Miten rauhoitetaan raivotar??

[Kissansilmä]

Mä oon ihan jo epätoivonen tyttösemme 4.5v suhteen. Keväästä lähtien on alkanut saamaan aivan kauheita raivokohtauksia, ne alkaa kun jokin ei mee hänen mielensä mukaan ja kun alkaa raivoomaan, on aivan mahdoton: huutaa/kiljuu, makaa lattialla ja potkii, repii hiuksiansa, hakkaa päätänsä lattiaan.. Siinä ei auta lupaukset, kiristys, uhkailu, ei rauhottelu, ei mikään- turha on puhua- yltyy vain kun jotain sanoo, jos antaa vain olla - ei apua siitäkään tai sit jos pitää kii sylissä, ettei satuttais itseään, ei sitä tempomista ja riehumista kauaa jaksa, kun voimat loppuu itseltä... Nää "kohtaukset" kestää tunninkin ja sitten tyttö väsyy niin että rauhottuu kun uupuu. Aivan kauhealta tuntuu itseltä kun ei osaa tehdä näissä tilanteissa mitään.. Tänään just isä piti kii sylissään 45 min. kun raivotar huusi ja rimpuili, lopulta nukahti isin syliin ja kaikki alkoi kun hän ei löytänyt barbiansa mistään.
Emmä tiedä mitä tekisin, neuvolasta jos kysyn ohjeistusta - päivittelevät vain (kokemusta on). Mietin jo tänään että seuraavan kohtauksen koittaessa jos yrittäisin saada riehuvan lapsen lääkäriin, rauhoittavaa? vaikka osaisiko se lääkäri tehdä asialle mitään tai tekisikö?
Mä oon jo miettinyt onko ihan normaali, etenkin tuo pään hakkaaminen mietityttää, miks vahingoittaa itseään?
Siis kehityksessä ei oo mitään poikkeavaa ja on aivan ihana eloisa tyttö kun on hyvällä tuulella, mutta...
Tästä äidistä tuntuu kauhealta.

 

[vieras]

saiskohan lastenpsykologilta apua?

 

[nytkypylly]

no kuulostaa jo aika voimakkaalta purkaukselta.. kyllä mäkin kehottaisin ottamaan neuvolan kautta yhteyttä lastenpsykologiin!! =)

 

[Kissansilmä]

no kuulostaa jo aika voimakkaalta purkaukselta.. kyllä mäkin kehottaisin ottamaan neuvolan kautta yhteyttä lastenpsykologiin!! =)

Me ollaan joitain vuosia sitten oltu pojan kanssa lastenpsykologilla kun poti aivan kauheaa uhmaa ja oltiin neuvottomia silloinkin, varasin sitten ajan ja kerran siellä käytiin, eikä tää meidän alueen psykologi osannut neuvoa muuta kuin että olkaa lapsen "pomoja" - jooh, niinhän me oltiinkin, siis neuvoja joita ei olisi oltu jo kokeiltu ei tullut, poika poti uhmansa ja siitä selvittiin, mutta nyt tämä..
Mietin siis jo itsekkin sitä psykologia neitokaisellekin, mutta sitten jo epäröin osaako tälläkään kertaa olla meille avuksi?

 

[Piika-äiti]

Entäs jos kokeilisit jotakin loitsua... Itse olen pari kertaa saanut tutun pienen tytön raivokohtauksen poikki alla olevalla Huovin runolla. Lisää maagisia eleitä ja lue runo ilmeikkäästi.

Pippuririprinsessa, purppuraviitta
keittiön pöydän alla
istuu kieli kippuralla.
Leimusilmät,
roihuhuulet,
villin parahduksen kuulet,
viheltävät
hurjat tuulet
tässä salissa.

Pippuri purppura
prinsessa istuu
keittiön pöydän alla.


Tyttö on hölmistynyt loitsuavaa tätiä ja runoa niin paljon, että unohtanut raivonsa ja antanut sen sulaa nauruun.

