Miten kannustaa 3,5-vuotiasta lasta, joka ei halua kokeilla mitään koska pelkää epäonnistumista!

[avuton äiti]

Mulla on siis n. 3,5-vuotias (tai tarkalleen on jo 3v 8kk) poika, joka alkaa olla vähän kaikissa taidoissa ikätovereitaan jäljessä, koska ei halua opetella mitään uutta. Kaikki, siis IHAN kaikki, asiat on sellaisia ettei poika halua/uskalla kokeilla niitä, ainakaan tarpeeksi pitkälle oppiakseen kunnolla. Annetaan nyt esimerkiksi vaikka saksilla leikkaaminen. Poika on muutaman kerran lasten saksilla suostunut leikkaamaan lovia paperiin (ei siis osaa kunnolla leikata esim. yhtenäistä viivaa pitkin). Kuvio menee näin: minä kehun "hienoa, osasitpa tosi hienosti leikata lovia! Tiedätkö, se olisi helpompaa jos pitäisit kättä peukalo ylöspäin, näin." Ja siihen loppuu pojan innostus, jos yhtään yritän opastaa niin hän kokee sen niin että on tehnyt asias väärin, se ei onnistunut, eikä halua enää edes yrittää. Jos joku asia ei heti onnistu, niin sitten se ei ole pojan mielestä kokeilemisen arvoinen.

Ja sama pätee niin liikuntaan (motoriset taidot on pojalla ihan surkeaa tasoa), taiteeseen (poika ei halua piirtää mitään muuta kuin joskus harvoin epämääräistä sotkua eikä esim. laulaa, joskus on laulanut tuiki tuiki tähtönen niin että menee toiseen huoneeseen lipaston taakse laulamaan) kuin kaikkeen muuhunkin. Poika on niin uskomattoman passiivinen että ihan pahaa tekee ja turhauttaa minuakin välillä niin että poikakin sen varmasti huomaa, ja tästä hänen itsetuntonsa varmaan vielä kärsii.

Miten mun pitäisi oppia ymmrätämään tuota lasta, ja miten pitäisi kannustaa poikaa kokeilemaan? Tähän asti ollaan yritetty kehua pienistäkin asioista ja jo siitä että yrittää, mutta se ei siis ainakaan tunnu toimivan... Vai pitäisiköhän kokonaan unohtaa kannustamisen yrittäminen, ja heittäytyä ihan välinpitämättömäksi, jos poika silloin paremmin rohkaistuisi yrittämään kun kukaan ei "odota" häneltä mitään? Nyt kaipaan vertaistukea tai joitain hyväksi koettuja vinkkejä tähän!

 

[moekoe]

Mitä jos kokeilet esim saksien kanssa sitä, että hommaat turvasakset ja jonkun kiinnostavan lehden ja ehdotat, että vois vaikka leikata lehdestä ne hienoimmat kuvat jos haluuaa ja liimaatte ne tauluksi. Ja poistut huoneesta, sillai meidän muksu innostui saksista, kun sai rauhassa puurtaa ja pipertää. Kyllä se jossain vaiheessa oli tajunnut, ettei kannata jättää sormia sinne väliin

 

["määmää"]

Oikeasti, en tiedä mikä olisi paras tapa toimia, mutta ehkä mä yrittäisin olla huomioimatta passiivisuutta jonkin aikaa. Ja leikkaisin ja lauleskelisin itse kaikenlaista ja iloitsisin esim vaikka jostain lumihiutale-jutuista ikkunoissa. Niitähän hänkin voisi tehdä, jos loveaminen onnistuu? Neuvolaankin voisit ottaa yhteyttä, ne kertoo kyllä miten jatkossa toimia. Voihan olla vaan ujoutta tms, toisaalta yhdessä harratuksessa jota ohjaan, on 8-vuotias todella passiivinen lapsi ja olen ihan ymmälläni hänen kanssaan.

 

[Aran äiti]

Taidat vaatia liikaa? Yrittää liikaa? Toista voi se ahdistaa?

