Tuli mieleen yksi keskustelu täällä joitakin aikoja sitten, joka kyllä osoittautui provoksi. Siinä äiti oli kovin huolissaan jo etukäteen siitä, miten tytär saa ystäviä esikoulussa. Äiti oli valmis siirtämään lastaan jonnekin tiettyyn esikouluun ja halusi, että jonkun toisen tytär "varataan" hänen tyttärensä parhaaksi kaveriksi jo ennen kuin lapset edes tunsivat toisiaan. Se oli oikeastaan aika kiinnostava keskustelu, vaikka sitten olikin ns keksittyä. Pisti ajattelemaan, että kuinka paljon vanhemmat, äidit etenkin kantavat huolta näistä asioista. Joskus tuntuu, että sekä liian aikaisin, että liian pitkään, en tiedä onko näin. Huolehtimistahan on vaikea lopettaa, ainahan sitä tahtoisi, että lapsella olisi ystäviä ja menisi mukavasti. Mutta mitä sitten pitää/voi/kannattaa heidän puolestaan tehdä, se on joskus vaikea kysymys miettiä. EIkä näihin varmasti ole yhtä oikeaa vastausta.
.Erittäin totta tuokin. Toisaalta voisin ajatella, että viisivuotiailla olisi enemmän kyse siitä, ettei sitten loppujen lopuksi ollakaan niin samanhenkisiä tai pidetä toisesta, kuin että yksi riita lopettaisi kaveruuden. Mutta myönnän kyllä, että omat lapseni ovat jo niin isoja, etten muista enää kovin hyvin miten nuo jutut menivät ja toisekseen ovat poikia, heillä tuntuu olevan aika yksinkertaista tuo kaveruuspuoli, ainakaan ei niin monimutkaista, kuin tytöillä. Omasta lapsuudesta muistan sen, miten tytöillä oli sitä, että yksi on porukan prinsessa, joka määrää kuka on sisärenkaassa ja kuka ulkona.Hämärästi muistan... oli aika koomista se varaaminen
Mutta mulla on ajatuksena sekin, että opettaisi sitä sinnikkyyttä vähän, ja ettei koko ystävyys tarvi kaatua yhteen pikku riitaan.
Erittäin totta tuokin. Toisaalta voisin ajatella, että viisivuotiailla olisi enemmän kyse siitä, ettei sitten loppujen lopuksi ollakaan niin samanhenkisiä tai pidetä toisesta, kuin että yksi riita lopettaisi kaveruuden. Mutta myönnän kyllä, että omat lapseni ovat jo niin isoja, etten muista enää kovin hyvin miten nuo jutut menivät ja toisekseen ovat poikia, heillä tuntuu olevan aika yksinkertaista tuo kaveruuspuoli, ainakaan ei niin monimutkaista, kuin tytöillä. Omasta lapsuudesta muistan sen, miten tytöillä oli sitä, että yksi on porukan prinsessa, joka määrää kuka on sisärenkaassa ja kuka ulkona.
Joo, tuota simputusta tytöillä omassa lapsuudessani oli kyllä vasta kouluiässä, mikäli mitään muistan. Minulla on kyllä huomio, että kyllä pojat saavat aika vapaasti olla sellaisia kuin ovat, meillä on esikoinen kovinkin sivusta katsoja ja rauhallinen tapaus ja saanut olla sellainen, ei ole tarvinut olla rämäpää ja silti ollut ihan mukana menossa. Häntä pidettiin peruskoulussa ehkä vähän pinkona, mutta sekään ei haitannut, häneltä kyseltiin ja jos kukaan ei tuntunut tietävän, niin kaverit kääntyivät hänen puoleensa, että tuo nyt ainakin tietää. Kuopus taas on toista maata, sosiaalisempi ja menevämpi. Hänen kaveripiirinsä vaihtui yläkouluun menon myötä, mielestäni positiiviseen suuntaan vielä. Kumpikin on hyvin pärjäillyt sellaisina kuin ovat, siksi ehkä olenkin tätä mieltä, etten ole halunnut lasten pieniin erimielisyyksiin puuttua, enkä siihen kuka nyt milloinkin on leikkinyt kenenkin kanssa enemmän tai vähemmän. Minusta se on melko itsestään selvää, etteivät kaikki pidä kaikista, siis ihan loppujen lopuksi, vaikka jossain vaiheessa olisikin sellainen läheisempi kaveruus. Se voi jatkua tai se voi loppua ja minusta sekin on ok.
