Miten lähteä vahvistamaan olematonta itsetuntoa /- kunnioitusta?

["vieras"]

Itsetunto - sitä mulla ei ole. En löydä itsestäni lähes mitään positiivista ja syyllistyn todella, siis TODELLA, helposti. Miehen käytös ei asiaa helpota - hänen tyylinsä on löytää joka asiaan aina joku syyllinen ja monestihan se olen minä. Tai jos hän kiukuttelee jostain ihan turhasta, syyllistyn heti ja ajattelen että minun vika.

En tiedä miten päästä tästä irti. Pienenä olin ns. kiltti lapsi ja kannoin syyllisyyttä jo silloin. Sitten tulikin nuoruuden kapinavaihe jolloin tein kaikkea typerää ja oikeastaan vähät välitin mistään. Nykyisessä avioliitossani olen tehnyt virheitä ( kuten kai jokainen joskus ) joista on selvitty ja päästy eteenpäin. Tai sitten ei. Joka riidan tai vastoinkäymisen yhteydessä vanhat asiat pomppaa esiin ja taas minä vellon syyllisyydessä.

En näe peilissä mitään kaunista kun sinne katson. Koen olevani huono äiti ja vaimo. Mitä tässä voisi tehdä?

 

["Pipsa"]

rupea rakastamaan ensin itseäsi ja kerro tunteesi avoimesti, ole tiukka ja oikeasti ne jotka alituiseen rypevät itsesäälissä ovat ihan oikeasti säälittäviä tapauksia, siis en mollaa sinua vaan omia kokemuksia on..itsestäni, olen ruma, en osaa, en jaksa, olen huono ihminen, onkohan tämä nyt hyvä jne jne tuhannet epävarmat ajatukset takovat alitajunnassa ja sitä tuntee vielä huonoa omaatuntoa siitkin että jos nyt sattuukin jostain syystä laukomaan oman mielipiteensä niin sepäs harmittaa ja sitä syyttelee itseään ja rupeaa pyytelemään anteeksi sanojaan..ja tekojaan..se onkin sitten täysin VÄÄRIN...
Yleensä huonon omantunnon omaava myös joutuu hyväksikäytetyksi (kuten minä aikoinaan) hän hakee jokaisesta asiasta hyväksyntää ja haluaa saada kiitosta sun muuta..myös ystävät huomaavat liian kiltin ihmisen ja alkavat tätä käyttää sitten hyväksi ja tosiasiassa he eivät ole sitten millään muotoa ystäviä vaan ns, hyvänpäivän tuttuja..jotka voi jättää omaan arvoonsa..
Ensin hyväksy itsesi, lopeta oikeasti se ikuinen itsesääli ja jos sanot jotakin toiselle niin se on sitten sanottu, turhaa siitä on ottaa huonoa omaatuntoa..nouse ylös ja rakasta itseäsi niin sitten vasta voit rakastaa toisia..tosin anteeksi pyyntöä pitää käyttää jos siihen on aihetta..voinet alkaa käyttää sanoja mutta kun minä olen nyt sitä mieltä että... tai minusta tuntuu...äläkä hyvä ihminen vähättele itseäsi sillä olet samalla viivalla kuten me muutkin et ole sen huonompi...olet vaan hieman herkempi..kovankin kuoren alla piilee herkkyys..me ollaan vain ihmisiä kaikki..ja mitä tuohon sinun puolisoosi tulee niin puhumalla ja rohkealla asenteella opit vahvemmaksi ja saat itsellesi voimaa olla se mikä olet, mutta tuo vatkominen syyllisyydessä mihin se johtaa? kysyn vaan sinulta, mieti, muuttuuko se asia mihinkään jos ryvet itsesäälissä ja sinulla on tosi paha olla?...aina ja joka kerta kun alat rypemään tuossa ikävässä tunteessa käännä se ajatus kysymykseksi eli johtaako se mihinkään??? minä tein tuota niin kauan että sitten annoin lopun itsesäälille ja iltaisin unettomille öille ja kun tapahtunutta ei saa pois ne on ja pysyy..koko loppu elämän..niin mitä niitä muistelemaan, ja kun joskus asiat palaa minun mieleeni heitän sen kysymyksen...itselleni ja alan miettiä muita kivempia ajatuksia..
vatii kyllä töitä tuo ajattelutavan muuttaminen mutta lopulta on hyvinkin palkitsevaa
Voimia sinulle..

