Miten joku voi saada "valitettavasti" tytön tai pojan???!!!

[ankea lapsuus]

Kun vanhempani saivat esikoisensa, tämä oli tyttö. Olivat onnellisia tästä, mutta seuraavaksi lapseksi isäni oli päättänyt haluta pojan.. No, poikaa ei tullut, vaan tulinkin minä. Koko lapsuuteni ajan sain tästä kärsiä. Piti pukea poikamaisia vaatteita, jotka olivat serkun vanhoja poikienvaatteita. Mekkoja en saanut pitää kuin juhlassa korkeintaan ja nekin olivat aina jotain tummia.. Siskollani oli pitkät, vaaleat hiukset, ja hänelle leikattiin vain otsatukka välillä, minulta isä kyni hiukset todella lyhyeksi. Aina lähdettiin kampaajalta itku silmässä, sanoin että en halua lyhyitä hiuksia, isäni vain käski pitää suun kiinni. Siskoani ei koskaan lyöty kotona, eikä veljeäni, minua isä hakkasi, potki, kuristi, sylki päälle, meuhkasi huoneessani kuin joku villieläin sotkien ja penkoen tavaroitani, hän jopa heitteli niitä summamutikassa roskiin. Ala-asteen ensimmäiseltä luokalta asti, olen kuullut asioita kuten "et voi tehdä/saada sitä ja tätä, koska et ole poika" "jos olisit poika, niin asia olisi ihan erilainen" ja "sinusta piti tulla poika". Vielä tänäkään päivänä, nyt kun olen 21, en kelpaa isälleni näin. Hän olisi halunnut pojan.
Jotenkin minulle on tästä tullut sellaiset traumat, etten halua omaa poikaa. Mikä siinä pojassa olisi niin upeaa ja hienoa? Haluaisin nimenomaan tytön, saadakseni näyttää tälle että hän on ainutlaatuinen ja ihana juuri siksi, koska hänestä kasvaa nainen. En yrittäisi tehdä hänestä jotain mitä hän ei ole.

 

[en tiedä]

En tiedä.
Itse en ole koskaan törmännyt moiseen. Missä näitä keskusteluja luit?
Yleensä moni toivoo jotain sukupuolta, mutta on tyytyväinen sitten siihen minkä saa tai ainakin sanoo olevansa tyytyväinen, oli se totta tai ei.

en tiedä ketään joka sanoisi että "valitettavasti" sai tytön tai pojan.

 

["dee"]

Mä toivoin kovasti saavanai pojan. Tyttö kuitenkin tuli. Kyllä mä olin pettynyt kun rv 38 ultrassa sanoivat lapsen olevan tyttö. Mulla romuttui hetkeksi koko maailma, koska olin elänyt niin poikaunelmaa. MUTTA RAKASTAN TYTTÖÄNI YLI KAIKEN ENKÄ POIS VAIHTAISI!

 

[cvieras]

Mulle on aina ollut ihan sama tuleeko tyttö vai poika. Mies on aina toivonut poikaa. Meille on suotu kaksi tytärtä ja yksi poika. Kaikki ihania ja rakastettuja.

 

[MissRivieras]

Mä en tiedä johtuu, mutta koko elämäni olen haaveillut kahdesta pojasta. Olin aina varma, että saan kaksi poikaa. Mulla onkin kaksi tyttöä. En mä mitenkään pettynyt ole. Lapsi kuin lapsi<3

 

[sika]

Mummi kertoi, että ennen vanhaa pidettiin ihan faktana, että jos nainen ei kykene synnyttämään poikalapsia, niin on naisessa älyllisiä ja fyysisiä puutteita.

 

[testattu on]

jos haluaa tytön niin takaa päin tekemään poikia tulee edestäpäin....sitten ei tarvi harmitella.
Kokeilkaa vaikka.

