Miten lapsettomat ystävät suhtautuneet teidän lapsiin?

Niinpä...Minä ainakin oon huomannu että entiset biletyskaverit on kummasti jättäny unholaan ku meille tuli lapsia!Ymmärrettävää tietysti että elämäntilanteet hyvin erilaisia, mutta ankeeta huomata ettei oltukkaan niin hyviä ystäviä!!!

 

Tietyt kaverit ovat kadonneet, mutta hyvät ovat pysytelleet yhteydessä vaikka meille perheenlisäystä tulikin. Nyt on ainakin huomannut, että keitä niitä tosi ystäviä ovat :hug:

 

osa on kaikonnut. vain läheisimmät ovat säilyneet lapsesta huolimatta. Ja itse olen pyrkinyt siihen, etten heidän kanssaan puhu lapsestani, jos eivät ihan välttämättä ite halua.

 

Pisti tämä otsikko silmään ja aion nyt kertoa oman tarinani teille aiheesta.

Meillä kävi niin että kun ilmoitimme parhaalle kaveripariskunnalle raskaudesta he alkoivat välttelemään meitä, eikä tulleet enää kylään yhtä usein kuin ennen, vaikka useasti pyysimme ja jos me olisimme menneet heille ei heillä ollut aikaa aina oli jotain "menoa". Olimme olleet jo monta vuotta hyviä kavereita, mieheni tunsi heidät jo ennenkö minä tulin kuvioihin mukaan, vietimme paljon aikaa nelistään. Viikonloput olimme joko heillä tai meillä yhdessä puuhastellen milloin mitäkin, ja kävimme yhdessä risteilyillä ym. pikkureissuissa. Kolmisen vuotta sitten kun olimme juhannuksena mökillä päätimme että pidetään yhteiset häät (eli kaksoishäät), siitä alkokin viikonloppu projektit kun näpersimme milloin mitäkin hää hommeleita, kivaa oli. No, kun häät oli pidetty kerroimme että laitamme vauvan "tilaukseen" ja yllättäen tulin raskaaksi jo kahden kuukauden kuluttua häistä,siitä lähtien alkoi tämä välttely. Ja jos he tulivat meille kylään he eivät juurikaan jutelleet, vastsi jos kysyttiin mutta silloinkin ympäri pyöreesti. Eli raskausajastani en saanut nauttia hyvän ystäväni kanssa, onneksi on muita kavereita. Kun lapsemme syntyi pähkäilimme kummien valinnasta, mieheni kun halusi heidät kuitenkin kummeiksi, minä vähän vastustin mutta annoin periksi. Ristiäiset meni hyvin, mutta muuten he eivät paljoa vauvasta piitanneet, jouluksi toivat lahjan. Nyt lapsemme on vuoden ikäinen ja tilanne on nyt ehkä normalisoitumassa, nyt he jo juttelevat ja kyläilevät meillä enemmän.

Kai se oli heille jotenkin shokki kun vauva tuli niin nopeasti meille. Yritin välillä vai vihkaa kysellä että onko joklin vinossa, mutta koskaan en saanut mitään selitystä. Ymmärrän että esim. itse jos yrittää raskaaksi tulemista eikä onnistu, voisi olla syy tällaiseen käyttäytymiseen, mutta miehan sanojen mukaan he eivät ole vielä hankkimassa vauvaa, en tiedä sitten.

 

Tuli tässä ekana lapsuuden kaverini kommentti mieleen "ilmoita kun rääpäle on syntynyt.." Kertoo paljon, mitä mieltä hän vauvasta on. Niin eri aaltopituudella usean hyvän ystäväni kanssa, joilla vauva on melkein kuin kirosana, tapa pilata nuoruus.
Muutaman kanssa tilanne päinvastainen, tuleva lapsi yhdistää. Joko ystävä on raskaana tai jolla on jo lapsia, tai sitten rakastaa lapsia yli kaiken, ja on tukena 100% raskauden aikana (kiitos rakas ystväväni)

Meitä on niin moneen junaan..
Ikävä että itselle rakkain asia maailmassa, oma vauva, erottaa ennen niin rakkaasta ystävästä..

