Miten kauan olette uskaltaneet matkustaa junassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuleva mamma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tuleva mamma

Vieras
Hei!
Haluaisin kysellä teiltä muilta odottajilta, miten pitkällä raskaudessanne olette uskaltaneet matkustaa kaukojunalla? Lentokoneella matkustaessahan on selkeät määräykset, mutta junien osalta en ole sellaisista kuullut. Minulla olisi raskausviikolla 35 ja 36 edessä n. 4 h junamatka. Pystyn pilkkomaan sen myös 2 h pätkiin ja pysähtymään välillä, eli oikeastaan 2 h junamatkoista olisi kyse.
Minua vain mietityttää, että mitä ihmettä teen, jos junamatkan aikana keskellä ei mitään alkaa tulla jotain synnytykseen viittaavia tai muita huolestuttavia oireita? Matkustan menomatkan yksin, paluumatkalla on onneksi mies mukana. Ei ole ollut kivuliaita supistuksia kovin paljoa, eikä ainakaan viime tarkastuksessa n. 2 vkoa sitten ollut mitään merkkiä että kohdunkaula olisi lyhentynyt, eli periaatteessa ei ole ollut tähän mennessä mitään viitteitä siitä, että synnytys olisi lähestymässä ennen aikojaan. Silti pelottaa, että mitä jos jotain sattuu.
Mitä sellaisessa tilanteessa olisi hyvä tehdä? Soittaa 112? Soittaa omaan synnytyssairaalaan? Jäädä junasta seuraavalla asemalla ja tilata taksi paikalliseen sairaalaan? Onko muilla ollut vastaavia ajatuksia tai vinkkejä mitä kannattaisi tehdä?
Kiitos neuvoista!
 
Siis ihan oikeasti. Jotain rajaa! Et sinä sairas ole. Sitä paitsi sairaskin voi matkustaa junalla. Eikö sulla ole mitään oikeita ongelmia?!?!?! Oletko sä ihan sekasin kun edes ehdotat hätänumeroon soittamista?
 
Ei se vauva sieltä niin nopeasti ulos tule että junassa synnyttäisit. Jos tulee sellainen olo, että "nyt se alkaa", niin kysy vaikka konduktööriltä apua... Luultavasti matka tulee menemään ihan hyvin, älä nyt hermoile!! Kyllähän ihmiset autollakin matkustaa pitkiä matkoja viimeisillään raskaana, niin miksei sitten junalla. Ja miksi ihmeessä pilkkoisit matkaa lyhyempiin pätkiin??? Voit jaloitella myös junassa jos siltä tuntuu. Nouset vaikka välillä seisomaan ja venyttelet.
 
kysymys voisi olla samantien että miten myöhään uskalsitte liikkua sairaalan ulkopuolella. Voihan raskautesi kestää myös sen kaksi viikkoa yli.. ja jos merkkejä ei ennenaikaisesta synnytyksestä ole, et voi koko loppuaikaa panikoida että uskallanko lähteä kauppaan jos synnytys alkaa...
 
Mulla on nyt menossa 35+3 ja eilen tein juuri neljän ja puolen tunnin reissun junalla ja bussilla. On viimeinen reissu mulle noin pitkään istua, mutta kyse on omasta mukavuudesta eikä vauvan turvallisuudesta. Ehdottomasti kannattaa välillä vähän oikoa itseään ja venytellä, mulla on ainakin jo selkä melko kipeä, mutta kyllä se vauva siellä pärjää! Ei se sitä tiedä, että ollaan reissussa.

Ensi perjantaina ollaan lähdössä yöjunalla Lappiin ja takaisin tullaan kun mulla on rv36+1. Matkahan on ihan luksusta, kun varaa makuuvaunun omalla vessalla. Ei pelota yhtään vauvan puolesta, radan varrella on vähintään parin tunnin välein sairaaloita (ihan varmasti joka reitillä), ja harvoin on lapsi yllättäen putkahtanut alle parissa tunnissa maailmaan. Ja jos putkahtaa, niin voihan sitä poikia vaikka kotinsa lattialle - ei kukaan voi sairaalan pihassa asua koko loppuraskautta.

Jos junassa alkaisi supistella, niin ottaisin rauhallisesti. Jos alkaisi supistella tosi paljon ja kipeästi tai vedet menisi, niin soitto omalle äitiyspolille ja yhteydenotto konduktööriin. Kyllä sieltä junasta tarvittaessa pääsee pois.
 
Mä tein viime raskaudessa aika pitkiä matkoja vielä ihan viimeisillä viikoilla. Junalla matkustin 7h matkan ees taas viikolla 35-36 ja autolla n2h matkan mökille niin, että palasin kotiin vain 2 päivää ennen kuin oli sovittu että menen sairaalaan käynnistykseen. Käynnistettiin siis la pvnä. Kaikkeahan olisi voinut sattua... mutta ei sitä voi elää ihan niinkään, että koko ajan pelkää synnytyksen käynnisyvän. Ja harvoin synnytys kestää (ainakaan ekalla kerralla) alle 2h. Tosin niinkin voi tietenkin käydä... Mutta jos oma olo on hyvä, eikä synnytyksestä ole vielä merkkiäkään, kohdunkaulakin jäljellä niin ei kun matkaan vaan! Ja jos synnytys käynnistyy kesken matkan niin soitto sinne omaan synnytyssairaalaan ja kysy neuvoa sieltä. Ja muista ottaa äitiyskortti mukaan! :D
 
Junallahan on paljon mukavampi matkustaa kuin esim bussilla, koska on enemmän jalkatilaa ja voi kävelläkin kesken matkan. Ja vaikka tulisi kiire synnärille ei kannata hypätä junasta suin päin kesken matkan, vaan konduktöörin kanssa voi soitella hätänumeroon ja sopia millä pysäkillä sua ollaan odottamassa kyydin kanssa.
 
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Tuli levollisempi olo kun luin teidän kokemuksia ja vinkkejä. Ihan totta, että onhan niitä sairaaloita junaratojen varrella kuitenkin, ja harvoin parissa tunnissa mitään ehtii tapahtuakin. Tietysti tiedän että se on tosi epätodennäköistä, mutta halusin vaan miettiä valmiiksi mitä sitten tekisin jos niin kävisikin. On muuten vähän inhottavaa ruveta pilkkaamaan ja nauresekelemaan toisen huolille... miettisitte vähän muidenkin kuin itsenne kannalta. Omasta mielestä naurettava tai typerä asia voi olla toiselle ihan oikea huoli. Mutta mukavaa että suurin osa vastasi asiallisesti tähänkin typerään kysymykseen :)
 
No kysymyksesi oli todella hassu, ainakin omasta mielestäni. Harvemmin ne lapset syntyvät syöksymällä ja jos näin käy aon niitä sairaaloita muitakin kuin vain se oma lähisairaala.
Me olemme lähdössä siskoni häihin ruotsiin heinäkuun alusta ja itselläni on tuolloin raskausviikkoja silloin jo 37 ja palatessa 38, mikäli pikkuinen päättää syntyä matkan aikana, niin sitten hän syntyy, eikä tuo maailmanloppu ole jos joutuisin synnyttämään Ruotsissa!
 

Yhteistyössä