miten päästä sosiaalisiin ympyröihin mukaan jos on eristäytynyt?

[plaapplaap]

Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja saatan änkyttää hieman jos jännitän. Olen täysin eristäytynyt mieheni kanssa sosiaalisista ympyröistä. Olemme aina vaan kahdestaan. En tunne enää entisiä luokkakavereitani enkä opiskelutovereita tai vanhoja työkavereita puhumattakaan nykyisistä työkavereista.
Facebookissa kukaan ei kommentoi juttujani eikä tykkää niistä. Olen outolintu ja hyypiö joka kahvihuoneessa on tuppisuuna tai töissä hautautuneena töihinsä. Minulla vain yksi hyvä ystävä jonka kanssa laitan sähköpostia viikoittain. Lapsemme ovat jo kouluikäisiä eli sitä kautta en tutustu. Ja tuntuu että kaikki lastemme kaverien äidit ovat jo tutustuneet toisiinsa eli siihen väliin ei voi noin vain mennä. Tietty muuttaminen voisi auttaa mutta olemme muuttaneetkin 10v aikana aika paljon ja en haluaisi sitä lapsillemme. Heillä onneksi kavereita mutta tuntuu että elämänsä onnelliseksi tuntemiseen tarvisi iso joukko ystäviä ja tapaamisia heidän kanssaan.
Esim. jos lapsen äiti tulee hakemaan lastansa meiltä niin saatan jähmettyä ja jännittää tilannetta paljon. Samoin kuin kahvihuonekeskusteluja joissa saattaa olla yli 10 ihmistä kerrallaan.
Koen että tämä asia harmittaa minua tosi paljon ja se että olen pilannut elämäni näin paljon. =(

 

["jaa"]

no otappas muutamina viikonloppuina pullo kossuu ukkosi kanssa ja eikun baanalle, josko se turpa laulasi siinä kohin vähän liukkaammin et sitä kautta jos pääsisitte tutustumaan uusiin ihmisiin.

 

[astrolabe]

Sosiaalisesti estynyt/turhautunut/kömpelö assi saattaisi käyttää vähiä varojaan coachingiin, joka voisi avata sosiaalisuuteen liittyviä solmuja. Miksei samaa voisi suositella muillekin?

 

[plaapplaap]

mikä tämä coachi on ja mitä maksaa?

 

["MM83"]

Alota joku uus harrastus. Mielellään joku luova, niissä ehkä ollaan enemmän tekemisissä toisten kanssa kuin esim. liikuntaharrastuksissa oman kokemuksen mukaan (ellei ole sitten joku peliporukka). Ja kutsut reippaammin ihmisiä (niitä harrastuskavereitakin) FB-kavereiksi sen kummempia murehtimatta mitä miettivät. Ja jos olet yhtään kiinnostunut kielistä niin johonkin kieliporukkaan ulkomaalaisten kanssa, Suomessa asuvat ulkkarit usein matalamman kynnyksen sosialisoijia FB:ssä. Ja siellä FB:ssä sitten kattelet mihin eventteihin kaverit on menossa, yrität mennä itsekin niihin useammin.

Itselläni on yksi sosiaalisesti tosi arka kaveri, jota mielelläni kutsuisin juttuihin kun olen sen erakoitumisesta huolissani, mutta kun sillä on niitä sosiaalisia ongelmia joiden takia se ei ikinä tule niin olen lakannut kutsumasta. Ehkä sinunkin ystävät / työkaverit ajattelevat että kun et ikinä ole missään kemuissa niin eivät tule ajatelleeksi kutsua sinua, eivät vaan ajattele että omissa oloissaan viihtyvä perheenäiti voisi tulal lähteneeksi mihinkään. Eli oma-alotteisuutta aluksi kehiin, ehkä sitten saisit enemmän kutsuja? Puhu työkavereillesikin enemmän omista jutuistasi, pienin askelin enemmän sosialisointia.

Tuo jähmettyminen sosiaalisissa tilanteissa, ehkä johtuu siitäkin että sulla on niin vähän niitä sosiaalisia tilanteita? Ehkä jännitys pikkuhiljaa vähenisi, jos altistaisit itseäsi tuollaisille tilanteille päivittäin? Psykiatriltakin saa kyllä lääkkeellistä apua jos jännittäminen ihan sairaalloista.

 

[astrolabe]

mikä tämä coachi on ja mitä maksaa?

En valitettavasti tiedä, mutta tätä minulle psykiatrini ehdotti yhtenä vaihtoehtona. Itse tosin en koe kärsiväni erakkoudestani, joten en ole tutustunut tarkemmin.

 

[.....]

Reva jakoon.

