Miten miehenne suhtautuu tulevaan vauvaan?:)

Täälläpäin jutellaan vauvalle ja pussataan vatsaa ja syötetään äitiä ja vauvaa ja suunnitellaan nimiä ja katsotaan etten nostele liian raskaita esineitä jne. Aivan ihanaa <3 Täytyy toivoa että kaikki menee hyvin Nyt vasta rv 5+ jotain tai rv 6 alku

 

Voi kun kuulostaa ihanalle <3 Täällä mies elää edelleenkin jonkinlaisessa epäuskossa ja kokee sellaisia hetkellisiä tajuamisen valaistumisia. Nyt kun viikkoja on jo jonkin verran kertynyt, niin on se mieskin alkanut silittelemään masua ja enemmän puhumaankin asiasta. Raskaus oli kyllä suunniteltu ja oltiin siitä molemmat puhuttu hyvinkin kauan, että ei tämä ainakaan siitä johdu, etteikö tuo kaksilahkeinenkaan olisi innoissaan. Taitaa olla vain luonteeltaan sellainen, että innostuu pikkuhiljaa.

Acacia ja rv 15+6

 

Täälläkin aika maltilla on mies suhtautunut. Ei taida oikein vielä käsittää koko asiaa

Viikonloppuna tosin totesi mulle: "Oot mun rakas, jonka sisällä kasvaa vaava" :heart:

Hennu rv 6 (7) +2

 

Meillä mies on tosi huolehtivainen ollut alusta asti "älä tee sitä, älä tee tätä". Tämä ei ole minun eka lapsi, eikä miehenkään Miehellä on jo 5 v tytär ennestään, minulla 2 v tyttö. Mutta tottakai jokainen raskaus jännittää erikseen vaikka tietäisikin suunnilleen mistä on kyse Meillä on nyt menossa rv 26+0 :heart:

 

No meillä osoittaa lähinnä teoin että vauva on mielessä kun suunnittelee lastenhuoneen remonttia ja nyt vihdoin ollaa saatu keinut pihalle ja hiekkalaatikkoki on enää hiekkoja vaille valmis. Ja tietysti autonvaihtoa haaveilee ku nykyisestä loppuu tila. Kai se innoissaankin on ku kielloista huolimatta kerto heti plussan jälkeen kaikille työkavereilleenki tulevasta perheenlisäyksestä =)

 

Täällä taas, viimeksi tänään, tuskailin itsekseni, miksei mies voi ymmärtää selvästä sanomisestakaan, että joskus ois kiva jos hän kysyis minun vointia tai vauvan vointia tai mitä tahansa raskauteen liittyvää. Yhteinen päätös oli käydää vauvantekopuuhiin, mutta nyt raskauden aikana tuntuu ettei miestä kiinnosta ollenkaan! Oon yrittäny, että katottais yhessä telkkarista esim. sydänääniä-sarjaa, oon jättäny neuvolasta saadun vauvan odotus -kirjasen isän puoli ylöspäin pöytään, oon kysyny mitkä vaunut netissä hänen mielestän ois kivoimmat jne, mutta mikään ei tunnu toimivan. Tulee olo ettei toista kiinnosta ollenkaan. Asiasta kysyessä vastaa kuitenkin että tottakai kiinnostaa.
Asiaa pahentaa se, ettei itsellä oikein ole ystäviä, joilla ois lapsia tai joille ois tulossa, eli juttuseuraa vähän, eli ois kiva edes jollekin kertoa asioista. Mutta ei sit miehellekään jaksa aina kertoa, kun huomaa, ettei oikein ole niin innostunut kun itse olen...
Ehkä se on tää raskauskin, mutta jotenkin tekee tosi herkäks ja itkuiseks mielen aina kun ajattelee tätä asiaa yhtään enempää... :/

 

Täällä taas, viimeksi tänään, tuskailin itsekseni, miksei mies voi ymmärtää selvästä sanomisestakaan, että joskus ois kiva jos hän kysyis minun vointia tai vauvan vointia tai mitä tahansa raskauteen liittyvää. Yhteinen päätös oli käydää vauvantekopuuhiin, mutta nyt raskauden aikana tuntuu ettei miestä kiinnosta ollenkaan! Oon yrittäny, että katottais yhessä telkkarista esim. sydänääniä-sarjaa, oon jättäny neuvolasta saadun vauvan odotus -kirjasen isän puoli ylöspäin pöytään, oon kysyny mitkä vaunut netissä hänen mielestän ois kivoimmat jne, mutta mikään ei tunnu toimivan. Tulee olo ettei toista kiinnosta ollenkaan. Asiasta kysyessä vastaa kuitenkin että tottakai kiinnostaa.
Asiaa pahentaa se, ettei itsellä oikein ole ystäviä, joilla ois lapsia tai joille ois tulossa, eli juttuseuraa vähän, eli ois kiva edes jollekin kertoa asioista. Mutta ei sit miehellekään jaksa aina kertoa, kun huomaa, ettei oikein ole niin innostunut kun itse olen...
Ehkä se on tää raskauskin, mutta jotenkin tekee tosi herkäks ja itkuiseks mielen aina kun ajattelee tätä asiaa yhtään enempää... :/

