Enää reilu viikko aikaa ja sitten startataan reilun kolmen viikon reissulle Itä-Eurooppaan.
Vähän on alkanut iskeä pientä reissujännitystä / - ahdistusta, että miten lapsi viihtyy koko pitkän reissun ajan? Ja ettei hänelle iskisi kovin kovaa koti-ikävää, olisi sääli matkojen takaa palata aiemmin kotiin. Mies kun on niin varma, että kyllä lapsi koko pitkän matkan jaksaa oikein hyvin reissata ja taatusti tykkää / viihtyy olla reissun päällä. No eihän se aina niin satavarma asia ole, lapsi voi tykätä eri asioista kuin me aikuiset.
Samoin minä mietin itsessäni sitä, että miten säilytän iloisen - tyynen ja rauhallisen reissumielen koko loman ajan?
Kun olen välillä sellainen, että jos itsellä on huono päivä ja lapselle osuu kanssa huono päivä samaan aikaan, niin sitten tulee äyskittyä ja tiuskittua lapselle ihan turhistakin jutuista. Samoiten miehelle. Ja tiedän täysin, että tuo ei ole kaunista käytöstä, ei toisia ihmisiä saa pitää roskakoreina, joihin voi oman pahan mielensä syytää noin vain.
Toinen mikä itsessä - välillä - herättää ärtymystä, on se, kun lapsi on välillä tavattoman sählääväinen ja levoton kaveri. Koko ajan höpisemässä jotain tai kyselemässä jatkuvalla syötöllä kaikenlaisia kysymyksiä. Minä taas välillä haluaisin olla ihan hiljaa ja olla vain, en aina jaksaisi olla äänessä. Sitten
noissakin tilanteissa - saatan tuhahtaa lapselle jotain ikävää. Jälkeenpäin
tulee paha mieli itsellekin, että no jopas minä väärin käyttäydyin lasta kohtaan.
Kolmas missä en itsessäni tykkää on se, että aika ajoin jaksan puljata ja touhuta ja höpistä lapsen kanssa niitä näitä. Silloin lapsen kanssa menee oikein mainiosti ja hän pysyy suunnilleen aisoissa. Välillä sitten iskee kausia, että haluan tehdä vain omia mieleisiä juttujani ja lapsihan käyttää tilanteen hyväksi - alkamalla käyttäytyä todella huonosti. Kunnes sitten taas tulee komennettua lasta turhankin napakasti. Ja jälleen on äidillä syyllinen
olotila.
Pohdin myös sitä, miten ottaa lapsi reissussa parhaiten huomioon ja miten tehdä hänelle kiva retki? Olenkin kysellyt missä hän haluaa käydä ja kyllä kohteita hän on luetellut. Kun kerroin miehelle missä lapsi haluaisi käydä, hän vähän tuntui vähättelevän koko asiaa ja tuumasi siihenkin vain, että kyllä lasta taatusti kiinnostaa käydä niissä kohteissa missä me aikuisetkin käymme. Eihän nyt noinkaan voi asiaa ajatella. Lapselle pienet jutut voivat olla isoja, vaikka me aikuiset ehkä emme samalla lailla asiasta ajattelisikaan. Mutta eipä onneksi meidän aikuistenkaan käyntikohteet niin erikoisia ole. Ajattelimme käydä katsomassa erilaisia kirkkoja,
luostareita, ulkoilmamuseoita, linnoja ja kansallispuistoja. Museoihin en kyllä itse ainakaan mene, koska ei lapsi niissä viihdy.
Vähän on alkanut iskeä pientä reissujännitystä / - ahdistusta, että miten lapsi viihtyy koko pitkän reissun ajan? Ja ettei hänelle iskisi kovin kovaa koti-ikävää, olisi sääli matkojen takaa palata aiemmin kotiin. Mies kun on niin varma, että kyllä lapsi koko pitkän matkan jaksaa oikein hyvin reissata ja taatusti tykkää / viihtyy olla reissun päällä. No eihän se aina niin satavarma asia ole, lapsi voi tykätä eri asioista kuin me aikuiset.
Samoin minä mietin itsessäni sitä, että miten säilytän iloisen - tyynen ja rauhallisen reissumielen koko loman ajan?
Kun olen välillä sellainen, että jos itsellä on huono päivä ja lapselle osuu kanssa huono päivä samaan aikaan, niin sitten tulee äyskittyä ja tiuskittua lapselle ihan turhistakin jutuista. Samoiten miehelle. Ja tiedän täysin, että tuo ei ole kaunista käytöstä, ei toisia ihmisiä saa pitää roskakoreina, joihin voi oman pahan mielensä syytää noin vain.
Toinen mikä itsessä - välillä - herättää ärtymystä, on se, kun lapsi on välillä tavattoman sählääväinen ja levoton kaveri. Koko ajan höpisemässä jotain tai kyselemässä jatkuvalla syötöllä kaikenlaisia kysymyksiä. Minä taas välillä haluaisin olla ihan hiljaa ja olla vain, en aina jaksaisi olla äänessä. Sitten
noissakin tilanteissa - saatan tuhahtaa lapselle jotain ikävää. Jälkeenpäin
tulee paha mieli itsellekin, että no jopas minä väärin käyttäydyin lasta kohtaan.
Kolmas missä en itsessäni tykkää on se, että aika ajoin jaksan puljata ja touhuta ja höpistä lapsen kanssa niitä näitä. Silloin lapsen kanssa menee oikein mainiosti ja hän pysyy suunnilleen aisoissa. Välillä sitten iskee kausia, että haluan tehdä vain omia mieleisiä juttujani ja lapsihan käyttää tilanteen hyväksi - alkamalla käyttäytyä todella huonosti. Kunnes sitten taas tulee komennettua lasta turhankin napakasti. Ja jälleen on äidillä syyllinen
olotila.
Pohdin myös sitä, miten ottaa lapsi reissussa parhaiten huomioon ja miten tehdä hänelle kiva retki? Olenkin kysellyt missä hän haluaa käydä ja kyllä kohteita hän on luetellut. Kun kerroin miehelle missä lapsi haluaisi käydä, hän vähän tuntui vähättelevän koko asiaa ja tuumasi siihenkin vain, että kyllä lasta taatusti kiinnostaa käydä niissä kohteissa missä me aikuisetkin käymme. Eihän nyt noinkaan voi asiaa ajatella. Lapselle pienet jutut voivat olla isoja, vaikka me aikuiset ehkä emme samalla lailla asiasta ajattelisikaan. Mutta eipä onneksi meidän aikuistenkaan käyntikohteet niin erikoisia ole. Ajattelimme käydä katsomassa erilaisia kirkkoja,
luostareita, ulkoilmamuseoita, linnoja ja kansallispuistoja. Museoihin en kyllä itse ainakaan mene, koska ei lapsi niissä viihdy.