Toggle sidebar

Miten pysytte järjissänne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Tinker"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
T

"Tinker"

Vieras
Olen ollut pitkällä sairaslomalla kotona, ja olen tulossa lopullisesti hulluksi. Miten ihmeessä te kotiäidit pidätte itsenne pois masennuksesta, jos olette täysin yksin ilman sosiaalisia "tukiverkkoja?" Lapsi on osittain päivähoidossa, että pysyy joku päivärytmi ja järki edes sen päässä. Tuntuu että voi vaan siivota ja sillä ei kauaa itseensä viihdytä. Apua =(
 
[QUOTE="Tinker";26402003]Mitä sä teet siellä? Mä lasken täällä jo kattolautoja... Mieskin on jatkuvasti kellon ympäri töissä.[/QUOTE]

Ota se lapsi kotiin, kyllä siitä työtä on. Käytte kerhossa, ulkoilette, menette kauppaan jne.
 
Meillähän on sosiaaliset verkkomme; mikä saa sinut luulemaan että elämme irrallaan meitä ympäröivästä yhteiskunnasta?

Viemme lapsia kerhoon, puistoon ja harrastuksiin, ehkä eskariin ja kouluun.
Tapaamme muita äitejä kerhoissa, puistoissa, lasten harrastuksissa ja omissa harrastuksissamme ja kyläilemme toistemme luona. Käymme sukulaistenkin luona aina joskus.

Miksi kotiäiti jäisi neljän seinän sisälle tulemaan mökkihöperöksi? Muitakin tapoja elää elämä ja pikkulapsivuodet kuitenkin on.
 
4kk nyt kotona, sairauden takia minäkin. Eka kuukaus oli kivaa, sitten alkoi jo vähän puhalluttaa, sitten löysin palstan ja täällähän kuluu tunti jos toinenkin ja maha kasvaa kun mussuttaa kaikkea kakkaa koneella..

Kodin ulkopuolisia harrastuksia pitää hommata joka päivälle jos vaan sairaudelta kykenet. Uimaan, liikkumaan, vapaaehtoistyöhön vaikka vanhainkodin mummoja ja pappoja ulkoiluttamaan. Ihan mitä vaan, kunhan jossain käyt pois sieltä sisältä siivoamasta!
 
Kyllähän sitä kai tekemistä olisi. Vois vaikka repiä rikkaruohoja kaiket päivät. Mut eihän sellanen ole ihmisen elämää, että jo kolmekymppisenä elää niinku eläkeläinen pikku puuhissaan. Kaikki kotityötkin on melkein koneellisia että hengissä pysyy ilman raatamistakin. Tiedän että en ole yksin tässä tilanteessa, mutta miks täällä pitää elää niin kovin yksinään. Itse jotenkin tämän lusin, mutta pelkään miten tämä yksitoikkoinen elämä vaikuttaa lapseen. Miten siitä saa jokseenkin järjellisen yksilön näissä oloissa?
 
Palstailemalla, facessa, televisio, neulominen, puhelut ystäville ja sukulaisille, joka päiväksi pieni projekti. Tuo projekti siksi että kipujen takia saan hyvin vähän tehtyä kotitöitä ja jos saan jonkun työn tehtyä siitä on hyötyä ja tunnen itseni tarpeelliseksi. Tämän päivän projekti oli vessan pesu, sitä tein moneen otteeseen ja sain kun sainkin homman tehtyä. Terveenä en edes huomaisi vessanpesua, pystyisin kyläilemään, keskittymään kirjoihin, retkeilemään lasten kanssa jne.

Terv Kolmas sairaslomalainen.
 
No, en kestäisikään ilman niitä sosiaalisia kontakteja. Nyt viihdyn hyvin kotona 1,5v:n kanssa mutta jos ei olisi ympärillä ihmisiä ja tekemistä (siis muutakin kuin se kodinhoito sun muu) niin varmaan olisi kuopuskin jo 1v iässä lähtenyt päiväkotiin. Mikäli mies ei olisi vuorostaan jäänyt kotiin pidemmäksi aikaa.
 
[QUOTE="Piika-äiti";26402058]Meillähän on sosiaaliset verkkomme; mikä saa sinut luulemaan että elämme irrallaan meitä ympäröivästä yhteiskunnasta?

Viemme lapsia kerhoon, puistoon ja harrastuksiin, ehkä eskariin ja kouluun.
Tapaamme muita äitejä kerhoissa, puistoissa, lasten harrastuksissa ja omissa harrastuksissamme ja kyläilemme toistemme luona. Käymme sukulaistenkin luona aina joskus.

Miksi kotiäiti jäisi neljän seinän sisälle tulemaan mökkihöperöksi? Muitakin tapoja elää elämä ja pikkulapsivuodet kuitenkin on.[/QUOTE]

Tuossa on minusta juuri se ero "oikean kotiäidin" ja vain vanhempainvapaalla olevan tai työttömyyden/sairasloman/tms. syyn vuoksi kotiin "joutuneelle."
Vaikka kuinka olisin kotona ja hoitaisin niin lapsia kuin lapsenlapsiakin, kokkaisin, ompelisin ja kävisin kerhoissa se ei tekisi minusta "Oikeaa Kotiäitiä" koska mnulta puuttuu kyky löytää itse itselleni sopivaa stimulanssia silloin kun olen pidempään pois töistä ja koululta.