 

osa ystävistä on pysynyt ja osa häipynyt. ne, jotka jäivät ystäviksi, ovat olleet ihania lasta kohtaan. vierailut jatkuvat edelleen säännöiisesti ja lapsesta saa puhua heille. pyrin keskustelemaan muistakin aiheista, jotta ystävät eivät ajattelisi, etten osaa muusta puhuakaan enää lapsen saannin jälkeen. nämä lapsettomat ystävät ovat todellisia kultakimpaleita. B)

 

Olin ja olen vieläkin erittäin loukkaantunut ystävälleni joka ei edes onnitellut kuultuaan että odotan vauvaa! Tyrmistynyt ilme vain kertoi kaiken ja hän sanoi: mä arvasin!!
Eipä osannut iloita kanssani, enkä kylläkään ole mitään vauvahömpötyksiä hänelle kertonut enkä aio hänen vauvahömpötyksiäkään kuunnella kun sen aika tulee.

 

Itsekkin tätä asiaa viime aikoina pohtinu...

Mulla oli yks todella hyvä ystävä, jonka kanssa tehtiin kaikkea hauskaa, käytiin yhdessä shoppailemassa, lenkkeilemässä, uimassa yms.

Sitten aloin odottamaan (tyttö nyt 3vee) ja kun tyttö syntyi, aattelin kunhan tässä totun uuteen "rooliini" äitinä entinen meno ystäväni kanssa varmasti jatkuu.

Kuinkas ollakaan, eipäs jatkunut.

Kun ystäväni ennen kävi luonani usein (jopa useita kertoja viikossa) vaikkapa töistä tullessaan, nyt hän ei ole käynyt kertaakaan tytön syntymän jälkeen yksinään. Miehensä kanssa he kyläilevät meillä toisinaan (olemme perhetuttuja), mutta siis yksinään hän ei ole meillä tytön syntymän jälkeen käynyt. Itse kävin hänen luonaan muutaman kerran kun tyttö oli pieni, mutta enpä sitten enää viitsinyt kun ei hänkään "vaivautunut" meille päin ajelemaan.

Nyt olen kuullut kuinka hän on saanut uusia ystäviä (sellaisia joiden kanssa ei aikaisemmin ollut missään tekemisissä) ja tunnen itseni todella hylätyksi. Ei todellakaan kohota itsetuntoa huomata tulleensa korvatuksi ja vaan siitä syystä että on erehtynyt tekemään lapsen. Tosin lapsi on meille erittäin toivottu ja odotettu, joten itse en sitä minään erehdyksenä suostu pitämään...

Tällä "ystävällä" ei ole lapsia eikä hän niitä edes omien sanojensa mukaan aio tehdäkään.

Helpotti kun sai kertoa asiasta, toivottavasti joku jaksoi lukea!

 

Juuei puhelin soi enää kovin usein

 

Nii, monille lapset ovat outoja asioita. En ainakaa oo pahottanu mieltäni jos entiset ystäväni ovat minut "jättäneet".
Muistan hyvin itseni, kun kaverini sai lapsen, tunsin oloni ulkopuoliseksi ja tunsin olevani rasite!
Täytyy kyl myöntää että monet asiat muuttuvat lapsen tulom myötä, ihmiset muuttuvat, eikä ystävyys enää merkitse samaa kuin ennen!

T:erakko

 

No niin metsä vastaa kun sinne huutaa...

Kannattais varmaan hoitaa sitä ystävä suhdettakin jollain tavalla. Jätää lapsi vaikka miehelle ja lähteä vaikka kahville tai soppaileen niinkun ennen lapsen syntymää... kuinka usein olette itse valmiita uhrautumaan semmoiseen. Olethan itse muuttunut lapsen myötä et ole enää se sama ihminen. Sinulla on huollettava josta täytyy huolehtia koko ajan. Tuskin se ystävä on muuttunut!

 

Siksipä hän ei varmasti sitten ole kiinnostunutkaan.
Itselläni on lapsia isosiskollani ei ja siksi ymmärrän tuon jos ei halua omia, ei kiinnosta muidenkaan.

\

Itsekkin tätä asiaa viime aikoina pohtinu...

Mulla oli yks todella hyvä ystävä, jonka kanssa tehtiin kaikkea hauskaa, käytiin yhdessä shoppailemassa, lenkkeilemässä, uimassa yms.