Piika-äiti

 

[Mankell]

No mä ainakin seurailisin tilannetta vielä jonkun puolisen vuotta. Voi olla ihan yvin joku vaihe, kausi menossa. Itse et varmaankaan mitään voi tehdä, kannattaa pysyä vaan rauhallisena ja estää itsensä vahingoittaminen, minkä tietty varmaan teetkin. Mitään luoauksia, kiristyksiä tms. ei kannata tuossa tilanteessa harrastaa, korkeintaan rauhoittavaa puhetta.

On meilläkin noita raivoavia nähty, mutta jotenkin ne on ollu sellaisia kausittaisia. Ehkä menee teilläkin ohi.

 

[Kissansilmä]

Entäs jos kokeilisit jotakin loitsua... Itse olen pari kertaa saanut tutun pienen tytön raivokohtauksen poikki alla olevalla Huovin runolla. Lisää maagisia eleitä ja lue runo ilmeikkäästi.

Pippuririprinsessa, purppuraviitta
keittiön pöydän alla
istuu kieli kippuralla.
Leimusilmät,
roihuhuulet,
villin parahduksen kuulet,
viheltävät
hurjat tuulet
tässä salissa.

Pippuri purppura
prinsessa istuu
keittiön pöydän alla.


Tyttö on hölmistynyt loitsuavaa tätiä ja runoa niin paljon, että unohtanut raivonsa ja antanut sen sulaa nauruun.

Piika-äiti

Meidän raivottarelle ei toinna sanoa mitään, yltyy vain. Kiitos neuvoastasi kuitenkin!

 

[Mamma-78]

Kyllä tuo kuulostaa jo siltä, et minä ainakin yrittäisin saada johonkin lääkäriin tai muuta.Kyllä meilläkin on temperamenttiset lapset mut että 45-60minuuttiakin saattaa kestää ja sit nukahtaa. Tulee mieleen et jos aivojen toiminnassa on jotain "sähkövikaa" (toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan) siis että ne on oikeesti jotain kohtauksia, jotka johtuu jostain aivotoiminnan viasta. Jos teillä on mahdollisuus videoida (kuulostaa kauheelta) joku tuollainen tilanne, niin oikeesti ois näyttää millaisista kohtauksista on kysymys. Ettei esim. lääkäri luule että liiottelette. Mites onko teidän tyttö päiväkodissa, jos on niin onko siellä saanut vastaavia vai pelkästään kotona? Sekin voi antaa viitettä siitä et onko vaan tavallista voimakkaampaa uhmaa vai mitä.

 

[Kissansilmä]

No mä ainakin seurailisin tilannetta vielä jonkun puolisen vuotta. Voi olla ihan yvin joku vaihe, kausi menossa. Itse et varmaankaan mitään voi tehdä, kannattaa pysyä vaan rauhallisena ja estää itsensä vahingoittaminen, minkä tietty varmaan teetkin. Mitään luoauksia, kiristyksiä tms. ei kannata tuossa tilanteessa harrastaa, korkeintaan rauhoittavaa puhetta.

On meilläkin noita raivoavia nähty, mutta jotenkin ne on ollu sellaisia kausittaisia. Ehkä menee teilläkin ohi.

Mä toivon kans että menisi ohi ja pian! Meillä mies sanoo että meidän "kovapäiset " lapset on tulleet äitiinsä ja koettelevat meitä.. Jooh, mutta ei tarttis näin rankalla tavalla kylläkään.

 

[nytkypylly]

no kuulostaa jo aika voimakkaalta purkaukselta.. kyllä mäkin kehottaisin ottamaan neuvolan kautta yhteyttä lastenpsykologiin!! =)

Me ollaan joitain vuosia sitten oltu pojan kanssa lastenpsykologilla kun poti aivan kauheaa uhmaa ja oltiin neuvottomia silloinkin, varasin sitten ajan ja kerran siellä käytiin, eikä tää meidän alueen psykologi osannut neuvoa muuta kuin että olkaa lapsen "pomoja" - jooh, niinhän me oltiinkin, siis neuvoja joita ei olisi oltu jo kokeiltu ei tullut, poika poti uhmansa ja siitä selvittiin, mutta nyt tämä..
Mietin siis jo itsekkin sitä psykologia neitokaisellekin, mutta sitten jo epäröin osaako tälläkään kertaa olla meille avuksi?

