O
ov
Vieras
Aina näin ilta kahdeksan - yhdeksän maissa alkaa väsyttämään ihan tolkuttomasti. Sänkyyn menen noin yhdeksän pintaan ja luen hetken kirjaa, kunnes olen entistäkin väsyneempi. Kello on noin 22:00 - 22:30. Mutta kun valot sammutan ja ajattelen, että nytpä uni tuleekin hetkessä, niin eipä käykään niin. On unisen väsynyt olotila, mutta uni ei kuitenkaan hetkessä tule. Kun se uni lopulta koittaa, onneksi nukun sitten aamuun asti - ei tarvitse yöllä pyöriä sängyssä unta etsien.
Se tosin on kurjaa, että sisäinen kelloni herättää minut joka aamu tasan seitsemältä ja en silloin vielä halua nousta ylös. Nukahdan uudestaan ja kello kun kahdeksalta soittaa, olen ihan väsyksissä. Ylös nouseminen on hankalaa.
Mutta en viitsi seitsemältäkään herätä, koska tiedän ja luulen, että jos tunnin täällä kämpässä vain olla kökötän istumassa, niin taatusti olen kahdeksalta ihan väsyksissä - kuitenkin ja sitten koko koulupäivä vain menee ollessa ihan uninen.
Se tosin on kurjaa, että sisäinen kelloni herättää minut joka aamu tasan seitsemältä ja en silloin vielä halua nousta ylös. Nukahdan uudestaan ja kello kun kahdeksalta soittaa, olen ihan väsyksissä. Ylös nouseminen on hankalaa.
Mutta en viitsi seitsemältäkään herätä, koska tiedän ja luulen, että jos tunnin täällä kämpässä vain olla kökötän istumassa, niin taatusti olen kahdeksalta ihan väsyksissä - kuitenkin ja sitten koko koulupäivä vain menee ollessa ihan uninen.
Tuota en ollut kuullutkaan, tai tullut ajatelleeksi