 

["..."]

Oletko ehkä hieman liian päällekäyvä? Toiset haluaa katsella ja käännellä rauhassa ja oppivat sitten ajallaan. Ylipäänsä sellainen "näin tämä kuuluu tehdä" -mentaliteetti kannattaa hylätä, se lannistaa lasta. Ja ehkä olisi hyvä jos et kuttäisi niitä "saavutuksia" koko ajan? Olisiko tästä tullut jo mörkö pojalle?

 

["vieras"]

3,5 -vuotias on vielä tosi pieni, ja ehtii kyllä oppia vielä. Relaa vähän, anna lapsen rauhassa kokeilla ja tehdä. Meillä esikoinen oli ihan samanlainen pienempänä ja nyt 5-vuotiaana on reipas ja touhukas tapaus. Meillä auttoi se, että itse en puuttunut juuri ollenkaan pojan tekemisiin, vaan annoin itse omalla tavallaan leikata, piirtää jne. Se auttoi myös, etten liian aikaisin tuputtanut uusia lajeja. Esim. pyöräilyä lapsi ei halunnut pitkiin aikoihin treenata ollenkaan, kun liian aikaisin 2,5-vuotiaana istutuin ensimmäisen kerran pyörän selkään ja eihän poika siitä hommasta tajunnut vielä mitään. Nyt olen oppinut odottamaan, että pojalla on uusiin taitoihin vaadittavat motoriset taidot sekä OMA KIINNOSTUS. Hiihtämistä kokeiltiin ensimmäisen kerran viime talvena ja kun poika pysyi pystyssä ja osasi mennä hyvin eteenpäin, kiinnostui kovastikin asiasta. Luistelua EHKÄ kokeillaan tänä talvena.

 

["ap"]

No en usko että ainakaan vaadin pojalta liikaa, mutta kyllä kai sitä jollain tapaa pitäisi yrittää kannustaa ja asioita vähän opettaa. Ei kai hän ikinä opi leikkaamaan saksilla jos hänelle ei saksia anna ja näytä miten niitä käytetään? Ei minua turhauta se ettei poika osaa, vaan se ettei hän yritä.

Olen joskus antanutkin lehtiä leikeltäväksi, mutta poika ei ollenkaan ymmärtänyt miten niistä muka pitäisi leikata niitä kuvia. Sitten kun malliksi leikkasin yhden, niin poika alkoi näyttää että nyt leikkaa tuo tuosta ja tuo tuosta. Kun sanoin että minä vain näytin, hän voisi nyt itse kokeilla, niin siihen loppui sitten se mielenkiinto. Ja sama on kaikissa asioissa, tuo oli vain esimerkki. Leivottiin esim. pipareita viikonloppuna, annoin pojalle muotteja myös. Mutta kun hän ei saanut painettua muottia tarpeeksi kovaa pohjaan että pipari olisi irronnut, niin hän vain antoi omat muottinsa minulle ja sanoi että tee äiti sinä. Sama jos vaikka piirrämme, yritän ehdottaa jotain kuvaa mitä voisimme piirtää, niin hän vain sanoo että piirrä äiti sinä, minä en osaa. Tai jos teemme palapeliä, ja kysyn vaikka että mikähän pala tuohon voisi kuulua, niin poika luovuttaa ja sanoo että tee äiti sinä tämä loppuun... Mutta itsenäisestikään poika ei tee mitään asioita, haluaisi oikeasti usein vanhemman mukaan jopa vessaan.... :/

 

["ap"]

[QUOTE="vieras";27598459]3,5 -vuotias on vielä tosi pieni, ja ehtii kyllä oppia vielä. Relaa vähän, anna lapsen rauhassa kokeilla ja tehdä. Meillä esikoinen oli ihan samanlainen pienempänä ja nyt 5-vuotiaana on reipas ja touhukas tapaus. Meillä auttoi se, että itse en puuttunut juuri ollenkaan pojan tekemisiin, vaan annoin itse omalla tavallaan leikata, piirtää jne. Se auttoi myös, etten liian aikaisin tuputtanut uusia lajeja. Esim. pyöräilyä lapsi ei halunnut pitkiin aikoihin treenata ollenkaan, kun liian aikaisin 2,5-vuotiaana istutuin ensimmäisen kerran pyörän selkään ja eihän poika siitä hommasta tajunnut vielä mitään. Nyt olen oppinut odottamaan, että pojalla on uusiin taitoihin vaadittavat motoriset taidot sekä OMA KIINNOSTUS. Hiihtämistä kokeiltiin ensimmäisen kerran viime talvena ja kun poika pysyi pystyssä ja osasi mennä hyvin eteenpäin, kiinnostui kovastikin asiasta. Luistelua EHKÄ kokeillaan tänä talvena.[/QUOTE]

Niin no, tässä kyllä periaatteessa ihan hyviä vinkkejä, mutta kun jos en puutu pojan tekemisiin niin hän ei tee sitten ollenkaan... Sitä omaa kiinnostusta ei siis oikein tule missään vaiheessa. Ja etenkin nämä liikuntajutut tuntuu olevan tosi vaikeita... Koska mistä sen tietää onko lapsella tarvittavia motorisia taitoja ja kiinnostusta, ellei kokeile? Ja taas kokeilemistakin pitää tehdä useampi kerta, ennen kuin todella tietää, ja useampi kerta taas sitten jo viimeistään tappaa innon... Ja sitten jos jättää kokeilematta niin sitä taas saa ulkopuolisilta kuulla niitä kommentteja, miten lapsi ei osaa jotain taitoa kun häntä ei olla kannustettu eikä annettu mahdollisuutta kokeilla.... (nimim. päätin jättää hiihtokokeilut ensi talveen...)

 

[pojan äippä]

Mistä poika tykkää? Jos nyt jonkin aikaa keskittyisi vain niihin asioihin joita poika itse tykkää tehdä, niin ehkäpä parin kuukauden päästä haluaakin jo kokeilla uusiakin juttuja. Käyttekö uimahallissa? Se voisi olla motoriikan kannalta hyödyllistä ja jos poika nyt pelkääkin vettä, niin muutaman kerran jälkeen varmaan innostuisi siellä jo leikkimäänkin.

 

[Tallu -]

Oma kuopukseni oli pienenä vähän samanlainen. Mun keinoni oli odottaa. Eli esim. luistelu siirrettiin seuraavaan talveen, samoin pyöräily ilman apurattaita myöhemmäksi. En siis yrittänytkään kannustaa, jos halua ei näyttänyt olevan. Kaikissa motorisissa toiminnoissa poika oli isoja sisaruksiaan hitaampi, samoin puheenkehityksessä. Täyttää ensi talvena 12v, ja osaa jo kaiken kuten ikätoverinsakin, monet asiat jopa paremmin.

Neuvoja en osaa sulle antaa, mutta kerroin oman esimerkkini ja kokemukseni, jos saat siitä jotain vinkkiä. Neuvolan kautta kannattaisi kysellä esim. toimintaterapeutin konsultaatiota/lähetettä tt:lle, jos asia sua kovasti vaivaa ja haluat siihen apuja.

 

["ap"]

Mistä poika tykkää? Jos nyt jonkin aikaa keskittyisi vain niihin asioihin joita poika itse tykkää tehdä, niin ehkäpä parin kuukauden päästä haluaakin jo kokeilla uusiakin juttuja. Käyttekö uimahallissa? Se voisi olla motoriikan kannalta hyödyllistä ja jos poika nyt pelkääkin vettä, niin muutaman kerran jälkeen varmaan innostuisi siellä jo leikkimäänkin.

