Miten kertoa lapsille, että eivät nyt tule tapaamaan isoäitiään vähään aikaan?

["äitinen"]

Miehen äidillä on mielenterveysongelmia ja muitakin probleemia. Ja uusi aviomies on alkoholisti. Lopetimme siellä käymisen, kun tämä mies kännäsi ja räyhäsi lapsille ja sovimme, että mummo käy tapaamassa lapsenlapsia meillä. Nyt sitten erinäisten tapahtumien jälkeen ollaan miehen kanssa päädytty ratkaisuun, että mummo ei lapsia ( 5- ja 2-vuotiaat) tule tapaamaan, ennen kuin on taas mummon oma tilanne paremmin järjestyksessä.

Miten tästä kerromme lapsille? Mummo ei ole heille kovin läheinen, asuu kaukana ja ei ole meillä kovin usein vieraillut. Pitäisikö vaan jättää kertomatta ja jos mummosta jotain kyselevät, niin vastata jotain, että mummo tulee myöhemmin kylään, kun on taas terve ja on nyt sairas ja tarvitsee hoitoa. Vai kannattaisiko tuon isomman kanssa jo keskustella ja jotain kertoa tilanteesta? Onko muilla samanlaista tilannetta? Miten olette toimineet?

 

["vieras"]

Ehkä tuossa tilanteessa jättäisin kertomatta, paitsi tietysti jos lapset kysyvät, sitten vastaisin kysymyksiin. Meilläkin on 5-vuotias lapsi ja olen huomannut, että tällaisissa vaikeammissa asioissa pitää keskustella sen verran ja sillä tasolla kuin lapsi itse on kykeneväinenn vastaanottamaan. Eli lähinnä lapsen itsensä esittämiin kysymyksiin vastaisin ja katsoisin, tuleeko lisäkysymyksiä. Ei kannata selittää liikaa tai liian vaikeasti, koska lapsi vain hämmentyy ja ehkä ymmärtää väärin asiat.

 

["vieras"]

Kertoisin vain mikäli lapset jotain kysyy. Eivät välttämättä edes huomaa mitään "outoa" mikäli eivät muutenkaan ole olleet läheisissä väleissä.

 

["äitinen"]

Ollaan jo sovittu, että ei kerrota tietenkään ihan kaikkea, koska ei tuo isompikaan sitä ymmärtäisi. Toisaalta muutaman tähän johtaneen tapahtuman jälkeen vähän pelkäävätkin mummoa, eli voi olla hyvinkin, etteivät häntä ainakaan kovasti kaipaa.

 

[minähän se tässä]

1. En puhuis mitään.
2. Jos lapsi kysyy vastaan: mummu asuu kaukana eikä pääse kovin usein (siis jos oikeesti asuu kaukana)
3. Mummu on nyt sairas, ei pysty tulemaan.
4. Mummu on nyt sairas, emmekä mekään pysty menemään katsomaan häntä.
5. En osaa sanoa, pääsemmekö katsomaan mummua tai pääseekö hän meille.

 

["hei"]

Älkää tehkö liian isoa asiaa. Lapsille ei ainakaan kannata sairaudesta puhua. Älkää ottako asiaa esille ja jos lapsi kyselee niin yksinkertainen vastaus ettei mummi nyt pääse.

 

[ttr]

Jos lapsi kysyisi jotakin mummosta kertoisin ehkä hänen olevan sairas.

 

["äitinen"]

Mitä mieltä olette, kannattaisiko lapsen kanssa jutella mummon oudosta käytöksestä ja siitä, että mummo on sairas. Kävi meillä viikonloppuna ja vaikka on aina ollut omituinen, niin nyt oli ihan eri sfääreissä. Vainoharhainen, syytteli minua kaikesta lasten läsnäollessa ja haukkui lapsia, kun he olivat paikalla. Pienempi on sen verran pieni, että ei paljoa vaivautunut edes mummon vierailua huomaamaan, puuhaili omia juttujaan, mutta isompi oli aika selvästi peloissaan. Miehen sisarukset olivat mukana ja hekin olivat todella yllättyneitä tästä käytöksestä, vaikka mummoa useamminkin tapaavat. On siis aina ollut vähän ( ja välillä vähän enemmänkin) erikoinen, mutta tämä oli jo ihan uutta kaikille.

Lapsille kerrottiin, että mummo tuli kipeäksi ja oli siksi vähän ilkeä ja outo. Isompi lapsi oli järkyttynyt, mutta on ollut sen jälkeen aika ok. Ei ole maininnut mummoa sanallakaan, eikä puhunut koko vierailusta. Mutta kannattaisikohan asiasta jutella enemmänkin, vai odottaa sitä, että lapsi haluaisi siitä puhua.

 

[ttr]

[QUOTE="äitinen";27266922] Mutta kannattaisikohan asiasta jutella enemmänkin, vai odottaa sitä, että lapsi haluaisi siitä puhua.[/QUOTE]

En ottaisi asiaa (enää) esille vaan odottaisin jos lapsi (lapset) asiasta haluaisivat enemmän tietää. Jos asia lasta vaivaa yrittäisin varmasti kertoa mielen/käyttäytymiseen vaikuttavasta sairaudesta joka pitää hoitaa.

 

[Mehukatti]

Mun mummo käyttäytyi joskus tuolleen (oli kännissä). Vanhemmat eivät juuri kommentoineet, ja tajusin vasta aikuisena, että tosiaan, sehän oli alkkis. Ei jäänyt tuo lapsena mitenkään kaihertamaan, enkä kaivannut että olis jotenkin selitelty. En mä ajatellut että mummossa olis jotain outoa, se nyt oli sellainen. Vähän pelottava.

Muoks. Teini-ikäisenä siis vasta aloin kiinnittää huomiota siihen, että mummon käytös ei ollut ihan normaalia. Silloin olisin halunnut jutella asiasta äitini kanssa, mutta äidillekin asia oli hankala, ja tuli puheeksi vasta vuosia myöhemmin.