 

[Kotilohikäärme]

Kun vanhempani saivat esikoisensa, tämä oli tyttö. Olivat onnellisia tästä, mutta seuraavaksi lapseksi isäni oli päättänyt haluta pojan.. No, poikaa ei tullut, vaan tulinkin minä. Koko lapsuuteni ajan sain tästä kärsiä. Piti pukea poikamaisia vaatteita, jotka olivat serkun vanhoja poikienvaatteita. Mekkoja en saanut pitää kuin juhlassa korkeintaan ja nekin olivat aina jotain tummia.. Siskollani oli pitkät, vaaleat hiukset, ja hänelle leikattiin vain otsatukka välillä, minulta isä kyni hiukset todella lyhyeksi. Aina lähdettiin kampaajalta itku silmässä, sanoin että en halua lyhyitä hiuksia, isäni vain käski pitää suun kiinni. Siskoani ei koskaan lyöty kotona, eikä veljeäni, minua isä hakkasi, potki, kuristi, sylki päälle, meuhkasi huoneessani kuin joku villieläin sotkien ja penkoen tavaroitani, hän jopa heitteli niitä summamutikassa roskiin. Ala-asteen ensimmäiseltä luokalta asti, olen kuullut asioita kuten "et voi tehdä/saada sitä ja tätä, koska et ole poika" "jos olisit poika, niin asia olisi ihan erilainen" ja "sinusta piti tulla poika". Vielä tänäkään päivänä, nyt kun olen 21, en kelpaa isälleni näin. Hän olisi halunnut pojan.
Jotenkin minulle on tästä tullut sellaiset traumat, etten halua omaa poikaa. Mikä siinä pojassa olisi niin upeaa ja hienoa? Haluaisin nimenomaan tytön, saadakseni näyttää tälle että hän on ainutlaatuinen ja ihana juuri siksi, koska hänestä kasvaa nainen. En yrittäisi tehdä hänestä jotain mitä hän ei ole.

No hyi kamala

 

[Kotilohikäärme]

Ekasta toivoin, tai paremminkin odotin, tyttöä. Tuli poika. Tokasta odotin poikaa, tuli poika. Ekana appiukko totesi toisen pojan nähtyään että sitten kun miehen sisko saa tytön niin sitten hän siitä tykkä, lahjoo ja paapoo, ihan kuin kolmella lapsenlapsellaan, jotka on poikia, ei olisi mitään väliä. Ukko on ihan juoppo eikä näe lapsiaan kuin ehkä kerran, kaksi vuodessa. Mietin jo etukäteen miten saan pidettyä pääni kiinni ens kerran kun sitä äijää nähdään.

 

[Juulika]

Kun vanhempani saivat esikoisensa, tämä oli tyttö. Olivat onnellisia tästä, mutta seuraavaksi lapseksi isäni oli päättänyt haluta pojan.. No, poikaa ei tullut, vaan tulinkin minä. Koko lapsuuteni ajan sain tästä kärsiä. Piti pukea poikamaisia vaatteita, jotka olivat serkun vanhoja poikienvaatteita. Mekkoja en saanut pitää kuin juhlassa korkeintaan ja nekin olivat aina jotain tummia.. Siskollani oli pitkät, vaaleat hiukset, ja hänelle leikattiin vain otsatukka välillä, minulta isä kyni hiukset todella lyhyeksi. Aina lähdettiin kampaajalta itku silmässä, sanoin että en halua lyhyitä hiuksia, isäni vain käski pitää suun kiinni. Siskoani ei koskaan lyöty kotona, eikä veljeäni, minua isä hakkasi, potki, kuristi, sylki päälle, meuhkasi huoneessani kuin joku villieläin sotkien ja penkoen tavaroitani, hän jopa heitteli niitä summamutikassa roskiin. Ala-asteen ensimmäiseltä luokalta asti, olen kuullut asioita kuten "et voi tehdä/saada sitä ja tätä, koska et ole poika" "jos olisit poika, niin asia olisi ihan erilainen" ja "sinusta piti tulla poika". Vielä tänäkään päivänä, nyt kun olen 21, en kelpaa isälleni näin. Hän olisi halunnut pojan.
Jotenkin minulle on tästä tullut sellaiset traumat, etten halua omaa poikaa. Mikä siinä pojassa olisi niin upeaa ja hienoa? Haluaisin nimenomaan tytön, saadakseni näyttää tälle että hän on ainutlaatuinen ja ihana juuri siksi, koska hänestä kasvaa nainen. En yrittäisi tehdä hänestä jotain mitä hän ei ole.

