Miten päästä hankalasta kummilapsesta eroon?

["nekku"]

Taustaksi tähän: yksi ystäväni alkoi vuosia sitten seurustella mielenterveysongelmaisen miehen kanssa. Alkoholi oli vahvasti kuvioissa. En itse tällaisesta draamasta ymmärrä mitään ja meidän välimme aika pitkälti katkesivat. Kun ystäväni sai yhteen syssyyn vuoden sisään pari lasta olimme hieman tekemisissä. Toisen lapsen kohdalla hän aneli, että ryhtyisin kummiksi, kun ei ole ketään kirkkoon kuuluvia sukulaisia ja kaikki kaverit kaikonneet. Heikkona hetkenä suostuin tähän.

Nyt tuo kaduttaa. En halua olla tuon perheen ja siihen sisältyvän draaman kanssa tekemisissä. Mies on todella inhottava lapsille ja aina välistä nakattuna ulos kodistaan. Suoraan sanottuna en halua myöskään lasteni tuollaista elämänmenoa näkevän. Itse kummilapseni on täysin kuriton. Lisäksi hänessä näkyy tietty laiminlyönti esim. etuhampaissa ihan tummia läiskiä rei-istä. Sai myös ihan vastikään vasta lasit vaikka silmät selvästi karsastaneet aina. En jaksa vierailuja, kun tuo kummilapsi vaan riehuu ja on likainen ja sitten hyppii likakislla varpailla sohvalla vaikka yritän kieltää jne.

Huoh, miten pääsisin tästä kummivelvoitteesta ja samalla koko perheestä eroon?

 

[erinys]

voi, miten mun sydämeen sattuu ne pienet, likaiset varpaat... ei muuta.

 

["kummi"]

Kummiudesta ei voi erota lainkaan! Toki voit laiminlyödä velvoitteesi ja katkaista vaan yksinkertaisesti välit.

 

[helppoa]

tee ls ilmo omalla nimelläsi, näin voit olla varma että eivät halua olla tekemisissä sinun kanssa

 

["Vieras"]

Joko et pidä ollenkaan yhteyttä tai sitten pyydät lapsen teille ilman vanhempiaan. Silloin saat pidettyä kurin ja jo muutaman päivän vierailulla saatat huomata, että lapsi onkin kiva. Synttäri- ja joulualahjat voit jättää väliin ja antaa aikaasi. Jos siitä on apua, vpitte yhdessä käydä ostamassa vaatteita tai kengät.

Oma kummilapseni on tosi mukava ja hyvin pärjännyt elämässä. Vähän samantyyppisitä oloista.

 

[uhoö]

eikö sinua säälitä ne lapset yhtään. Ota ne luoksesi ja pese ne! ei ole enää likaisia varpaita. hanki puhtaita vaatteita tai tee LS-ilmoitus.

 

["vieras"]

Väärin se on lapselle kostaa jos vanhemmat on holtittomia.

Itse tekisin tilanteessasi niin että syntymäpäivisin soittaisin lapselle ja lähettäisin postitse lahjan.
Jouluisin sama homma.

Muutenkin voit olla tekemisissä vain lapsen kanssa, pyydät vanhemmilta luvan viedä lapsi eläintarhaan,sirkukseen,leikkipaikkaan jne.

Tuossa tilanteessa lapselle olisi kultaakin kalliimpaa ulkopuolinen aikuinen jolle purkaa kotioloja.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";26543750]Väärin se on lapselle kostaa jos vanhemmat on holtittomia.

Itse tekisin tilanteessasi niin että syntymäpäivisin soittaisin lapselle ja lähettäisin postitse lahjan.
Jouluisin sama homma.

Muutenkin voit olla tekemisissä vain lapsen kanssa, pyydät vanhemmilta luvan viedä lapsi eläintarhaan,sirkukseen,leikkipaikkaan jne.

