Miten lohdutan/autan down -lapsen synnyttänyttä?

[iipuka]

Hyvä ystäväni synnytti 1,5kk sitten pienen tytön, jolla todettiin down syndrooma. Hän ei ole oikeastaan noussut sängystä sen jälkeen ja on kovin masentunut. Lasta hän ei halua esitellä kenellekään ja on kieltänyt (tällä hetkellä ainakin) kaikki vierailut. Minulle hän sanoi, että tätä ei saisi ajatella, mutta olisi pitänyt mennä lapsivesitutkimuksiin, että ei ole mitään positiivista ajatusta vauvasta.

Minusta ei näitäkään tunteita voi tuomita, mutta en osannut oikein sanoa mitään. Mitä voisin sanoa? Lapsella on ihan selkeät down piirteet, mutta vamman syvyyttä ei vielä voida määritellä. Viimeksi tänään soitin ja hän kysyi että onko väärin ajatella lapsen laitokseen luovuttamista. Tuntuu aika pahalta..

Miten tällaisesta oikein selviää ja pääsee eteenpäin?

 

[Nigela]

Anna aikaa. Kiva, kun pidät yhteyttä. Anna hänen ottaa vastaan se mitä jaksaa. Yritä olla ottamatta itseesi.

 

["vieras"]

Ole läsnä vaikka hän kieltäisi sinua
Tarjoudu auttamaan vauvan hoidossa
Tarjoudu hoitamaan vauvaa
Kun käyt tapaamassa ystävääsi niin hoida lasta, pidä sylissä. Näytä ystävällesi että pidät vauvasta. Suukottele häntä, lepertele hänelle. Ihastele häntä. Ystäväsikin voi oppia rakastamaan vauvaa.

 

[poing]

Ei tuossa taida osata auttaa kuin ammattilainen. Synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä, ja nyt se paha olo yhdistyy äidin mielessä lapsen vammaisuuteen.

 

["vieras"]

Eikös lapsen saamisesta yleensä onnitella? Näin mä olen asian käsittänyt.
Kohtelet lasta kuten ketä tahansa vauvaa, sillä hän on vauva. Hän ei ole down-syndrooma, vaan hänellä on down-syndrooma.

 

["odottaja"]

Apua, eikö sitä huomattu missään ultrissa yms.?

 

["hmm"]

surullista, että äiti ajattelee noin, toisaalta alkujärkytys on suuri mutta ajan kanssa voi ajatus muuttua. sano äidille, että jos vain jaksaa, niin antaa ajan kulua rauhassa, ennenkuin tekee mitään suurta päätöstä, down-lapset ovat aivan ihania iloisia persoonia noin yleensä.

 

[Nigela]

Ei tuossa taida osata auttaa kuin ammattilainen. Synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä, ja nyt se paha olo yhdistyy äidin mielessä lapsen vammaisuuteen.

Kyllä ystävätkin on kullan arvoisia mahdollisen ammattiavun rinnalla. Tee ystäväsi puolesta vaikka jotain käytännön juttuja (vie ruokaa, leivonnasia, tee lumityöt jos tarve, auta ristiäisten kanssa) jne
Ja kuuntele sitten, kun ystäväsi jaksaa puhua.

 

[äiti 44 v]

Sinuna ostaisin vauvalle tuliaisen, nätin mekon tai pehmon, ja lähtisin onnittelukäynnille ihan samaan tapaan, kuin jos lapsen kromosomisto olisi normaali.

Olen työssä tavannut Downlasten vanhempia ja KAIKKI ovat sanoneet, että heitä loukkaa se kun heitä ei onnitella lapsen syntymän johdosta vaan joko ollaan vaivautuneina hiljaa tai ollaan osaaottavia.

Downlapsi ei ole maailmanloppu mutta näinä abortinsuosimisen aikoina se sellaiseksi koetaan.

Käy ihan reippaasti moikkaamassa tuoretta äitiä. Jos hän ei sinulle ovea avaa niin sitten ei mutta yritä edes. Muuta et voi, ammattiapua hän saa muualta toivottavasti masennuksensa hoitoon.

 

[hup]

Jotenkin tuntuu, että ystäväsi on masentunut ja tarvitsisi ehkä ihan lääkäriapuakin. Voisiko kentien joku lääkityskin olla paikallaan, jotta ystäväsi näkisi vähän valoisiakin puolia elämässään ja uskaltaisi vähitellen tuntea jotain lastaan kohtaan. Mutta uskon, että oletkin hänelle jo suurena tukena, kun soittelet ja jaksat kuulla hänen tunteitaan, myös negatiivisia.

 

[ap.]

[QUOTE="odottaja";22779297]Apua, eikö sitä huomattu missään ultrissa yms.?[/QUOTE]

Ultrassa vanhempi lääkäri oli ihmetellyt jotain rakenteellista ja lähettänyt asiantuntijalle joka oli sanonut ettei mitään poikkeavaa ole. Lapsivettä ei tutkittu.