Poika tykkää piirretyistä! Oikeasti, vaikea keksiä sellaista asiaa josta poika olisi kiinnostunut joka edellyttäisi pojalta yhtään aktiivisuutta. Hän on sellainen tarkkailijaluonne. Käymme uimassa silloin tällöin, mutta poika ei halua olla ollenkaan vedessä itsenäisesti, pelkästään sylissä suostuu olemaan vaikka olisi kellukkeet ja jalat yltäisi pohjaan. Tykkää kyllä muuten olla vedessä.

Vaikeintahan tässä on jotenkin pojan pään sisään meneminen, on siis tosi vaikea yrittää ymmärtää miksi poika ei halua kokeilla, kun en itse ole tai ole ollut yhtään samanlainen!

 

[vierass]

Käykö poika hoidossa tai missään kerhossa? Miten siellä sujuu? Joskus lapset tuntuvat opettelevan uusia asioita mielummin toisten lasten esimerkkiä seuraten, mutta eihän sekään tietenkään kaikille toimi. Uskon, että tilanne turhauttaa sua. :/

 

["ap"]

Oma kuopukseni oli pienenä vähän samanlainen. Mun keinoni oli odottaa. Eli esim. luistelu siirrettiin seuraavaan talveen, samoin pyöräily ilman apurattaita myöhemmäksi. En siis yrittänytkään kannustaa, jos halua ei näyttänyt olevan. Kaikissa motorisissa toiminnoissa poika oli isoja sisaruksiaan hitaampi, samoin puheenkehityksessä. Täyttää ensi talvena 12v, ja osaa jo kaiken kuten ikätoverinsakin, monet asiat jopa paremmin.

Neuvoja en osaa sulle antaa, mutta kerroin oman esimerkkini ja kokemukseni, jos saat siitä jotain vinkkiä. Neuvolan kautta kannattaisi kysellä esim. toimintaterapeutin konsultaatiota/lähetettä tt:lle, jos asia sua kovasti vaivaa ja haluat siihen apuja.

Joo, tämä on kyllä totta ja kaikissa tähän astisissa asioissakin on pätenyt. Poika on siis kyllä oppinut asiat, mutta omalla ajallaan... Poika vasta oppi ajamaan pyörällä apupyörien kanssa, joten olenkin ajatellut että ei edes kokeilla ilman apupyöriä vielä ensi kesänä (poika ei osaa/halua kokeilla edes potkupyörää). Mutta kun mua taas toisaalta rassaa tässä asiassa se, että kun tiedän että pojan taidot on keskimäärin ikätovereitaan heikommat, niin sitten ajattelen että eikös se tarkoita että asioita pitäisi harjoitella vaan normaaliakin enemmän, että ne sitten oppisi? Niin tässä on jotenkin kauhean ristiriitainen olo kun ei oikein tiedä mitä tekisi ja miten lähtisi kannustamaan...

 

[sintt1]

Meillä on kyllä lasta kannustetaan tekemään asioita, mutta ihan jokapäiväisissä asioissa on kyllä käytössä lievä "pakottaminenkin", jos ei asiat ala kiinnostaa. Meillä aloittajan lasta nuorempi lapsi, joka ei ole tippaakaan kiinnostunut esim. pukemisesta, riisumisesta ulkona kävelemisestä (aika ajoin pitäisi aina mukamas kantaa joka paikkaan). Kaikki pitäisi tehdä puolesta. Meillä on käytössä se, että nätisti pyydetään lasta esim. riisumaan ulkovaatteet. Jos lapsi sanoo ei, niin riisun omat vaatteeni enkä kiinnitä lapsen kiukkuamiseen mitään huomiota. Omat vaatteet riisuttuani sanon lapselle, että hänen täytyy itse yrittää riisua. Tämän jälkeen lapsi jää yksin eteiseen niin kauaksi aikaa, että vähintään aloittaa itse riisumisen. Usein raivoaa ja yrittää komentaa äitiä riisumaan. Menen usein auttamaan kunhan homma on saatu alkuun. Kehun myös heti, kun lapsi alkaa itse tekemään. Tämä tekniikka on parantanut huomattavasti lapsen oma-aloitteisuutta eikä enää ihan joka asiasta tarvitse enää tapella.

Minä olen ehdottomasti, että lapsen pitää pienestä asti oppia, että kaikki ei tule valmiina ja monet asiat vaativat ponnisteluja, joka useinmiten johtaa onnistumiseen. Onnistumisen elämys on selvästi pienelle lapsellekin hienompi, kun sen eteen on joutunut tekemään töitä.

 

["ap"]

Käykö poika hoidossa tai missään kerhossa? Miten siellä sujuu? Joskus lapset tuntuvat opettelevan uusia asioita mielummin toisten lasten esimerkkiä seuraten, mutta eihän sekään tietenkään kaikille toimi. Uskon, että tilanne turhauttaa sua. :/

On hoidossa perhepäivähoitajalla, jossa on tosin ryhmän vanhin, joten vanhempien lasten esimerkkiä ei ole. Mutta nuorempien esimerkkiä kyllä on, kyllähän nuo vuoden nuoremmatkin hoidossa tekevät monia asioita omaa poikaani sujuvammin... Muuten kyllä siellä menee ihan ok ja lapsi viihtyy, tosin hoitajan mukaan enimmäkseen omien askareidensa parissa, mutta kuitenkin.

 

["ap"]

Meillä on kyllä lasta kannustetaan tekemään asioita, mutta ihan jokapäiväisissä asioissa on kyllä käytössä lievä "pakottaminenkin", jos ei asiat ala kiinnostaa. Meillä aloittajan lasta nuorempi lapsi, joka ei ole tippaakaan kiinnostunut esim. pukemisesta, riisumisesta ulkona kävelemisestä (aika ajoin pitäisi aina mukamas kantaa joka paikkaan). Kaikki pitäisi tehdä puolesta. Meillä on käytössä se, että nätisti pyydetään lasta esim. riisumaan ulkovaatteet. Jos lapsi sanoo ei, niin riisun omat vaatteeni enkä kiinnitä lapsen kiukkuamiseen mitään huomiota. Omat vaatteet riisuttuani sanon lapselle, että hänen täytyy itse yrittää riisua. Tämän jälkeen lapsi jää yksin eteiseen niin kauaksi aikaa, että vähintään aloittaa itse riisumisen. Usein raivoaa ja yrittää komentaa äitiä riisumaan. Menen usein auttamaan kunhan homma on saatu alkuun. Kehun myös heti, kun lapsi alkaa itse tekemään. Tämä tekniikka on parantanut huomattavasti lapsen oma-aloitteisuutta eikä enää ihan joka asiasta tarvitse enää tapella.

Minä olen ehdottomasti, että lapsen pitää pienestä asti oppia, että kaikki ei tule valmiina ja monet asiat vaativat ponnisteluja, joka useinmiten johtaa onnistumiseen. Onnistumisen elämys on selvästi pienelle lapsellekin hienompi, kun sen eteen on joutunut tekemään töitä.

Joo, sama meillä on ollut, kyllä nuo pukemiset ja riisumiset on edelleen sellaisia asioita että etenkin jos poika on yhtään väsynyt tms niin niistä saadaan vääntää.... Mutta ne ovat siinä mielessä helpompia asioita että ne ovat tavallaan "pakollisia", mutta sitten taas on paljon noita esim. motorisia taitoja joita lasta ei voi pakottaa tekemään/kokeilemaan. Jos lapsi ei yritä leikata paperia/piirtää/polkea pyörällä/hiihtää/tehdä pipareita tai palapelia niin siitä ei seuraa mitään muuta, kuin että tuota taitoa ei sitten osaa. Noiden asioiden eteen ei lapsen mielestä kannatakaan ponnistella.