Tuossa tilanteessa lapselle olisi kultaakin kalliimpaa ulkopuolinen aikuinen jolle purkaa kotioloja.[/QUOTE]

Ymmärrän tämän reaktion. Tuohon lyhyeen aloitukseen ei tule paljoa laitettua. Siis ongelmat ovat paljon suurempia. Lapsi on täysin kuriton. Esim. viimeksi, kun olin kylässä tein ruuan. Pyysin lapsia pesemään kädet ennen ruokailua. Kummilapsi ei suostunut vaan huusi: sä olet oikea homo, oikea vitun homo. Yhdessäolo on aina tätä rataa. Lapsi on tosi kova, ei päästä lainkaan lähelleen ja yhtään ei saa koskea. Tuntuu, että perheen ongelmat niin suuria, että en minä pysty heitä auttamaan (aikaisemmin yritin, nyt luovuttanut). Kuka tahansahan voi ryhtyä moniongelmaisen perheen tukihenkilöksi ja katsoa miten hyvin se oikeasti käy yhteen oman pienlapsiarjen kanssa. En halua omia lapsiani sekoittaa tähän perheeseen.

 

[vxz]

Onhan tuo rankkaa, mutta omien kokemusteni perusteella yrittäisin jaksaa. Teidän perhe nimittäin voi olla se lähes ainoa malli siitä toisenlaisesta perhe-elämästä.

Mun esikoisella oli ekaluokalla samanlainen kaveri, kävi melkein päivittäin. Mä en kuitenkaan lempannut poikia pihalle tms. (halusin pitää valvontani alla), vaan kärsin sitten sisätiloissa. Muistaakseni kolmen viikon kuluttua siitä, kun tämä poika alkoi käydä meillä, hänen käytöksensä meillä muuttui. Oli oppinut talon säännöt ja eli tavallaan sitä tavallista arkea meillä. Hän nautti esimerkiksi siitä, kun saatoimme koko lössi ihan vaan istua sohvalla katsomassa Pikku Kakkosta. Mulla oli usein 1-vuotias kuopus siinä toisessa kainalossa ja kerran tuo pojan kaveri sitten kysyi, saisiko hän tulla toiselle puolelle. Siinä hän sitten nökötti tyytyväisenä ohjelman ajan. Kyseisen pojan koulunkäynti ja käytös koulussa muuttui katastrofaalisesta siedettäväksi. Ongelmia oli siis koulussa edelleen, mutta parempaan suuntaan mentiin koko ajan pikku hiljaa. Tuo poika kävi meillä kahden vuoden ajan, loppu tuli ainoastaan sen takia, että äitinsä löysi taas uuden viinaan menevän kumppanin ja halusi muuttaa tämän perässä eteläisestä Suomesta Keski-Suomeen. Lähtöä edeltävänä iltana tuo poika kävi meillä ja toi mulle itse tekemänsä kortin, jossa luki, ettei hän koskaan unohda meitä. Kyllä siinä pitkään halattiin.

Mä toivon niin kovasti, että kyseisellä pojalla on asiat hyvin, että sieltä uudestakin paikasta löytyisi joku, joka välittäisi.

 

["Vieras"]

Ymmärrän tämän reaktion. Tuohon lyhyeen aloitukseen ei tule paljoa laitettua. Siis ongelmat ovat paljon suurempia. Lapsi on täysin kuriton. Esim. viimeksi, kun olin kylässä tein ruuan. Pyysin lapsia pesemään kädet ennen ruokailua. Kummilapsi ei suostunut vaan huusi: sä olet oikea homo, oikea vitun homo. Yhdessäolo on aina tätä rataa. Lapsi on tosi kova, ei päästä lainkaan lähelleen ja yhtään ei saa koskea. Tuntuu, että perheen ongelmat niin suuria, että en minä pysty heitä auttamaan (aikaisemmin yritin, nyt luovuttanut). Kuka tahansahan voi ryhtyä moniongelmaisen perheen tukihenkilöksi ja katsoa miten hyvin se oikeasti käy yhteen oman pienlapsiarjen kanssa. En halua omia lapsiani sekoittaa tähän perheeseen.

Kun tilanne on tuo, kävisin synttäreillä yksinäni ja siinä se.

 

[jassoo-o]

Onhan tuo rankkaa, mutta omien kokemusteni perusteella yrittäisin jaksaa. Teidän perhe nimittäin voi olla se lähes ainoa malli siitä toisenlaisesta perhe-elämästä.

