Miten pärjäätte paljon itkevän/huutavan taaperon kanssa?

["mama"]

Siinäpä se kysymys jo tulikin. Onko teillä jotain kikkakolmosia, millä tuota huutoa sais karsittua vähemmälle? Helpottaako ajan kanssa?
Meidän poika 2,5v. on ollut vauvasta asti erittäin herkästi reagoiva ja itkevä, sekä vaikeasti tyynnyteltävä. Ihan alussa oli jotain mahavaivojakin ja niitä huusi, mutta oli myös sellainen vauvana, ettei voinut viedä vaikka kauppaan tai paikkaan missä oli isoja ääniä, kun veti aivan järkyttävät paniikki-itkut siellä ja hommasta ei tullut mitään.
Kotona on niitä päiviä, varsinkin väsyneenä, ettei mikään onnistu ja kaikki siirtymät varsinkin tuottaa harmia. Paljon on myös vieläkin sellaista, et huutaa vain ja syytä ei löydy, miksi huutaa. Ei siis ala kertoa sitä. Joskus syli auttaa, muttei läheskään aina. Ei kuitenkaan riehu siinä sylissä, vaan vollottaa loputtomasti, eikä siihen silloin oikein mikään auta.
Kerrottakoon vielä, ennen kuin kukaan palstapsykologi ehtii sanomaan, että ei vaan olla osattu kasvattaa ja tottunut saamaan huutamalla tahtonsa läpi(ei muuten ole), että meillä on kuusi lasta ja kukaan muu ei ole ollut näin "mahdoton" itkuiikka

 

[Nooh]

Meillä ei ole ihan samanlaista ongelmaa, mutta minä olen joskus melkoisen ääniherkkä. Jos taapero itkee esim. yöllä, niin mun on laitettava kuulosuojaimet ja joskus lisäksi korvatulpat. Nämä on siis aina tuossa käden ulottuvilla. Mun hermot kestää sitä huutoa paremmin, kun saa volyymiä vähän pienemmälle.

Isommalla lapsella oli joskus kolmevuotiaana hysteerisiä huutokohtauksia, kun ei saanut tahtoaan läpi tai vaikka ei osannut tehdä jotain. Tällöin hän vain istui lattialla, hieroi kantapäitään voimakkaasti lattiaan sekä huusi kuin syötävä. En saanut pitää sylissä, en puhua hänelle mitään tai ainakaan en saanut kysyä, mikä on hätänä. Tähän auttoi usein ajatusten kääntäminen muualle: laitoin iloisia lastenlauluja soimaan ja tanssin itse. Hetken kuluttua lapsi rauhottui ja tuli mukaan tanssiin. Joskus, jos sain ottaa syliin, auttoi hiljaa keinuminen ja selän silittely. Rauhoituttuaan lapsi osasi selittää, että hermostui, kun vetoketju jäi jumiin tai oli yrittänyt ottaa jotain ylähyllyltä eikä ylettynytkään.

Nämä huutokohtaukset taisivat loppua puolessa vuodessa, kun lapsi oppi, ettei hermostuminen auta yhtään.

 

["mama"]

Tuo musiikki ja tanssi voiski olla hyvä idea, kiitti! Pitää testata ku tuo poika kuitenki tykkää musiikista
Lastenohjelmilla oon aikasemmin yrittäny eksyttää ku huuto alkaa, mut se ei oikein toimi.

 

[ketään muuta?]

Up!

 

["kirsikka"]

Meillä on ollut myös itkuherkkä tyttö. Vauvana ei meinannut millään suostua olemaan rattaissa tai autossa; paras paikka oli kantoliina ja imetys. Kyse ei ollut koliikista vaan kokoaikaisesta tyytymättömyydestä. No niiden takana saattoi olla osittain myöhemmin löytyneet maito- ja munaallergia. Hän alkoi vierastaaa jo 3 kk:n iässä ja taaperonakaan ei halunnut olla isovanhemmilla yksin vaikka oli heitä nähnyt jatkuvasti; olimme jopa asuneet lyhyen ajan heidän kanssaan tytön ollessa 1 v. Tarhassa alkoi kylläkin alunjälkeen ihan sujua. Öisin sai taaperona ihmeellisiä huutojuttuja jne. En tiedä onko tekemisilläni ollut vaikutusta häneen, mutta heti kun puhuminen alkoi onnistua, aloin keskustelemaan hänen kanssaan näistä harmia tuottavista asioista, sanoittamaan tunteita ja kertomaan osittain keksittyjä juttuja omasta lapsuudestani, että miltä minusta oli tuntunut missäkin ja mitä oma äitini tai joku muu oli lohduttanut. Joka tapauksessa, tänä päivänä meillä on todella ihana 6 vuotias. Hän on todella ajattelevainen, kärsivällinen, auttavainen ja muita lohduttava. Hän on myös sosiaalisesti keskimääräistä rohkeampi ja vaikka onkin tunteiltaan herkkä, reaktiot ovat rakentavia eivät paniikin omaisia. Muutos alkoi tapahtumaan siinä kolme vuotta täytettyään.