no siinä tapauksessa hankalampaa.. tuskimpa hän siellä yhtään pätevämpiä neuvoja antaa tähänkään ongelmaan.. väistämättömien elämän pettymiksien kohtaamisen oppiminen vaan on joskus kauhean vaikeaa... en osaa kyllä auttaa, mutta myötätuntoa tunnen :hug:

 

[Peppari]

Mä varmaan hakisin apua jos ei omat konstit ja voimat riitä. Jos ei psykilogilta saa apua niin pyydä kirjoittamaan lähete sellaiselle jolla oikeasti on jotain annettavaa neuvojen suhteen. Eipä tuo tilanne ole tytöllekään mukava. Onko samanlainen päivähoidossa?

 

[Kissansilmä]

Kyllä tuo kuulostaa jo siltä, et minä ainakin yrittäisin saada johonkin lääkäriin tai muuta.Kyllä meilläkin on temperamenttiset lapset mut että 45-60minuuttiakin saattaa kestää ja sit nukahtaa. Tulee mieleen et jos aivojen toiminnassa on jotain "sähkövikaa" (toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan) siis että ne on oikeesti jotain kohtauksia, jotka johtuu jostain aivotoiminnan viasta. Jos teillä on mahdollisuus videoida (kuulostaa kauheelta) joku tuollainen tilanne, niin oikeesti ois näyttää millaisista kohtauksista on kysymys. Ettei esim. lääkäri luule että liiottelette. Mites onko teidän tyttö päiväkodissa, jos on niin onko siellä saanut vastaavia vai pelkästään kotona? Sekin voi antaa viitettä siitä et onko vaan tavallista voimakkaampaa uhmaa vai mitä.

Mä itse työskentelen erityislasten parissa ja laaja kokemusta on, ei minusta mistään aivotoiminnan häiriöstä kyse oo - tai voihan olla että olen oman lapsen kohdalla "sokea". Lapsi on päiväkodissa ja ongelma ei oo kun meillä kotitilanteissa, ei koskaan mummolassa tai tarhassa.

 

[Tähtisumu]

kaverillani on ollut useampia sijaislapsia ja yks pojista oli usein vihainen ja raivoissaan. kaveri sai talttumaan hiljalleen raivarit halauksin. tarvittiin paljon karsivallisyytta, aikaa ja haleja - ainakin sille pojalle ne keinot toimivat.

 

[Mamma-78]

Kyllä tuo kuulostaa jo siltä, et minä ainakin yrittäisin saada johonkin lääkäriin tai muuta.Kyllä meilläkin on temperamenttiset lapset mut että 45-60minuuttiakin saattaa kestää ja sit nukahtaa. Tulee mieleen et jos aivojen toiminnassa on jotain "sähkövikaa" (toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan) siis että ne on oikeesti jotain kohtauksia, jotka johtuu jostain aivotoiminnan viasta. Jos teillä on mahdollisuus videoida (kuulostaa kauheelta) joku tuollainen tilanne, niin oikeesti ois näyttää millaisista kohtauksista on kysymys. Ettei esim. lääkäri luule että liiottelette. Mites onko teidän tyttö päiväkodissa, jos on niin onko siellä saanut vastaavia vai pelkästään kotona? Sekin voi antaa viitettä siitä et onko vaan tavallista voimakkaampaa uhmaa vai mitä.

Mä itse työskentelen erityislasten parissa ja laaja kokemusta on, ei minusta mistään aivotoiminnan häiriöstä kyse oo - tai voihan olla että olen oman lapsen kohdalla "sokea". Lapsi on päiväkodissa ja ongelma ei oo kun meillä kotitilanteissa, ei koskaan mummolassa tai tarhassa.

No sitten sulla on vaan tavallista temperamenttisempi lapsi, jos noita kohtauksia saa vain kotona. Varmasti tosi raskasta ja vaikeeta olla itse hermostumatta.