Sitten aloin odottamaan (tyttö nyt 3vee) ja kun tyttö syntyi, aattelin kunhan tässä totun uuteen "rooliini" äitinä entinen meno ystäväni kanssa varmasti jatkuu.

Kuinkas ollakaan, eipäs jatkunut.

Kun ystäväni ennen kävi luonani usein (jopa useita kertoja viikossa) vaikkapa töistä tullessaan, nyt hän ei ole käynyt kertaakaan tytön syntymän jälkeen yksinään. Miehensä kanssa he kyläilevät meillä toisinaan (olemme perhetuttuja), mutta siis yksinään hän ei ole meillä tytön syntymän jälkeen käynyt. Itse kävin hänen luonaan muutaman kerran kun tyttö oli pieni, mutta enpä sitten enää viitsinyt kun ei hänkään "vaivautunut" meille päin ajelemaan.

Nyt olen kuullut kuinka hän on saanut uusia ystäviä (sellaisia joiden kanssa ei aikaisemmin ollut missään tekemisissä) ja tunnen itseni todella hylätyksi. Ei todellakaan kohota itsetuntoa huomata tulleensa korvatuksi ja vaan siitä syystä että on erehtynyt tekemään lapsen. Tosin lapsi on meille erittäin toivottu ja odotettu, joten itse en sitä minään erehdyksenä suostu pitämään...

Tällä "ystävällä" ei ole lapsia eikä hän niitä edes omien sanojensa mukaan aio tehdäkään.

Helpotti kun sai kertoa asiasta, toivottavasti joku jaksoi lukea!

 

Mulle kävi silleen, että muutin kauas vanhoista kavereista mieheni luokse.

Sitten kun tulin raskaaksi välit alkoi viiletä.
Kun esikoinen oli vuoden vanha, sain itte alkaa houkutella "riennoille" ja kylään kaukaisia ja lähempänä olevia kavereita.

Niillä kun ittellään oli joku ihmeen luulo, ettei mulla muka oo aikaa perheeltä niille ja "ethän sää ikinä pääse minnekkään kun on lapsi" ei ollu outo lause mulle

Nykysin oon kyllä viihteellekin menossa sillon kun siltä tuntuu, vuorotellaan miehen kanssa lastenlikan hommissa =)

Minusta sellanen ystävyys ei ole oikeeta, jos perheenperustamisen jälkeen yhteydet hiipuu

 

\

Mulle kävi silleen, että muutin kauas vanhoista kavereista mieheni luokse.

Sitten kun tulin raskaaksi välit alkoi viiletä.
Kun esikoinen oli vuoden vanha, sain itte alkaa houkutella "riennoille" ja kylään kaukaisia ja lähempänä olevia kavereita.


Niillä kun ittellään oli joku ihmeen luulo, ettei mulla muka oo aikaa perheeltä niille ja "ethän sää ikinä pääse minnekkään kun on lapsi" ei ollu outo lause mulle

Nykysin oon kyllä viihteellekin menossa sillon kun siltä tuntuu, vuorotellaan miehen kanssa lastenlikan hommissa =)

Minusta sellanen ystävyys ei ole oikeeta, jos perheenperustamisen jälkeen yhteydet hiipuu

Niin ja se PÄÄASIA unohtui tietty
Eli kyllä nykysin (ja jo aiemmin) lapsettomat on suhtautuneet hyvin meidän lapsiin.
Paitsi yksi kaverini joka on edelleen sinkku ja lapseton 34vuotias, sille lapset on vaan riesa

 

Ihan hyvin ovat suhtautuneet. Tosin yksi jonka tiedän olevan tahattomasti lapseton, tokaisi että "hänellä ainakin on aikaa ystävilleen". Totesin vaan siihen, että "sullahan ei ole lapsia!". En halunnut loukata mutta särähti korvaan tuo lause...Olen yrittänyt pitää yhteyttä ystäviini, myös lapsettomiin. Mutta joskus olen niin kiinni lapsissa, että joutuisin ottamaan tuon nuorimmaisen mukaani tapaamiseen. Sitten huomaankin, ettei se tuolle yhdelle lapsettomalle sovikaan vaan perutaan se tapaaminen (vaikka ei ole nähnyt tuota jo kohta kolmevuotiasta kuin vähän syntymän jälkeen)...No, hänelle taitaa lapsettomuus olla kova pala... :$