Eli pikkuhiljaa tylsistyn ja turhaannun...

Ja tämä ei sitten missään nimessä ole kotiäitien aliarvostamista vaan nimenomaan ylistys kapasitettilleen.

:)
 
Olis varmaan helpompaa löytää ihmisiä ja verkostoja jos ei asuisi maalla. Kadehdin ihmisiä joilla on perhettä, sukua ja ystäviä. Ei kukaan pärjää ihan yksin, tai joku asennemuutos tähän pitäisi saada että jaksasi.
 
[QUOTE="Tinker";26402274]Olis varmaan helpompaa löytää ihmisiä ja verkostoja jos ei asuisi maalla. Kadehdin ihmisiä joilla on perhettä, sukua ja ystäviä. Ei kukaan pärjää ihan yksin, tai joku asennemuutos tähän pitäisi saada että jaksasi.[/QUOTE]

Minulla on perhettä, sukua ja ystäviä.
Ja SILTI turhauttaa täyspäiväinen kotonaolo.

:)
 
Mä oon ollut kotona sairaudn takia nelisen vuotta. Voin sanoa että hulluks täällä tulee ja viihdykkeenä pidän siivoomista. Onneksi on ystäviä ja sukulaisia. Mutta silti todella yksinäinen olo usein, eikä MITÄÄN tekemistä :headwall:
 
[QUOTE="Tinker";26401957]Olen ollut pitkällä sairaslomalla kotona, ja olen tulossa lopullisesti hulluksi. Miten ihmeessä te kotiäidit pidätte itsenne pois masennuksesta, jos olette täysin yksin ilman sosiaalisia "tukiverkkoja?" Lapsi on osittain päivähoidossa, että pysyy joku päivärytmi ja järki edes sen päässä. Tuntuu että voi vaan siivota ja sillä ei kauaa itseensä viihdytä. Apua =([/QUOTE]

No ensinnä mun mielestä on täysin eri asia olla kotona sairaslomalla kuin kotona hoitovapaalla. Ensiksi mainittu on erittäin ahdistavaa, toinen ei. Toiseksi, mä en ainakaan ole täysin yksin ilman sosiaalisia tukiverkkoja. Varmasti tulisinki hulluksi jos näin olisi.
 
Ei kotona aina olekaan mielekästä tekemistä - pitää lähteä kotoa pois. Mutta toisaalta en saa vastata tähän koska meillä on tukiverkkoja.

Sanon kuitenkin, että paljon on itsestä ja puolisosta kiinni. Nyt kotiäitinä saan kyllä tehtyä ja harrastettua aivan eri tavalla kuin sitten, kun palaan kouluun tai työelämään. Silloin illat menee perheen kanssa, nyt kun päivät on lasten kanssa, illalla tekee mieli tehdä muutakin. Ja teenkin.
 
Kyll ä minulla ainakin 3:n lapsen kanssa kotona ollessani tekemistä riitti. Kävimme 2 kertaa viikossa avoimessa päiväkodissa, vähintään kerran sään mukaan pidemmällä tai lyhyemmällä retkellä. Leikkipuistossa olimme joko aamu tai iltapäivällä. Satunnaisesti kävimme kylässä tai kutduimme jonkjn kylään, kävimme kirjastossa, museossa tai ajoimme junalla lähikaupunkiin. Siinä sivussa sitten käytiin kaupassa, pestiin pyykit, laitettiin ruokaa ja siivottiin. Olin täysin kotona 3- vuotta mieheni ulkomaankomennuksen takia ja sitä ennen kotona ensin vain yhden ja sitten kun kaksoset 2 vuoden jälkeen syntyivät kaikkien 3: n kanssa. välillä oli rankkaa kun mieheni oli viikkojakin kerrallaan poissa ja vakituinenkaan kotimaamme ei ole Suomi vaan mieheni kotimaa. Jaksoin kuitenkin ajatellen, että lapset kasvavat pian. Olen iloinen, että sain olla lasten kanssa pitkään kotona. He eivät ole tottuneet jatkuvaan järjestettyyn toimintaan vaan keksivät tekemistä itse. Ja ei 3: ta lyhyellä välillä syntyneestä lapsesta ensimmäiseen 4: n vuoteen ollut seuraa toisistaa muuhun kuin tappeluun. Kjemppiä. Kyllä piesten lasten kanssa eläminen on tehtävä lasten ehdoilla.
 
Täällä myös yksi sairaslomalainen. Olen raskaana ja siitä johtuvien vaivojen takia sairaslomalla. Lapsi on päiväkodissa, koska itse sinne haluaa mennä. Minä masennun kotona. Siivota ei jaksa, eikä tosin hirveästi raataa saakaan. Ystävät ja sukulaiset on töissä. Kolmas sairaslomapäivä vasta menossa ja mies jää lomalle vasta juhannuksena, joten siihen asti täytyy yrittää jaksaa tätä tylsyyttä. Lisäksi mun ongelma on se, että istun koneella päivät pitkät ja se vasta puuduttaakin...
 
Ihmisiä on myös erilaisia, toinen nauttii kotona olosta ja toinen tarvii sen työn. Ja mielestäni se on myös tottumis kysymys.
Itse olen kotona ilman sosiaalisia verkkoja ja nautin tästä, tietysti voisi olla kiva joskus nähdä ihmisiakin, mutta nyt on näin.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa