Miten paljon lasten takia tulee kestää parisuhteessa?

Olen kovan paineen alla ja ristiriitainen olo yötäpäivää. Suhdetta takana nyt 4v. Yhteinen lapsi vasta 1v, itselläni myös edellisestä liitosta 10v lapsi. Emme asu yhdessä. Yhteinen lapsi oli yllätys joka yhdessä päätettiin pitää ja mies halusi olla mukana.
Vuosi on ollut täyttä helv.. mies on oleillut pääsääntöisesti luonamme noin 3-4pvä/vko. Käytännössä hoidan talouden, kotityöt, lapsenhoidon jne.. yksin. Hän on noin kerran kahdessa viikossa lapsensa kanssa omassa kotonaan 1yön, jolloin siis joutuu hoitamaan toki yksin. Maksaa min. elaria, käy kyllä kaupassa yleensä kerran viikossa ja ostaa ruokaa tms. pariksikin päiväksi.
Minä teen ruuat, pesen pyykit, siivoan, hoidan lapsen(t), maksan elämisen (onhan minun asunto kyllä), lapsen vaatteet jne.. puhetta yhteenmuutosta aloitin viime maaliskuussa. Mies meinasi että varmaan niin olisi paras toimia, hän ei tehnyt kuitenkaan elettäkään asian eteen (siis että olisi laittanut oman huushollinsa myyntiin), minä otin asian säännöllisesti puheeksi, kunnes kesän puolenvälin paikkeilla mies alkoi vihdoin soitella välittäjille.. asunto meni myyntiin kuitenkin vasta elokuussa, omani laitoin jo heinäkuussa (josta miehelle kerroin hyvissä ajoin). Olin siis jokatapauksessa päättänyt hankkia isomman kodin vaikka sitten yksin.
Nyt asuntoni on myyty, miehen ei. Minun pitäisi lähteä lasten kanssa vuokralle 2kk päästä jos uutta kämppää ei löydy. Se on siis minun oma päänsärkyni, hommata asunto, maksaa vuokrat jne..mies odottaa että oma asuntonsa menee kaupaksi.
Minulla olisi mahdollisuus ostaa meille talo, ihan kiva, tilava ja sellainen jossa minä ainakin viihtyisin. Mies voisi sitten katsoa lunastaako osan itselleen kun saa kaupat omastaan. Mikään näistä talovaihtoehdoista ei tunnu miehelle kelpaavan..
Nyt on alkanut jurppimaan todella muutenkin. Ilmeisen selvää on ettei miehen mielestä hänellä ole osaa eikä arpaa vuokra-asuntotouhuun, se on siis minun asiani. Olen lapsemme kanssa osittaisella hoitovapaalla, ja puuntakaa tuli ilmi että siltikin hän katsoo että tuo min. elari ja kaupassa käynnit ovat olleet liikaa rahaa tähän meidän talouteen.. olen siis onneksi säästänyt ja pärjään kyllä, mutta empä arvannut hänen ajattelevan noin.
Olen totaalisen mitta täynnä ja sitämieltä että mies on tosi itsekäs/ajattelematon/saamaton, kunnioitus ja luottamus on aika lailla murentunut.
Silti jotenkin vaan tuntuu niin kamalalta "riistää" se ydinperhe tältä toiseltakin lapseltani (mikä luuseri olenkaan), jotenkin sitä vaan toivoo ja ajattelee että jos ne asiat muuttuisivat tasapuolisimmiksi kun kotiosoitekkin on sama..

 

..eli olen kyllä senkin sanonut miehelle että jos ei halua olla tässä niin ei ole pakko. Sitten vaan sovitaan asiat lapsen kannalta parhainpäin, hän ei tuohon(kaan) suostu ja jankkaa vaan että haluaa olla perheensä kanssa..

 

Kuulostaapa rasittavan saamattomalta mieheltä... Mieti tarkkaan, haluatko sellaisen nurkkiin lusmuilemaan, vieläpä omistusasuntoon jakamaan lainat ja työt (eli ilmeisesti asumaan kuin kuningas kun sä teet työt?). Harmin paikka kyllä lapsellesi, kun tuollaisen isän on saanut

 

[QUOTE="pähkinä";29002862]..haluaa olla perheensä kanssa..[/QUOTE]
Tämän pitäisi sitten näkyä myös teoissa, kai mies sen ymmärtää? Minusta et kyllä tuossa tilanteessa riistäisi nuoremmaltasi mitään korvaamattoman arvokasta, mies kuulostaa ns. man childilta... Kypsymätöntä käytöstä, sähän olet ihan täys kotipiika.

 

Jahkailulla ja empimiselläkin on oma aikansa ja paikkansa, mutta ei asioita voi viivytellä loputtomiin. Mä laittaisin selkeän viimeisen päivän ilmoille, mihin mennessä miehen on kyettävä ratkaisunsa tekemään. Tässähän on nyt selvästi semmoinen parin kuukauden harkinta- aika mihin mennessä viimeistään on tehtävä päätös, koska silloin teidän kortteerinne on oltava valmiina. Nyt mies - mun korvin - pitää ikään kuin takaporttia raollaan koko ajan, mikä on äärimmäisen kurjaa ja inhottavaa sinua ja lastanne ajatellen.

Kirjoittamasi perusteella pärjäisit ilman miestäkin hyvin, joten jos hänestä ei ole päätöksen tekijäksi, niin tee sinä sitten omasi. Ei elo perästä vedettävän miehen kanssa helppoa ole, joten - mieti mitä itse haluat. Parisuhde on kuitenkin kahden aikuisen tiimityötä .

Voimia sinulle tulevaan!

 

Entäs tuo teidän parisuhde? Onko teillä hyvä olla yhdessä, oletteko onnellisia ja rakastuneita? Tämä on minusta se lähtökohta, jolla lapselle luodaan perhe, jossa on hyvä kasvaa. Huono parisuhde ei ole sen parempi, kuin erillään elävät vanhemmat. Ja osittain erilläänhän te nyt elättekin, miehellä on aina mahdollisuus mennä omaan kotiinsa rauhaan, mielestäni melko itsekästä.

 

..huumoria, läheisyyttä riitti ja minä ainakin kunnioitin ja arvostin miestä.. mutta tämä viimevuosi on vienyt jotenkin kaikki mehut, olen yrittänyt pitää kiinni niistä tunteista, uskoa kun mies vakuuttelee sitoutumistaan.. en enää ole viimeiseen 2 kk tehnyt oikeastaan mitään miehen eteen, en vain jaksa. Ja tällähetkellä tilanne on hyvin tulehtunut, vaistoan että mies on hyvin loukkaantunut, epävarma, ja vihainenkin minulle. Varmaan koska olen nyt toimimassa "yksin" ja suutuin noista rahajutuista antamalla aikatavalla faktaa menoista ja tilanteesta..

 

Miksi mies ei voi laittaa asuntoaan vuokralle? Olisi vähän sellainen ns.takaportti mikäli ei yhdessä asuminen sujuiskaan.. tämä tieto vois helpotta miehen ratkaisua.

Se on tätä päivää, "kiitos" tasa-arvon, että pitää eurolleen laskea kulut miehen ja naisen välillä. Onhan sillä ukolla oman asunnon kulut ja toinen lapsi ei vissiin ole edes yhteinen.. joten sen asuminen, syömiset ym kuuluu täysin sulle. Nämä pitäis ottaa huomioon sitten yhdessä asuessakin sitten.
Nykyään monet miehet ovat kääntäneet entisaikojen "naisten elättämisen" toistepäin.. niinhän naisetkin vetoaa monissa asioissa menneisiin ja "nyt on miesten aika toimia!" joten nyt on myös "naisten aika maksaa enemmän".. tiedän älytöntä mutta mitäs on hinguttu "tasa-arvoa".. oma vika.

