa ja ruokavaliomuutosta. Vieläkin on kymmenisen kiloa liikaa, mutta suunta on oikea. Perhanan komea ja rakas mies se on ollut läpi kaikki nämä lihavatkin vuodet. Mun mielestä painosta(kin) pitää voida puhua hyvässä parisuhteessa.

 

["jep"]

Suoraan. Ei ole pinnallista jos se häiritsee, että toinen tahallisesti lyhentää elämäänsä ja parisuhteen kestoakin näin ollen.

 

[...............]

Asiasta voi sanoa, mutta eri asia välittääkö. Motivaatio lähtee itsestä ja puolison huomauttelu voi listätä haluttomuutta tehdä mitään.

KOeta jutella joku sopiva hetki niin, että tiedät hänen keskittyvän asiaasi. Ehkä kannattaa aloittaa ihan siitä, että olet huolissasi hänen terveydestään kuin pohtia kehtaatko liikkua hänen kanssaan julkisilla paikoilla. Ota kovemmat puheet vasta sitten käyttöösi, jos mies ei ota sinua vakavasti. Mutta silloinkin on tosi haavoittavaa todeta pitkässä suhteessa häpeävänsä toista.

 

[Äidin blogi]

Miksi aina sitten sanotaan, että parisuhteen eteen pitää tehdä työtä ja nähdä vaivaa. Minulle tämä vaivannäkö on tarkoittanut kaikki nämä vuodet sitä, että teen työtä itseni ja kroppani eteen pitääkseni itseni sellaisena mihin puolisoni sitoutui aikoinaan. Miksi minun pitäisi sallia se, että toinen ei välitä pitää itsestään huolta? Tiedän, että on mahdollista huoltaa kroppaansa, kuntouta sairastelun jälkeen, laihtua kun sitoutuu asiaan. Miksi jollakin on lupa normaalin ikääntymisen myötä luovuttaa?

:headwall:

jos mun mieheni jostakin syystä päätysi pyörätuoliin, niin pitäisi erota, koska hän ei ole enää siinä "kehossa johon sotouduin". Hän ei enää ole kehossa jossa hän oli kun tapasimme... tässä on yhtä pinnallinen ajatus...