Sitä minäkin ihmettelin, silloin kun multa hävis rahaa. Syy lienee, että omaa rahaa ei ole tarpeeksi ja on mahdoton halu käyttää rahaa. Mutta sitä tunnetta en unohda koskaan. Tunne, kun huomaa, että omista säästetyistä saaduista rahoista on hävinnyt muutama kymppi tai kenties isompikin summa on kamala. Silloin tiedän aina syyllisen. Tiedän, että se on toi vanhempi, joka ne pölli. Joskus tietenkin ei heti myönnetä, mutta kukas muukaan niitä olisi voinut viedä. Ja sitten vielä se odottelu, kun maksetaan takaisin. Se voi olla pitkä aika; viikkoja, kuukausia. Tunne, että en olekkaan enää niin "rikas" kuin hetki sitten on surullinen lapsen mielestä. Tunne, että kun mä saan ne rahat takaisin, niin vanhempi on köyhempi ja mä en rikastu vaan saan takaisin rahat, jotka mulla oli tässä hetki sitten ja jotka multa voidaan minä hetkenä hyvänsä viedä uudestaan. Tunne, että säästäminen on turhaa, kun joku voi varastaa mun rahat. Pelko aina rahojen määrän tarkistaessa. Nää tunteet ajoi mut siihen tilanteeseen, että oli pakko alkaa pitää kirjaa rahojen määrästä eli laittaa muistiin summa, mitä mulla on, jotta ei tule huijatuksi.
