En ole äitiliinin adoptioaikeita tuomitsemassa millään tavalla, mutta kahden adoptiolapsen äitinä alan olla (omaan kokemukseen nyt vertaan vain) sillä kannalla, että ideaali tilanne adoptiolapselle ei olisi kovin iso lapsiperhe. Ihan siksi, että huomiota tarvitsevat niin korostetun paljon ja ajan suhteen tulevat resurssit vastaan aika pian jos huomiota tarvitsevia on monta. Ehkä paremmin toimii kuvio jos aikaisemmat lapset ovat biologisia - ilman isompia perusturvaongelmia. Heiltähän tarvitsevainen adoptiolapsi saanee myös kaipaamaansa huomiota. Mutta jos olisi kyse siitä, että perheessä olisi monta adoptiolasta niin en osaa kuvitella kovin helposti toimivaa kuviota kaikkien lasten kannalta. Itse pelkäisin, että isossa lapsi joukossa jäisivät liian vähäiselle vanhempien huomiolle. Toki toivon, että runsaslukuinen sisarusparvi näissä tapauksissa toimisi eheyttävänä enemmän kuin osaan kuvitellakaan.
Toki ymmärrän, että perheitä ja lapsia on monenlaisia, mutta tällaisia ajatuksia on mieleeni noussut kun itse jaamme aikaamme kahden hyvin tarvitsevan adoptiolapsen kanssa. Edelleen vaan kilpailevat kuin henkensä hädässä huomiostamme, vaikka ovat toisiinsa jo tykästyneet kovastikin ja olleet yhdessä jo pitkään. Meidän perheeseemme emme osaa ajatella isompaa perhekokoa juuri siitä syystä, että pelottaa, ettei meistä sitten enää riittäisi tarpeeksi kaikille lapsille.
Onko muilla vastaavia ajatuksia.
Äitiliinin kysymykseen: Ottaisin lapset mukaan hakumatkalle ja mummun myös, jos onnistuu. Sisarussuhteelle uskon olevan parempi startti saada elää sisaruksen kanssa alusta pitäen. Toki teillä on monta pointtia mietittävänä kun oletettavasti osa lapsistanne ainakin on koululaisia ja hakumatkaa ei juuri voi itse ajoittaa kuin muutamalla viikolla hakumatkakutsusta.
