Miten oppia sosiaalisemmaksi?

[Epäsosilinen]

Eli ongelma on, että en osaa olla sosiaalinen! Edes tuttujen kanssa! en osaa keskustella anoppini kanssa joka on ihana ihminen, ja mieheni haluaisi että tutustuisin häneen, ollaan oltu naimisissa jo 5vuotta, enkä vieläkään keskustele anopin kanssa muuta kuin kysyn; mitä kuuluu? Ja joskus saatan säästä jotain sanoa.. Enkä osaa muidenkaan kanssa keskustella. En ystävien, vieraiden, en kenenkään. Se tuntuu pahalta

minua kiusattiin koulussa 5lk alkaen kunnes peruskoulu loppui. Viimeiseen päivään saakka. Luultavasti se vaikuttaa, sillä kouluaikana en sitten uskaltanut puhua kellekään, tai kysyä opettajalta mitään, sillä kiusaavat huusivat heti jotain jos avasin suuni. Se johti siihen että olin vain yhden ihmisen kanssa koko kouluajan ja vapaa-ajan.

Monet tuttumme ja kaikki jotka ovat minut tavanneet ovat jälkeenpäin kysyneet mieheltäni että mikä minulla oli kun olin nii hiljainen. mieheni on todella sosiaalinen ja keksii puhuttavaa vaikka tuntemattoman kanssa. Toivoisin olevani samanlainen.

Miten siis opin sosiaaliseksi? Olen oikeasti iloinen ja positiivinen mutta se ei näy minusta.

Sekin on ongelma että kun sitten jotakin puhun niin yleensä ketään ei kiinnosta, muut puhuvat päälle. Olen niin tylsä.

Ja jos joku vit**ilee minulle niin annan sen tapahtua. En sano takaisin van naurahdan hänelle. Eli sallin sen vaikka se satuttaa.

Auttakaa.. Olen jo varannut ajan lääkäriin että pääsen puhumaan asian "halki" toivon että se auttaisi ja saisin apua ja pääsisin kuorestani.

 

[oi voi]

varmaankin harjoittelemalla? kertakaikkiaan treenaamalla, kunnes alat uskoa että osaat homman? sama kai se on kaikkien taitojen kanssa, niitä pitää verestää jos on mennyt usko omaan osaamiseen. ja siitä se sitten lähtee.

ja sitäkin voi opetella, että jos tulee vastoinkäymisiä projektissa, niin nekin ovat harjoitusta siihen, miten niistä päästään yli.

 

["vieras"]

Tai sitten annat itsellesi luvan olla semmoinen, kuin olet. Näin minä tein.

 

["A.p"]

Olen yrittänyt opetella, mutten osaa vieläkään. Olen myös masentunut ilmeisesti. Veljeni kuoli 2 vuotta sitten ja sekin raastaa minua. Hän teki itsemurhan jonka takia minusta tuntuu etten riitä kellekään. Ei hän minun takia päättänyt lähteä mutten myöskään riittänyt syyksi jäädä.

En halua pysyä tälläisenä, haluan muuttua. Ajan miehenikin kauemmas tällä tavalla. Ja rakastan häntä yli kaiken.

 

[oi voi]

olisiko terapeutti aiheellinen? Tuossa on aika paljon tragediaa jo mainittuna yhteen sukuun, sinun tilanteesi ja veljen itsemurha. Voi olla, että suvussa on kaikenlaista painolastia, joka olisi hyvä päästä käsittelemään.

 

[A. P]

Ensi viikolla lääkäri jonka kautta pääsee terapeutille. Auttaakohan se sosiaalisuuteen myös? Niin että saisin rohkeutta?

 

[oi voi]

Miksei auttaisi? Siinähän saat vähitellen luottamuksellisen suhteen toiseen ihmiseen, joka on valikoitunut työhönsä ymmärryskykynsä ansiosta ja osaa kysyä ja kuunnella? Eiköhän se rohkeuskin siinä lisäänny.

 

["vierailija"]

Hei!

Täällä toinen, jolla on aivan sama ongelma. Lukuunottamatta veljesi traagista kohtaloa kaikki muukin täsmää. Koulukiusatuksi joutuminen jo alaluokilta lähtien. Vain satunnaisia kavereita, jotka herkästi vaihtoivat mut toiseen mielenkiintoisempaan. Ajan myötä moni asia on paremmin, olen myös naimisissa viidettä vuotta ihanan miehen kanssa, mukava anoppi yms. Mutta ystävia ja kavereita vaan en osaa saada lisää parin pitkäaikaisen lisäksi. (aikuisiällä saatu) Olen kai tedostamattakin niin varautunut tai jotain, ehkä pidän liikaa etäisyyttä, vaikken halua. Enkä osaa pitää yllä mielenkiintoista keskustelua. Tai jos on mielenkiintoinen juttu menossa, en takuulla saa mitään sanotuksi väliin vaik yritän. Toiset puhuu päälle.
Mutta koitan harjoitella. Ehkä joku päivä....