Miten kotiutua/tuntea olonsa kotoisaksi toisen luona?

["apuva"]

Elettyä elämää on paljon takana ja kolmen lapsen yh olen. Olen aina ollut vastuunkantaja ja esim. minulla on aina ollut oma koti, johon sitten mieskin muutti (hän ei koskaan osannut hoitaa raha-eikä muitakaan asioitaan). Minulla ei koskaan ole ollut kenenkään toisen kotiin avaimia ennen kuin nyt uuden miesystäväni luokse.

Miehelläkin on historiansa, yhteishuoltajuus ja elämänhallinta kunnossa. Hän on periaatteiden mies, hänellä on omat sääntönsä ja organisaattorina hän hoitaa, huolehtii, tekee ja järjestää.

Olemme tapailleet tavallaan kyläilyn merkeissä. Mies kuitenkin toivoisi, että näkisimme enemmänkin. Minä en kuitenkaan tunne oloani kotoisaksi hänen luonaan, vaan ennemminkin olen kuin hotellissa, jossa myös varon, huolehdin ja kunnioitan hänen elämäänsä, rytmejään, toimintatapojaan jne. Meillä asumismuodot ovat hyvin erilaiset ja vaikka olemme paljolti samanlaisia muuten, niin arjet ovat muotoutuneet erilaisiksi.

Mies on sitä mieltä, että kaiken pitäisi sujua kuin itsestään, vaikka arkea tulisikin suhteeseen mukaan. Hänen mielestään 6 lapsen yhdistäminenkin sujuu ihan sopimatta, vaikka molemmat olemme perusluonteeltamme sellaisia, että esim. laittaisimme ruoan kaikille. Mies ihmetteli juuri, että onko mulla sellainen tyyli, että haluan välttämättä tuoda jotakin omaa mukanani...Minä koen olevani siinä hyvin varovainen ja olen huomannut myötäileväni liikaakin, koska en oikein voi hyvin miehen luona. Omassa arjessani teen esim. töitä aina kun on inspiraatio, liikun samoin kun on inspiraatio (minulla on vimpaimet kotona, koska en lasten vuoksi ole päässyt mihinkään), teen ruokaa ja leivon kaiken ohessa tuon tuostakin jne. Mies haluaa kaupungin toiselle laidalle kuntosaliin, on absoluuttisesti työtä vastaan, joka tapahtuu8-16 ulkopuolella (haluaa minun seuraani itse) ja syödään eineksiä esimerkiksi. Minusta nämä ovat kuitenkin pikkujuttuja, joita voisi sovitella, mutta miehen mielestä kaikki on vaikeaa, jos en vain pysty sopeutumaan.

Ei kai kukaan viihtyisi, jos muuttaisi suoraan stailattuun kotiin, jossa ei olisi mitään omaa ja toimintatavatkin olisivat toisen omat? Vai viihtyisikö?

 

[Kennelin Anneli]

Jätä se sika!

 

[Toinen yh]

Hei,
Tarinasi kuulostaa minullekin aika tutulta. Olen myös kolmen lapsen yh ja miettinyt samoja asioita niin käytännössä kuin teoriassakin. Minulla vaan oli sellainen mies jolla itsellään ei ollut lapsia joten ajauduimme jo eroon toisistamme. Ehdin kuitenkin huomata, että toisen on tosi vaikeaa "asettua taloksi" valmiiseen kotiin ja sopeutua talon tapoihin.

Ehkä ei kannata ihan kauheasti ottaa stressiä näistä asioista vaan keskustella yhdessä siitä kuinka kaikki tuntisivat olonsa kotoisaksi. Ja en usko, että miehelläsi on ihan kamalasti sitä vastaan jos alat kokkailla hänenkin luonaan ruokaa, einesruokien tilalta. Luulen että einesruokien syöminen on vaan heillä muodostunut tavaksi kun talossa ei ole ollut "emäntää"

Uskoisin että uusi miehesi on enemmän kun hyvillään myös siitä jos alat vaan tekemään asioita omalla tavallasi. Aloitat esim kotona urheilun siten että venyttelet iltaisin ja pyydät häntä vaikka yhdessä venyttelemään.Siitä voitte sitten luontevasti jatkaa vatsalihasten tekoon jne...Tiedä vaikka tämä johtaa uuteen yhteiseen harrastukseenkin

Tsemppiä matkaan!

