Miten päästä eroon jatkuvasta huolesta?? :(

[vieraana.]

Olen koko ajan huolissani kaikesta ja kaikesta, myös itsestäni. Pelkään jatkuvasti että jollekkin läheiselle sattuu jotain kamalaa, itsestäni löydän aina jonkun vakavan sairauden oireita niinkuin lapsistanikin.. Stressaan koko ajan muiden kuulumisia, riitoja vointeja.. En jaksa enää!!!!
Kun olin lapsi, ukkini kuoli äkillisesti, tätini kuoli tästä muutaman vuoden jälkeen ja muutama vuosi tätini kuolemasta isäni sairastui ei hengenvaarallisesti mutta loppuelämäkseen kuitenkin.. Ja nyt sitten toinen puolitoista vuotta sitten toinen tätini kuoli.. Ja mä oon aina stressannut muiden surut ja miettinyt miten he jaksaa, isästäni olen erityisen huolissani etenkin aina kun tulee kipeäksi.. Nyt vasta olen huomannut itsessäni näitä ahdistuksen merkkejä ja tätä jatkuvaa pelkoa ja huolta..
Onko mulla muuta keinoa päästä tästä eroon, kuin jollekkin puhuminen?? Nyt vaa alan olla ihan loppu.. Ja taas mulla on syövät, ms.taudit, aivokasvaimet ym.

 

["a p"]

Hop

 

["a p"]

Eikö kukaan osaa auttaa?

 

["a p"]

vika nosto

 

["Oonatar"]

Olen itsekkin ollut jonkinlainen stressaaja, turhasta huolehtija. Ja olen tietyllätapaa vieläkin. Mutta elämä on ollut senverran kuormittavaa että turha huolehtiminen on vängällä vähentynyt.
Luulen osaavani samaistua tuohon tunteeseen, ainaiseen huolehtimiseen. Elämästä katoaa silloin maku ja nautinto, aina on uhkakuvia.
Muuta en osaa sanoa kuin sen että käy juttelemassa joklekkin ammattilaiselle, olisihan ihan hyvä välillä kulkea pätkä ilman huolia.

Tsemppiä kovasti, jaksamisia! Ja toivon totisesti että "opit olemaan murehtimatta", kuormittamatta itseä.

 

[Asiat järjestykseen]

Vähän samaa vikaa mullakin. Kuolet kuitenkin, joten stressaaminen on turhaa. Ala elää äläkä pilaa tätä tilaisuutta murehtimalla. Se on ihan asennekysymys, oma valinta.

Onko ehkä typerintä murehtia jostain sairastumisista tai tapaturmista etukäteen! Lopeta se, niin on paljon kivempaa. Kuten sanoin, asennekysymys.

 

[wwwwww]

luin tämän kahteenkin kertaan ja en osaa auttaa. Ymmärrän sinua kyllä, mulla tulee tuommoisia murehtimiskohtauksia silloin tällöin, mutta ne menee aina ohi melko pian.

Miksi et puhuisi kellekään? Mä pääsin viime vuonna omasta itsenisurkuttelusta kun päätin puhua ystävilleni - onneksi heille ennen kuin työterveysasemalla. Sieltä olis saanu latvakakkosen paperit valon nopeudella, mutta tuskin mitään hoitoa...

Kyllä jaettu murhe on pienempi.

Ja loppuviimeksi ei ehkä auta kuin olla itsekkäämpi ja elää hetkessä!
Hetkessä elämisellä tarkoitan, että älä elä "sitku"-elämää. Mitei mitä tahdot ja sitten tee se niin pian kuin mahdollista. Ennen kuin kuolet. Ja tuon sanon oikeasti tosissani - minulta on myös läheisiä kuollut ja yhtä muistelen varsin lämmöllä - hän osasi ottaa ilon irti elämästä, eikä ollut edes kovin katkera ennen ennenaikaista kuolemaansa - hän sanoi että hänellä ehti olla paljon mukavaa elämässä!

Yksi juttu muuten: älä lue tai katso uutisia. Aina kun tulee joku ihan kamala onnettomuusuutinen, niin mä en lue niitä. Sitten valvoisin taas viikon.
Esim. tätä Venäjän/Ukrainan kähjäämiseen en viitsi perehtyä yhtään. Ei se mun, tavis perheenäidin murehtiminen sitä asiaa muuta. (Tai no keväällä vaalien alla täytyy perehtyä vähän, että tietää ketä äänestää.)

 

["a p"]

Mä oon yrittäny toden teolla.. Viime kevät/kesä meni jo hyvin! Nyt sitte taas syksystä mun äiti alko vähän masentumaan, tuttavapiirissä kuoli äkillisesti pari keski-ikäistä ihan yllättäen, lapset on sairastellu, isä sai keuhkokuumeen...
Äsken katoin perheen jalokivi elokuvan ja siinä se perheen äiti oli vakavasti sairas ja kuoli, niin nythän mä oon ihan rikki... Itken täällä yksinäni ja murehdin taas läheisiä: kuinka vanhemmat pärjää ja voi (jep, soittelen ja näen heitä melkein päivittäin, mutta silti)

 

["Oonatar"]

Joko ammattilaisilta tai ystäviltä. Kuulostaa että sinulla on aika rankkaa murheinesi.
Jos onnistut, koita nähdä positiivisia asioita ympärillä ja ole iloinen ja kiitollinen niistä. Jos et jaksa, varsinkin silloin hae apua.