 

[sintt1]

[QUOTE="ap";27598844]Joo, sama meillä on ollut, kyllä nuo pukemiset ja riisumiset on edelleen sellaisia asioita että etenkin jos poika on yhtään väsynyt tms niin niistä saadaan vääntää.... Mutta ne ovat siinä mielessä helpompia asioita että ne ovat tavallaan "pakollisia", mutta sitten taas on paljon noita esim. motorisia taitoja joita lasta ei voi pakottaa tekemään/kokeilemaan. Jos lapsi ei yritä leikata paperia/piirtää/polkea pyörällä/hiihtää/tehdä pipareita tai palapelia niin siitä ei seuraa mitään muuta, kuin että tuota taitoa ei sitten osaa. Noiden asioiden eteen ei lapsen mielestä kannatakaan ponnistella.[/QUOTE]

Auttaisiko vähän vanhemmat lapset, jotka näyttäisivät mallia? Tai näyttäisivät vähän, että mitä kaikkea kivoja juttuja pystyy tekemään.

Itse helposti syyllistyn juurikin siihen, että teen lapselle kaiken valmiiksi. Usein se on helpointa ja nopeinta. Nyt on ollut pakko alkaa itsekin keskittymään siihen, että lapsi ei ole enää vauva ja siltä voi oikeasti vaatia asioita. Toki esim. leikkaamisen ja pyörälläajon vaatiminen ei ole niin helppoa, kuin syömisen ja pukemisen.

 

["vieras"]

Oletko harkinnut, että veisit pojan johonkin liikunnalliseen kerhoon? Esimerkiksi satujumppaan tai sellaiseen luontokerhoon, jossa liikutaan metsässä. Se voi tietysti olla vähän ikävää, jos poika on kovin arka ja sitten pitäisi vielä selvitä ilman vanhempien tukea. Mutta toisaalta tuollainen "shokkihoito" voisi pakottaa pojan kokeilemaan uusia asioita, ja jos hyvin käy, kokisi onnistumisia, kun oppisi uusia juttuja.

 

[Lenita_mutei_A]

Meillä oli aikoinaan hyvin samankaltainen poika. Hän oli myös tarkkailijaluonne ja uskon, että jotenkin ahdistui kun yritimme saada hänet oppimaan asioita ja innostumaan niitä. Sitten onneksi tajusimme "luovuttaa". Pojalla kyllä sama meininki vanhempanakin, yleensä oli vähän hidas innostumaan ja oppimaan asioita, mutta sitten syventyi niihin todenteolla. Ilman mitään painostusta oli koulussa huippuoppilas, nykyään opiskelee yliopistossa.

En nyt sano, että täysin välinpitämättömäksi kannattaisi heittäytyä, mutta ainakin taukoa voisi pitää. Anna olla ainakin vuoden loppuun ihan täysin. Muistan omasta pojasta hyvin senkin, että hänellä oli pari serkkua jotka olivat suunnilleen samanikäisiä. He sitten osasivat kaikennäköistä, mutta minun pojalle tuo vain iski vielä pahemmat defenssit päälle. Eli "kilpailijoiden" esimerkki ei auttanut. Nämä sekut olivat "liian läheisiä", sitten taas toiset serkut (miehen puolelta), joita tapasimme harvemmin (ja ikäeroakin oli jo enemmän), olivat hänelle inspiroivaa seuraa. Heitä hän uskalsi matkia ja epäonnistua koska olivat toisaalta sopivan etäisiä eivätkä kilpailijoita.

 

["ap"]

[QUOTE="vieras";27598890]Oletko harkinnut, että veisit pojan johonkin liikunnalliseen kerhoon? Esimerkiksi satujumppaan tai sellaiseen luontokerhoon, jossa liikutaan metsässä. Se voi tietysti olla vähän ikävää, jos poika on kovin arka ja sitten pitäisi vielä selvitä ilman vanhempien tukea. Mutta toisaalta tuollainen "shokkihoito" voisi pakottaa pojan kokeilemaan uusia asioita, ja jos hyvin käy, kokisi onnistumisia, kun oppisi uusia juttuja.[/QUOTE]