 

[Kissansilmä]

Kyllä tuo kuulostaa jo siltä, et minä ainakin yrittäisin saada johonkin lääkäriin tai muuta.Kyllä meilläkin on temperamenttiset lapset mut että 45-60minuuttiakin saattaa kestää ja sit nukahtaa. Tulee mieleen et jos aivojen toiminnassa on jotain "sähkövikaa" (toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan) siis että ne on oikeesti jotain kohtauksia, jotka johtuu jostain aivotoiminnan viasta. Jos teillä on mahdollisuus videoida (kuulostaa kauheelta) joku tuollainen tilanne, niin oikeesti ois näyttää millaisista kohtauksista on kysymys. Ettei esim. lääkäri luule että liiottelette. Mites onko teidän tyttö päiväkodissa, jos on niin onko siellä saanut vastaavia vai pelkästään kotona? Sekin voi antaa viitettä siitä et onko vaan tavallista voimakkaampaa uhmaa vai mitä.

Mä itse työskentelen erityislasten parissa ja laaja kokemusta on, ei minusta mistään aivotoiminnan häiriöstä kyse oo - tai voihan olla että olen oman lapsen kohdalla "sokea". Lapsi on päiväkodissa ja ongelma ei oo kun meillä kotitilanteissa, ei koskaan mummolassa tai tarhassa.

No sitten sulla on vaan tavallista temperamenttisempi lapsi, jos noita kohtauksia saa vain kotona. Varmasti tosi raskasta ja vaikeeta olla itse hermostumatta.

On todella tempperamenttinen tyttö! Kyllä sitä saa laskea tuhansiin, kun yrittää selvitä pokerina tilanteesta..

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Älä lannistu. Toisilla riittää tarmoa uhmata vaikka painovoimaa.

Jos lapsi ei satuta itseään tai aiheuta vaaraa, antaisin riehua itsekseen, kiinnittämättä mitään huomiota. Ei sitä kukaan kauan yksin jaksa raivota. Meillä ilmoitetaan kilari-kohtauksen saaneella, että joko hän poistuu rauhoittumaan tai minä menen odottelemaan toiseen huoneeseen. Se toimii aika kivasti.

Meiltä löytyy erittäin tuittupäisiä lapsia... osalla adhd, osalla ei. Mutta samalla tavalla temperamenttiä kaikilla. 4-6-vuotta tuntuu olevan hankalin ikä raivareiden suhteen. Isommalle voi puhua ja ohjata ajatuksen tilanteesta muualle ja pienempää pystyy pakkotilanteessa vaikka pitelemään.

 

[Kissansilmä]

Älä lannistu. Toisilla riittää tarmoa uhmata vaikka painovoimaa.

Jos lapsi ei satuta itseään tai aiheuta vaaraa, antaisin riehua itsekseen, kiinnittämättä mitään huomiota. Ei sitä kukaan kauan yksin jaksa raivota. Meillä ilmoitetaan kilari-kohtauksen saaneella, että joko hän poistuu rauhoittumaan tai minä menen odottelemaan toiseen huoneeseen. Se toimii aika kivasti.

Meiltä löytyy erittäin tuittupäisiä lapsia... osalla adhd, osalla ei. Mutta samalla tavalla temperamenttiä kaikilla. 4-6-vuotta tuntuu olevan hankalin ikä raivareiden suhteen. Isommalle voi puhua ja ohjata ajatuksen tilanteesta muualle ja pienempää pystyy pakkotilanteessa vaikka pitelemään.

Mä oon tehnyt tuota että vien omaan huoneeseen, mutta neidillä on tarve raivota just siellä missä mekin ollaan, se väkisin survoo pois kammaristaan ja mä alkuun tein että uudestaan ja uudestaan siirsin sen takaisin, ja raivo vain kesti ja kesti, nyt se raivoaa meidän silmien alla ja mä valvon tilannetta vierestä, odottaen uupumista ja rauhoittumista, joka tulee nopeammin kun se ei oo huoneessaan. Mä hartaasti toivon että tää tempperamenttinen rauhoittuu iän myötä.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Älä lannistu. Toisilla riittää tarmoa uhmata vaikka painovoimaa.