 

Eihän se ole tasa-arvoa jos nainen maksaa ja tekee kotityöt lähes täysin..
Talouspuoli on mennyt varmasti niin että miehelle plussaa ja minulle miinusta jos laskemaan ruvetaan, tämänkin ajattelin korjaantuvan kun talous on virallisesti yhteinen ja sitä voi oikeasti vaatiakin silloin puoliksi hoidettavan. Toisen lapseni hoidan, kuluineen päivineen hänen isänsä kanssa. Tokihan lapsi nyt samasta jääkaapista syö, sinne minä ne ruuatkin suurimmalti osin kannan ja valmistan. Minä tienaan ihan hyvin, mies tienaa siltikin vielä selvästi paremmin kuin minä. Ja nyt kun olen osaikaisesti työssä tuloero on suurempi. En tiedä, minusta silläkin on joku "arvo" jos hoidan meidän yhteistä lasta ja elän pienemmällä palkalla. Tai ehkäpä olen väärässä sitten.. voinhan tuon hoitoonkin kokoaikaisesti viedä, sitten tulee tietty vähän lisää niitä hoitomaksujakin. Ja nuo min. elarit + lapsilisät siis risovat miestä, saan hänen mielestään "hyvin" rahaa.

 

..ole se pääasia, vaan koko tuo asenne. Tulee aika tallottu fiilis. Miehellä on jo täysi-ikäinen muualla asuva lapsi edellisestä liitostaan. Tämän asioita hän hoitaa hyvin tunnollisesti ja ylläpitää suurimmalti osin taloudellisestikkin. On kyllä totta että on varmaan tiukkaakin kun hoitaa omaa asuntoa, ja aikuista lasta ja vielä sitten pitäisi meillekin euroja nyhtää.. ja elintaso on miehellä verrattain hyvä (autot, mottoripyörät jne).
Hän ei ole kovin sosiaalinen ja minä tapaan ystäviä/sukulaisia aika usein, me myös autamme toisiamme. Hän on joksus vähän katkeranoloinen tästä ja puhuu ilkeitä lähipiiristäni. Sanoo että on ulkopuolinen ja olen hänet mustamaalannut kaikille, mikä ei pidä paikkaansa.
Ja nämä piirteet/asiat on nyt viimeisen vuoden aikana tulleet esille. Hän on jotenkin tullut vaan niin katkeraksi minulle, ja minä nyt sitten myös hänelle. Olen varmaan pilannut hänen elämänsä kun raskaaksi tulin ja nyt hän yrittää "velvollisuudesta" ja pakosta tehdä jotain, ettei ihan menetä yhteyttä lapseensa. Vaikka hän saa kyllä olla tämän elämässä ihan varmasti vaikka eroaisimme..

 

Ei kuulosta yhteiseltä taloudelta, omalta perheeltä, edes parisuhteelta tuollainen.

 

Kuulostaa siltä, että mies haluaa erota mutta ei uskalla tehdä mitään asian eteen.

 

Aika paljonhan sitä pitäisi kestää, mutta kyllä tuokin tilanne on jo aika syvältä. Onko miehen asunto niin pieni ettette voi muuttaa sinne väliaikaisesti kunnes saa sen myytyä? Uuden asunnon pitäisi tietysti olla yhteinen ostopäätös eikä vaan ap:n sanelema, mutta jos mies ei tee asioiden eteen mitään niin johan on. Vakavan keskustelun paikka? Että kertoisit että tilanne on kestämätön ja että nyt pitää saada ratkaisu. Entisen asunnon voi laittaa vuokralle jos on vaan rahaa ostaa jo yhteinen. Haluatko edes muuttaa tämän kanssa yhteen enää?

 

Ei lasten takia pidä kestää juurikaan enempää mitä muutenkaan kestäisi, kyllä lapsi vaistoaa ja näkee että asiat eivät ole ok. Ja vanhempien huono parisuhde vaikuttaa lapseen hyvinkin paljon, mieluummin ero ja sopuisat välit vanhemmilla, jotta pystytään asioita hoitamaan ja ajattelemaan lapsen parasta.

Minunkaan mielestäni ei kuulosta parisuhteelta, perheeltä saati yhteiseltä taloudelta tuollainen.