Juu, olemme kokeilleet kyllä, mutta kun poika ei ole asioista kiinnostunut niin teki siellä sitten ihan omia juttujaan. Liikuntakerhossa saattoi tutkia että mitä jumppapatjojen alle on laitettu. Tai saattoi pinota hernepusseja yhteen kasaan, ja oli sitten tosi harmissaan kun niillä ei tietenkään olllut tarkoitus tehdä niin, vaan kaikkien piti saada niillä leikkiä ja heitellä/tasapainoilla niillä tms. mitä milloinkin. Tosi harvoin innostui kokeilelmaan mitään asiaa "oikein". Myös muskaria on kokeiltu samalla menestyksellä... Ja lisätään vielä, että poika ei siis ole mitenkään villi/levoton, vaan sellainen hiljainen oman tiensä kulkija.

 

[ei pakottamista]

Jos lapsella on motoriikassa hankaluuksia niin pakottaminen ei asiaa auta. Usein kuitenkin lapsilla on jokin juttu joka kannustaa kokeilemaan. Mutta itsekriittisellä lapsella sen löytäminen on tosi vaikeaa, nim. kokemusta on!
Eli en osaa oikeasti auttaa asiassa. Meillä lapsi sai 4v neuvolassa lähetteen toimintaterapeutin arvioon, ongelmia oli mm. piirtämisessä. Mutta pari kuukautta terapeutin arviossa käynnin jälkeen lapsi itse löysi kipinän piirtämiseen ja kehittyi siinä hetkessä todella paljon. Samanlaisia pyrähdyksiä on ollut muissakin asioissa.
Meillä on siis hitaammin kehittyvä nyt 5v poika ja tsemppaan vaan että kyllä ne taidot sieltä löytyy. Jos tarjotaan toimintaterapeutin arviota niin suosittelen lämpimästi, meillä ainakin lapsi rakasti sitä.
Tuoreimmassa 2+ lehdessä oli muuten lapsen motoriikasta ja siinä asiantuntija sanoi että vaativampia juttuja (hiihto, uinti, pyöräily, luistelu) ehtii harjoitella hyvin vielä leikki-iän jälkeenkin.
RELAA siis, anna lapsen olla rauhassa, anna mahdollisuus kaikenlaiseen touhuamiseen mutta älä puutu lapsen tekemisiin (jos ei oikeasti ole esim. leikkaamassa sormeensa). Ja kannattaa panostaa karkeamotoriikkaan (ulkoilua metsässä, kiipeilyä leikkipuistoissa yms) niin se helpottaa noita vaikeampia juttuja.

 

["Mommy"]

Mun tytär on nyt 7-vuotias ja ollut aina passiivinen ja luovuttaja. Se on ollut asia, joka minulle (äidille) on julmetun vaikeaa. Tytöllä on luonne, jota mun on erittäin vaikea ymmärtää. 3-vuotias pikkuveli puskee läpi kiven harmaan, opettelee, oppii ja yrittää niin kauan kunnes onnistuu. Tytär yrittää kerran, jos ei ole laakista hyvä, seuraa itkua ja mökötystä. Olen yrittänyt mielestäni kaikkea, kehunut ja kehunut, joskus pakottanut, vaatinutkin, mutta mikään ei ole tuottanut toivomaani tulosta. Mitää hän ei halua harrastaa ja uuden kokeileminen alkaa useasti lauseella. " En mä mitään osaa". Muistan elävästi mahtavan keilausillan, missä me muu perhe keilataan ja tyttö itkee/mököttää nurkassa.
Mulle tulee näistä tapauksista ihan sika huono mieli, mä olen äiti ja haluaisin opettaa ja sitä myöden tuoda tytölle onnistumisen tuoman tunteen. Lisäksi itse olen ollut kova urheilemaan ja kilpailuhenkinen, joten luovuttaminen on kuin puukko rintaan. Olenkin epäillyt, että tytär tuntee mut niin hyvin ja näkee lävitseni, että vaikka en sano mitään negatiivista ja kannustan, hän tietää että odotan enemmän ja että vihaan luovuttamista. Ääh niin surullista...
Hän ei myöskään koskaan avaudu murheistaan minulle, vaan pitää muurin ympärillään. Tämä on mulle henkisesti vaikeinta. Haluaisin olla tukipilari, niin hyvässä, kuin pahassa. Jos ei äidilleen voi murheita purkaa niin kenelle...
Meillä on yksi ihminen, jolla on "lupa" auttaa ja neuvoa. mun äiti, eli mummu on tullut avuksi luistelemiseen, naruhyppyyn, rusetin tekoon ja avaimella oven aukaisuun yms. Onneksi on edes hän, vaikka kateellisena seuraan heidän toimiaan.
Opit ja osaamiset ovat ihan ikäluokkansa tasoa, paitsi tuo motoriikka, juoksu on hidasta ja hassua yms, mutta toisaalta tyttö on ikäistään jotenkin fiksumpi, en tarkoita älykkäämpi, mutta aikuismaisempi ja tosi hyväkäytöksinen, eiköhän sekin elämästä nuilla avuilla selviä. Ja on sillä Isä ja Äiti, jotka rakastaa sitä tuollaisenakin (<-ihanan siirappista )