 

[äiti 44 v]

[QUOTE="odottaja";22779297]Apua, eikö sitä huomattu missään ultrissa yms.?[/QUOTE]

Ainoa tapa huomata kromosomipoikkeavuus on lapsivesi- tai istukkapunktio. Ei ultra täyttä varmuutta kromosomeista anna.

 

["someone"]

Ole sen ystävän tukena. Kysy välillä mitä sille kuuluu ja pyydä sitä mukaan vaikka tietäisit ettei se lähde yms.
Itse sulkeuduin esikoisen syntymän jälkeen ja menetin suurimman osan ystävistä, kun oli vaan itsellä niin paha olla ja ei jaksanut pitää yhteyttä
Meidän esikoinen on pieni sydänlapsi.

 

["vierastaja"]

[QUOTE="odottaja";22779297]Apua, eikö sitä huomattu missään ultrissa yms.?[/QU

Apua itsellesi.. Ei, sitä ei todellakaan aina huomata, sitä ei välttämättä ollenkaan huomata. Etenkään jos on jättänyt tietyt seulonnat väliin raskausaikana. Itse en käynyt, en halunnut tietää, koska ei ole minun oikeus päättää toisen IHMISEN ELÄMÄSTÄ. Sikiö on elämää täynnä oleva ihmisen alku. Jos on valmis ottamaan lapsen vastaan, ottaa sen sitten vastaan JUURI Sellaisena kuin hän syntyy. Terve tai ei. Ja etenkin Down-lapset ovat aivan valloittavia persoonia yleensä, heille elämänilo on myötäsyntyistä.

 

[ap.]

Sinuna ostaisin vauvalle tuliaisen, nätin mekon tai pehmon, ja lähtisin onnittelukäynnille ihan samaan tapaan, kuin jos lapsen kromosomisto olisi normaali.

Olen työssä tavannut Downlasten vanhempia ja KAIKKI ovat sanoneet, että heitä loukkaa se kun heitä ei onnitella lapsen syntymän johdosta vaan joko ollaan vaivautuneina hiljaa tai ollaan osaaottavia.

Downlapsi ei ole maailmanloppu mutta näinä abortinsuosimisen aikoina se sellaiseksi koetaan.

Käy ihan reippaasti moikkaamassa tuoretta äitiä. Jos hän ei sinulle ovea avaa niin sitten ei mutta yritä edes. Muuta et voi, ammattiapua hän saa muualta toivottavasti masennuksensa hoitoon.

Kyllä minä olenkin onnitellut ja varmasti muutkin ovat. Nämä ovat äidin kokemuksia mistä puhuin.

Tuomitsisitko sinä downin vuoksi tehdyn abortin ?

 

[hnmn]

down-vauva on yhtä arvokas kuin "terve" vauva. toki varmasti kriisi saada jos ei etukäteen tienny asiasta.minä onnittelisin ja ostaisin sievän lahjan vauvalle. ei oo vauvan syy että hänellä on down.

henk koht en pysty ymmärtää miksi down lapsen syntymä ois suurempi kriisi kuin vaikka sydänvikaisen lapsen saaminen. moniko sydänvikaisen lapsen vanhempi heti ajattelee lapsen laitokseen laittamista?

 

["just"]

[QUOTE="vierastaja";22779359] Ja etenkin Down-lapset ovat aivan valloittavia persoonia yleensä, heille elämänilo on myötäsyntyistä.[/QUOTE]

Kuule kyllä ne downitkin raivarit osaa heittää, että älä yhtään kaunistele! Ihme tarve ihmisillä aina vedota tohon elämäniloon ja "aurinkoisuuteen"... vamma mikä vamma, ei yksittäinen (oletettu) piirre autuaaksi tee.

 

[Apuna ja ystävänä]

Itse koetan olal tukena muutoin smasiksessa olevalle , aattelen että:
- koetan sanoa että kaikki järjestyy (ajan myötä)
- koetan vakuuttaa että ko ihminen on lapselleen paras äiti
- koetan omien kokemustenkin varjolla kertoa ettemee ole täydellisiä, ja kaikenmoista muutosta lapsi tuo tullessaan
- jo pelkkä avun tarjous ja lupaus usein auttaa (näin mullekin toimii, aiemmin)
- kirjoitin pari mailia
- voitko ehdotella tai ohjata vertaistukeen ?
- Onko lähipiirissä muita smana kokeneita ?

edelliset ovat jo nuo 'normaali' suhtautumiset tuoneetkin esille - itseasiassa varmaan menee aika kauan ennenkuin lapsi oikeasti ja olellisesti erottuuu 'terveestä ' lapsesta.
Vastasyntynyt ja pieni vauva on varsin avuton vielä kauan ... kiitollisemmat ja palauterikkaammat ajat koittavat paljon myöhemmin. Ja ne mahdolliset vanhempana onnistumisen tunteet...

Jaksua ja kiva että jaksat välitää .

 

[uyuy]

Ei kai lievästi vammaista lasta edes oteta laitoshoitoon? Vai meinasko adoptiota?