Ja muistakaa että puhuminen on kaiken A ja O. Me sen unohdimme...

 

[astrolabe]

Jos tulee vastaan ihminen, joka on just oikea, voi niistä toimintatavoista yms. joustaa aika lailla. Olen aikataulujen ja suunnitelmien ihminen, mutta mieheni kohdalla annan pelivaraa ja jätän hoputtamisen sikseen. Mieheni oli aiemmin myöhään valveilla ja nukkui aamuisin pitkään. Saadakseen nukkua kanssani hän on muuttanut unirytmiään samanlaiseksi kuin minulla, eli varhain sänkyyn ja varhain ylös. Jos muutos on vastenmielinen, ei kannata sitä tehdä.

 

["a p"]

Hei,
Tarinasi kuulostaa minullekin aika tutulta. Olen myös kolmen lapsen yh ja miettinyt samoja asioita niin käytännössä kuin teoriassakin. Minulla vaan oli sellainen mies jolla itsellään ei ollut lapsia joten ajauduimme jo eroon toisistamme. Ehdin kuitenkin huomata, että toisen on tosi vaikeaa "asettua taloksi" valmiiseen kotiin ja sopeutua talon tapoihin.

Ehkä ei kannata ihan kauheasti ottaa stressiä näistä asioista vaan keskustella yhdessä siitä kuinka kaikki tuntisivat olonsa kotoisaksi. Ja en usko, että miehelläsi on ihan kamalasti sitä vastaan jos alat kokkailla hänenkin luonaan ruokaa, einesruokien tilalta. Luulen että einesruokien syöminen on vaan heillä muodostunut tavaksi kun talossa ei ole ollut "emäntää"

Uskoisin että uusi miehesi on enemmän kun hyvillään myös siitä jos alat vaan tekemään asioita omalla tavallasi. Aloitat esim kotona urheilun siten että venyttelet iltaisin ja pyydät häntä vaikka yhdessä venyttelemään.Siitä voitte sitten luontevasti jatkaa vatsalihasten tekoon jne...Tiedä vaikka tämä johtaa uuteen yhteiseen harrastukseenkin

Tsemppiä matkaan!

Ja muistakaa että puhuminen on kaiken A ja O. Me sen unohdimme...

Kiitos.

Olemme jutelleetkin. Mies vain jotenkin kokee loukkaavaksi sen, että hänen kotinsa ja tapansa eivät "kelpaisi". Siitähän ei ole kysymys ollenkaan. Minusta siellä on jotenkin liiankin valmista ja helppoa. Minä olen tottunut tekemään ja touhuamaan, suorittamaan, mutta siitä mulle tulee se paras olo.

Minun luonani miehen on varmasti vaikeampi olla, koska siellä todella näkyy ja tuntuu se, että minä olen joutunut aina hoitamaan kaiken yksin ja kantamaan vastuun. Meillä arkea on todella täytynyt miettiä ja organisoida tarkkaan, että hommat toimivat edes jotenkin. Lisäksi olen arvoiltani ja valinnoiltani noudattanut mitä minusta on oikein, joten mm. vihreys näkyy meillä kyllä. En sitä vaadi muilta, mutta jollei se ole selkäytimessä, niin ei se heti ihan yksinkertaista ole, vaikka saisi omia tapojaan meille tuodakin. Olen kuitenkin itse valmis muuttaman tottumuksiani, mutta en edes osaa, koska en ole ajatustenlukija. Mies on kyllä keskustelevaista tyyppiä, mutta jotenkin tällaiset hän kokee silti vaikeiksi. Arjen pitäisi sujua kuin itsestään.

 

[Kokkaamaan]

Kyllä yksi tärkeä askel kotoutumisessasi on, että alat touhuamaan jotain siellä miehen asunnossa, esim laittamaan ruokaa. Näin et koe itseäsi niin vieraaksi siellä.