 

[Hmm....]

Onko lapsi ihan noin muuten normaali, ettei olisi jotain autismia tai jotain...?

 

["..."]

Meillä tyttö oppi leikkaamaan sujuvasti vasta himpun vaille neljä vuotiaana. Puolen vuoden päästä hallitsi homman jo hienosti ja leikkasi tarkasti. Samoin muutakin "reipastumista" tapahtui neljän ikävuoden jälkeen. Jo vapaa kolmivuotiaana piirsi kyllä jo pääjalkaisen, mutta kipinän piirtämiseen sai vasta neljä vuotiaana. Samoin pyöräileminen (tosin appareitten kanssa vielä) lähti nelivuotiaana sujumaan tosi reippaasti. Myös vedessä on nykyään kuin kotonaan, vaikkei vielä uida osaa. Reilu vuosi sitten hädin tuskin halusi varpaansa kastella. Mutta johtunee osin siitä että esim. rannalla tykkäsi leikkiä mielummin hiekkajuttuja kuin "uida". Vasta nelivuotiaana "uiminen" alkoi kiinnostamaan muiden vesileikkien sijaan. Myös kiipeily alkoi kiinnostaa vasta neljävuotiaana.

On ollut hitaasti lämpiävä ja arka uusia juttuja kohtaan. Mutta päätin etten kovasti stressaile asioista ja kyllähän ne monet hommat alkavatkin sitten sujua Homma helpottuu huomattavasti, jos lapsella on oma kiinnostus asiaan. Aikuiset, toiset lapset, mutta pakko myöntää että myös joskus lastenohjelmat, kirjat ja elokuvat ovat saattaneet toimia innostuksen antajana

 

["ap"]

Kiitos vastauksista, luulen tosiaan että pitää vaan pojan antaa mennä omia polkujaan ilman että edes pahemmin yritetään kannustaa mihinkään. Tai melkein kaikkea muutahan tässä jo oikeastaan on kokeiltu! Lohdullista kuulla että muitakin lapsia on, joilla on samantapainen luonne... Itse olen lapsena ollut sellainen, että paloin halusta päästä näyttämään miten hienosti jo osaan asioita, ja silloinhan niitä tuli sitkeästi harjoiteltua. Vaikea siis ymmärtää pojan luonnetta. Paremmin häntä varmaan ymmärtää isänsä, joka on ymmärtääkseni ollut aika samanlainen "luovuttaja" kuin poika. Toisaalta olin kyllä itsekin lapsena tosi itsekriittinen, ja saatoin vaikka piirtää tai tehdä jotain koulutehtävää itkua tuhertaen uudelleen ja uudelleen kun en vaan saanut mieleistäni lopputulosta. Mutta joo, pitää nyt vaan antaa asian olla ja toivoa että se kipinä uusien asioiden oppimiseen joskus syttyy! Ja katsoa jos 4-vuotisneuvolassa jotain vinkkiä/apua osattais antaa.