Miten rohkaista arkaa lasta?

Meidän vajaa 4-vuotias tyttö on ollut aina aranpuoleinen, mutta tuntuu, että viime aikoina on arkuus lisääntynyt roimasti. On ujo ja lisäksi tooosi varovainen kaikessa liikunnallisessa. Ei esim. puhu vieraille lapsille (eikä aikuisille) ollenkaan, ei uskalla ottaa haluamaansa lelua jos vieras lapsi sitä antaa, ei uskalla ajaa polkupyörällä jne. Ei kävelekään pitkiä matkoja, vaan haluaa monesti itse rattaisiin.

Ei tämä arkuus mikään ongelma ole, mutta haluaisin rohkaista lasta. Olen yrittänyt kehua paljon onnistumisista, näyttää esimerkkiä ja yhdessä ollaan koitettu esim. keinusta pois tulemista.

 

Pistä se päiväkotiin ja mene ite töihin

 

Opiskelen ja tyttö on hoidossa. Nyt ollaan kesälomalla.

 

No ihan alkuun voisi nuo rattaat jättää pois, ellei sitten ole tiedossa koko päivän kestoista kävelyä, mutta silloinkin tuon ikäinen kyllä jo voi levähtää penkillä.

Toisekseen kannattaa tutustuttaa lapsi hiljalleen uusiin ihmisiin.
Leikkipuistossa käy useimmiten aina samat lapset ja sitä kautta ihan vaikka hiekkalaatikolla lapsi voi omaan tahtiin seurata muita ja varmasti lopulta rohkenee tutustua edes yhteen, sitten toiseen jne.

Itse olin todella arka pienenä ja muutto toisaalle oli kova pala.
Minulta kesti puoli vuotta kuulemma, ennen kuin suostuin tutustumaan viereisen oven tyttöön. Mutta sitten meistä tulikin hyvät ystävät. Olin silloin 5v.

Sitten muutettiin viimeisen kerran ja sama taas alusta.
Menin tarhaan ennen eskarin alkua ja jostain sitä itseluottamusta vain alkoi tulla.
Alkuun huolehdin oma-aloitteisesti, ettei pienempiä kiusattu ja se ainakin oman muistikuvani mukaan oli aika tärkeä juttu minulle. Tunsin itseni tosi tärkeäksi
Sitten niitä kavereitakin alkoi tulla.

Ja kaikki tuollaiset ns. hurjat jutut otin tosi hillitysti.
Keinu ja kiikkulauta oli aika kamalia puhumattakaan pyörällä ajosta tms.

Nykyään olen todella itsevarma ja ulospäinsuuntautunut ihminen ja minun on helppo tutustua ihmisiin, tai ihmiset joiden kanssa tapaan ensikertaa ja tutustumme, ovat aina ihastelleet kovasti miten mukava ja helposti lähestyttävä olen.

Kyllä se varmasti siitä, mutta jos pelkotilat alkavat oikeasti hankaloittaa normaalia elämistä ja arkea, kannattaa minusta kääntyä jo ammattilaisen puoleen, jotta asia voidaan selvittää ja tilanteeseen puuttua ajoissa.

 

Asia jollain tavalla vaivaa sinua? Ihmisillä on erilainen tempperamentti ja luone. Arkaa lasta voi alkaa ahdistaa kovastikkin mikäli hänestä alkaa tuntumaan siltä, että täytyy tai on pakko tai on jotain vaatimuksia, että pitäisi olla jotakin mitä on, kuten reippaampi. Anna lapsesi olla juuri sellainen kuin hän on, ilman vaatimuksia ja paineita, älä yritä muuttaa häntä, tehdä hänestä jotain mitä hän ei ole, ja mitä hän ei halua tai uskalla, tuputtaa ei kannata.

