V
Väsynyt äiti
Vieras
Apuja kaivataan. Poika tottui 2-vuotiaana tulemaan meidän sänkyyn JOKA YÖ samaan aikaan, jo alkuyöstä. Tähän asti oli nukkunut omassa sängyssään aamun asti. Oltiin väsyneitä kun uusi vauva tuli taloon ja valvotti, ei jaksettu taistella esikoisen kanssa. Helpompaa oli ottaa viereen nukkumaan ja pitää poika tyytyväisenä. Nyt poika on nukkunut jo vuoden meidän sängyssä, ei yhtäkään yötä omassaan. Alkaa olla jo niin iso rontti, että muiden nukkuminen käy vaikeaksi kun poika potkii unissaan, pari kertaa olen saanut jo mustelmankin...Nyt kun on yritetty viedä poikaa takaisin omaan sänkyyn kun tulee keskiyöllä meidän huoneeseen, alkaa hillitön raivo ja huuto, johon pienempikin herää. Tilanteesta kärsii siis myös pikkusisko, joka on herkkäuninen kaveri. Ei voida kauheasti huudattaa yöllä, koska pitää pienenkin saada nukkua.
Yleensä annetaan periksi, vaikka ollaan koitettu sitkeästi jo muutaman päivän viedä sänkyyn. Mutta poika tulee saman tien takaisin tai viimeistään vartin päästä ja koko yö on pelkkää rallia. Pojan sänky on ollut meidän huoneessa ja on koitettu silläkin ratkaista tilanne, mutta se ei kelpaa sillä viereen on päästävä. Auttakaa miten saadaan lapsi pysymään omassa sängyssä! Tiedän että joku vastaa tyyliin "palauta vaikka 89 kertaa yöllä" mutta kun meillä se ei toimi. Huuto on niin kova ja sitä ei voida tehdä kun pienempi nukkuu samassa huoneessa! Viime yönä kun sain mojovat potkut selkään viis kertaa yön aikana, päätin että nyt loppuu. Vinkkejä??