Olen tämän saman kirjottanut parille muullekkin kysyjälle joten kopioin suoraan:
Sisäinen hoito kuntoon. Nykyinen ruokavaljo on etääntynyt niin paljon pari vuotta sitten vallitsevasta ruokavaljosta, että tulos näkyy iholla. Nykyinen ruokavaljo on liian hapan (paljon lihaan, maitoa, juustoa, kananmunaa yms.). Elimistön tehtävä on pitää pH entsyymeille parhaana mahdollisena, joka puolestaan olisi aika emäksinen. Liian hapan ruokavaljo saa ihon kukkimaan, koska kuona-aineita tulee poistaa ja pelkkä happamuuden eritys virtsan kautta pois ei riitä happojen neutraloimiseen. Eli emäksiä ruokavaljossa on lisättävä ihanteellisen ihon saavuttamiseksi. Kurkut ja rusinat ovat todella emäksisiä ja muut kasvikunnan tuotteer myöskin perus emäksisiä.
Mistä tiedän? Olen kärsinyt itse epäpuhtaasta ihosta vuosia ja selaillut näitä keskustelufoorumeita vinkkejä etsien. Usein vinkeistä ei ole toiminut, koska sisäinen tasapaino ei ollut vielä kunnossa. Nyt ihoni on sileä ja näpytön enkä voisi olla onnellisempi.
Jos suuri ruokavaljoremontti ei kuulosta realistiselta idealta, niin kannattaa ottaa käyttöön omenaviinietikka. Omenaviinietikka on oikea super emäs ja kaksi ruokalusikallista päivässä riittää ainakin omalla kohdallani neutraloimaan happojen vaikutuksen. Omenaviinietikka on kuitenkin niin vahvaa, että se pitää laimentaa veteen. Eli lasilliseen vettä 1 ruokalusikallinen ja sama uudestaan. Vaikutus tehostuu jos toisen ottaa illalla ja toisen aamulla, koska silloin elimistössä on jatkuvasti emäksiä neutraloimassa happoja.
Tulee myös muistaa ulkoinen hoitaminen.
Eli lyhyesti aamuin illoin pesu neutraaleilla kasvoille tarkotetuilla pesuaineilla. Kasvovesi aina pesun jälkeen vanulla pyörivin liikkein (Pirkan kasvovesi yllättävän hyvä, koska sen pH taitaa olla aika neutraali). Ja kasvojen rasvaus kevyellä rasvalla. (Itse käytän pesuaineena Vichyn vihreää normaderm sarjan pesuainetta ja rasvana saman sarjan kasvorasvaa.) Huom ohut kerros rasvaa ja yöksi voi riittää vaan kasvovesi (riippuu ihotyypistä).
Ja kaiken logiikan mukaan ei kannata käyttää paksua meikkikerrosta (tukkii ihohuokosia) ja välttää naamaan koskemista (epäpuhtauksia iholle).
Siinä mun vinkit
mulla auttoi ja toivon, että auttaa sullakin!
Eron huomaa nopeasti ja muista, että stressaaminen ja kylmä lisäävät happoja elimistössä !!