Miten opetit lapsesi juomaan tuttipullosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aloittaja"

Vieras
Ihan pienenä pari kertaa annettiin pullosta lisämaitoa, mutta sen jälkeen oli muutaman viikon tauko ettei annettu ja nyt kun yritin, niin eipä huoli enää. Rintamaidolla menty siis kokoajan, lapsella ikää 2,5kk ja minulla olisi lauantaina meno, jossa menee useampi tunti. En edes ajatellut, että pullosta tulee ongelmia, mutta niin vaan kieltäytyi siitä ja monta kertaa. :(

Ystäväni lapsi oli samanlainen, mutta kun tarpeeksi nälkä tuli niin pullokin alkoi kelvata. En vaan viitsisi alkaa huudattaa pientä, mutta toisaalta en kyllä ole ajatellut ensimmäistä vuotta olla kotonakaan tai aina vauvan lähettyvillä, eli pakko olisi joku muukin keino ruokkimiseen keksittävä.

Ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan!
 
Meillä Aventin pyöreäpäinen tuttiosa aiheutti vähiten hämmennystä, kun lapsi joutui alle 3-kuisena juomaan lisämaitoa muutamina jaksoina. Mutta sitten 4kk-> se ei kyllä sitten enää onnistunut sitten millään (olisi pitänyt lääke antaa, yritin maitotilkassa), ei huolinut pulloa edes suuhun.

Joskus olen hoitolasta hörppyyttänyt snapsilasista ja tuttipullon korkista, mutta ei sillä tietysi kovin siististi tai isoja määriä saa menemään. Ruisku on myös yksi vaihtoehto.
 
Meillä on se Tommee Tippee -koliikkipullo, mietinkin että pitäisikö hakea joku muu merkki, josta maito tulisi helpommin. Pitänee tehdä ostosreissu vielä ja kattella toisella merkillä.

Lisää ideoita kenelläkään? Ja mitä itse tekisitte mun tilanteessa? Jättäisitte reissun väliin vai kokeilisitte onnea?
 
Minä jättäisin reissun väliin, mutta minä olenkin minä ja minun vauva oli millainen oli :) Kukin sovittaa oman perheen tarpeet parhaaksi katsomallaan tavalla yhteen.
 
Ihan vaan pieni hengähdystauko soppailun ja syömisen merkeissä. Olen ollut aika kiinni täällä kotona ja nyt olis pitkästä aikaa ihan kiva päästä omillani johonkin. Mies olisi päästänyt aikaisemminkin, mutta jotenkin en ole raaskinut lähteä.
 
[QUOTE="vieras";28379982]Ihan vaan pieni hengähdystauko soppailun ja syömisen merkeissä. Olen ollut aika kiinni täällä kotona ja nyt olis pitkästä aikaa ihan kiva päästä omillani johonkin. Mies olisi päästänyt aikaisemminkin, mutta jotenkin en ole raaskinut lähteä.[/QUOTE]

Eli aloittaja kirjoitti tuon :)
 
[QUOTE="vieras";28379982]Ihan vaan pieni hengähdystauko soppailun ja syömisen merkeissä. Olen ollut aika kiinni täällä kotona ja nyt olis pitkästä aikaa ihan kiva päästä omillani johonkin. Mies olisi päästänyt aikaisemminkin, mutta jotenkin en ole raaskinut lähteä.[/QUOTE]

Menisin koko perheen voimin shoppailemaan. Mies voisi varmasti ottaa reissun ajan "päävastuun" vauvasta ja jos nälkä yllättää niin olisit kuitenkin lähellä. Saisit silti kierrellä rauhassa yms. Vauva kasvaa nopeasti ja myöhemmin saat taas enemmän omaa aikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: jenttu
otti kans ihan alussa hiukan lisämaitoa pullosta,mutta yli 2kk ikäisenä ei,ei millään,ei edes yrittänyt. Pulloja kokeiltiin viittä erillaista,mutta ei,pieni vaan raivostui kun näkikin pullon.
Reilu ½-vuotias kun vauva oli,pääsin taas itekseenkin jonnekkin,imetys oli vähentynyt niin että pärjäs 3-4 tuntia ilmankin ja kiinteitäkin jos söi.
 
