Miten jaksan?

[Kate]

Hei!

Haluan purkaa sydäntäni tänne, jos joku ehkä osaisi antaa neuvoja tjt..
Mulla oikeasti alkaa ahdistamaan kaikki..
En tiedä enää mitä tekisin tuon miehen kanssa...
Meille on tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi, miehelläni on ennestään yksi poika, jota minä hoidan pojan meillä ollessa enemmän kuin mieheni itse ( n.1-2 viikkoa kk:ssa).
Mieheni tekee pitkää päivää ja viikonloput, yleensä ainakin toinen päivä, menee ryypätessä, paitsi silloin kun poika on meillä..

Mua se ei ajattele enää yhtään, vaan tekee kaiken oman mielensä mukaan. Siitä on tullut välinpitämätön, eikä se huomioi minua enää oikeastaan ollenkaan..8(
Viime perjantainakin mies laittaa viestiä, et menee pidempään ku tuli otettua vähän..Nytkin se on parhaimmillaan vetämässä känniä kovaa vauhtia päälle!

Itse haluaisin viettää aikaa kotona yhdessä, menokausi on mulla takanapäin, miehellä se on taas kestänyt pidemmän aikaa.
Olen mielestäni tehnyt ja yrittänyt kaikkeni, mikään ei vaan tunnu auttavan. Mies kertoo kyllä kuinka se rakastaa ja haluaa yhteisen tulevaisuuden, ja että olen mahtava ihminen, mutta mielestäni se osoittaa sen aika kummallisin tavoin. Ne teot ku merkitsee paljon..
Esimerkiksi, olin kuoleman kielissä osastolla välillä vailla mitään tajua maailman menosta, mies kävi kyllä katsomassa, mutta enemmän se keskittyi viinan juontiin silloinkin. Piti vaan ryyppybileitä hulttiokaverinsa kanssa meidän kämpässä..
Olen pidemmän aikaa miettinyt et pakkaan sen kamat heti ku tulee seuraava kerta, mutta en vaan pysty. Toivon että mies muuttuu ja osais vihdoin ja viimein laittaa elämänarvonsa tärkeysjärjestykseen ja että kaikki olisi hyvin. Rakastan miestäni kuitenkin todella paljon..

Kaikista eniten huolettaa tietenkin tulevaisuus, muuttuuko mies edes sitten ku vaavi syntyy...

Mitä ihmettä teen? Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Miten olette asiasta selvinneet?
Tekisi mieli niin vielä yrittää ja uskoa parempaan, mutta kohta on voimavarat kertakaikkiaan loppu.

=Surullinen Kate ja pikkuinen rv 21+0=

 

[**]

Hankala tilanne sinulla. Valitettavasti tosi asia on se, että rakkaudella et pysty häntä muuttamaan. Eikä hän muutu, ellei sitä itse halua. Yritä saada hänet tajuamaan, mitä on menettämässä ellei muuta käytöstään. Lähde jonnekin pariksi päiväksi, äläkä vastaa puhelimeen. Tee jotain konkreettista, että mies tajuaa kuinka yksin tosiaan olisi jos sinä lähdet. Hän jatkaa käytöstään, niin kauan kuin sinä sen mahdollistat (=pidät kodin pystyssä).

Olen itse elänyt perheessä, jossa isä käyttäytyi suunnilleen samoin. Oli helpotus, kun äiti otti eron ja muutettiin muualle. Elämäni alkoi vasta silloin. Tiedän sen ratkaisun tekemisen vaativan todella paljon voimia ja tarvit siihen ulkopuolisen apua (äitini mietti sitä 20 vuotta!). Onko sinulla ystävää, jolle voit puhua ja pyytää hänen apuaan? Ellei ole, niin älä pelkää kääntyä ammattilaisten puoleen. Olet sen arvoinen, että ansaitset rakkautta ja vertaisesi kumppanin (ei ""lasta"", josta sinun tulee huolehtia), joka auttaa ja tukee myös sinua.

Toivottavasti en säikäytä/masenna sinua kirjoituksellani. Haluan vain sanoa, että nyt vaaditaan todellisia tekoja, puheet eivät enää tehoa. Ja sinä tarvitset voimaa niihin tekoihin (että esim. lähdet pariksi päiväksi pois tms.)! Hae apua, kun vielä jaksat!