Mun esikoisella oli ekaluokalla samanlainen kaveri, kävi melkein päivittäin. Mä en kuitenkaan lempannut poikia pihalle tms. (halusin pitää valvontani alla), vaan kärsin sitten sisätiloissa. Muistaakseni kolmen viikon kuluttua siitä, kun tämä poika alkoi käydä meillä, hänen käytöksensä meillä muuttui. Oli oppinut talon säännöt ja eli tavallaan sitä tavallista arkea meillä. Hän nautti esimerkiksi siitä, kun saatoimme koko lössi ihan vaan istua sohvalla katsomassa Pikku Kakkosta. Mulla oli usein 1-vuotias kuopus siinä toisessa kainalossa ja kerran tuo pojan kaveri sitten kysyi, saisiko hän tulla toiselle puolelle. Siinä hän sitten nökötti tyytyväisenä ohjelman ajan. Kyseisen pojan koulunkäynti ja käytös koulussa muuttui katastrofaalisesta siedettäväksi. Ongelmia oli siis koulussa edelleen, mutta parempaan suuntaan mentiin koko ajan pikku hiljaa. Tuo poika kävi meillä kahden vuoden ajan, loppu tuli ainoastaan sen takia, että äitinsä löysi taas uuden viinaan menevän kumppanin ja halusi muuttaa tämän perässä eteläisestä Suomesta Keski-Suomeen. Lähtöä edeltävänä iltana tuo poika kävi meillä ja toi mulle itse tekemänsä kortin, jossa luki, ettei hän koskaan unohda meitä. Kyllä siinä pitkään halattiin.

Mä toivon niin kovasti, että kyseisellä pojalla on asiat hyvin, että sieltä uudestakin paikasta löytyisi joku, joka välittäisi.

Mä vähän luulen, että kaltaisesi sankariäidit on tällä palstaklla harvassa....

 

[petite]

Kuulostaa kyllä aika rankalta...No muistaisin tuota lasta kuitenkin. Edes sillä lahjalla. JOs lapselle malli kotona on ollut tuollainen, niin tuskin muuttaa käytöstä ihan hetkessä. Ja jos et jaksa olla tekemisissä lähemmin, niin elä siitä itseäsi syytä.

 

[unelmoiden]

Olisihan se hienoa, jos ap pystyisi olemaan läsnä lapsen elämässä, se varmasti olisi lapselle tärkeää. Ymmärrän kuitenkin täysin, jos ap ei oman arjen lisäksi jaksa noin vaikeaa lisätyötä. Perhe kuulostaa siltä, että he tarvitsisivat ihan oikeasti ammattiapua, joten tavallisen ihmisen, joka ei ole tällaiseen koulutusta saanut, voi olla aika hankalaa saada muutosta aikaan ilman, että oma jaksaminen oleellisesti kärsii. Ehkä olisikin parasta ottaa yhteyttyä lastensuojeluun ja kysyä heiltä neuvoa tilanteeseen?

 

[??]

Millainen ap sinä olet, jos näet tilanteen ja et tee mitään? Sä mietit että kuinka päästä kummiudesta eroon, vaikka pitäisi ehkä miettiä muuta??

 

[vxz]

Mä vähän luulen, että kaltaisesi sankariäidit on tällä palstaklla harvassa....

En mä ole mikään sankariäiti. Olen ihan tavallinen kuolevainen ja erehtyväinen, kuten muutkin ihmiset. En ymmärrä, miksi sitä, että välittää muistakin kuin oman napansa ympärillä pyörivistä asioista, tituleerataan nykyisin (v.ttuillen?) sankariudeksi...

Lisätään nyt vielä sellainen asia, että jos on varma, ettei omat voimavarat riitä "ongelmatapausten" sietämiseen, niin sitten se on niin. Jokainen varmaan tietää omat rajansa. Eipä siinä silloin ole muuta vaihtoehtoa, kuin hankkiutua eroon siitä ongelmasta. Toisin sanoen, mikäli ap:n kohdalla on tällainen tilanne, niin silloin vain katkaisee kaiken yhteydenpidon kyseiseen perheeseen.

