Miten saada lapsi nukkumaan omassa huoneessaan?

[ellelle]

Kolme vuotias poika on nukkunut vanhempien makkarissa omassa sängyssä. Nyt olemme suunnitelleet tekevämme pojalle oman huoneen työhuoneesta, mutta lapsi ei siihen suostu. Alkaa itkemään, kun asiasta yrittää edes puhua. On ollut aina todella levoton nukkuja, vasta lähempänä toista syntymäpäiväänsä nukkui ekan kerran kokonaisen yön heräilemättä.

Pidimme pojan suosiolla nukkumassa omassa makuuhuoneessamme omassa sängyssään, oli paljon helpompi käydä lohduttelemassa poikaa useamman kerran yössä. Vieläkin herää yöllä itkemään ainakin kerran viikossa ja rauhoittuu vasta kun pääsee hetkeksi vanhempien viereen. Sieltä sitten kömpiikin usein itse takaisin nukkumaan tai sitten siirrämme pojan sänkyynsä unen tultua. Muutenkin on todella pelokas öisin ja illalla, pitää olla ihan kunnon yövalo ja jos illalla sattuu heräämään yksin makkarissa ollessaan juoksee hädässä itkien vanhempien luokse. Illalla haluaa, että joku olevan samassa huoneessa nukahtaessaan, muuten ei suostu makkariin jäämään.

Pitäisikö ihan suosiolla odotella sopivampaa ajankohtaa vai vaan tehdä oma huone ja pakottaa poika sinne nukkumaan? Miten olette itse toimineet?

 

["vieras"]

Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.

Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.

Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.

Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

 

["vieras"]

Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin

 

["vieras"]

Mä jäisin suosiolla odottamaan oikeampaa aikaa.
Pahimmassa tapauksessa alkaa vaan pelkäämään nukkumaan menemistä. Ja mikä hyöty omasta huoneesta, jos vanhemmat joutuvat siellä käymään pitkin yötä rauhoittelemassa pelokasta lasta.

Kukaan teillä ei varmaankaan kärsi vaikka pieni nukkuisi vielä vuoden-kaksi vanhempien kanssa samassa huoneessa?

 

[vrs]

Me tehtiin näin:

Lastenhuone oli valmiina, mutta sisustettiin kunnolla uusiksi kun esikoinen oli 1v10kk suunnilleen. Tehtiin siitä tosi hieno ja mahdollisimman paljon lapsen toiveiden mukainen. Muutaman kuukauden kuluttua, kun huone olikin jo vanha tuttu ja siellä oli leikitty, oleskeltu ja nukuttu joskus päikkyjäkin, lapsi vain ilmoitti olevansa ISO nyt ja meni omaan huoneeseen, omaan sänkyyn nukkumaan. Tähän asti siis nukkui perhepedissä.

 

[Oisku]

Perhepetikopioija iski jälleen. Laita ensi kerralla pelkkä linkki, jooko? Alkaa sama kilometrin pituinen teksti joka ketjussa olemaan aika rasittavaa.

Mä tekisin niin että sisutaisin sen työhuoneen pojan huoneeksi, jossa voisi päivällä leikkiä ja oleilla. Jos mahdollista niin laittaa sinne vielä sänkykin, jossa voisi pötkötellä ja ehkä nukkua päiväunia, tai ihan vaan olla ja lueskella kirjaa tai jotain. Puhua positiiviseen sävyyn ison pojan huoneesta. Silleen että huoneesta tulisi mahdollisimman kiva juttu ja siellä olisi mukava olla. Ja yöunet antaisin nukkua makuuhuoneessa. Sitten kun tottuisi ajatukseen niin pikkuhiljaa alkaisin siirtämään omaan huoneeseen. Alkuun voisi olla siinä vieressä vaikka lukemassa kirjaa tai läppärin kanssa kunnes lapsi nukahtaa.

 

[ellelle]

Sitä just ajateltiin, että oma huone tehtäisiin, mutta nukkuisi alussa vielä meidän makkarissa. Jos siihen pikkuhiljaa tottuisi. On vaan huone melko täynnä, kun on alle vuoden ikäinen pikkuvelikin pinniksessä samassa huoneessa. Ja kohta mahdollisesti seuraavakin...

Poika on ollut nukkumisen suhteen aina tosi arka, ihan vauvasta asti. Oli syntyessään pitkään osastolla kasvamassa ja kotiin tullessaan itki hämärää ja hermoromahti täysin, jos kukaan ei ollut paikalla, kun avasi silmänsä unilta herätessä.