Alkuperäinen
Olen kolmekymppinen nainen ja tapasin kaksi kk sitten ihanan miehen. Olen tosi ihastunut häneen ja tunnen että hänkin minuun, mutta suhde ei etene mihinkään. Elämme vain tässä hetkessä ilman mitään puheita tulevasta. Voiko mies olla kiinnostunut? Vai eikö halua sitoutua? Miten osaisin asiasta puhua niin että hän ymmärtää?
En itse ihan heti lämmennyt tälle miehelle, mutta onneksi hän oli sisukas pyytämään treffeille ja lopulta tutustuessani häneen tajusin löytäneeni kultakimpaleen. Itselläni päättyi yli vuosi sitten pitkä avoliitto, sen jälkeen ollut kaikenlaisia kuvioita, mutta tämä tuntuu nyt hyvältä. Tuntuu että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa voisin olla todella onnellinen. Meillä on hauskaa yhdessä, sopivaa kipinää/vetovoimaa, yhteisiä harrastuksia, ajatuksia ja mielenkiinnon kohteita. Juuri se ah niin ihana tunne että maailma pysähtyy... Ja huomaan että se on molemmin puolista.
Mutta... Mies ei puhu mistään mikä on pidemmällä kuin huominen. Satunnaisesti sovitaan juttuja parin päivän päähän. Hän ei tunnu olevat kiinnostunut tapaamaan ihmisiä elämässäni tai ns. yhdistämään elämiämme toisiinsa. Kesä on tulossa, mutta kesälomasta emme puhu mitään. Kun olen jotain kysynyt, hän sivuuttaa asian. Miehellä on paljon harrastuksia ja aktiviteetteja, jotka vievät aikaa. Silti koen että kolmekymppisinä muutaman kk jälkeen suhteen pitäisi edetä johonkin tapailusta syvempään. Tai ainakin koen että haluaisin tuntea, että se jatkuu ja molemmat tavoittelevat tiivistä suhdetta jossain vaiheessa. Nyt tunnen että olemme vaan.
Miehellä ei ole takana kai kovin pitkiä suhteita (n. vuosi max). Eikä hän puhu mistään menneistä suhteista tai existä. Suhteista tai seurustelusta yleensä emme ole juurikaan puhuneet. Olen avannut keskustelua, mutta se on jäänyt minun puheeksi.
Mies on kuitenkin aktiivisesti yhteydessä, soittelee ja haluaa tavata. Näemme silti melko harvoin, koska molemmilla on menoja. Useammin kuitenkin hänen kuin minun esteistä. Kun näemme, mies on selkeästi kaivannut minua ja osoittaa kaikin puolin välittävänsä tosi paljon. Ihastumista on todella vaikea peittää ja näen ja kuulen sen hänestä. Kokemuksen kautta sitä vain oppii tuntemaan, jos tunnetta on molemmin puolin. Ja meillä sitä on vahvasti. Mies on ylipäänsä todella kiltti ja ystävällinen. Ei todellakaan peluri tai naistenmies. Vaan kunnollinen, jalat maassa tyyppi.
Vaikka hän vaikuttaa yhdessä ollessamme siltä, että haluaa todella paljon olla yhdessä ja on ihastunut ja kiinnostunut, jokin mättää ja tuntuu ettei suhde etene mihinkään. Mitä pitäisi ajatella? Totta kai otan asian pian esille. Mutta en haluaisi ahdistaa toista, jos kyse on siitä että hän haluaa edetä hitaasti. Olemmehan tunteneet vasta pari kuukautta. Itse olen rakastunut ja siksi kaipaan häntä koko ajan. Miksei hän sitten minua...? Jos oikeasti on rakastunut, miten voi aina jättää epävarmaksi sen milloin tavataan? Ja kattella vaan... Voiko tunne silti olla aitoa ja suhteella tulevaisuutta? Miten voisin asiasta keskustella ilman että säikytän hänet pois?
Nim. Itse muutaman kerran liian nopeasti sidottu ja siitä silloin ahdistunut
En itse ihan heti lämmennyt tälle miehelle, mutta onneksi hän oli sisukas pyytämään treffeille ja lopulta tutustuessani häneen tajusin löytäneeni kultakimpaleen. Itselläni päättyi yli vuosi sitten pitkä avoliitto, sen jälkeen ollut kaikenlaisia kuvioita, mutta tämä tuntuu nyt hyvältä. Tuntuu että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa voisin olla todella onnellinen. Meillä on hauskaa yhdessä, sopivaa kipinää/vetovoimaa, yhteisiä harrastuksia, ajatuksia ja mielenkiinnon kohteita. Juuri se ah niin ihana tunne että maailma pysähtyy... Ja huomaan että se on molemmin puolista.
Mutta... Mies ei puhu mistään mikä on pidemmällä kuin huominen. Satunnaisesti sovitaan juttuja parin päivän päähän. Hän ei tunnu olevat kiinnostunut tapaamaan ihmisiä elämässäni tai ns. yhdistämään elämiämme toisiinsa. Kesä on tulossa, mutta kesälomasta emme puhu mitään. Kun olen jotain kysynyt, hän sivuuttaa asian. Miehellä on paljon harrastuksia ja aktiviteetteja, jotka vievät aikaa. Silti koen että kolmekymppisinä muutaman kk jälkeen suhteen pitäisi edetä johonkin tapailusta syvempään. Tai ainakin koen että haluaisin tuntea, että se jatkuu ja molemmat tavoittelevat tiivistä suhdetta jossain vaiheessa. Nyt tunnen että olemme vaan.
Miehellä ei ole takana kai kovin pitkiä suhteita (n. vuosi max). Eikä hän puhu mistään menneistä suhteista tai existä. Suhteista tai seurustelusta yleensä emme ole juurikaan puhuneet. Olen avannut keskustelua, mutta se on jäänyt minun puheeksi.
Mies on kuitenkin aktiivisesti yhteydessä, soittelee ja haluaa tavata. Näemme silti melko harvoin, koska molemmilla on menoja. Useammin kuitenkin hänen kuin minun esteistä. Kun näemme, mies on selkeästi kaivannut minua ja osoittaa kaikin puolin välittävänsä tosi paljon. Ihastumista on todella vaikea peittää ja näen ja kuulen sen hänestä. Kokemuksen kautta sitä vain oppii tuntemaan, jos tunnetta on molemmin puolin. Ja meillä sitä on vahvasti. Mies on ylipäänsä todella kiltti ja ystävällinen. Ei todellakaan peluri tai naistenmies. Vaan kunnollinen, jalat maassa tyyppi.
Vaikka hän vaikuttaa yhdessä ollessamme siltä, että haluaa todella paljon olla yhdessä ja on ihastunut ja kiinnostunut, jokin mättää ja tuntuu ettei suhde etene mihinkään. Mitä pitäisi ajatella? Totta kai otan asian pian esille. Mutta en haluaisi ahdistaa toista, jos kyse on siitä että hän haluaa edetä hitaasti. Olemmehan tunteneet vasta pari kuukautta. Itse olen rakastunut ja siksi kaipaan häntä koko ajan. Miksei hän sitten minua...? Jos oikeasti on rakastunut, miten voi aina jättää epävarmaksi sen milloin tavataan? Ja kattella vaan... Voiko tunne silti olla aitoa ja suhteella tulevaisuutta? Miten voisin asiasta keskustella ilman että säikytän hänet pois?
Nim. Itse muutaman kerran liian nopeasti sidottu ja siitä silloin ahdistunut