Miten kissa on voinut tappaa ihmisiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";28085479]Kissa voi mennä nukkumaan esimerkiksi vauvan tai huonokuntoisen vanhuksen kasvoille, jolloin tämä saattaa tukehtua. Kissa ei siis toimi mitenkään aggressiivisesti, vaan kyse voi olla vahingosta. Kissan purema voi kyllä tulehtua pahastikin, mutta en tiedä voisiko se olla tappava, koska se olisi paikallinen ja eiköhän jokainen aika pian hakeutuisi hoitoon sen vuoksi. Pitäisin tukehtumista todennäköisempänä.[/QUOTE]

Aivan 100% varma en nyt ole, mutta muistaakseni muutama vuosi sitten oli iso lööpi, jossa sanottiin kultaisen noutajan tappaneen aikuisen ihmisen. Jutusta sitten selvisi, että henkilö oli juurikin saanut koiran puremasta jonkin infektion, mikä oli aiheuttanut kuoleman. Samoin voisi varmasti käydä myös kissan pureman tai raapaisun suhteen.

Yhtä hyvä otsikko oli myös jokin aikaa sitten, kun lööpissä sanottiin oravan mukiloineen miehen. Mies oli siis törmännyt polkupyörällä oravaan ja kaatunut...
 
niin että on omistajan huolimattomuutta pistää lampaansa omalle maalleen, omalle laitumelleen laissamäärättyyn ulkoiluun? ok.

tai lehmänsä

tai poronsa

?

hieman erikäsitys huolimattomuudesta, itse sanoisin että sinun vanhempasi olisvat huolimattomia kun sait alkusi. eikö se ole täysin sama-asia?

En näe yhtäläisyyttä vertauksessasi. Jos vanhempani olisivat jättäneet minut metsään susille syötäväksi tai pihaan vahtimatta niin siinä tapauksessa ehkä.
 
[QUOTE="vieras";28085475]Ei tule oikein muuta mieleen, kuin että olisiko kissa purrut ja siitä puremasta olisi tullut jokin tappava infektio?

[/QUOTE]

Kissa voi kyllä tappaa ihmisen ihan raatelemalla valtimot auki, kuten tuossa hiljan aikuinen mies kuoli yhteen majavan puremaan, tarvitaan vain huonoo tuuria =)

Itseasiassa tiedän kaksi tapausta, missä tavallinen kotikissa on tappanut suden kokoisen koiran ja sudenkokoinen koira voi tappaa ihmisen, niin miksi kissakin, kissat ei vaan tiettävästi kauheen useesti hyökkää ihmisenkimppuun toisin kuin koirat.
 
[QUOTE="vieras";28087378]Minua ei ihmetytä koira ollenkaan. Tilastot kun koiran osalta näyttävät aikalailla samansuuntaisilta ympäri maailman. Lehmä kyllä ihmetyttää hieman.[/QUOTE]
Jos olisit viettänyt lapsuutesi tai elämäsi maalaistalossa, missä on lehmiä, et ihmettelisi yhtään.
 

Yhteistyössä