miten saada loppumaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onko vain kestettävä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onko vain kestettävä?

Vieras
Miten toimia tilanteessa, kun en jaksa enää kuunnella lapsen isän hokeemaa "hakeudu hoitoon, olet aivan sairas".. Sanoo tätä tämän tästä minulle, sanonut äitilleni minusta myös näin ja vuosi sitten lastenvalvojalla. Lie kenelle muulle? Se on hyvin loukkaavaa. Haluaisin saada sen loppumaan, mutta kuinka? Täyttääkö toi kunnianloukkauksen kriteerit?

Olen huolissani omasta lapsestani, sillä lapsen isä ollut yhteiselomme aikana minua kohtaan väkivaltainen (henkistä ja fyysistä) ja nyt siis huolettaa lapsen vuoksi isäviikonloppuisin. Syksyllä lapsi kertonut että isä ottanut häntä kiinni ja puristanut jaloista ja käsistä, vienyt itkevän lapsen pukeutumaan rappukäytävään päiväkotiin lähtiessä ja lapsen itkiessä äitiä isä oli huutanut lapselle "älä itke äitiä, huuda vaikka härkää". Lapsen isä on arvaamaton, siksi kova huoli, pelkään. Mutta isällä on tapaamisoikeus, ja en voi sille mitään.
 
älä välitä sen puheista. Jos näytät että loukkaannut miehen kommenteista, niin saa pian lisää vettä myllyyn ja siitä alkaa ikuinen kierre. Lopeta se, älä välitä, naurahda vain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapsen isä ollut yhteiselomme aikana minua kohtaan väkivaltainen (henkistä ja fyysistä) [/QUOTE:
Sama kaava jatkuu. Puhu lastenvalvojalle huolestasi, poliisiasemalta kertovat onko aihetta kunnianloukkausjuttuun, kun ensin selvität, kuinka laajalti eksä on sinua sairaaksi haukkunut (ja onko siinä perää, esim. aiempaa masennustaustaa).

Jos lapsella on ikinä mustelmia tai muita jälkiä, jotka eivät ole lapsen leikeissä tulleita, vie lapsi lääkäriin näytille ja ilmoita lastenvalvojalle. Pyydä heitä jututtamaan myös päiväkodin henkilökuntaa.
 
En usk että lapseni käyttäytyy siellä mitenkään ihmeellisesti, on kuitenkin tosi reipas tapaus. Ja puristamisjuttu oli tapahtunut lapsen mukaan niin että hän oli leikkinyt rakennetussa majassa ja isä oli tullut ja rikkonut majan ja ottanut lapsen ja puristanut häntä jaloista ja käsistä koska piti saada hiukset harjattua. Toisessa jalassa oli mustelmaa niillä kohdilla mistä lapsi näytti isän ottaneen kiinni. Itse en asiaa uskaltanut ottaa isän kanssa puheeksi, ajattelin että se hermostuu. Kerran kun isä haki lasta luokseen, niin lapsi sanoikin yllättäen "minä kerroin äitille että sinä puristit", isä tähän "mutta muistatkos mitä sinä teit?" - eli vyörytti syyn lapsen niskoille. Niin tuttua käytöstä häneltä, syy haetaan aina toisesta.

Mietin tuota juttelemista lastenvalvojan kanssa, mutta en oikein tiedä, sillä viimeksi kun yritin puhua hänelle (isä myös paikalla, vaati että ollaan yhtä aikaa paikalla tai muuten hakee huoltajuutta), niin ei se välittänyt ja isä kumosi kaiken mitä sanoin ja väitti jopa että meidän välit ovat hyvät, vaikka ei sitä todellisuudessa silloin eikä nyttenkään ole. Välit ovat tulehtuneet. Lapsen isä kun sattuu omaamaan erittäin hyvät puhelahjat, osaa käyttäytyä ulkopuolisen silmissä hyvin asiallisesti ja fiksusti, harva sitä tietää millainen hän todellisuudessa voi olla. Yksi heistä joka tietää, on äitini on kuullut monet kerrat kun tämä mies on minulle raivonnut puhelimessa ja kasvotusten ja lisäksi äitini on nähnyt kuinka tämä mies kävi kimppuuni jouluna 2009, tarttui kasvoista kiinni ja puristi,

Minulla ei ole masennustaustaa. Olen herkkä ihminen ja tollaiset paskapuheet loukkaavat ja tämä mies sen hyvin tietää kuinka loukkaannun tollasesta.
Olen itsekin miettinyt että lapsen isään sopii hyvin narsistin piirteet, mutta tiedä sitten. Alkuun hän oli mitä ihanin mies, joka kehui ja vei syömään jne. mutta sitten se alkoi hiljalleen muuttua. Alkoi tönimisenä pahentuen hiljalleen. Lopulta pelkäsin niin etten tiennyt miten olla, mitä uskaltaa sanoa kun mies tuli kotiin. Itse kun opiskelin yhteiselomme aikana, sain kuulla tämän tästä kuinka huono ja surkea kansalainen olen kun elin valtion tuella (opintotuki, sitä ennen koinhoidontuki) ja sanoi monta kertaa "jos olisit töissä päivänkin, niin tietäisit mitä se on". Hän piti itseään hyvänä, erinomaisena koska hänellä oli hyvä työ ja hyvä palkka.
Olen onnellinen, että lopulta lähdimme siitä nyt aikaa reilu pari vuotta, mutta silti tämä lapsen isä piinaa elämäämme. Välilä hän käyttäytyy mellkeen normaalisti mutta sitten yhtäkkiä saattaa olla kellossa ihan toisenlainen ääni. Nyt jouluna lapsi oli päiväseltään vierailulla isänsä kanssa toisessa mummolassa ja isän tuodessa takaisin lasta kysyin että "missä on lapsen varavaatepussukka?", niin hän alkoi huutaan siitä minulle ja syytti että se on minun vikani että on pussukka on jäänyt toiseen mummolaan, käytös saattaa muuttua ok:sta siis aivan päälaelleen. Käytös on arvaamatonta.
 

Yhteistyössä