Mutta ammattiaapua ystäväsi varmastikin tarvitsee masennuksen vuoksi. Syvä masennus voi saada ihmisen tekemään järjettömiä tekoja. Jotkut surmaavat lapsensa mielenliikutusten vallassa. Eihän sitä omalle kohdalle tai lähipiiriin kohdalle ikinä uskoisi, mutta niin tapahtuu tässäkin maassa.
Joka tapauksessa, vuorovaikutus on tärkeää vauvalle joten äiti tarvitsee apua. Olettaisin hänen suhtautuvan vauvaan jokseenkin "koneen" lailla.

 

[äiti 44 v]

Kyllä minä olenkin onnitellut ja varmasti muutkin ovat. Nämä ovat äidin kokemuksia mistä puhuin.

Tuomitsisitko sinä downin vuoksi tehdyn abortin ?

Hyvin vaikea kysymys siksi että jos odottaisin downlasta, niin en tietenkään haluaisi kehitysvammaista lasta saada mutta en voisi häntä abortissa tappaakaan. Eli ilmeisesti minä abortin tuossa tapauksessa tuomitsen (ainakin omalla kohdallani varmasti), koska itse en sitä tekisi vaan minusta tulisi downlapsen äiti.

Ja Downhan on kuitenkin kehitysvammoista "parhaasta päästä", downihminen opii kuitenkin melko omatoimiseksi verrattuna moneen muuhun kehitysvammaiseen jotka voivat olla laitoshoitotasoisia hoidettavia.

Minä sain esikoiseni 38v iässä, eli näitä silloin paljon mietin. Koska minulla oli vuosien lapsettomuustausta, pelkäsin punktion aiheuttamaa keskenmenoriskiä kuin ruttoa enkä punktioon mennyt. Pelkäsin kyllä kromosomipoikkeavuuksiakin, mutta ajatus abortista tuntui mahdottomalta missään tilanteessa joten siksikin tuntui turhalta mennä punktioon ja realisoida 1% keskenmenoriski punktiosta johtuen jos kerta mahdollinen kromosomipoikkeavuus ei edes mihinkään toimenpiteisiin johtaisi.

Onneksi minun ei tarvitse kantaa muitten syyllisyyttä ja vastuuta heidän ratkaisuistaan, omissakin asioissa on tarpeeksi.

 

["vieras"]

Onhan mahdollista, että ystäväsi antaa lapsen adoptioon. ?
Minusta kyse on kuitenkin jostain sellaisesta, että ystäväsi ei hyväksy tällaista "virhettä" elämään ja se on luonnollista. Toisille hyväksyminen on helpompaa kuin toisille. Luultavasti ystäväsi ei vain voi vaikuttaa nyt näihin tuntemuksiinsa ja se voi vetää todella pohjalle.

 

[Shemm]

Tämä Kuulostaa varmasti kamalalle mutta ajattelen että ystävälle voisi olla tarpeelista sellainen seura jossa uskaltaa kertoa rehellisesti omat fiilikset. Jos ap pystyt niin ole sinä se henkilö. Äiti varmaan itsekin tietää että ne omat ajatukset on kamalia ja niin ei pitäisi tuntea mutta pakko ne on jotenkin saada ulos. Jos menisit käymään ja antaisit ystävän ihan reippaasti vuodattaa ikäviä tunteita sinun syyllistämättä? Joku ehdotti vauvan pussailua jne, mä saattaisin jopa kokea sen niin että olen entistä huonompi äiti koska vauva kelpaa muille muttei minulle.

Juttelun jälkeen voi auttaa ja rohkaista äitiä hakemaan apua ja tukea muualta. Miten parhaaksi näet.

 

["vieras"]

Ystavallasi voisi olla nuita samoja ajatuksia vaikka lapsi olisikin ns.normaali,tuntuu et han nyt yhdistaa synnytyksen jalkeisen masennuksen siihen et lapsella on down.

 

[äiti 44 v]

[QUOTE="vieras";22779655]Ystavallasi voisi olla nuita samoja ajatuksia vaikka lapsi olisikin ns.normaali,tuntuu et han nyt yhdistaa synnytyksen jalkeisen masennuksen siihen et lapsella on down.[/QUOTE]

Tämäkin on hyvä näkökohta, näin voi tosiaan olla!

 

[madicken harmaana]

Toivottavasti ystäväsi saa jostain keskusteluapua ja vertaistukea!

Se mitä itse voit tehdä on lähinnä vain olla läsnä kuunnella ja antaa hänen siinä vapaasti käydä läpi noita negatiivisia tunteita. Samalla suhtautua vauvaan kuin kehen tahansa pieneen, kysellä kuulumisia, kehua suloiseksi ja touhuta pienen kanssa kyläillessä. Voit myös kysyä saisitko ottaa vauvan kanssasi ulkoilemaan, vaikka alkuun niin että menisit kaksin vauvan kanssa ilman että ystävän tarvii lähteä mukaan jos hän ei halua. Se voi kuitenkin madaltaa kynnystä kun huomaa että toislle vauvan kanssa liikkuminen ei ole ongelma.