 

[MiMeira]

Suosittelisin ottamaan yhteyttä mieleterveystoimistoon tai vaikka yksityiseen psykiatriin aluksi. Lääkitys ja oikean henkilön (psykologi, asiaan perehtynyt sairaanhoitaja) kanssa keskustelu auttaa. Viestistä ei käy ilmi oletko hakenut apua koskaan? Töissä olet pystynyt käymän se hyvä, mutta raskaalta arki muuten kuulostaa.

Eri tilanteisiin auttaa valmistautuminen. Harjoittele etukäteen "small talk" siis pari lausetta kun se vanhempi on tulossa lasta hakemaan, tai kahvihuoneeseen mennessä " huomenta, kylä tekikin kahvia mieli, kica kun ootte jo keittäneet".

Tutustumiseen auttaa harrastus, joku sellainen yhdistys tai ryhmä joka toimii aktiivisesti. Politiikka, uskonto ainakin mutta ne on ehkä vähän huonoja aloituspaikkoja fanatisminsa kanssa mutta joku hyväntekeväisyysryhmä, käsityöpiiri.... Joku missä tehdään muutakin kuin mennä klo 17.59 kiireellä jumppaan ja 19.01 kaasutetaan kiireella kotiin, siis ei aikaa sosiaalisuuteen.

 

[har]

Onko sun miehesi samanoloinen kuin sinä itse? Mulla on nimittäin myös jonkin verran sosiaalisten- sekä uusien tilanteiden pelkoa. Valtaosa meidän kodin ulkopuolisista sosiaalisista kontakteista onkin sitten miehen kavereita vaimoineen. Muutama pariskunta heistä on sellaisia että kun on riittävän monta kertaa porukalla tavattu niin pahin jännitys kaikkoaa itseltäkin ja pystyn heihin tutustumaan. Pienen porukan illanistujaiset on olleet kivoja, silloin ei ole mikään pakko kiirehtiä keskusteluun mukaan vaan voi ensin tarkkailla ja sitten omaan tahtiin ruveta osallistumaan enemmän. Itselläni tämä ei tule luonnostaan vaan joudun ihan panostamaan siihen että saan suuni auki ja jotain sanottua. Töissä kykenen pienissä määrin jutustelemaan kollegoiden kanssa, kunhan porukkaa ei ole liikaa paikalla mutta eipä sieltäkään työn ulkopuolisia kavereita ole löytynyt.

 

[har]

Itse tosin en koe kärsiväni erakkoudestani, joten en ole tutustunut tarkemmin.

En ole AP mutta tähän liittyen. Mäkään en tällä hetkellä kärsi tilanteestani yhtään vaan työissä käyminen ja kotona perhe kavereineen riittä täyttämään mun sosiaalisten tilanteiden kaipuuni paremmin kuin hyvin. Olen siitä huolimatta alkanut pakottautua enemmän ihmisten ilmoille jotta ei kävisi huonosti sitten kun työt loppuu ja lapset muuttavat pois kotoa. Mulla on eräs sukulainen joka ei juuri muuten poistu kotoaan kuin ihan pakolliset tyyliin lääkärikäynnit. Miehensä hoitaa kaikki muut asiat. Sen harvan kerran kun tavataan on hän todella vaivautunut, melkein jopa pelokkaan oloinen. Jopa omaan ihmisiä karttavaan mieleeni tuo vaikuttaa tilanteelta johon en haluaisi joutua.

 

[plaapplaap]

mies on samanlainen mutta hän sentään viestittelee työkavereilleen työn ulkopuolella vaikka ei tapaakaan heitä. On tuntenut heidät tosin kauemmin ja miehillä ehkä sosiaaliset ympyrät helpompia? Joskus joku hänen työkaveri kutsunut meidät kylään mutta mies torjui tämän. =/ Eli sieltä ei yhteisiäkään kavereita löydy.

En nyt mitenkään kärsi tästä vaan viihdyn itsekseni mutta juuri sosiaalinen paine minulla vaikuttaa ja se että mitä sitten kun lapset on vielä isompia ja heitä ei kotona näy?

Tuota harrastusta voisin miettiä, tosin en tiedä mitä rupeaisin harrastamaan?

Käyn juttelemassa sairaanhoitajalle, tosin en koe siitä hirveästi apua olleen.

 

[har]

Tuota harrastusta voisin miettiä, tosin en tiedä mitä rupeaisin harrastamaan?

Onko teilläpäin mitään kansalaisopiston kursseja? Niistä monesti löytyy sellaisiakin joihin voi mennä alaa ennalta tuntematta ja valikoimaa löytyy vähän joka lähtöön. Kieliä, taideaineita, musiikkia, nikkarointia... mikä nyt itseä sattuu kiinnostamaan.