Miten kertoa 4-vuotiaalle kuolemasta?

Lasten isomummu (miehen äidin äiti) kuoli tänä aamuna. :'( Ja nyt ois se tilanne edessä, että tarvis isomummun poismenosta kertoa tuolle 4-vuotiaalle.

Ajatuksia, ehdotuksia, miten sen teen niin, että pieni ymmärtää asian.

 

Onko lapsi koskaan nähnyt esim. kuollutta eläintä: lintua, siiliä? Voisit kertoa jotenkin niin, että joskus tulee ihmisen elinaika täyteen ja vanhat ihmiset kuolee ja se on ihan elämään kuuluva juttu, että ihan niinkuin "se siilikin" oli silloin kuollut. Ja sitten lisäksi tietysti, jos kristillisiä arvoja tunnustatte, voit sanoa, että isomummo meni taivaaseen enkeliksi ja katselee sieltä teitä ja siellä on hyvä olla. Esim näin mielestäni voisi kertoa.

 

Otan osaa..
Mä en tiedä miten hyvin 4-v. kuoleman sisäistää, vaikka miten kertoisi. Ehkä mä itse korostaisin jotain sellaista, ettei tule enää takaisin ja että nyt isomummulla on kaikki hyvin. Mä en muutenkaan voisi tukeutua uskontoon..eli sanoa, että meni taivaan kotiin tms. , koska mulla ei sellaista uskoa ole. Muttamutta...sen verran olen omalleni kertonut, että me kaikki kuolemme aikanamme, suurin osa vanhoina, niin elämä toimii, niin sen kuuluu mennä.

 

Ei mitään enkeleistä ja taivaaseen menosta, se on huijausta!!!
Ihan silkka totuus mikä on elämän kiertokulku. Ja että pois mennyt hklö pysyy kyllä muistoissa ja sydämmessä.
Maan sisällä ei ole paha olla,koska ei tunne mitään..
Muistan vallan hyvin miten koulussa selvis, ettei taivaalla pilven päällä ketään ole katsomassa,ihan huuhaata ei kannata lapselle syöttää.

 

Otan osaa..
Mä en tiedä miten hyvin 4-v. kuoleman sisäistää, vaikka miten kertoisi. Ehkä mä itse korostaisin jotain sellaista, ettei tule enää takaisin ja että nyt isomummulla on kaikki hyvin. Mä en muutenkaan voisi tukeutua uskontoon..eli sanoa, että meni taivaan kotiin tms. , koska mulla ei sellaista uskoa ole. Muttamutta...sen verran olen omalleni kertonut, että me kaikki kuolemme aikanamme, suurin osa vanhoina, niin elämä toimii, niin sen kuuluu mennä.

Ei mekään olla uskonnollisia, millään tavalla, mutta ajattelin kuitenkin sanoa pojalle, että isomummu on nyt taivaassa. Ehkä se on jotenkin lohdullinen ajatus pienelle. En tiedä. Katsotaan nyt miten paljon tuo kuolema herättää ajatuksia ja kysymyksiä pojassa.

 

meillä oli viime talvena sama tilanne kun lasten isomummi kuoli. Lapset silloin juuri 4v ja 8v. Nelivuotiaittenkin kanssa kuolemasta silloin paljon juteltiin. Puhuttiin siitä, että isomummi oli elänyt oman aikansa ja hänen oli aika kuolla. Että isomummi oli vanha ja sairas, eikä hänen elämänsä ollut enää kivaa kun piti vaan maata sängyssä ja oli niin väsynyt ettei jaksanut edes jutella. Että Isomummille kuolema oli jo ihan hyvä juttu. Että isi itkee siksi niin paljon, kun isomummi oli isin mummi, niin kuin lasten mummi heille, että isomummi oli ollut isille aina olemassa ja siksi isin tuli kova ikävä.

