Miten salasit teinijuopottelusi vanhemmiltasi?

  • Viestiketjun aloittaja vinkkejä
  • Ensimmäinen viesti
En millään. B) Eräskin aamu äiti tuli herättelemään ja kysyi, että haiseeko täällä valkosipuli vai vanha viina. Mä vastasin, että todennäköisesti sekä että. Keskustelu loppui siihen. Ei sitä olisi pystynyt salaamaan, niin miksi turhaan edes vaivautua. Kyllä ne tiesi. Eikä se nyt mitenkään joka päivä tai edes joka viikonloppu kännissä-linjalla mennyt, niin mitäpä sitä salailemaan.
 
No jaa
Vanhemmat itse juoppoja joten ei tarvinnut paljon piilotella. Faija aikoinaan jopa rohkaisi velipoikaa ottamaan että olisi "mies".
Nykyään ollaan kaikki raittiita ja menneet ovat menneitä, niitä ei muistella.
 
ap
kaipa se tuolla tapaa meni mullakin.

mutta mites tää nykyaika? kun tää maailma on kuitenkin muuttunut ja sossukin valvoo joka nurkalla, nii ei kai vanhemmat voi enää olla välittämättä...
 
ei kannata juoda

Nuorten aivot ovat erityisen herkät alkoholin aiheuttamille vaurioille. Juominen 13-19 -vuotiaana voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia niillä aivojen alueilla, joilla on merkittävä rooli aikuisen persoonallisuuden ja käytöksen kehittymisessä. Alkoholista aiheutuvat terveysriskit ovat nuorilla kaksinkertaiset aikuisiin verrattuna. Esimerkiksi nuoren yhden promillen humala vastaa aikuisen kahden promillen humalaa terveysvaikutuksiltaan.

Toistuvan päihteiden käytön - esimerkiksi viisi keskikaljaa joka viikonloppu - katsotaan aiheuttavan rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia aivojen mielihyväkokemuksia välittävissä hermoverkoissa. Nämä muutokset aiheuttavat päihderiippuvuutta ja ne voivat olla pysyviä.

Aivot kehittyvät 20 ikävuoteen asti. Alkoholin aiheuttamat vauriot vielä kehittyville aivoille voivat olla pitkäkestoisia ja peruuttamattomia, todetaan Amerikan Lääketieteellisen Seuran raportissa. Alkoholinkäyttö vahingoittaa nuorten oppimista ja muistia huomattavasti enemmän kuin aikuisten. Kasvavat nuoret eivät tarvitse kuin puolet aikuisten juomasta alkoholimäärästä kärsiäkseen samoista negatiivisista vaikutuksista.

Professori Juhani Julkunen toteaa, että päihderiippuvuus nuorilla kehittyy aikuisia helpommin. - Aivoissa sijaitsevan mielihyväkeskuksen toiminta ja ns. addiktiivinen muisti ovat nuorilla erilaisia kuin aikuisilla.

Erityisesti nuorilla päihderiippuvuus johtuu addiktiivisen muistin herkkyydestä. Jokainen humalatila on hermoston myrkytystila.
- Päihteiden akuutit aivovaikutukset ja niihin liittyvät vieroitusoireet heikentävät selkeästi kognitiivista suorituskykyä ja vaikuttavat muistiin ja oppimiseen, kertoo Julkunen.


http://www.paihdelinkki.fi/mediassa/nuorten-aivot-herkkia-alkoholille
 
vieras
Mä en kovin usein edes juonut, ja silloin kun join vanhemmat varmasti myös tiesi sen. Asiasta ei kuitenkaan ikinä puhuttu ja kunnioitin sitä hiljaista hyväksymistä käyttäytymällä vastuullisesti.
 
vieras
En mä sitä ihmeemmin piilotellut ja salannut.Varmasti tiesivät mitä tein,mutta eivät kyselleet enkä minä raportoinut.Muutaman kerran tuli vedettyä överit ja siitä seurasi hetkellisesti tiukempi aikataulutus kotiintuloissa ja ilmoitusvelvollisuuksissa.Useimmiten olin sen verran hyvässä kunnossa kotiintullessani (ja ajoissa),ettei tullut sanomisia.Olen kyllä jo etukäteen koittanut miettiä miten sitä sitten suhtautuu omiin teineihin joskus.Toivoisin niin kovasti,että nuo omat pienet palleroiset ei ainakaan liian liian LIIAN aikaisin alkoon käy koskemaan,mutta eihän sitä voi tietää..Sen olen jo päättänyt,että liian sinisilmäisesti en tule omia lapsiani uskomaan millon mistäkin.Pyrin luomaan sen verran hyvät suhteet heihin,että uskaltavat myöntää tämmöisetkin asiat jos niikseen tulee.
 

Yhteistyössä