 

[Äippä82]

No tuo tilanteesi on kyllä aika hankala. Aina sanotaan, että jätä se. Helpommin sanottu kuin tehty!
Mun mies ei ole mikään viinaan menijä sanan varsinaisessa merkityksessä. Ollaan oltu 5v yhessä ja tietenkin yhdessäkin käyneet ravintoloissa.

Aloin odottaa esikoispoikaamme, joten enhän itse enää juonut, polttanut ja ravintolassa kävin muutaman kerran. Mieheni piti jostain syystä kyllä joka vkl ottaa. Ja silloin vielä hän otti niin, että oli nahat silmillä joka kerta. Monesti hänelle itkin, että ajattelisi minua ja edes vauvaa. Mutta hän vain totesi minulle, että älä vedä vauvaa tähän väliin.
Selvänä hän on maailman ihanin ihminen. Monesti mietin tavaroiden pakkaamista ja lähtemistä. En kuitenkaan lähtenyt.

Kun la lähestyi loppui juominen. Osaltaan siksi, että ei tiennyt milloin pitäisi lähteä. Mutta kun poika syntyi on muutaman kerran käynyt ulkona. Kyllä saattaa kotona ottaa muutaman kaljan (3), mutta ei enempää. Poika on hänelle kaikki kaikessa ja kun hän kotiin tulee humputtaa pojan kanssa koko illan. Syöttää ja minä annan tissiä päälle.

Mieheni kyllä rauhoittui ja osasi ottaa vastuunsa.

Toivottavasti teilläkin käy kaikki hyvin kun vauva syntyy.

 

[Kate]

Hei!

Olen tässä ollut kova mietintä päällä, lähteäkö vai ei..
Miksi se on niin pirun vaikeaa?
Tilanne alkaa olla sietämätön.
Miksi joku haluaa pilata kaiken viinalla?

Viikko sitten perjantaina, mies lähti juomaan, samoin viime maanantaina, jolloin kirjoitin asiasta tänne eka kerran.
Eikä se siihen loppunut, vaan kävipä viime perjantainakin..
Huomas vaan yhtä-äkkiä, et pitääpä lähtee baariin, kello alkaa olla jo niin paljon..
Meidän piti mennä yksiin juhliin eri paikkakunnalle, joista jäin pois ku olin niin vihainen, ja ryypätessä siellä meni sillä lauantaikin..
Ehkä olisin voinut mennä niihin juhliin, yritin vain tehdä jotain mikä saisi miehen ajattelemaan..Kauhee riitahan siitä nousi, tuntuu et kaikki on taas mun syytä..
Voi kun osaisin tehdä asialle jotain..
Kaikki mitä teen, on väärin..
Kunpa se lähteminen olisi helpompaa..
Haluaisin asiat kuntoon ja siksi kai sitä tässä odottelee parempaa..

Mieheni sen verran kertoi et miks juo, yks syy kuulemma on se, että mä nalkutan koko ajan siitä juomisesta ja se alkaa ottamaan päähän ja sen takia se lähtee uhallakin juomaan..
Vaan aina se jonkun syyn keksii..

Miehellä alkaa kohta kesäloma, enkä uskalla ajatellakaan montako päivää sillä menee taas ryypätessä...
Olen puhunut ystävieni, vanhempieni sekä jopa anoppini kanssa, mutta itsellänihän minun pitää ratkaisu tehdä, ei vaan onnistu..
Pitäis nyt kai vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakata laukut, mies on nyt töissä, olisi helpompi häipyä..
Muuta ratkaisua en enää keksi, haluaisin kyllä vielä puhua sen kanssa, mutta en tiedä auttaako enää sekään..
Jos teillä on lisää kokemuksia tai neuvoja, otan mielelläni niitä vastaan!

= Kate ja pikkuinen rv 22+0 =

 

[Kirsi]

Moi!

Itsellä samankaltaista historiaa. Odotin silloin ensimmäistäni ja jälkeenpäin on kauheaa edes miettiä sitä aikaa. Exäni oli todella väkivaltainen ja sairaalloisen mutasukkainen. En saanut käydä kuin lähikaupassa itsestään. Kaupungilla kävellessä katsettaan sai todella varoa että ei vahingossakaan kaks lahkeiseen katsonut.
Lähtemisestä en uskaltanut edes mainita jatkuvien tappo uhkailujen vuoksi.