 

Otan osaa..
Mä en tiedä miten hyvin 4-v. kuoleman sisäistää, vaikka miten kertoisi. Ehkä mä itse korostaisin jotain sellaista, ettei tule enää takaisin ja että nyt isomummulla on kaikki hyvin. Mä en muutenkaan voisi tukeutua uskontoon..eli sanoa, että meni taivaan kotiin tms. , koska mulla ei sellaista uskoa ole. Muttamutta...sen verran olen omalleni kertonut, että me kaikki kuolemme aikanamme, suurin osa vanhoina, niin elämä toimii, niin sen kuuluu mennä.

Ei mekään olla uskonnollisia, millään tavalla, mutta ajattelin kuitenkin sanoa pojalle, että isomummu on nyt taivaassa. Ehkä se on jotenkin lohdullinen ajatus pienelle. En tiedä. Katsotaan nyt miten paljon tuo kuolema herättää ajatuksia ja kysymyksiä pojassa.

Jos ette ole uskonnollisia, niin mielestäni silloin ei taivaaseen menosta tarvitse sepustella mitään ja sekoilla vielä sanoissaankin kaiken lisäksi pahimmassa tapauksessa. Sinuna yrittäisin konkretisoida asiaa juuri jonkun eläin-esimerkin avulla tai etsisin käsiini jonkun kirjan, jossa kerrotaan kuolemasta lapsentasoisesti ilman uskonnollisia sävyjä. Voimia kertomiseen. Uskon kyllä, että lapsi ottaa asian ihan luonnollisena, kun vain kärsivällisesti kerrot. Lapset monesti osaa ottaa asiat niin luonnostaan sellaisina kuin ne on.

 

Otan osaa..
Mä en tiedä miten hyvin 4-v. kuoleman sisäistää, vaikka miten kertoisi. Ehkä mä itse korostaisin jotain sellaista, ettei tule enää takaisin ja että nyt isomummulla on kaikki hyvin. Mä en muutenkaan voisi tukeutua uskontoon..eli sanoa, että meni taivaan kotiin tms. , koska mulla ei sellaista uskoa ole. Muttamutta...sen verran olen omalleni kertonut, että me kaikki kuolemme aikanamme, suurin osa vanhoina, niin elämä toimii, niin sen kuuluu mennä.

Ei mekään olla uskonnollisia, millään tavalla, mutta ajattelin kuitenkin sanoa pojalle, että isomummu on nyt taivaassa. Ehkä se on jotenkin lohdullinen ajatus pienelle. En tiedä. Katsotaan nyt miten paljon tuo kuolema herättää ajatuksia ja kysymyksiä pojassa.

Jos ette ole uskonnollisia, niin mielestäni silloin ei taivaaseen menosta tarvitse sepustella mitään ja sekoilla vielä sanoissaankin kaiken lisäksi pahimmassa tapauksessa. Sinuna yrittäisin konkretisoida asiaa juuri jonkun eläin-esimerkin avulla tai etsisin käsiini jonkun kirjan, jossa kerrotaan kuolemasta lapsentasoisesti ilman uskonnollisia sävyjä. Voimia kertomiseen. Uskon kyllä, että lapsi ottaa asian ihan luonnollisena, kun vain kärsivällisesti kerrot. Lapset monesti osaa ottaa asiat niin luonnostaan sellaisina kuin ne on.

Luulen osaavani kertoa asiasta, ja kun luonnollistahan se kuolemakin on, mutta suurin huoli onkin se, että osaan kertoa asian niin, ettei lapselle tule mitään kuolemanpelkoa tms.

 

Lapsille kerrotaan muutenkin tosi paljon satuja. Ei ne ikuisuutta usko joulupukkiinkaan eli, taivaankoti jossa on hyvä olla on ihan hyvä ja lohdullinen ajatus.