Rohkaista on hyvä,mutta tuputtamisen ja liiallisen rohkaisunkin väli on häilyvä raja (?).
maannittelu ja suostutelu ni ei hyvä.
Anna asian olla jonkin aikaa ja anna tytön mennä ja tehdä kuten hän itse tykkää.

en tiedä, mutta liiallinen suostuttelu ja "rohkaisu" ei hyvä , lapsesta alkaa tuntumaan ahdistalavalta, ja siltä miksi minun pitäisi?miksi en saisi olla tällainen kuin olen?

anna lapselle paljon haleja, syliä ja kehu lasta ihanaksi ja kaikkea kuinka arvokas hän on ja tärkeä ja suloinen, oikein ylitsevuotavan spontaanistikkin!! :-D

rohkaise häntä lämpimästi ja rakastavasti,pehemästi , hymyilen jutellen. jos hän ei halua niin sano, että kyllä sinä vielä uskallat tulla , että ei se mitään, ei sinun ole pakko jos et halua :-D ja annat lapselle lämpimän halipusun :-D niin, että lapselle jää oikein IHANA olo, sellainen olo että äiti rakastaa ja välittää ja hänellä on täydellinen vapaus olla menemättä!!! ja äiti rakastaa häntä silti -tosi paljon!!

viet häntä vain kovasti eirlaisiin paikkoihin ja tutustumaan eirlaisiin ihmisiin :-D
mutta EI MITÄÄN PAINETTA saa asettaa tyttärellesi , että hänen pitäisi olla jonkinlainen tai pitäisi olla reippaampi..EIII!!! anna hänen olla juuri sellainen kuin hän on. sulla on ihan tytär, juuri sellainen kuin hän on, ujona ja arkana aivan ihana!!! onneksi kaikki eivät ole sellaisia rasavillejä :-D

miksi ei rohkealle lapselle sanota, että voi kun olisitkin ujompi arempi, miksi just arkuus ja ujous -herkkyys nähdään pahana asiana, mikä pitäisi kitkeä pois?!!

 

Kiitos rohkaisevasta viestistä.

Joo, olen miettinyt, että rattaat kannattaisi jättää pois. Meillä on kuitenkin koira, joka tarvii päivittäin pitkän lenkkinsä, ja sitä tyttö ei vaan jaksa kävellä. Ja myönnetään, että itsekin haluan kävellä nuo reippaasti oman liikuntani takia. Rattaat on mukana joka tapauksessa, koska pikkusisko istuu niissä ja haluaa taas myös kävellä jos isosiskokin kävelee. Ja sitten onkin vapaa paikka rattaissa...

 

häntä kannustaa kotonakin pienissä asioissa. Esm: voi kuinka hieno piirustus, olitpa sinä reipas ym....
Ja itse olemalla sosiaalinen vaikka puistossa, juttelet puistossa toisten aikuiste ja lasten kanssa. Esimerkki auttaa paljon lasta.

 

Asun ulkomailla, ja täällä on suosittua sellainen terapiamuoto kuin psykomotoriikka. Liikunnallisten leikkien avulla rohkaistaan lasta tulemaan ulos kuorestaan, pienryhmissä. Kuulostaisi sopivalta, mutta ei aavistustakaan onko Suomessa missään.

Mutta tuon sanallisen rohkaisun lisäksi voisi ehkä yrittää itsekin harjoituttaa jotain pieniä liikunnallisia leikkejä. (Pallon heittoa maaliin, maassa olevan narun päältä tasapainoilua, hyppimistä, kiipeämistä,...) Jos ei ole ketään lasta kaveriksi, aikuinen leikkii vähän mukana. Vauvailua, kuten rattaissa istumista, voi ihan reippaasti vähentääkin. Eihän lapsi siitä rikki mene.

 

En halua muuttaa lapseni luonnetta, totta kai hän saa olla ujo ja juuri sellainen kun on! Enkä vaadi lasta tekemään sellaisia mitä ei halua, vaan sitten autetaan tai jätetään tekemättä, tietenkin. Minusta on tuntunut vain oudolta, että melkein 4-vuotias ei uskalla pyöräillä (vaikka pitäisin kiinni), koska en muita tällaisia lapsia tunne.

Psykomotoriikka kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta en ole ainakaan koskaan kuullut, enkä usko että tässä terapian tarvetta sentään on. Olen ajatellut syksyksi jotain temppukoulua tms. ja tyttö on innostunut kyllä kun siitä ollaan puhuttu.

