Minä menin melkein 3veen kanssa ja sanoin, että minulla on surullista asiaa. Sen jälkeen odotin sen 5 minuuttia, että lapsi rauhoittui, jätti lelunsa ja keskittyi pelkästään minuun. Sitten sanoin, että meidän koira on jo aika vanha, eikö olekin? -Joo, on. Toosi vanha.
Muistatko, kun vanhana kuolee kaikki ihmiset ja eläimet, eikö kuolekin?
-Kuolee. Kasvit kuolee.
Joo, kyllä nekin kuolee. Meidän koira on jo vanha ja väsynyt ja tosi kipeä. Sitä sattuu joka paikkaan ja sillä on paha olo.
- Ei. Voi koira raukka. Se on söpö. Minun rakas.
Niin, mutta sen on jo aika kuolla. Eläinlääkäri laittaa sille piikin, ja sitten se kuolee. Se menee taivaaseen. Siellä sillä on kivaa, siellä on herkkuja mielin määrin ja sitä ei satu enää yhtään.
-Ei! Se ei kuole!
Kyllä se kuolee. Sen on aika lähteä. Se on jo niin vanha.
Lapsi purskahti itkuun, ja meni koiran luokse.
Rauhoittui nopeasti ja sanoi, että sinä menet pois. Ja että hän tulee vanhana sinne myös.
Kun koira sitten viimeistä kertaa lähti, lapsi jäi hoitajan kanssa meille, ja huusi vielä koiralle ja huiskutti, että hyvää matkaa! Nähdään myöhemmin! Kiitos! Näkemiin!
Ja vielä kerran koira tuli lapsen luokse. Äitiltä meinasi päästä itku. Ja pääsikin.
On kyselty, että millons se tulee takaisin, ja minne se meni ja miksi. Parhaani mukaan olen vastaillut.