Voi eih, tää kuulostaa todella julmalta ja pahalta Olen pahoillani kokemastasi. Olisiko hyvä käydä asiaa läpi terapiassa tms? Jos asiaa käsittelisi tuntemattoman kanssa niin saattaisit päästä takaisin tasapainoon. Tuollaista isää ei kukaan ansaitse tai tarvitse.
Jos olisin itse kokenut tuollaista isän kautta, niin melko varmasti olisin laittanut välit poikki ja laittaisin selväksi ettei hänellä ole asiaa katsomaan lapsenlapsiaan.

 

[Aamuäree]

En ymmärrä minäkään.

Itse olen perheestä jossa on 'vain' tyttöjä. Isä tokaisi hyvin äkisti aina kyselijöille että ollaan terveitä, elossa (heidän esikoisensa kuoli heti synnyttyään) ja tyttöjä- ja että me tuodaan aikanamme varmasti poikia taloon
Eivät siis olleet millään tavalla pettyneitä että oltiin 'vain' tyttöjä. Heidän esikoisensa oli poika ja se sai kyllä monelta ihmettelijältä jauhot suuhun, kun saivat kuulla että kyllä vain se poikakin oltiin 'onnistuttu' saamaan, mutta valitettavasti saatettu hautaan hetimiten.

Voitte kuvitella miten paljon asiasta näillä uteluilla vanhempiani muistutettiin, esikoinen makaa mullan alla.
Äitiäni kuljetettiin yliopistollisessa sairaalassa joka raskaudessa kaikenmaailman seulonnoissa ja tarkastuksissa ja joka raskaudessa otettiin lapsivesinäytteet tms. Joka kerran hän olisi saanut luotettavan tiedon kantamansa lapsen sukupuolesta, mutta joka kerran hän kieltäytyi, äidilleni riitti tieto, että lapsi on terve.

Mua taas ärsyttää suunnattomasti, koska itselläni on tyttö sekä poika ja ihan oikeasti pari kaveria ovat huokailleet ja sanoneet että ai kun kiva, teidän ei tarvitse enää tehdä lapsia kun teillä on jo molemmat..... Tällä toisella 'onnettomalla' huokailijalla on kaksi poikaa mutta ei ole hyvä ei, pakko vielä koettaa sitä tyttöä, toinen huokaileva on onnekas, kun hällä myös on molempia sukupuolia ettei todellakaan tarvitse enää hankkiutua raskaaksi.

 

["vieras"]

Mummi kertoi, että ennen vanhaa pidettiin ihan faktana, että jos nainen ei kykene synnyttämään poikalapsia, niin on naisessa älyllisiä ja fyysisiä puutteita.

Tämä on ollut totta suurimman osan ajan tunnettua historiaa. Vain pojat saattoivat periä isänsä omaisuuden ja vain heidän velvollisuutenaan oli huolehtia vanhemmistaan, joten he olivat ensiarvoisen tärkeitä. Tytöt muuttivat anoppilaan ja heistä piti vielä maksaa myötäjäisiäkin, joten melko hyödyttömiä olivat muuten kuin kauppatavarana ja tulevina äiteinä. Johan tämän näkee esim. Englannin Henrik VIII:sta: ukko vaihtoi vaimoa kuin paitaa kun eivät saaneet poikalapsia.

 

[Aamuäree]

Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja sika Näytä viesti
Mummi kertoi, että ennen vanhaa pidettiin ihan faktana, että jos nainen ei kykene synnyttämään poikalapsia, niin on naisessa älyllisiä ja fyysisiä puutteita.
Tämä on ollut totta suurimman osan ajan tunnettua historiaa. Vain pojat saattoivat periä isänsä omaisuuden ja vain heidän velvollisuutenaan oli huolehtia vanhemmistaan, joten he olivat ensiarvoisen tärkeitä. Tytöt muuttivat anoppilaan ja heistä piti vielä maksaa myötäjäisiäkin, joten melko hyödyttömiä olivat muuten kuin kauppatavarana ja tulevina äiteinä. Johan tämän näkee esim. Englannin Henrik VIII:sta: ukko vaihtoi vaimoa kuin paitaa kun eivät saaneet poikalapsia.


