Ihan ensiksi, rakastan miestäni -en toivo toista miestä, kestän kyllä sutut ja tuhrut, jos vain mieheni jaksaa elää kanssani. Mutta jos joku onnentyttö tietää kieron konstin millä mies saadaan tykkäämään siisteistä vaatteista, helposti imuroitavasta kodista (ettei aina tarvitse raivata vaatteita ensin), siististä parrasta ja kasvoista -ja opettaa tämän myös pojalleen -olen kiitollinen!
Ongelma on pitkäkestoinen. Juontuu kummankin suvun puolelta. Oma isäni oli töissä siisti, kotona jemmaileva (vanhoja vaatteita), kaikki vaatteet olivat "puupinolle kelpaavia" ja siksi kaupungille ei ikinä löytynyt siistejä. Äitini hävitti vanhoja rikkinäisiä vaatteita ja isä jahtasi sitten niitä vihaisena.
Nyt huomaa naineeni samanlaisen miehen. Hän oli nuorena siisti, parraton, tuoksui hyvälle -nyt päinvastoin! Hänen äitinsä on siisti ja sisarensa tehneet nuorena ison työn saadakseen veljestään edustuskuntoisen -eli ei kasvatuksen puutetta. Mutta ehkä esikuvan...hänen isänsä on ollut ihan samanlainen kuin minun. Turjake.
Tänään poikani sanoi minulle (6v.) ettei hänen tarvitse siivota kun isäkään ei tee niin. Otin lapsen syliini ja sanoin, etten minä ole tässä talossa siivooja, pyykkäri, pukija, rahantuoja -vaan äiti ja ansaitsen parempaa kohtelua! Siihen kysymykseen miksi isä ei siivoa, en osannut vastata.
Oletan, että tämä on yleistä. Koska sisarenikin joutuu heittämään miehensä rikkinäisiä vaatteita pois salaa. Vai olemmeko vain geenien uhreja? Liian kilttejä naisia? Kasvatamme hiljaa hyväksyen sottaisia miehiä. En oikein allekirjoittaisi tätäkään, sillä olen jo kokeillut sitä etten siivoa. Olen sanonut ettei siivoaminen kaikkien keskeneräisten projektien keskellä onnistu. Mies sanoo, että niin on varmaan parempi -ettei mitään "tärkeää" häviä.
Suhde siis epätaspainossa? Ehkä monellakin tapaa. Mutta mies ei suostu keskustelemaan. Sanoo vain, että olen tyytymätön. Ehkä on paras vain vaieta. Kiitos, jos jaksoit lukea vuodatuksen. Enhän minäkään tietysti mikään hehkeä lilja enää ole -joten ehkä vain parasta nauttia suhteen hyvistä puolista. Sitähän ei koskaan tiedä milloin jää yksin ja saa laittaa kaikki käyttämättömät jutut pois. Jopa sen nukkavierun, hirveän ruman pilottitakin, joka ei koskaan enää mahdu kenellekään -joka muistuttaa hurjasta ja niin rakkaasta nuoruudesta.
Ongelma on pitkäkestoinen. Juontuu kummankin suvun puolelta. Oma isäni oli töissä siisti, kotona jemmaileva (vanhoja vaatteita), kaikki vaatteet olivat "puupinolle kelpaavia" ja siksi kaupungille ei ikinä löytynyt siistejä. Äitini hävitti vanhoja rikkinäisiä vaatteita ja isä jahtasi sitten niitä vihaisena.
Nyt huomaa naineeni samanlaisen miehen. Hän oli nuorena siisti, parraton, tuoksui hyvälle -nyt päinvastoin! Hänen äitinsä on siisti ja sisarensa tehneet nuorena ison työn saadakseen veljestään edustuskuntoisen -eli ei kasvatuksen puutetta. Mutta ehkä esikuvan...hänen isänsä on ollut ihan samanlainen kuin minun. Turjake.
Tänään poikani sanoi minulle (6v.) ettei hänen tarvitse siivota kun isäkään ei tee niin. Otin lapsen syliini ja sanoin, etten minä ole tässä talossa siivooja, pyykkäri, pukija, rahantuoja -vaan äiti ja ansaitsen parempaa kohtelua! Siihen kysymykseen miksi isä ei siivoa, en osannut vastata.
Oletan, että tämä on yleistä. Koska sisarenikin joutuu heittämään miehensä rikkinäisiä vaatteita pois salaa. Vai olemmeko vain geenien uhreja? Liian kilttejä naisia? Kasvatamme hiljaa hyväksyen sottaisia miehiä. En oikein allekirjoittaisi tätäkään, sillä olen jo kokeillut sitä etten siivoa. Olen sanonut ettei siivoaminen kaikkien keskeneräisten projektien keskellä onnistu. Mies sanoo, että niin on varmaan parempi -ettei mitään "tärkeää" häviä.
Suhde siis epätaspainossa? Ehkä monellakin tapaa. Mutta mies ei suostu keskustelemaan. Sanoo vain, että olen tyytymätön. Ehkä on paras vain vaieta. Kiitos, jos jaksoit lukea vuodatuksen. Enhän minäkään tietysti mikään hehkeä lilja enää ole -joten ehkä vain parasta nauttia suhteen hyvistä puolista. Sitähän ei koskaan tiedä milloin jää yksin ja saa laittaa kaikki käyttämättömät jutut pois. Jopa sen nukkavierun, hirveän ruman pilottitakin, joka ei koskaan enää mahdu kenellekään -joka muistuttaa hurjasta ja niin rakkaasta nuoruudesta.