Jos lapsi ei satuta itseään tai aiheuta vaaraa, antaisin riehua itsekseen, kiinnittämättä mitään huomiota. Ei sitä kukaan kauan yksin jaksa raivota. Meillä ilmoitetaan kilari-kohtauksen saaneella, että joko hän poistuu rauhoittumaan tai minä menen odottelemaan toiseen huoneeseen. Se toimii aika kivasti.

Meiltä löytyy erittäin tuittupäisiä lapsia... osalla adhd, osalla ei. Mutta samalla tavalla temperamenttiä kaikilla. 4-6-vuotta tuntuu olevan hankalin ikä raivareiden suhteen. Isommalle voi puhua ja ohjata ajatuksen tilanteesta muualle ja pienempää pystyy pakkotilanteessa vaikka pitelemään.

Mä oon tehnyt tuota että vien omaan huoneeseen, mutta neidillä on tarve raivota just siellä missä mekin ollaan, se väkisin survoo pois kammaristaan ja mä alkuun tein että uudestaan ja uudestaan siirsin sen takaisin, ja raivo vain kesti ja kesti, nyt se raivoaa meidän silmien alla ja mä valvon tilannetta vierestä, odottaen uupumista ja rauhoittumista, joka tulee nopeammin kun se ei oo huoneessaan. Mä hartaasti toivon että tää tempperamenttinen rauhoittuu iän myötä.

toivottavasti jaksat. Pääasia on, että otat selkeän linjan ja pysyt siinä. Sokeaksi ja kuuroksi tekeytyminen on varteenotettava konsti. Ja ohimennen heitetty huomautus tyyliin:"kun olet saanut raivarin valmiiksi, voidaan mennä pihalle/ juoda yhdessä mehut tms" Eli annat ymmärtää, että kiukuttelun aikana tai sen vuoksi eivät suunnitelmat muutu, ne vain odottavat.

*kotikutoista kasvatuspsykologiaa halvalla*

 

[vieras]

Plaah. Vai lääkäriin. Sitte mä saisin viedä kaikki 3 lääkäriin. Meillä raivotaan ja ollaan aika hulvattomia välillä. Ei ole tullut mieleenkään viedä lääkäriin tai hankkia apua... Parhaiten meillä näihin raivoajiin tehoaa se, että en huomaa raivoa. Annan siis raivota. Jos tyyppi raivoaa niin, että satuttaa itseään tai muita tai rikkoo jotain, niin raivoaja kannetaan rauhoittumaan eteiseen. Siellä ei ole virikkeitä, vain matto lattialla. JOS huomaisin raivoajan ja koko ajan koittasin häntä lepyttää ja rauhottaa, niin meillä tilanne ois jo aivan karmea. Lapsihan suorastaan kerjää sitä huomaamista ja pitkittää raivoaan. Annan siis raivota ja sitten vasta jututan.

Jäähy on tehokas tapa rauhottaa ja rangaista. Periaatteena meillä se, että huonosta käytöksestä seuraa jotain negatiivista ja hyvästä positiivista. Ja se positiivinen voi olla vaikka vain kiitos ja kutitus.

 

[Sabira]

Meillä kans nuo nuoremmat tytöt ovat hyvin temperamenttisia. Vanhempi noista on nyt 4 1/2-v. ja pahin vaihe on hänellä onneksi jo ohi. Vuosi sitten meidän muuton yhteydessä oli vaikeata, hän sai usein raivokohtauksia jotka kestivät jopa tunnin. Nyt tämä nuorempi, 1v 9kk on siinä samassa vaiheessa eli koettelee kärsivällisyyttä miltei päivittäin. Hän saa hirveitä kohtauksia pienistä asioista, ja kun ei syliinkään halua niin siinä sitä on miettimistä miten estää häntä esim. vahingoittamasta itseään. Meilläkin mies aina sanoo, että noi on äitiinsä tulleet. Tiedä sitten siitä...