 

[suru lapsesta]

"Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa" - Sylvi Kekkonen

 

[rkku]

"Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa" - Sylvi Kekkonen

Kai tiedät, että tämä ei ole Sylvi kekkosta, vaan hän on siteerannut Mannerheimin lastensuopjeluliiton perustajaa? Meinaan vaan, että et enää jatkossa nolaa itseäsi

 

[jassoo-o]

En mä ole mikään sankariäiti. Olen ihan tavallinen kuolevainen ja erehtyväinen, kuten muutkin ihmiset. En ymmärrä, miksi sitä, että välittää muistakin kuin oman napansa ympärillä pyörivistä asioista, tituleerataan nykyisin (v.ttuillen?) sankariudeksi...

Lisätään nyt vielä sellainen asia, että jos on varma, ettei omat voimavarat riitä "ongelmatapausten" sietämiseen, niin sitten se on niin. Jokainen varmaan tietää omat rajansa. Eipä siinä silloin ole muuta vaihtoehtoa, kuin hankkiutua eroon siitä ongelmasta. Toisin sanoen, mikäli ap:n kohdalla on tällainen tilanne, niin silloin vain katkaisee kaiken yhteydenpidon kyseiseen perheeseen.

Miksi et pidä enää yhteyttä lapseen? Olet siis antanut pojan kiintyä ja sitten hylännyt, kun muuttaneet?

 

[zztttt]

Ymmärrän täysin aloittajan mietteitä sillä samassa paatissa ollaan. Minua kymmenisen vuotta vanhempi serkkuni sai lapsen kahdeksan vuotta sitten. Lapsen isä, alkkismies, jätti serkkuni tämän ollessa synnärillä. Siitä se sitten alkoi... En millään pystynyt sanomaan juuri jätetylle serkulle, että en ala kummiksi. Nyt olen täysin kuritta kasvaneen pennun kummi. Perheessä on juurikin tuollaista, kuin mitä ap kuvaili, likaista, riitaista, rajatonta, turvatonta.. En ole koskaan nähnyt kummilapseni esimerkiksi syövän lämmintä ruokaa (ok, käyntiä hesellä ei lasketa!). Käy kuitenkin koulussa, joten siellä saanee ruokaa. Koulun puolesta on ehdoteltu jos jotakin tukitoimia ja olisi jo siirretty erityisluokalle mutta eihän serkkuni tietenkään halua myöntää, että kasvatuksen kanssa on menty metsään ja pahasti. Sitäpaitsi, kuka kaipaa sossuämmiä kyttäämään.

Minäkään en ole mikään supervahva ihminen, joten en_jaksa_ tukea/auttaa/ymmärtää kun ainoa, mitä sieltä suunnasta tulee takaisin on kiroilua ja vaateita (rahaa, lahjoja yms). Tajuan sen, että lapsella olisi hyvä olla normaalin ihmisen malli mutta mitä hyötyä siitä on, jos sairastun itse tätä mallia näyttäessäni? Minä en jaksa katsella sitä meininkiä, mitä serkullani eletään. Joten todellakin, hyvät neuvot olisivat tarpeen.

 

[sivusta]

Miksi et pidä enää yhteyttä lapseen? Olet siis antanut pojan kiintyä ja sitten hylännyt, kun muuttaneet?

Mun mielestä sä olet olet todella, todella törkeä. Eikä toi vxz ole missään sanonut, että ei pidä milläänlailla yhteyttä poikaan. Järjen tietysti pitäisi kertoa sullekin, että jos välimatkaa on usea sata kilometriä niin se entisenlainen päivittäinen kyläily ei onnistu.

 

[petite]

Millainen ap sinä olet, jos näet tilanteen ja et tee mitään? Sä mietit että kuinka päästä kummiudesta eroon, vaikka pitäisi ehkä miettiä muuta??

Sinä taas et voi sanoa mitä ap:n tulee tehdä ja mitä ei. ihan sen takia että et ole vastaavassa tilanteessa ja et tiedä kuinka rankkaa se on! Helppo se on sanoa toisille miten tehdä. Ketään ei voi vaatia uhrautumaan. Eikä se tee aapeesta huonoa jos hän ei jaksa. Ihmisillä on erilaiset voimavarat tuollaisissa asioissa. En välttämättä itsekään jaksaisi nyt auttaa...

