N
Neljän lapsen äiti
Vieras
Mulle kävi niin, että koska vanhempien lasteni osalta imetys meni mönkään (olivat kaikki pitkään keskolassa) niin nyt sitten imetän tämän nuorimman, kun hän ei tarvinnut tehohoitoa ja sain hänet heti kotiin sairaalasta.
Noh, eipä menny kuin elokuvissa. Aluksi oli kipu, joka johtui vauvan väärästä imuotteesta ja myös siitä kun alussa rinnat ja nännit ovat arat. Huusin tuskissani joka kerta kun vauva nappasi tissistä kiinni. En halunnut antaa periksi ja opeteltiin vauvan kanssa oikeat otteet.
Jotenkin sitten imetys lähti sujumaan, kunnes alkoi monen tunnin maratooni-imetykset. Vauva halusi imeä koko ajan. Nukkui tissillä, ja kun yritin irrotella, alkoi huuto. No, tissi takaisin ja unta palloon! Eihän tämäkään oikeen toiminut, kun kotona on muitakin lapsia, jotka tarvivat äitiä. Rupesin antamaan pullosta joka imetyksen jälkeen, että sain edes jonkinlaisen rytmin ja tolkun siihen touhuun.
Sitten kun alkoi tuntua, että tämä meidän tapa on hyvä: vauva saa rintamaitoa sekä lisämaidon pullosta, eikä elämä ole yhtä kissaemoa poikanen nisällä, niin sitten iski rintatulehdus. Todella pahana, yli 40 asteen kuumeineen. Lääkekuurihan siitä seurasi.
Sitten se vaan tapahtui: kun aloin parantua tulehduksesta, maito loppui. Kuin seinään. Vauva imi ja imi, ja kun ei saanut herumaan, alkoi hirvittävä huuto. Viimein pelkän tissin näkeminen sai aikaan rintaraivarin.
Yritin lypsää pumpulla, usein, tarjota rintaa, usein, mutta hanat meni kiinni. Silloin päätin, että mun imetykset oli tässä piste. Ihanuutta kesti 1,5kk. Ei muuta kuin korvikkeet kehiin, kuten muillakin lapsillani ja siihen loppui kaikkinainen kohellus imetyksen kanssa.
Niin se vaan on, että lasten kanssa juuri mikään ei mene niin kuin suunnittelee. Mutta silti mä ainakin suunnittelin/suunnittelen. Jos ja kun kaikki heittää härän takalistoa, niin silloin vaan pitää olla armollinen itselleen ja ajatella: ainakin tein kaikkeni ja se riittää.
Noh, eipä menny kuin elokuvissa. Aluksi oli kipu, joka johtui vauvan väärästä imuotteesta ja myös siitä kun alussa rinnat ja nännit ovat arat. Huusin tuskissani joka kerta kun vauva nappasi tissistä kiinni. En halunnut antaa periksi ja opeteltiin vauvan kanssa oikeat otteet.
Jotenkin sitten imetys lähti sujumaan, kunnes alkoi monen tunnin maratooni-imetykset. Vauva halusi imeä koko ajan. Nukkui tissillä, ja kun yritin irrotella, alkoi huuto. No, tissi takaisin ja unta palloon! Eihän tämäkään oikeen toiminut, kun kotona on muitakin lapsia, jotka tarvivat äitiä. Rupesin antamaan pullosta joka imetyksen jälkeen, että sain edes jonkinlaisen rytmin ja tolkun siihen touhuun.
Sitten kun alkoi tuntua, että tämä meidän tapa on hyvä: vauva saa rintamaitoa sekä lisämaidon pullosta, eikä elämä ole yhtä kissaemoa poikanen nisällä, niin sitten iski rintatulehdus. Todella pahana, yli 40 asteen kuumeineen. Lääkekuurihan siitä seurasi.
Sitten se vaan tapahtui: kun aloin parantua tulehduksesta, maito loppui. Kuin seinään. Vauva imi ja imi, ja kun ei saanut herumaan, alkoi hirvittävä huuto. Viimein pelkän tissin näkeminen sai aikaan rintaraivarin.
Yritin lypsää pumpulla, usein, tarjota rintaa, usein, mutta hanat meni kiinni. Silloin päätin, että mun imetykset oli tässä piste. Ihanuutta kesti 1,5kk. Ei muuta kuin korvikkeet kehiin, kuten muillakin lapsillani ja siihen loppui kaikkinainen kohellus imetyksen kanssa.
Niin se vaan on, että lasten kanssa juuri mikään ei mene niin kuin suunnittelee. Mutta silti mä ainakin suunnittelin/suunnittelen. Jos ja kun kaikki heittää härän takalistoa, niin silloin vaan pitää olla armollinen itselleen ja ajatella: ainakin tein kaikkeni ja se riittää.