 

Tiedän.. ja siksi olen alkanut tekemään asialle jotain.
Paineita on nyt juurikin tuosta että onko tulevaisuus erilainen jos muutamme yhteen? Moni asia saattaisi laueta ja parisuhde tervehtyä jälleen.. pieni saa ydinperheen ja me kaikki voisimme voida hyvin.
Tai sitten tämä katkeruus on syönyt jo niin pahasti meidän suhteemme että kaikki jousto ja kompromissit tuntuvat ylivoimaiselta siellä yhteisessä kodissa, sehän johtaa vääjäämättä perhehelvett..
Minun täytyy tämä päätös tehdä nyt aika pian ja itsehän se on tehtävä. Jos juuri nyt kysytään minun motiivejani jatkaa tätä "suhdetta" se on ainostaan lapsi. Voin antaa anteeksi, voin vielä löytää niitä tunteita jos mies oikeasti näyttää olevansa vastuunsakantava, empaattinen aikuinen ihminen.
Eriasia sitten on mitä mies ajattelee, en tiedä. Vaikka olemme puhuneet paljon (siis minä puhun ja mies on lähes hiljaa), se ei enää oikein johda mihinkään. Pahimmillaan tulee vaan riitaa kun kumpikin inttää sitä omaa kantaansa.

 

Nyt mies - mun korvin - pitää ikään kuin takaporttia raollaan koko ajan, mikä on äärimmäisen kurjaa ja inhottavaa sinua ja lastanne ajatellen.

Näin minustakin. Aseta miehelle rajat.

Kaikille ei tosin niin voi edes tehdä, eivät sitä kestä, vaan ottavat jalat alleen.

 

Mä oon ite huomannu että se aika kun lapsi on alle 2 v. saa aivot toimimaan jotenkin vajaasti. Kaikki se väsymys ja jatkuva vuorokausirytmin muuttuminen ja hormonimyllerrykset omassa kropassa on saanut minulla aikaan sen, että en pidä itseäni täysipäisenä tuossa elämäntilassa. Jos sulla on yhtään vastaavia tunteita, koita sinnitellä vielä vähän aikaa parisuhteessanne tekemättä radikaaleja ratkaisuja (eli ennemmin vuokrakämppä kuin ostettu okt tuossa tilanteessa) ja katsoisit tilannetta sitten kun olet palannut töihin ja elämä asettuu normaalimpiin uomiinsa.

Parisuhteet, joissa on lapsia, päättyvät useimmin eroon siinä vaiheessa kun lapsi on alle 2 v. Eli en mäkään varmaan ainoa ole jolla silloin oli vaikeeta. Mut tää nyt on mun mielipide vaan.

 

[QUOTE="pähkinä";29002957]..huumoria, läheisyyttä riitti ja minä ainakin kunnioitin ja arvostin miestä.. mutta tämä viimevuosi on vienyt jotenkin kaikki mehut, olen yrittänyt pitää kiinni niistä tunteista, uskoa kun mies vakuuttelee sitoutumistaan.. en enää ole viimeiseen 2 kk tehnyt oikeastaan mitään miehen eteen, en vain jaksa. Ja tällähetkellä tilanne on hyvin tulehtunut, vaistoan että mies on hyvin loukkaantunut, epävarma, ja vihainenkin minulle. Varmaan koska olen nyt toimimassa "yksin" ja suutuin noista rahajutuista antamalla aikatavalla faktaa menoista ja tilanteesta..[/QUOTE]

Kommentoin jo että aseta rajat. Mutta tarkemmin ajatellen kuulostaa että teillä on paha kommunikaatio-ongelma. Silloin ei auta kun ottaa rauhallisemmin ja yrittä jutella miehen kanssa syyllistämättä.
Asettaa toki ne rajat, mutta ei uhkailla mitenkään.
Voisiko olla, että teillä on tavallaan tuon asumistilanteen takia jäänyt se osa-alue jälkeen muusta suhteen tilasta. Luo epätasapainoa.
Suhde on tai voisi olla vakavampi, mutta asutte erillään, vaikka olette perhe.