Miten leskeksi jäänyt vanhempanne on selviytynyt?

["aapee"]

Hei!
Miten teidän vanhemmillanne on elämä jatkunut, kun ovat jääneet leskeksi? Millaista sisältöä ovat löytäneet päiviinsä? Onko löytynyt uutta kumppania? Entä ystäviä?
Miten te olette tukeneet yksin jäänyttä?

Äitini kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen jokin aika sitten ja isästäni tuli näin ollen leskimies. Huolettaa hänen selviytymisensä, vaikka itsenäinen ja fiksu mies onkin. Luonnollisesti on nyt täysin murtunut menetyksestään (niinkuin me muutkin), mutta olisi ihanaa tietää, milloin olo alkaa taas helpottaa ja yksinäisyys ei ole enää niin suuri taakka...

Toivottavasti joku ymmärsi mitä ajan takaa...

 

["vieras"]

Minkä ikäinen isäsi on?

 

[Big Bang Theory]

Äitini jäi leskeksi 8v sitten ja oli hiukan yli 50-vuotias. Ei ole oikein päässyt vieläkään yli isäni äkillisestä kuolemasta. Isä kuoli yllättäen lomamatkalla 49-vuotiaana. Työ pitää äidin järjissään, kavereita on jonkin verran, mutta heistäkin yrittää erakoitua ja kuka jaksaa loputtomiin masentunuttakaan tukea? Ei ainakaan hänen "ystävät." lapsenlapset pitää jotenkin koossa ja niistä iloitsee niin paljon kuin jaksaa. Uutta kumppania ei ole edes yrittänyt löytää, vaikka itse jo toivoisin että löytäisi. Matkustelusta tykkää ja sitä harrastaa ainakin pari kertaa vuodessa.

 

["vieras"]

Huonosti. Isä jäi ihan yllättäen leskeksi 6 v sitten, oli silloin vähän yli 60 v. Ensimmäiset 3 v oli ihan helvettiä minulla ja sisaruksille. Alkoi tissutella viinaa, soitteli meille itkuisia puheluja ja uhkasi itsemurhalla ja millä lie milloinkin. Eli ihan harhoissa, siis että kuinka heillä oli aina ollut auvoista ja ihanaa, vaikka jatkuvaa riitelyä ja arvostuksen puutetta oli koko ajan. Nyt viimeinen 3 v on ollut siedettävää, kun on löytynyt uusi naisystävä. Eivät kuitenkaan asu yhdessä ja aina välillä soittaa viinaa otettuaan edelleen niitä ahdistavia puheluita. Minä en vastaa puheluihin klo 20 jälkeen ihan siitä syystä kun jää niin paha mieli koko yöksi. Minulla itsellä on pienet lapset ja arjen pyörittämisessä on ihan riittämiin haastetta kun ei ole tukiverkkoja, ei äitiä, ja isä vie vaan energiaa ja aikaa.

Oma surutyö äidin kuolemasta jäänyt täysin tekemättä, kai se surraan sitten kun isästä aika jättää.

 

["vieras"]

Isäni kuoli 2002 äiti oli pikkusen yli 60v silloin. Vaikeaa äidillä oli aluksi, mutta on selviytynyt. Me lapset käytiin/käydään äidillä paljo. Uutta miestä ei oo ottanut eikä ota.

 

["Vieras"]

Äiti jäi alle 70-v leskeksi. Tosi raskasta sille oli, uskoi kuolevansa itsekin pian. Onneksi niin ei käynyt.

 

["aapee"]

Isäni on nyt siis reilu 60-vuotias. Vielä onneksi työelämässä ja ihan oikeasti hyvä mies...siksi on niin väärin että yksin jäi...Olivat äitini kanssa kyllä loppuun asti tosi rakastuneita, joten uusi kumppani ei varmaan ole ensimmäisenä mielessä. Viinaa ei juo. Mutta msitäs sen tietää, mitä tämä kaikki vielä aiheuttaa. Ja tosiaan...ehkä oma surutyö äidin kuolemasta jää vähän varjoon, kun huoli isästä on niin kova.

 

[20 rauhallista vuotta]

Äitini oli reilu 60 narsisti-isäni kuollessa. Jotenkin elämä varmaankin muuttui liian helpoksi, ei jaksanut tehdä ruokaa eikä syödä. Vein kauan viikonlopulla tekemiäni ruokia ja niitä kyllä söi. Kävin myös usein. Useampi kuukausi näin menimme, mutta siitä kuitenkin oppi nauttimaan vapaudestaan. Uutta miestä ei ottanut koskaan. Kuoli itse reilun parinkkymmenen vuoden päästä.