 

["Pipsa"]

tiedän mistä puhun eli olin 9-vuotta koulukiusattu..henkinen ja fyysinen,äitini pahoiputeli minua, raiskauksen uhri X1...ja toinen jäi yritykseksi...aviomiehen hyväksikäyttö ja monipulointi....kaksi kertaa se äijä yritti tappaa minut toisella kertaa mekein onnistui ja kun heitin sitten lopulta äijän pelolle sain kunnolla turpaan mutta käänsin senkin voitoksi a. se ei sillä hetkellä satuunut yhtään...B-pääsin eroon koko äijästä...ja noin neljän vuoden taakka oli yhellä kertaa pois..sitten sain ystävän tai niin luulin, mutta hän oli manipuloija, vähätteli osaamistani, käytti hyväkseen mutta sitten kun sen tajusin, niin muutin toiselle paikkakunnalle ja unohdin enkä ole sittemmin ystäviä kaivannut ei niitä ole tullut, vaan ne on hyvän päivän tuttuja..siis tämä ystävä kertoili kaikki asiani talon pihalla...jne jne..mutta mitäs noista edellisistä ne on ollut elämää vaan..onneksi en sentään kuollut ja nyt olen avoliitossa ja onnellinen kahden lapsen mummo vaikka nuori olenkin..rakastan käsitöitä ja kodin laittoa..elämä on ihanaa..tämän laitoin siksi että ymmärrät että minäkin voisin rypeä itsesäälissä ja kokevani huonoa omaatuntoa kaiken tuon edellä mainitun tähden, mutta kysyn vaan että MIKSI niin tekisin ei ne miksikään sieltä lähde on vain jatkettava elämää ja mentävä aina eteenpäin..
Taaksepäin on vaikeaa kävellä....mutta eteenpäin sujuu helpommin...

 

["apuri"]

Kerro tuosta neuvolaan / terveyskeskukseen, voivat hankkia keskusteluapua joka todella voi auttaa näkemään asiat toisin! Voisit myös lukea jonkun itsetunto-oppaan.

 

[Kaunishäntäinen orava]

Louise L. Haylla oli joku elämänparannuskirja. Yritin aikanaan lukea sitä, mutten ollut sille vielä valmis. Sen lukeminen kävi niin kipeää, että suutuin ja vihasin kirjaa.
Kuitenkin se teki jotain. Se sai minut huomaamaan, että mulla oli jokin kipeä piste pimennossa, johon kirjan jutut osuivat. Miten joku niin positiivinen tunne kuin itsensä rakastaminen voikaan sattua? Olin katkera siitä, etten voinut katsoa itseäni peiliin ja sanoa rakastavani peilikuvaani.

Elämä vei eteenpäin, kävin läpi rankkoja asioita. Yksinolemista, itsetutkiskelua, hiljaisuutta.. yhtäkkiä huomasin, että olen ihan kiva. En enempää, mutten kyllä vähempääkään. Ihan kiva oli mahtavaa! Vähitellen se ihan kiva muuttui kivaksi, ja ihanaksi - tietysti se oli toisinaan myös "hirviän ruma" ja "aivan kamala", mutta se kuuluu asiaan - ja aloin arvostaa itseä enemmän.

Pitää antaa lupa itselle rakastaa, ja sallia epäonnistuminen, epätäydellisyys, huonotkin hetket. Kukaan ei voi rakastaa sinua yhtä puhtaasti kuin sinä itse, eikä kenenkään muun kuin sinun rakkautesi tee sinusta onnellista.

 

["aloittaja"]

Ihania kannustavia vastauksia olette kirjoittaneet... :') Kitos. Nyt en ehdi mutta palaan myöhemmin kommentoimaan paremmalla ajalla.