Menisin koko perheen voimin shoppailemaan. Mies voisi varmasti ottaa reissun ajan "päävastuun" vauvasta ja jos nälkä yllättää niin olisit kuitenkin lähellä. Saisit silti kierrellä rauhassa yms. Vauva kasvaa nopeasti ja myöhemmin saat taas enemmän omaa aikaa.

Idea on juuri siinä, että pääsen lähtemään ilman vauvaa, eli ei onnistu. Vauvan ja miehen kanssa ollaan soppailtu useamman kerran jo, nyt pääsis ystävieni kera liikkeelle.

Vauva kasvaa nopeasti juu, mutta jos ei nyt huoli pulloa, niin en usko että tilanne iän myötä ainakaan helpottaa? Ja viimeistään vauvan ollessa 5kk olen lähdössä ystäviemme häihin, jossa menee sitten useampi tunti myös ja jossa myös ajattelin nauttia alkoholia, joten ainakin silloin imetys tulee jäämään väliin.
 
[QUOTE="vieras";28379982]Ihan vaan pieni hengähdystauko soppailun ja syömisen merkeissä. Olen ollut aika kiinni täällä kotona ja nyt olis pitkästä aikaa ihan kiva päästä omillani johonkin. Mies olisi päästänyt aikaisemminkin, mutta jotenkin en ole raaskinut lähteä.[/QUOTE]

Mene yksin. Ehdottomasti. Tekee sinulle hyvää olla hetken aikaa itseksesi ilman, että tarvii huolehtia koko ajan.

Joo, vauvat on pieniä hetken, mutta mene silti yksin. Shoppailemaan ja kahville. Nauti se pari tuntia, niin jaksaa kotonakin paremmin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Minä en ole tuossa vaiheessa vielä mennyt minnekään, vasta kiinteiden alotuksen myötä olen uskaltanut olla tunnin kaks poissa. Silloin olen luottanut siihen, ettei vauva nälkäänsä itke ja näin ollen iskä on voinut lohduttaa siinä missä minäkin. Ja mainittakoon, ettei meidän tissivauvat oppineet koskaan pullolle.

Mutta te teette niin kuin teille sopii. Jos isä on rauhallinen tyyppi, kyllä hän pärjää hetken huutavankin lapsen kanssa. Ja voihan olla, että pullo kelpaakin sitten lopulta iskän tarjoamana.
 
[QUOTE="vieras";28380032]Mene yksin. Ehdottomasti. Tekee sinulle hyvää olla hetken aikaa itseksesi ilman, että tarvii huolehtia koko ajan.

Joo, vauvat on pieniä hetken, mutta mene silti yksin. Shoppailemaan ja kahville. Nauti se pari tuntia, niin jaksaa kotonakin paremmin. :)[/QUOTE]

Ihana vastaus, kiitos :) Ja itse olen samaa mieltä, omaakin aikaa pitää olla, vaikka vauva-aika kestääkin vain hetken. Esikoisen kanssa ei ollut ongelmia, kun pullo oli alusta asti siinä mukana, nyt vaan laiskuutta kun on ollut ilman pulloa... Jospa vauveli ottaa pullosta, kun se oikea nälkä tulee. :)
 
[QUOTE="aloittaja";28380024]Idea on juuri siinä, että pääsen lähtemään ilman vauvaa, eli ei onnistu. Vauvan ja miehen kanssa ollaan soppailtu useamman kerran jo, nyt pääsis ystävieni kera liikkeelle.

Vauva kasvaa nopeasti juu, mutta jos ei nyt huoli pulloa, niin en usko että tilanne iän myötä ainakaan helpottaa? Ja viimeistään vauvan ollessa 5kk olen lähdössä ystäviemme häihin, jossa menee sitten useampi tunti myös ja jossa myös ajattelin nauttia alkoholia, joten ainakin silloin imetys tulee jäämään väliin.[/QUOTE]

Jos ei syö pulloa niin ei syö, väkisin ei kuitenkaan voi opettaa. Sellasta se on kun lapset on pieniä. Joutuu karsimaan omista menoistaan, mutta lapsen tarpeet tulee kuitenkin aina ensin.
 
