Miten saan puolitoistavuotiaan lapsen syömään kunnolla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuja kaipaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apuja kaipaan

Vieras
Aikaisemmin söi ihan mukavasti vaikkakin on ollut aina pieniruokainen. Nyt on sitten lopettanut syömisen lähes kokonaan,maito vain kelpaisi.
Tänäänkin on syönyt vain kaksi ruokalusikallista jauhelihakeittoa ( on lapsen lempiruokaa) ja maitoa sitten olen antanut kun en saa lasta syömään. Ottaa kyllä aamu- ja iltavellin ku ei syö puuroakaan. Ruokaa tarjosin 11 aikaa ja ei kelvannut Toisen kerran tarjosin ruokaa kahden aikaa,mut ei kelvannut. Molempien kertojen jälkeen pyysi maitoa. Ensimmäisen kerran jälkeen en antanut koska ajattelin,että ei täytä itseään vain maidolla,mutta toisen kerran jälkeen annoin. Ei kelvannut ruoka puolikuudenkaan aikaan,mutta ei kelvannut maitokaan. Äsken siten halusi vellin. Tarjosin ruokaa,ei kelvannut, annoin sitten vellin.
Tätä syömättömyyttä on kestänyt noin viikon. Suu ei vain aukea kuin muutamalle lusikalliselle.

Annanko liikaa kuitenkin maitoa? Mitä teen? Onko tämä jokin vaihe vain ja ohimenevää?
Hitto kun on avuton olo. Mitä teenväärin?
 
Oisko hampaita tulossa? Meillä ainakin noihin aikoihin tuli hampaita ja silloin ei ruoka maistunut. Söi oikeastaan maitoa ja jugurttia. Mitään lämmintä lapsi ei halunnut.
 
Varmaan poskihampaita tekee. Tarjoa ruokaa tavalliseen tapaan, ei se lapsi kuole vaikka välillä paastoaakin. Maitoa kannattaa antaa ruokailun yhteydessä se 1,5dl-2dl, ei enempää. Tarjoa mieluisia ruokia, nyt ei ole aika kokeilla mitään kovin erikoista. Ruoka eteen ruoka-aikoina, syö jos on syödäkseen, jos ei syö niin ei syö. Ei turhia välipaloja tai maitoa ruokailujen välissä. Kyllä se siitä.
 
Kuule, tuon ikäinen ei kuole jos jätttää pari ateriaa väliin. Lapsillamluonnostaankin vaihtelee ravinnntarve runsaasti kasvuvaiheen mukaan. Lämpmiöt ilmat vähentää ruoan menekkiä myös. Tarjoat ruoka-aikana ruokaa ja maitoa, vältät eylimääräisiä aterioita. Jos kyse on hampaista niin sitten jotain kylmääsyötävää, jääkaappikylmää vesimelonia tai muuta hedelmää, panadolia voi antaa kipua helpottamaan.

Oli syy mikä tahansa, se menee ohi, ei kannata ressata asiasta, lapsikin ahdistuu liiasta tuputtamisesta ja menettää ruokahalunsa
 
Poskihampaita molemmilla puolilla ylhäälä puhjenneet juuri. Mitään leikkijutut ei auta, eikä enään sekään,ettäsai jotiankäteen tutkittavaksi ( joo tämä on varmaan väärin). Maidon juo muksita ja juo sitä varmaan sen vajaa pari desiä.
Lääkäri ja neuvola on onneki ensi viikolla. En ole tuputtanut ruokaa vaan ole kokeillut josko söisi sillo noin 4 tunnin välein.
Velliä olen antanut kun ei tosiaankaa muuta ota aamulla ja illalla. Puuroa olen yrittänyt,mutta ei, velli menee ja sen ottaa tuttipullosta. Puuroa siis söi aikaisemmin. Jogurttia kokeilin myös mut ei. Kaikki lusikoitava ei kelpaa. Maidon juo kylmänä
 
Siis miksei tuon ikäinen syö itse? Onko kyse sitten siitä että haluaisi syödä itse? Anna pelkkää sormiruokaa jos ei kerta lusikkaa osaa käytttää. Jos just on tullut hampaita läpi niin niitä voi äkkiä tulla lisääkin, kulmahampaat on tosi hankalat
 
Voi olla tosiaan kipeä suu, meillä on ollut vastikään tuollainen syömättömyyskausi ja niinhän sieltä oli pukannut neljä poskihammasta kerralla. Maustamaton jugurtti, viili tms. upposi parhaiten, sekä sitten jääkaappikylmät smoothiet ja maito (lasista). Sillä periaatteella tarjosin ruokaa, että "ruoka-aikaan" ensin normiruokaa, jos ei mennyt niin jugurttia ilman mitään makeaa. Välipala-aikaan sai sitten noita smoothieita. Viikkoon ei puurokaan mennyt, mutta iltaisin ja aamuisin meni sitten sitä jugurttia ja pehmeää hedelmää.

Toinen mikä meillä auttaa (poika 1v4kk) on se, että antaa rauhassa syödä itse. Vielä vähän aikaa sitten autoin toisella lusikalla, mutta viime aikoina on voimistunut tahto syödä ihan itse.
 
[QUOTE="Vieras";26515167]Siis miksei tuon ikäinen syö itse? Onko kyse sitten siitä että haluaisi syödä itse? Anna pelkkää sormiruokaa jos ei kerta lusikkaa osaa käytttää. Jos just on tullut hampaita läpi niin niitä voi äkkiä tulla lisääkin, kulmahampaat on tosi hankalat[/QUOTE]

Ei syö itse eikä vaikka syöttäisi. Osaa käyttää lusikkaa ja söikin aikaisemmin itse oikein hyvin
ja kiltisti. Ei laita suuhun mitään pureskeltavaa oli sitten lusikka, haarukka tai sormet
käytösssä.
Harmittaa vaan kun neuvolassa viimeeksikin sanottiin,että pitäisi saada painoa lisää ja nyt ennen neuvolaa ja lääkäriä teksi ruokalakon. Lapsi on kyllä touhukas ja iloinen eikä mikään tunnu vaivaavan.
 
Kuule, luultavasti on ne hampaat, mutta jos ei mikään ala upota niin käy ihmeessä tarkistuttamassa myös korvat. Piilevä korvatulehdus voi aiheuttaa syömättömyyttä.

Ja muista että ton ikäisillä on voimakkaitakin kausivaihteluita syömisessä, se voi olla myös ihan vaan oman tahdon kokeilua että kieltäytyy jonkin aikaa syömisestä. Meillä noi kaudet on perinteisesti kestäny korkeintaan pari-kolme viikkoa. Paino putoaa äkkkiä mutta tulee vielä nopeammin takaisin.
 
Meillä samanikäinen lapsi ja sama juttu.Luulen että meillä ainakin juuri tuo maito vie nälkää. Eläisi varmaan vaan maidolla jos saisi itse valita.Usein menee vain4lusikallistaruokaa.
 

Yhteistyössä