Kehuminen ja yhdessä leikkiminen ovat ainakin sellaisia, joita jatkossakin tehdään enemmän.

 

En halua muuttaa lapseni luonnetta, totta kai hän saa olla ujo ja juuri sellainen kun on! Enkä vaadi lasta tekemään sellaisia mitä ei halua, vaan sitten autetaan tai jätetään tekemättä, tietenkin. Minusta on tuntunut vain oudolta, että melkein 4-vuotias ei uskalla pyöräillä (vaikka pitäisin kiinni), koska en muita tällaisia lapsia tunne.

Psykomotoriikka kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta en ole ainakaan koskaan kuullut, enkä usko että tässä terapian tarvetta sentään on. Olen ajatellut syksyksi jotain temppukoulua tms. ja tyttö on innostunut kyllä kun siitä ollaan puhuttu.

Kehuminen ja yhdessä leikkiminen ovat ainakin sellaisia, joita jatkossakin tehdään enemmän.

Tuo temppukoulu on varmaan ihan ok, ei ole kokemusta taas siitä. Psykomotoriikka ei ole mitään vain vaikeille tapauksille tarkoitettua terapiaa, vaan ehkä puheterapiaan rinnastettavaa siinä että voi olla aika lievä juttu mitä vähän tsempataan. Mutta googlasin ja huomasin, että sitä on Suomessa joku vetänyt joskus jossain, mutta ei ole ottanut tulta. Täällä asuinmaassani on pienen kaupungin palkkalistoilla useampikin kunnallinen psykomotoriikkaohjaaja. Vierailevat myös kindergarteneissa ja sellaista.

 

Voih, oltiin tänään puistossa ja tyttö leikki kahden lapsen kanssa. Vain hetken, mutta kuitenkin. Olin hämmästynyt ja niin ylpeä kun uskalsi, mun pikkunen ujo tyttöni :heart:

 

Hei, olen itse ollut arka lapsi ja työskentelen lasten kanssa. Kerroit että lapsesi arkuus on lisääntynyt ajan kuluessa. Näkisin että lapsi tarvitsee nyt enemmänkin hienovaraista asioiden tekemiseen "hoputtamista" kuin jatkuvaa ymmärtämistä ja hyväksymisen vakuuttelua. Arkuus on temperamenttipiirre mutta noin arka lapsi ei saa olla, sillä hän kärsii siitä. Lapsi on vietävä tilanteisiin jotka vaativat häneltä reippautta ja jotka ehkä tuntuvat hänestä epämiellyttäviltä, mutta joista hän kykenee selviämään jos skarppaa. Voi olla, että tietämättäsi hieman ruokitkin lapsen arkuutta, jos kiinnität tilanteisiin liikaa huomiota alkamalla kannustaa lasta kun lapsi vähän arkailee asiaa.
On hyvä asia, että tällainen lapsi on päiväkodissa. Ongelmaksi voi kuitenkin tulla se, että lapsi jää jossain vaiheessa ryhmän ulkopuolelle, koska on näin arka.
Arka lapsi tarvitsee hyväksymistä, mutta myös sitä, että aikuinen "työntää" lasta uusiin tilanteisiin. Pelkkä hyväksyminen ei vie asiaa eteenpäin. Kasvaminen sattuu aina, eikä aran lapsen ole helppo tehdä uusia asioita. "Tekemällä oppii" on tähän kuitenkin erinomainen sanonta. Kun lapsi työnnetään tekemään uusia asioita, hän oppii vähitellen, että hän kykenee selviytymään arkuutensa kanssa. Lapsi ei ole onnellinen, jos hän jättää tekemättä asian, joka häntä pelottaa.
Paljon tsemppiä pikku tytöllesi, toivottavasti hänestä kasvaa reipas ja rohkea "ujo" aikuinen!

 

On pph:lla. Ollaan mietitty, pitäiskö siirtää päiväkotiin, mutta ei ainakaan syksyllä vielä mahdollista.

 

Kehuja , kehuja. Ja antaa lapsen tehdä paljon itse asioita OMAAN tahtiin . Ei kannata kamalasti huomioida arkuutta. Eikä tuputtaa tai painostaa mitenkään.