Tsemppiä roppakaupalla!
Tämä on hyvä alku että tänne sanoitat ajatuksiasi.

 

["a p"]

Kyllä mä jaksan ja näenkin hyviä asioita ympärilläni, suurimmaks osaks oon ihan perus ilonen ja positiivinen.. Mutta illat kun ei ole mitään erityistä tekemistä ja lapset on nukkumassa, niin alkaa mun murehtiminen..
Mun mies ei ymmärrä, en oo sille kyllä paljoo puhunukkaa..
En vaa tiedä mistä lähtis jutteluapua hakemaan

 

[jepis]

Joo, mäkin suosittelisin lääkäriä. Vaikka kuulostaa hölmöltä, niin masennuslääkitys voisi auttaa. Sitä ainakin kannattaisi kokeilla.

 

["tirpu"]

Oletko koskaan ajatellut, että sulla voisi olla yleistynyt ahdistuneisuushäiriö? Tuo jatkuva epärealistinen ja kuormittava huolehtiminen ei ole normaalia enää, ja vaikuttaa ilmeisesti elämänlaatuusi paljonkin. Käy lääkärissä, vaikka suoraan psykiatrilla. Lääkehoito tai terapia voisi auttaa. Tsemppiä!

 

["pppppp"]

jos pelkäät lääkärtä, niin ihan perikansallinen lääke: pieni mukillinen viinaa.

Ei enempää, mutta uni tulee kyllä. Todenäköisesti maksalle yhtä paljon vahingollinen kuin lääkkeetkin.

Eikä oo aamulla rapula, kun pysyy siinä järkevässä määrässä eli max. 2 ravintola-annosta.

 

[jepis]

Joo ei kannata alkaa juomaan viinaa siihen, että ahdistaa. En ota kantaa siihen, kuinka vahingollisia lääkkeet vs viina ois maksalle, mutta riippuvuus siitä helposti syntyy nimim. kokemusta on. Hae ne lääkkeet ennemmin, niistä pääsee helpommin eroon.

 

["Merkku"]

Kuulostaa ihan mun elämältä, ainakin osittain. Raskas vuosi takana, isäni sairastui, isoäiti kuoli jne. Itsekin kaipaisin jotain vinkkejä, millä täältä suosta päästäisiin ylös.

 

[leijona76]

[QUOTE="a p";30551893]Kyllä mä jaksan ja näenkin hyviä asioita ympärilläni, suurimmaks osaks oon ihan perus ilonen ja positiivinen.. Mutta illat kun ei ole mitään erityistä tekemistä ja lapset on nukkumassa, niin alkaa mun murehtiminen..
Mun mies ei ymmärrä, en oo sille kyllä paljoo puhunukkaa..
En vaa tiedä mistä lähtis jutteluapua hakemaan[/QUOTE]

Täälä esim on ilmasia psykahoitajia jotka kuuntelee ja osaa auttaa eteenpäin jos tarvis. Ihan oman kunnan sivuilta löytyy meillä tietoa ja paikkoja. Kannatan minäkin avun hakemista sun tilanteessa. Tai omalääkäri jos teillä on se systeemi.

 

[yllevilla]

Huolehtimisen määrä on suhteessa myös vuorokauden aikaan. Jos olet väsynyt huoli on yleensä suurempi kuin virkeänä, joten jo siinä vaiheessa voit sanoa itsellesi että huolehdin asiaa huomenna virkeämpänä. Tässä huijaat itseltäsi osan huolesta jo pois järkeillessäsi, että osa tunteestasi ei koostu varsinaisesta huolen aiheesta. Jos ymmärrät, mitä ajan takaa? Ihminen on vain niin laput silmillä tunteittensa suhteen, ettei aina älyä ymmärtää tunteen koostumusta/raaka-aineita. (Teit aloituksesi yöllä ja mielestäni olit myös väsynyt.)

Huoli voi syntyä myös peloista, hallitsemattomuuden tunteesta eli et vaikuta elämäsi arjessa sellaista määrää kuin sinulle on hyväksi. On paljon helpompaa kauhistella ja hösöttää kuolemasta tai sairauksista kuin tehdä jotakin oikeille ongelmilleen. Huolestaan voi tehdä ylimääräisen, jopa turvallisen kaverin itselleen, jonka taakse paeta heti kun pitäisi tehdä rohkeasti asioita arjessa tai jos jokin arjen asia vaatisi selvittämistä. Mieti siis onko sinulla stressiä, arjen huolia, ongelmia parsiuhteessa tmv?

Myös kaamos voi nostattaa huolittelun määrää. Millaiset elintavat sinulla on? Alkoholi on takuuvarma keino sekoittaa "aivojen kemiaa", sokerikännit, ahmiminen, vähäinen liikunta ulkona yms. En tarkoita, että pitää olla raivokkaasti terveiden elintapojen perään, mutta tunnin ulkoilu voi kummasti hellittää huolehtimista.

Olen itse ollut hysteerinen huolehtija ja edellä mainituin keinoin päässyt hallitsemaan sitä. Käytän myös nediaatiota, jos paha kohtaus iskee. Ja elämänkokemukseni myötä olen nähnyt, ettei ihminen huolehdi ikinä siitä mistä sitten lopulta joutuu huolehtimaan