 

[vieras]

Plaah. Vai lääkäriin. Sitte mä saisin viedä kaikki 3 lääkäriin. Meillä raivotaan ja ollaan aika hulvattomia välillä. Ei ole tullut mieleenkään viedä lääkäriin tai hankkia apua... Parhaiten meillä näihin raivoajiin tehoaa se, että en huomaa raivoa. Annan siis raivota. Jos tyyppi raivoaa niin, että satuttaa itseään tai muita tai rikkoo jotain, niin raivoaja kannetaan rauhoittumaan eteiseen. Siellä ei ole virikkeitä, vain matto lattialla. JOS huomaisin raivoajan ja koko ajan koittasin häntä lepyttää ja rauhottaa, niin meillä tilanne ois jo aivan karmea. Lapsihan suorastaan kerjää sitä huomaamista ja pitkittää raivoaan. Annan siis raivota ja sitten vasta jututan.

Jäähy on tehokas tapa rauhottaa ja rangaista. Periaatteena meillä se, että huonosta käytöksestä seuraa jotain negatiivista ja hyvästä positiivista. Ja se positiivinen voi olla vaikka vain kiitos ja kutitus.

Juu noin kesytetään raivotar.

 

[Sabira]

Plaah. Vai lääkäriin. Sitte mä saisin viedä kaikki 3 lääkäriin. Meillä raivotaan ja ollaan aika hulvattomia välillä. Ei ole tullut mieleenkään viedä lääkäriin tai hankkia apua... Parhaiten meillä näihin raivoajiin tehoaa se, että en huomaa raivoa. Annan siis raivota. Jos tyyppi raivoaa niin, että satuttaa itseään tai muita tai rikkoo jotain, niin raivoaja kannetaan rauhoittumaan eteiseen. Siellä ei ole virikkeitä, vain matto lattialla. JOS huomaisin raivoajan ja koko ajan koittasin häntä lepyttää ja rauhottaa, niin meillä tilanne ois jo aivan karmea. Lapsihan suorastaan kerjää sitä huomaamista ja pitkittää raivoaan. Annan siis raivota ja sitten vasta jututan.

Jäähy on tehokas tapa rauhottaa ja rangaista. Periaatteena meillä se, että huonosta käytöksestä seuraa jotain negatiivista ja hyvästä positiivista. Ja se positiivinen voi olla vaikka vain kiitos ja kutitus.

Jäähyllehän mäkin tuon vanhemman tytön laitoin - omaan huoneeseensa. Oven laitoin kiinni joko niin että itse pidin ovesta kii tai sitten ovi lukkoon. Koskapa muuten olisi raivotar sännännyt oitis ovesta ulos. Ja siellä neiti sitten jaksoi raivota sen tunnin verran. Omaan huoneeseensa telkesin siksi, koska mulla oli tuo nuorempi tyttö siinä vieressä, vauva oli hän vielä. Ja silmät ymmyrkäisinä katseli isomman tytön raivoa. Aika neuvottomana olin kyllä siinä. Neuvolassakin asiasta puhuin ja psykologilla käytiin, mutta mitään kunnollista neuvoa en siihen tilanteeseen saanut.

Ja itsekin olen sitä aina kokeillut, että reagoin noihin kohtauksiin mahd. vähän. Sen aina tietysti tarkistan, ettei itseään vahingoita, ja tuntuu että siinäkin sitä tekemistä kyllä riittää...

 

[Rimpti rummikolla]

Meillä on nuorin poika semmoinen tuulispää kans että oksat pois. Samanlaisia raivareita repii milloin mistäkin asiasta. Semmoisen raivon vallassa on sitten ettei siihen saa mitään kontaktia; se vaan tuijottaa eteensä mitään näkemättömin silmin ja huutaa kuin pistetty. Sylissä jos yrität pitää, niin punnertaa niin kauan että omat voimat loppuu ja on pakko päästää irti. Huoneeseen jos passittaa arestiin, niin purkaa joka sängyn ja kaapin atomeiksi kauhean huudon säestyksellä. Ei tehoa etuisuuksien menetykset, vaikka ei olis koskaan karkkipäivää niin ei tunnu missään. Neuvolasta kun yritin apua kysellä niin ehdottelivat perheneuvolaa. Sinne en halua mennä, olemme olleet perheen kanssa siellä n. 5vuotta sitten vanhemman pojan syömättömyysongelman kanssa. En tuntenut saavani apua sieltä itselleni enkä lapsilleni, tuntui niin turhalta touhulta koko juttu. Nyt vain toivon että pojan raivarit pikkuhiljaa hellittäisivät, pojalla on ikää 6 vuotta ja eskarivuosi alkaa. Jospa sieltä raivoavan pikkumiehen sisältä pulpahtaisi reipas koululaisen alku.
Poika on kuitenkin mitä herttaisin ja ihanin kun vaan haluaa ja kunhan mikään ei vastusta. Älykäskin on, ei ajattele putkinäköisesti asioita vaan näkee kaiken siltä väliltä ja heittelee mitä ihmeellisimpiä kommentteja asioihin.