Ehkä mies hahmottaa tilanteen raskausaikana 'työvaiheeksi' ja odottaa että vauva syntyy - yhteinen päätös vauvasta osoittaa kyllä jo sen että mies on asiasta kuitenkin innoissaan ja haluaa samaa kuin sinä, ehkä hän on vain huono ilmaisemaan tunteitaan tai odottaa lopputulosta mikä on yhteisesti 'tilattu'.... Paljon tsemppiä! <3

 

Joo voi hyvinkin olla että mies tuntee olonsa vielä kovin ulkopuoliseksi! Varsinkin jos tämä on teille molemmille uusi tilanne, eka lapsi?

 

Kyllä, ensimmäinen lapsi on molemmille.. Niinhä se voi olla, että tuntee olonsa ulkopuoliseks. Oon kyllä parhaani mukaan yrittäny ottaa mukaan kaikkeen vauvaan liittyvään, mutta ehkä tää kaikki avautuu miehelle vasta sit ku pieni syntyy, ja pääsee konkreettisesti hänkin osalliseks vauvanhoitoon..

 

Täällä taas, viimeksi tänään, tuskailin itsekseni, miksei mies voi ymmärtää selvästä sanomisestakaan, että joskus ois kiva jos hän kysyis minun vointia tai vauvan vointia tai mitä tahansa raskauteen liittyvää. Yhteinen päätös oli käydää vauvantekopuuhiin, mutta nyt raskauden aikana tuntuu ettei miestä kiinnosta ollenkaan! Oon yrittäny, että katottais yhessä telkkarista esim. sydänääniä-sarjaa, oon jättäny neuvolasta saadun vauvan odotus -kirjasen isän puoli ylöspäin pöytään, oon kysyny mitkä vaunut netissä hänen mielestän ois kivoimmat jne, mutta mikään ei tunnu toimivan. Tulee olo ettei toista kiinnosta ollenkaan. Asiasta kysyessä vastaa kuitenkin että tottakai kiinnostaa.
Asiaa pahentaa se, ettei itsellä oikein ole ystäviä, joilla ois lapsia tai joille ois tulossa, eli juttuseuraa vähän, eli ois kiva edes jollekin kertoa asioista. Mutta ei sit miehellekään jaksa aina kertoa, kun huomaa, ettei oikein ole niin innostunut kun itse olen...
Ehkä se on tää raskauskin, mutta jotenkin tekee tosi herkäks ja itkuiseks mielen aina kun ajattelee tätä asiaa yhtään enempää... :/

Riippuu kait missä vaiheessa raskautta olet. Jos olet alussa, niin aivan ymmärrettävää. Monet innostuu joskus puolen välin jälkeen, kun vatsa kasvaa ja mieskin tuntee liikkeet. Ja moni herää tekoihin vähän myöhemmin.

 

Habu täällä on joskus samanlaisia fiiliksiä, mutta oletan että se johtuu juurikin siitä, että mies on tavallaan tässä vaiheessa vielä ulkopuolinen, tai ainakin helposti voi tuntea olonsa sellaiseksi. Eihän hänen elämässään tai rutiineissaan ole vielä tapahtunut suuria muutoksia. missä vaiheessa teillä on raskaus menossa?

Uskon vahvasti, että siinä vaiheessa, kun vauvan tulo alkaa muuttua konkreettisemmaksi myös miehelle, esim juuri liikkeiden tuntemisen tai lapsen tarvikehankintojen myötä, niin alkaa myös mies tuntea olonsa osalliseksi koko tapahtumaan ja varmasti alkaa touhottamaankin enemmän.

Ja jokaisellahan on oma tapansa käsitellä suuret elämänmuutokset, voi olla että hän sitten pikemminkin käsittelee asiaa sisäisesti ja kertoo sitten sinullekin tuntemuksistaan kun on itse siihen valmis. Olen koittanut itse olla pahemmin painostamatta miestä, jotta hänelle jäisi tilaa käsitellä tapahtumaa omin keinoinensa.