 

[Anonyymitär]

Millainen ap sinä olet, jos näet tilanteen ja et tee mitään? Sä mietit että kuinka päästä kummiudesta eroon, vaikka pitäisi ehkä miettiä muuta??

Sama tuli minulle mieleen. Sitäpaitsi huolen sijasta kirjoituksestasi paistaa paheksunta ja väheksyntä ja se, että pidät heitä roskasakkina etkä haluaisi olla missään tekemisissä.

Ehdotan että katkaiset välit koko porukan kanssa, ja annat heille mahdollisuuden löytää empaattisia ja välittäviä läheisiä.

 

[repe kettunen]

Sama tuli minulle mieleen. Sitäpaitsi huolen sijasta kirjoituksestasi paistaa paheksunta ja väheksyntä ja se, että pidät heitä roskasakkina etkä haluaisi olla missään tekemisissä.

Ehdotan että katkaiset välit koko porukan kanssa, ja annat heille mahdollisuuden löytää empaattisia ja välittäviä läheisiä.

Sä et taida tietää todellisista lastensuojelun asiakkaista mitään Hieman tuota kuviota sivutsta seuranneena en voi kuin ymmärtää ap:ta. Tokikin muita ratkaisukeinoja olisi hyvä löytää, mutta katkeaa se kamelinkin selkä.

 

[Anonyymitär]

Sä et taida tietää todellisista lastensuojelun asiakkaista mitään Hieman tuota kuviota sivutsta seuranneena en voi kuin ymmärtää ap:ta. Tokikin muita ratkaisukeinoja olisi hyvä löytää, mutta katkeaa se kamelinkin selkä.

Miten niin en tietäisi todellisista lastensuojelun asiakkaista mitään? Tiedän paljonkin, ihan lähipiirissäkin on näitä, ja on ollut omassa suvussakin. Asiat ei vaan parane, jos lähipiiri pesee kätensä ja paheksuu, ettei vaan omat lapset saa huonoja vaikutteita tms.

Lainaan ap:tä:

"En jaksa vierailuja, kun tuo kummilapsi vaan riehuu ja on likainen ja sitten hyppii likakislla varpailla sohvalla vaikka yritän kieltää jne.

Huoh, miten pääsisin tästä kummivelvoitteesta ja samalla koko perheestä eroon? "

Tästä paistaa melkoinen minäminä-asenne. Ja samaa näkee joka paikassa. Tästä johtuu uskoakseni myös aika pitkälti se, että Suomessa saa kadulle tuupertunut olla aika pitkään omineen, ennen kuin kukaan tulee auttamaan.

Surullista.

 

[repe kettunen]

Miten niin en tietäisi todellisista lastensuojelun asiakkaista mitään? Tiedän paljonkin, ihan lähipiirissäkin on näitä, ja on ollut omassa suvussakin. Asiat ei vaan parane, jos lähipiiri pesee kätensä ja paheksuu, ettei vaan omat lapset saa huonoja vaikutteita tms.

Lainaan ap:tä:

"En jaksa vierailuja, kun tuo kummilapsi vaan riehuu ja on likainen ja sitten hyppii likakislla varpailla sohvalla vaikka yritän kieltää jne.

Huoh, miten pääsisin tästä kummivelvoitteesta ja samalla koko perheestä eroon? "

Tästä paistaa melkoinen minäminä-asenne. Ja samaa näkee joka paikassa. Tästä johtuu uskoakseni myös aika pitkälti se, että Suomessa saa kadulle tuupertunut olla aika pitkään omineen, ennen kuin kukaan tulee auttamaan.

Surullista.

Eikö tosta käyny ilmi, että kirjoittaja ei ole lähipiiriä? Mites kuvittelet jonkun suht ulkopuolisen alkkisperheen arjen muuttavan? Muuta johonkin ihanan yhteisölliseen heimomaahan, kuten Iraniin tai Pakistaniin, jos Suomi susta niin paska maa.