Vauvan synnyttyä oli pakko tehdä jotain. Uhkailut siirtyivät nimittäin myös vauvaan. Onneksi muutimme takaisin kotipaikkakunnalle samoihin aikoihin. Erään kerran nyrkistä saatuani odotin että ex lähtee töihin. Kamat kasaan vaan ja äitini luo suunnistin.

Helposti ei todellakaan kaikki siitä sujunut vaan poliisit sai soittaa monen monta kertaa ja karkuun lähteä eri paikkakunnille sukulaisten luo.

Käräjillä käytiin ja tilannekkin alkoi pikkuhiljalleen rauhoittua. Sosku määräsi valvotut tapaamiset joissa herra ei luojan kiitos halunnut käydä.

Nytpä kahdeksan vuoden jälkeen elämä on aivan ihanaa. Odotan toista lasta ja olen avoliitossa ihanan miehen kanssa.

Joten älä jää elämääsi tuhlaamaan huonoon suhteeseen. Saattaahan se miehesi silmät aukaista jos vähän aikaa eri osoitteessakin asutte ja sitten kokeilette uudestaan. Ero on aina vaikeaa mutta koko elämän kestävä kurjuuskaan ei mukavaa ole. Lapsesikin tulee myös kärsimään sinun pahasta olostasi.

Voimia sinulle!

-Kirsi-

 

[huolestunut]

Hei!

Kirjoitukseni voi kuulostaa todella raa`alta mut haluaisin kertoa tämän.
Ystäväni ja hänen poikaystävänsä olivat molemma todella ahkeria baarissa kävijöitä ja siinä samalla alkoholiakin tietysti tuli usein nautittua. Kun sitten raskaus yllätti. Rauhoitti ystäväni hieman menoaan. Mutta kun mieskin meni...meni hänkin turhan usein mukana. Sitten vauveli syntyi ja kaikki oli ok jonkin aikaa. Ystäväni palasi töihin aika pian ja mies jäi lasta hoitamaan kotiin. Eräänä päivänä sitten sai ystäväni ikävän puhelun töihin. Sosiaaliviranomaiset olivat ottaneet lapsen koska isä oli sammunut eikä siis pystynyt hoitamaan lasta. Naapuri oli kuullut vauvan itkun ja soittanut poliisille.
Nyt he ovat sos.viraston kynsissä koko ajan. (Mikä on mielestäni ihan oikein) Heidän lastenhoitoaan tarkkaillaan koko ajan.

Tiedän että tilanteesi ei ole ihan sama mutta haluaisin sinun miettivän sitä kuinka paljon vaikeampaa on lähteä kun vauva on jo syntynyt ja mies ei ole muuttunutkaan.

 

[mie]

Voi Kate, miten tilanteesi voikaan olla tuossa jamassa.
Itse aikoinaan esikoistani odottaessa mies juoksi kapakassa koko ajan. Minä istuin kotona ja itkin, odotin oikein että mies tulee jotta pääsen taas sanomaan. Mies sanoi aivan saman syyn kuin sinulla: kun jäkätät viinasta niin hän käy ihan uhallaan. Lopetin jäkättämisen vaan ei se siitä mihinkään muuttunut.
Sitten yks kerta tein sen, että vaihdatin oveen lukot ja pistin miehelle viestin että nyt saat jammailla niin paljon kuin lystää, minun luo ei ole enää mitään asiaa.
Voi herra jestas sitä ruikutusta ja uikutusta. Mies oli ihan raukka ja kun sen tajusin, niin käytin tilannetta tosiaankin hyväksi. Itketin sitä iahn kunnolla.
Muutaman päiuvän rukoilun jälkeen päästin sen kotiin takas ja jaksoihan se olla kunnolla pari kuukautta, sit se jatku samanlaisena...
Ja auta armias kun vauva syntyi, mies meni aivan kuin ei mitään vastuuta...
Lopetin valittamisen ja välittämisen. Tänä päivänä mies on se joka on tossun alla. On pojan kanssa paljon, ottaa minut huomioon koko ajan. Taitaa tosin johtua siitä että olen raskaana
Pojat on pokia ja jotkut eivät aikuista koskaan tai aikuistumiseen menee kauan aikaa (niin kuin meillä). Kaverit ovatkin sanoneet, että eivät olisi katsoneet tuollaista miestä niin kauan kuin minä, mutta minkäs teet...
Käy neuvolassa juttelemassa, niin minäkin tein. Juttelin joka paikassa missä vain voin enkä hävennyt tilannettamme ollenkaan -enhän minä ollut se jolle viina maistui!