Naista pidettiin mielettömänä olentona, kuin kukkaa kämmenellä siihen saakka, kunnes hoksattiin, että miehelläkin on jotain tekemistä lapsien saannin kanssa.
Sen jälkeen poikalapsi oli miehen 'ansiota' tyttölapsi äidin 'vika'.

Älkää kyselkö mitään faktoja, näin mulle koulun kulttuurihistorian tunneilla opetettiin.

 

[Tytön ja pojan äiti]

Kerrompa mun mietteeni tästä asiasta. Kun aloin odottamaan esikoista, niin joo toivoin tyttöä. Mutta ultrassa varmistui poika. Hieman olin apealla päällä. Mutta kuumasti ajatukseen tottui kun aloin toista odottamaan, niin ei otettu selvää kumpi tulee, koska silloin toitotin ja olin omille ajatuksille vihainen joita esikoisen odottaessa oli. No tyttö syntyi. Tällä hetkellä lapset 3 ja 2 vee ja poika on mun lellikki.. En tiedä mistä johtuu, tyttö taas isän lellikki mutta molempia rakastan yhtä paljon. Niin ja yhden mekon toi meidän tyttö omistaa mäkin ajattelin että ihana laittaa mekkoja ja pinnejä ja pampuloita tytön päähän.. Aika paljon meillä on sukupuoli neutraaleja vaatteita.

 

[paksu]

Rv 25 eikä tiedetä kumpi tulee. Isä toivoo poikaa, minä kumpaa vaan. Mutta jos asiaa oikein ajattelee niin meidän "tarvitsisi" saada poika, kun miehen sukunimen jatkajia on tasan kaksi jäljellä. Hän ja veljensä.

Mutta eihän sillä oikeasti ole väliä, mulle se terveys on pääasia. Kyllä silti uskon että jos jompaa kumpaa odottaa ja toivoo, on se pieni pettymys hetkeksi jos sitä ei "saakaan". Lapsiaan onneksi oppii rakastamaan hetimiten, sukupuolesta viis

 

["vieras"]

Mä sain valitettavasti keskenmenon. En tiedä kumpaa sukupuolta oli...

 

[Madicken04]

Itselläni on joka raskaudessa ollut sukupuolitoiveet, kahdesti nuo toteutui ja kerran taas ei. Mitään valitettavaa en siinä kyllä nähnyt. Ihan yhtä rakas ja toivottu tuo esikoinen oli noin kehitysvammaisena poikana kuin mitä olisi ollut sinä toiveideni (terveenä) tyttönä.

Vielä joku vuosi sitten nuo "ei mulla väliä kunhan on terve/ pääasia että on terve"-jutut vielä ärsyttivät. olin jotenkin aina vierastanut sitä, ihan ajatuksella että jos äiti tietää odottavansa sairasta tai vammaista lasta tuntuisi ikävältä kuulla tuollaista. Näin jälkeenpäin olen kuullut parinkin down-raskautta jatkaneen äidin kokeneen nuo toivotukset ikävinä (kun siis eivät ole halunneet pientä lähipiiriä laajemmin kertoa tulevan lapsen vammasta). Itse muistan kuinka esikoisen vamman selvittyä synnärillä koin vaikeaksi kertoa asiasta niille ihmisille jotka olivat noin toivotelleet, tunsin tuottaneeni heille pettymyksen kun lapsi ei täyttänyt edes sitä yhtä ainoaa toivetta mikä hänelle oli asetettu.

Nykyisin tuo ei enää juuri liikuta suuntaan eikä toiseen, tosin yhä vähän tympii se terveyden korostaminen mitä jotkut suurieleisesti hokivat kun kakkonen syntyi. 3v myöhemmin nuokin unelmat sitten romuttuivat ja nyt kolmosen kohdalla monikaan ei enää oikein tiedä mitä sanoa, mikä onkin ihan ok. Pidän itsestään selvyytenä ettei kukaan toivo lapselleen mitään sairautta tai vammaa, näin kolmosen kohdalla voin jo itsekin sanoa että todella toivon että hän saisi pysyä terveenä mutta muuten välttelen noiden toivotteluiden ääneen sanomisia. Joillekin ne kuitenkin voivat olla kipeitä asioita.