[QUOTE="vieras";28380096]Annoin sokerivettä. Desi vettä, teelusikallinen sokeria. Ei tapa ketään ja maistuu hyvältä. Tätä voi käyttää, jos on pakko saada juotettua jotain.[/QUOTE]

Öö siis miksi?
 
Meillä kelpasi pullo aina tissin ohella,kunhan sai ruokaa.

Voi kun kaikilla meniskin näin helposti. Esikoisen kohdalla kokeiltiin kymmeniä eri tuttipäitä ja ei vaan juonu pullosta. Kolmen muun kohdalla ei edes enää kokeiltu. Ovat siis kaikki olleet ekat puoli vuotta kiinni minussa. Kieltämättä omalle päälle olisi tehnyt hyvää päästä välillä tuulettumaan ilman vauvaakin.
 
[QUOTE="joo";28380077]Jos ei syö pulloa niin ei syö, väkisin ei kuitenkaan voi opettaa. Sellasta se on kun lapset on pieniä. Joutuu karsimaan omista menoistaan, mutta lapsen tarpeet tulee kuitenkin aina ensin.[/QUOTE]

Newsflash...

Joo, tiedän kyllä minkälaista on kun lapset on pieniä, toista tissitakiaista mulla vaan ei ole ollut. Eikä mun mielestä omien menojen totaalikarsiminen ole mikään hyöty lapselle; äiti ahdistuu ajan myötä jos mitään omaa juttua ei ole, ainakin minä tulen niin tekemään. Sekö sun mielestä on kiva juttu lapselle?
 
[QUOTE="vierailee";28380108]Voi kun kaikilla meniskin näin helposti. Esikoisen kohdalla kokeiltiin kymmeniä eri tuttipäitä ja ei vaan juonu pullosta. Kolmen muun kohdalla ei edes enää kokeiltu. Ovat siis kaikki olleet ekat puoli vuotta kiinni minussa. Kieltämättä omalle päälle olisi tehnyt hyvää päästä välillä tuulettumaan ilman vauvaakin.[/QUOTE]

no muissa asioissa se on sitten ollutkin kaikkea muuta kun helppo. Toisilla nukkuu esimerkiksi hyvin ja edes jotenkin, meillä ei.
 
Ei oppinut kumpikaan vaikka kuinka yritettiinkin joten ei noin pientä pakottamaankaan pysty pulloon. Toivottavasti isällä rautaset hermot nälkäitkuhuutoraivariin :D

Itse oon käyny kampaajalla, kosmetologilla, shoppailemassa tms ja kuukauden ikäisen vauvan kanssa, tähdännyt menot niin et vauva nukkuu tuon ajan vaunuissa/kaukalossa siinä vieressä. Toinen käytäntö oli et mummu/isomummu tuli kaupungille lykkäämään nukkuvaa vauvaa ja toi vauvan mulle syömään jos sattui heräämään kesken uniensa ja tahtoi rintaa. Nuo olivat silti tuulettumista vaikka vauva olikin öarin kilometrin säteellä musta :) Miksi vauva-arjesta täytyy tehdä hankalaa?
 
Viimeksi muokattu:
Ei oppinut kumpikaan vaikka kuinka yritettiinkin joten ei noin pientä pakottamaankaan pysty pulloon. Toivottavasti isällä rautaset hermot nälkäitkuhuutoraivariin :D

Eka vauva oli koliikkilapsi, joten hermoja itkulle kyllä riittää :) Yhden kerran oli tullut nälkäitkut mun ollessa yli tunnin poissa, tuolloin oli rauhoittunut pelkästään siten, että oli saanut lutkutettua tuttipulloa suullaan, vaikkei ollut aktiivisesti imenytkään. Tuttiakaan tuo ei huoli, varsinainen jukuripää... :)
 

Yhteistyössä