 

Kyllä meillä on pienestä saakka luettu lapsille grimmin satuja ym. ja jo 2-3v erittäiin hyvän mielikuvituksen omaava kuopus kyseli milloin joku kuolee ym...
Ihan kertoisin kuten normaalisti kerrotaan aikuisellekin, muille. Että nyt on isomummo kuollut, oli vanha ja vanhat kuolevat ja heidän on hyvä olla, ei enää kipuja tai sairauksia.

 

Kyllä meillä on pienestä saakka luettu lapsille grimmin satuja ym. ja jo 2-3v erittäiin hyvän mielikuvituksen omaava kuopus kyseli milloin joku kuolee ym...
Ihan kertoisin kuten normaalisti kerrotaan aikuisellekin, muille. Että nyt on isomummo kuollut, oli vanha ja vanhat kuolevat ja heidän on hyvä olla, ei enää kipuja tai sairauksia.

Siis 4-v ymmärtää jo paljon mielestäni, ei hänelle tarvitse mitään ihmeellistä kehitellä.

 

Tänään just juttelin meidän melkein 4v. lapsen kans meidän koirasta joka kuoli reilu vuosi sitten. (olemme toki jutelleet aiemminkin tästä, mut pojalle vaan tulee aina välillä tämä koira mieleen ja sit siitä juttelemme) Olen kertonut pojalle että koira on kuollut ja nyt se on koirien taivaassa (sanoin näin vaikka me emme tosiaankaan ole mitään uskonnollista porukkaa) ja kattelee sieltä meidän touhuja, ja että koira ei ole enää pipi ja sillä on siellä kivaa, se leikkii ja haukkuu siellä. Ja myös että se koira ei tule koskaan enää takaisin. Mut se on vielä kertomatta että se koira on oikeasti haudattu maan sisään. Se on haudattu meidän pihaan ja poika tietää että siinä on sen koiran hauta, mut hän ei tiedä sitä että se koira on siellä maan sisässä. Aion kyllä sen kertoa jos poika sattuu sitä kysymään, mut itse en ole sitä ruennut kertomaan, jotenkin vaan se tuntuu siltä että pojasta se tuntuisi pahalta että koira on haudattu maan sisälle.... EN tiedä, nää on vähän vaikeita juttuja...

 

Minun isäni kuoli tasan kaksi viikkoa sitten ja tuo kuolema on herättänyt paljon kysymyksiä lapsissamme. (iältään ovat 2- ja 3-vuotiaat).

Me ollaan kerrottu lapsille, että pappa on kuollut ja taivaassa. Ja, että kun ihminen kuolee, niin sieltä taivaasta ei voi tulla takaisin. Papalla ei ole enää kipua, eikä pahaa mieltä ikinä. Lapset ovat selvästi olleet hyvillään siitä, että taivaassa kaikki on ihanaa ja mukavaa.

Minun suruni on lapsilla ollut vaikea käsittää. Olen koittanut selittää lapsille, että äitiä itkettää se, kun on niin kova ikävä pappaa. En itke sitä, että pappa on taivaassa, vaan sitä, ettemme näe häntä enää ikinä...

3-vuotias kyselee ihan konkreettisia asioita taivaasta, että saako pappa siellä nyt paljon ihania tarroja ja onko papalla nyt siellä taivaassa joku kissa jota voi hoitaa yms. Hellyttävää, mielestäni...

Se, miksi kerron lapsille kuolemasta ja taivaasta tällä tavalla, on se, että uskon itsekin taivaaseen.. (jotenka turha tulla höpöttelemään minulle, että se on huijausta tms.... )

 

Mun isä kuoli 2005 marraskuussa keuhkoahtaumatautiin.Sairaalasta soittivat aamulla ja lapset heräs kun kävin miehen herättämässä.Enhän mä ite pystyny mitään selittämään.Isänsä kuulu sanovan että ukki on kuollu.Sitten kun sain itteni vähä rauhoteltua niin kerroin ett ukki oli niin vanha ett sille oli tullu keuhkoihin sairaus ja se kuoli sairaalaan.Tyttö selitti sairaalassa että ukki kuoli ja äiti itki.Pojalla oli pitkään ikävä kun olivat läheisiä ukin kanssa ja poika on jo 7 vuotta.Ikävähän se on vieläkin kova.Joskus puhuvat vielä ukista kaipaillen