Acacia ja toukka 16+2

 

Ei meillä mies ainakaan ensimmäisien kuukausien aikana ollut mitenkään innostuneen oloinen, itse kuittasin sen sillä, että se on miehelle niin epätodellinen asia eikä siinä vaiheessa muuta elämää mitenkään. Mies ei tunne oireita eikä mitään muutakaan raskauteen liittyviä asioita. Ja kyllä mulla itselläkin oli aika epätodellinen olo vaikka jotain oireita olikin alkuraskaudessa, mm. pahoinvointia ja koviakin vatsakipuja.
Sitten kun maha rupes kasvamaan ihan selkeesti ja liikkeet rupes tuntumaan myös ulospäin niin on mieskin selvästi kiinnostunut ja innostunut, suunnittelee hankintoja yms. Yhden hyvän nimenkin on keksinyt. Eipä silti, vaikka mies onkin mukana raskaudessa omalla tavallaan ja mulla on paljon läheisiä keille puhua, niin sehän on ihan totta että jokainen on oman raskautensa kanssa tavallaan "yksin", kukaan muu ei voi tietää miltä tuntuu.
Nyt, rv 29+4 kun aletaan olla jo loppusuoralla niin mies kyllä toppuuttelee mua jos rehkin sen mielestä liikaa enkä lepää tarpeeks. Ja syömisestä huolehtii vaikka ei mun ruokahalulla kyllä tarvis

 

Kuten moni sanonut, miehelle se raskaus "avautuu" paljon myöhemmin kuin naiselle. Kyllä, hän tietää että olet raskaana mutta niin kauan kun sitä ei näe päällepäin ja liikkeitä ei tunne, se ei välttämättä monellekaan miehelle avaudu läheskään samalla tavalla kuin naiselle. Hänellä ei ole oireita eikä tuntemuksia mitä naiselle tulee. Ja eihän kaikki naisetkaan heti oikein "ymmärrä" sitä mullistusta mikä on tulossa.

Miehelle asia alkaa muotoutua todelliseksi kun naisen vatsa alkaa pyöristyä ja vauvan liikkeet tuntua. Näin ainankin oman miehen kohdalla, hän kyllä oli innoissaan lapsesta (hyvä niin kun yhteinen päätös oli ) mutta todellisuus ns. iski vasta kun minusta alkoi muutoksia nähdä päälle päin. Samoin nyt kun saatiin vauvan huone valmiiksi, niin mies tuumasi että kyllä se vaan alkaa todelle tuntua taas ihan eri tavalla. Mies ei millään voi kokea asiaa samalla tavalla kuin äiti ja jokainen äiti ja isä suhtautuu tulevaan eritavalla. Oma mieheni on innoissaan vauvasta, hiplailee mahaa paljon ja remontoi vauvan huonetta, mutta ei hän varmasti olisi missään vaiheessa katsonut mun kanssa mitään vauva ohjelmia tai lukenut neuvolan opuksia. Ei vaan ole hänen luonteelleen sopivaa touhua. Eli ei näihinkään pidä pakottaa, ei se heti tarkoita sitä etteikö mies olisi innoissaan, se nyt ei vaan ole hänen juttunsa. En minäkään itse asiassa lukenut niitä neuvolan opuksia, selasin äkkiä läpi ja heitin laatikkoon.

Kyllä ne miehet sieltä asiaan herää, joku aiemmin, joku vähän myöhemmin. Itse olen pyrkinyt koko raskausajan pitämään miehenkin ajantasalla siitä, mitä mun mahassa tapahtuu ja millaisia tuntemuksia on. Näin miehelle ei ehkä ainankaan alkuraskaudesta tullut niin ulkopuolista oloa ja varsinkin kun liikkeet alkoi tuntua muttei vielä päälle niin pidin itse tärkeänä että mieskin tiesi milloin tapahtui.

Mutta huh, tulipas pitkä teksti. Meillä mennään tällä hetkellä rv. 31+1 ja kyllä tosiaan vimostaan tässä vaiheessa on mieskin jo täysin hereillä tilanteeseen kun on synnytysvalmennus käyty ja vauvan huone tosiaan kondiksessa ja maha heiluu välistä niin hirmuisesti että.

 

Onnea teille kaikille perheille Mulla ei oikein voi sydän ja mieli paljon kääntyä miehen puoleen, ku yksinhuoltajana odotan. Valitsin hedelmällisyyden ja lapset yksin asumisen sijaan. (Asun siis piakkoin kahden lapsen kanssa.) Ikäeroksi lapsille tulee noin neljä vuotta. Poika syntyi 23.6.2008 ja laskettu aika o 13.8.2012. En tyytynyt pelkkään miehen seuraan, vaan halusin lapset henkeen ja vereen. Syvällisyyttä elämästä löytyy. (Pojalla rakas ystävä toivoo ja rukoilee hänen puolestaan.) Siis ei täälläkään lapset tullu"pinnallisesti" ilman toiveita tai ilman suunnitteluja. Lapsilla sama isä ja saa nähdä, että miten suhtautuu tulevaan tyttäreen