 

[Kissansilmä]

Plaah. Vai lääkäriin. Sitte mä saisin viedä kaikki 3 lääkäriin. Meillä raivotaan ja ollaan aika hulvattomia välillä. Ei ole tullut mieleenkään viedä lääkäriin tai hankkia apua... Parhaiten meillä näihin raivoajiin tehoaa se, että en huomaa raivoa. Annan siis raivota. Jos tyyppi raivoaa niin, että satuttaa itseään tai muita tai rikkoo jotain, niin raivoaja kannetaan rauhoittumaan eteiseen. Siellä ei ole virikkeitä, vain matto lattialla. JOS huomaisin raivoajan ja koko ajan koittasin häntä lepyttää ja rauhottaa, niin meillä tilanne ois jo aivan karmea. Lapsihan suorastaan kerjää sitä huomaamista ja pitkittää raivoaan. Annan siis raivota ja sitten vasta jututan.

Jäähy on tehokas tapa rauhottaa ja rangaista. Periaatteena meillä se, että huonosta käytöksestä seuraa jotain negatiivista ja hyvästä positiivista. Ja se positiivinen voi olla vaikka vain kiitos ja kutitus.

Jäähy on varmasti toisille tehokasta, tälläisissä kohtauksissa ei apua meillä. Jos mä antaisin olla huoneessaan, niin lapsi raivopäissään särkisi paikkoja ja sitä en halua, minusta on parempi että se raivoaa olkkarin lattialla silmieni alla. Ja totta, kun ei osaa "käyttäytyä" - saa rangaistuksen, eli tänäänkin jäi sitten kohtauksen vuoksi lähtemättä yhdessä leikkikentälle.

 

[Kissansilmä]

Meillä on nuorin poika semmoinen tuulispää kans että oksat pois. Samanlaisia raivareita repii milloin mistäkin asiasta. Semmoisen raivon vallassa on sitten ettei siihen saa mitään kontaktia; se vaan tuijottaa eteensä mitään näkemättömin silmin ja huutaa kuin pistetty. Sylissä jos yrität pitää, niin punnertaa niin kauan että omat voimat loppuu ja on pakko päästää irti. Huoneeseen jos passittaa arestiin, niin purkaa joka sängyn ja kaapin atomeiksi kauhean huudon säestyksellä. Ei tehoa etuisuuksien menetykset, vaikka ei olis koskaan karkkipäivää niin ei tunnu missään. Neuvolasta kun yritin apua kysellä niin ehdottelivat perheneuvolaa. Sinne en halua mennä, olemme olleet perheen kanssa siellä n. 5vuotta sitten vanhemman pojan syömättömyysongelman kanssa. En tuntenut saavani apua sieltä itselleni enkä lapsilleni, tuntui niin turhalta touhulta koko juttu. Nyt vain toivon että pojan raivarit pikkuhiljaa hellittäisivät, pojalla on ikää 6 vuotta ja eskarivuosi alkaa. Jospa sieltä raivoavan pikkumiehen sisältä pulpahtaisi reipas koululaisen alku.
Poika on kuitenkin mitä herttaisin ja ihanin kun vaan haluaa ja kunhan mikään ei vastusta. Älykäskin on, ei ajattele putkinäköisesti asioita vaan näkee kaiken siltä väliltä ja heittelee mitä ihmeellisimpiä kommentteja asioihin.

Kiitos vastauksestasi, ihanaa huomata etten ole yksin. Minunkin lapsoseni on aivan ihastuttava pikkuneiti ja todella toivon että hän pääsisi ylitse raivoamisestaan.