 

Mä en varmaan kerotis mitään taivaasta vaan kertoisin et mummu on kuollut ja ei siks enää voi tulla leikkimään. Mummulla on hyvä olla ja me voidaan muistella mummua yhdessä ku tulee ikävä. Ja sit vastaa kysymyksiin mahdollisimman helppotajusesti

Vaikee sanoo ku en ole vielä tohon tilanteeseen joutunut.

 

Lapselle mielestäni kannattaa läheisen kuolemasta kertoa sellaisella tavalla että se tuntuu itsestä oikealta. Nelivuotias lapsi luultavasti kysyy isomummun kuolemasta erinäisiä asioita uudestaan ja uudestaan, siis pitemmän ajan kuluessa. Jos sitten ensimmäisellä kerralla "lasta säästääkseen" kertoo asian poismenona tms. joutuu asiaa selittämään uudelleen ja uudelleen.
Lapsen suru noin pienenä tulee ja menee, vaikka kesken leikin, tai ruokailun. Vaikka surun kesto tuntuu aikuisesta käsittämättömän hetkittäiseltä, on se lapselle silti aitoa kaipausta ja surua.
Itse jouduin muutama vuosi sitten kertomaan useamman läheisemme kuolemasta lapsillemme, lapset silloin 5, 3, ja 2 vuotiaita.
Voimia vaikean asian kertomiseen! :flower:

 

Minä olen kertonut meidän 4v tytölle, että isomummo ja-uki ovat taivaassa. En olee valehdellut sillä uskon Jumalaan ja Jeesukseen Raamatun oppien mukaan. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Mutta siis tämä on ollut hyvin lohdullinen tapa lapselle käsitellä vaikeaa asiaa. Mistään pilven reunalla kurkkimisesta en ole puhunut, se taitaa olla "huuhaata". En ole myöskään sanonut kuolleitten olevan enkeleitä, sillä enkelithän ovat erikseen.

 

Lapsille kerrotaan muutenkin tosi paljon satuja. Ei ne ikuisuutta usko joulupukkiinkaan eli, taivaankoti jossa on hyvä olla on ihan hyvä ja lohdullinen ajatus.

Tähän vaan, että kaikillehan se taivaankoti ei ole satua....

 

Me ollaan kyllä juteltu 4veen kanssa kuolemastakin. Häntä kiinnostaa kaikki asiat ja siitäkin on kysymyksiä sadellut.

Esim. Kun viedään kynttilöitä ja kukkia omaisten haudoille niin tietysti siinä kysymyksiä herääkin että mikä se hautaumaa oikein on.

Me ollaan kerrotu ihan simppelisti että

esim.
mamman isä oli jo niin vanha että se ei enää jaksanut tehdä täällä mitään ja meni toiseen kotiin,taivaankotiin, jossa saa taas uusia voimia ja siellä tehdään kaikkea kivaa vain. Mamman isin ystävät ja hänen isi ja äiti siellä jo onkin odottamassa jne...

Ihan riittänyt vastaukseksi...

 

Minä taisin vaan sanoa että mummi on kuollut. Uskon kyllä taivaaseen, mutta en tainnut kuitenkaan alkaa mitään selittelemään. Lapseni on 6v ja nähnyt kaksi kuollutta läheistä ja tuntuu suhtautuvan kuolemaan aika luonnollisesti. Ei oikeastaan kysele hirveästi, ei ainakaan pelokkaasti. Kerran taisi kysyä milloin minä kuolen, vastasin vaan että kaikki me kuolemme joskus, mutta aikaa emme etukäteen tiedä. Eivät lapset säry, mitään kauhutarinoita ei kuitenkaan kannata kertoa.