 

[pn]

hassua, melkeen kuin omaa tekstiä olisi lukenut. sopeutuminen toisen kotiin ei tosiaan ole helppoa. minä yh:na ja mies yh:na, yhteenmuuttoa ollaan monesti puhuttu, mutta se ei tunnu vielä oikealta ratkaisulta vaikka jo pitempään ollaankin yhdessä oltu. minä en tunne hänen kotiaan omakseni, vaikkakin siellä lapseni kanssa aikaa paljon vietän ja normi kotihommia puuhailen - sieltä silti puuttuu se mikä tekee kodista oman...en oikeen osaa sanoa mikä se on. se ei ole mikään yksittäinen tavara tms, sellainenhan olisi helppo vain viedä paikalle, kai se on enemmän henkinen tunne. ja joka kodissa on tapansa, minun tapani ja aikatauluni ovat erilaisia mihen tapojen ja aikataulujen kanssa eikä kummaltakaan voi vaatia aikataulujen totaalista muuttamista toisen rytmiin. kaipa se on aika joka auttaa...uskoisin että aika on myös teillä se joka auttaa siihen sopeutumiseen ja se, ettei itse luo itselleen mitään henkisiä aikatauluvaatimuksia! Se oli minulla ainakin vaikea itselleni hyväksyä siis se, että vaikka me olemme olleet jo näin kauan yhdessä niin ei asutakaan saman katon alla! Jokaisella parilla ja perheellä on oma aikataulunsa asioiden etenemiseen!

 

["vieras"]

Entä jos mies vierailisikin enemmän sinun luonasi? Ehkä hän sopeutuisi helpommin? Mun on vaikea olla paikassa, missä olen nk tyhjänpanttina. Muutaman tunnin voin istua ja rupatella mukavia, mutta sitten haluan jo kotiin omiin puuhiini.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";29125031]Entä jos mies vierailisikin enemmän sinun luonasi? Ehkä hän sopeutuisi helpommin? Mun on vaikea olla paikassa, missä olen nk tyhjänpanttina. Muutaman tunnin voin istua ja rupatella mukavia, mutta sitten haluan jo kotiin omiin puuhiini.[/QUOTE]

Minulla on todellakin paljon puuhaa ja ne arjen hommat jäävät kyllä temättä kun olen miehen luona "tyhjänpanttina". Asun omakotitalossa, jossa hommat kyllä kasaantuvat kiitettävästi ja muutenkin arjen kotitöitä riittää, kun en normipäivinä ehdi olla kotona kuin 3h, joka menee akuuteissa asioissa.

Mies kokee, että asun liian kaukana (40min) ja luulen, että hänellä on se tyhjänpantti olo. Minun kohdallani hän ei sitä tajua, mutta omalla kohdallaan se on hyväksyttävämpää kai.

 

[tyhjältä pöydältä]

Miksi ihmeessä ette hanki uutta yhteistä kotia? Saisitte aloittaa reilusti tyhjältä pöydältä. Jos olisitte nuorempia ja lapsettomia, aivan varmasti muuttaisitte yhteen ja laittaisitte itsellenne yhteisen kodin - sillä tavalla parisuhteet yleensä aloitetaan. En minä olisi voinut kuvitella että olisin parikymppisenä muuttanut rakkaani poikamiesboksiin, eihän se tuntunut kodilta ollenkaan. Meilläkin oli silloin aika erilainen tyyli pyörittää sinkkutalouksiamme, mutta yhteenmuuttamisen jälkeen meidän tavat ihan hyvin muokkautuivat yhteensopiviksi.

Sitäpaitsi, ettehän tee saa koskaan kunnon kuvaa siitä millaisia oikeasti olette jos jompikumpi on aina vieraisilla toisen luona. Se tyhjänpanttina oleminen ei kerro toisesta yhtään mitään, tylsistyttää vain. Ennen pitkää ajaudutte eroon jos tuota menoa jatkatte.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";29125193]Minulla on todellakin paljon puuhaa ja ne arjen hommat jäävät kyllä temättä kun olen miehen luona "tyhjänpanttina". Asun omakotitalossa, jossa hommat kyllä kasaantuvat kiitettävästi ja muutenkin arjen kotitöitä riittää, kun en normipäivinä ehdi olla kotona kuin 3h, joka menee akuuteissa asioissa.

Mies kokee, että asun liian kaukana (40min) ja luulen, että hänellä on se tyhjänpantti olo. Minun kohdallani hän ei sitä tajua, mutta omalla kohdallaan se on hyväksyttävämpää kai.[/QUOTE]
Eli mies edellyttää sinulta asioita, joihin ei itse olisi valmis? Ei kuullosta kovin hyvältä lähtökohdalta suhteelle.