 

[ankea lapsuus]

Voi eih, tää kuulostaa todella julmalta ja pahalta Olen pahoillani kokemastasi. Olisiko hyvä käydä asiaa läpi terapiassa tms? Jos asiaa käsittelisi tuntemattoman kanssa niin saattaisit päästä takaisin tasapainoon. Tuollaista isää ei kukaan ansaitse tai tarvitse.
Jos olisin itse kokenut tuollaista isän kautta, niin melko varmasti olisin laittanut välit poikki ja laittaisin selväksi ettei hänellä ole asiaa katsomaan lapsenlapsiaan.

Terapiassa olen käynyt 16-vuotiaasta alkaen, ja siitä on ollutkin apua kun oon ollut ihan maahanpoljettu ja masentunut, sekä sairastanut anoreksiaa. Nykyään asiat on ok verrattuna aiempaan, olen vahvempi kuin ennen. Masennus vielä vähän kummittelee, ja sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta se pysyy kontrollissa lääkkeillä. Isän kanssa en ole ollut tekemisissä, en oikein sisarustenkaan, koska heidän mielestä olen naurettava ja paisutellut kaikkea mitä isäni on tehnyt, koska heitähän ei tosiaan mitenkään syrjitty toisin kuin minua. Ja mulla on rakastava puoliso ja vauvaa yritetään. Aluksi pelkäsin monia vuosia että jos saan lapsen se vanhempieni väkivaltaisuus jotenkin tarttuu muhun vaikken sitä haluaiskaan, mua kun ei koskaan lapsena suukotettu, halattu, sanottu juuri mitään hyvää. Ne kehut mitä harvoin kuuli, oli negatiivisten sanojen alle kätkettyjä, kuten "no, eihän tämä nyt NIIN huono ole.. toki paremminkin olisi voinut mennä, mutta jaa.." yms. Vielähän ne vanhemmat yrittää soitella mulle, ja ottaa yhteyttä. Mutta en vastaa.
Kun asuin kotona niin mut heitettiin ulos talosta kun täytin 18. Ja se oltais tehty jo 2 vuotta aiemmin, jos olis laki sallinut eikä olis tullu heti jotain selkkauksia sossun kanssa asioista. Yhden kerran toin poikaystävän näytille ja siitä nousi täysi helvetti. Sen jälkeen en maininnut mitään tuollaisista asioista porukoilleni. Samainen poikaystävä on nyt avomieheni. Vanhemmat eivät varmaankaan tiedä mitään siitä että en asu yksin ja lasta yritetään yms ellei sisarukset ole jotenkin juorunneet.

 

[ytyt]

Näitä on paljon oikeastikin.. Itse tiedän erään äidin, joka neljän pojan jälkeen sai tytön ja uskokaa tai älkää, niin ne pojat oli sen jälkeen lähes yhdentekeviä sille äidille. Pientä prinsessaa lellittiin ja paapottiin, pojat istuivat lähes alistettuina nurkissa.. musta on niin surullista, että näin sukupuolipinnallisia ihmisiä on olemassa..

 

["vieras"]

Rv 25 eikä tiedetä kumpi tulee. Isä toivoo poikaa, minä kumpaa vaan. Mutta jos asiaa oikein ajattelee niin meidän "tarvitsisi" saada poika, kun miehen sukunimen jatkajia on tasan kaksi jäljellä. Hän ja veljensä.

Mutta eihän sillä oikeasti ole väliä, mulle se terveys on pääasia. Kyllä silti uskon että jos jompaa kumpaa odottaa ja toivoo, on se pieni pettymys hetkeksi jos sitä ei "saakaan". Lapsiaan onneksi oppii rakastamaan hetimiten, sukupuolesta viis

Voihan se tyttökin jatkaa sukunimeä. Ei lapsille (siis esim. tämän mahdollisen tytön lapsille) ole pakko antaa isän sukunimeä eikä naimisiin mentäessäkään ole pakko sen miehen nimeä ottaa. Äly hoi...